RAKAS YSTÄVÄKIRJA

Näistä postauksia on pyörinyt Indiedaysin bloggaajien blogeissa jo useita, ja minäkin innostuin ideasta! Ajatuksena on siis vanhan kunnon ala-asteen ystäväkirjan tyyliin jatkaa lauseita ja kertoa itsestään. Päätin kerätä hauskimmat ja mielenkiintoisimmat kysymykset usemmista postauksista ja koostaa niistä oman ystäväkirjapostaukseni. Toivottavasti tämä on mielenkiintoista sekä mukavaa luettavaa, ja ehkä saatte samalla tietää myös jotain uutta minusta!


Nimeni on... Laura Annika

Olen syntynyt vuonna... 1995   eli olen siis...  21-vuotias, täytän vasta joulukuussa 22

Pienenä olin varma että minusta tulee... laulaja tai luokanopettaja. Toinen noista meni aika metsään, toinen hieman lähemmäs!

Mutta isona minusta tulikin... aikuiskasvatustieteen opiskelija, ja mahdollisesti joko opo-opettaja tai henkilöstöhallinnossa työskentelevä asiantuntija

Täydellinen puoliso... on huomioiva, huumorintajuinen, koulutettu, älykäs, nokkela ja komea. Eli juuri kaikkea sitä, mitä minun toinen puoliskoni onkin <3

Noloin TV-ohjelma jota katson... Bachelor Suomi. Tämä on hävettävää mutta niin koukuttavaa. Ruususeremoniat ovat ehkä jännintä tv-viihdettä ikinä. 

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta... luultavasti joko vanhaa Apulannan tuotantoa tai John Mayeria. 

Harrastan nyt... kuntosalia, jumppaa kaikissa muodoissaan, juoksemista säännöllisen epäsäännöllisesti sekä musiikkia, laulua ja eri soitinten soittamista. Haluaisin että aika riittäisi myös vanhalle rakkaalle harrastukselleni eli hevosille ja ratsastukselle. 

Bravuurini keittiössä... hmm..paha! Sanoisin ehkä, että eräs kermainen mustapippuria ja parsaa sisältävä pastaruoka. Sillä ei oikeastaan ole edes nimeä, vaan olen oppinut reseptin vanhemmiltani. 

Lapsuuden lempileluni oli... Puppeli-niminen pehmolelupupu. Tuo oli ensimmäinen lelu jonka sain jo syntymässäni. Se ennusti hyvin tulevaa lempieläintäni, joita meillä olikin sitten myöhemmin jopa kolmin kappalein. 

Salainen paheeni on... autokaraoke. Haluaisin joskus päästä vierestä näkemään esimerkiksi liikennevaloissa tai ruuhkassa sen, miltä meikäläisen Spotify-popit ja armoton laulu oikein näyttävät..heh. Ainakin matkat menevät aina nopeasti!

Viisaus jonka olen tähän mennessä oppinut... on se, ettei elefanttia voi syödä kerralla. Tämä isäni minulle usein toistelema lause tarkoittaa sitä kuinka kaikki asiat ja haasteet kannattaa pilkkoa pieniin paloihin, ja suorittaa hieman kerrallaan. Silloin suuret ja aluksi mahdottomaltakin tuntuneet haasteet voi saavuttaa. 

PS! Onko teillä postaustoiveita tai toiveita erilaisista haasteista joita voisin tänne blogiini tehdä? Jos sinulla heräsi toiveita/ideoita, laitahan ne minulle esimerkiksi snäpissä tai kommenttiboksissa!