Slider

BodyCombat 53

7/30/2012

Nyt sekin on julkaistu, jee!
Näin kertakuuntelulla vaikuttaa tosi hyvältä ohjelmalta. Tuo alkulämppäkappale vaan vähän ärsyttää, sillä siitä en tykännyt edes silloin kun se oli pumpissa (Written in the stars). Samoin kutoskappale on aina ärsyttänyt, vaikka Cher Lloydin kappaleista yleisesti ihan tykkäänkin. Lihaskuntobiisissä luultavasti menee taas kylmiä väreitä, kun luvassa on Skrillexin Bangarang. Irvistelyt sopivat tuollaisen musiikin teemaan ;)
Yksi juttu mistä olen aivan innoissani tuossa ohjelmassa on Clubland- mixien määrä! Kappaleet kolme, viisi, seitsemän ja kahdeksan on miksattu hardcore teknopohjaisiksi, joka toimii combatissa paremmin kuin hyvin. Varsinkin E-Typen True Believer kappaleen versio on aivan mahtava, siinä tulee aivan varmasti laulettua mukana!

Nämä ohjelmat vaihtuvat siinä syyskuun paikkeilla ainakin meillä. Sitä ennen nautitaan vielä vanhasta, ja piakkoin myös miksauksista!


1a: Written In The Stars (Sunny Dee Remix) – Jason Born
1b: Are You Ready For This – Friday Night Posse
2: Rock N Roll All Night – Kicking Import
3: Shine On (Hixxy Remix) – R.I.O.
4: Sweet Dreams – Mislead Lizard
5: True Believer (Styles and Breeze Remix) – E-type
6: Swagger Jagger – Cher Lloyd
7: Blade (Re Con Remix) – Ali Payami vs. Aquagen & Warp Brothers
8: Summer Rain - Breeze vs. Brad Sure Feat Katie Halliday
9: Bangarang – Skrillex feat. Sirah
10: Is Anybody Out There? – Soldier TV


Mitäs te tykkäätte kappaleista? Miltä vaikuttaa? :)


..tämä tulee soimaan repeatilla loppuvuoden ;)

BodyPump 83

7/17/2012

Luultavasti kaikki liikunta-aiheiset blogit kirjoittavat tästä aiheesta tällä hetkellä, mutta koska minä olen aivan yhtä innoissani tästä uudesta launchista kuin muutkin jumppahullut, niin pakkohan tästä on kirjoittaa.. ;)

Eli siis NZ Glen kirjoitti taas postauksen uudesta tracklistista ja se kuullostaa tältä:
1. Set it Off – Pimp Dawg
2. Summer Of 69 – Yesterday Affair
3. Turn Up The Music – Chris Brown
4. Set Fire To The Rain – Fizzy Deejay
5. Glad You Came – Toy Hypo
6. Stronger (What Doesn’t Kill You) – Kelly Clarkson
7. Turn The Tide – Manian & Aila
8. C’est Bleu - Scooter Feat. Vicky Leandros
9. When We Stand Together – Nickelback
10. Better Than I Know Myself – Adam Lambert

Bonus 3: Paradise – Psychic Stars
(Painamalla kappaleen nimeä pääset kuuntelemaan sen YouTubesta)


Mun mielestä pikaisella vilkauksella ja kuuntelulla (suuri osa tuttuja jo ennestään) vaikuttaa oikein hyvältä setiltä. Ei liikaa listahittejä, joita tulee joka tuutista koko ajan. Silloin ei tule kyllästyttyäkään niin helposti ja aina on kiva kuulla uusia tuttavuuksia musiikkirintamalla. 

Tietenkin kunnon tuntuman ohjelmasta saa vasta kun sitä pääsee tekemään. Biisit toimivat aivan eri tavalla koreofrafian ja ryhmän kanssa, kun näin tietokoneelta kuunneltuna. 
Mukavilta kuullostavat ainakin alkulämppä (uusi tuttavuus), sekä ojentajakappale joka on yksi tämän hetken lempparikappaleitani. 

Miltä teistä tämä setti vaikuttaa näin musiikkien pohjalta? Oletteko jo kuunnelleet läpi? 


Pumpin kautta aikojen-lempparit

7/11/2012

Tämä postaus menee pumppaajille!
Onko teillä olemassa suosikkikappaleita joihin ei vaan millään kyllästy? Sellaisia, joita jaksaa toivoa aina miksauskohdissa vaan uudelleen ja laulaa mukana, toivoa ettei se biisi loppuisi vielä? Kun kuulee sen autossa tai kaupassa tekee mieli alkaa vetämään mukana? Tai jopa menee kylmät väreet (niinkuin mulla)?
Olisi meinaan kiva kuulla, etten ole yksin noiden fiilisteni kanssa :D 
Suosikkeja löytyy useampia, useiden vuosien ajalta. Muutamia paljon vanhempia, jotkut vähän uudempia. 

Mulla vanhat pumppibiisit tuo mieleen muistoja. Ei pelkästään jumppasalista, vaan muistan useiden biisien kautta sen hetkisen elämäntilanteen, vuodenajan, fiilikset. Uskomatonta miten joku kappale voi tuoda niin voimakkaan flashbackin joka ei edes katoa mielestä ajan kuluessa! Muistan lempibiiseistäni myös ne kohdat, joissa me eturivin jumpparit ja ohjaaja hoilattiin mukana. Ja tietenkin kaikkien biisien koreografiat ja sanatkin on mielessä ;)

Sellaisesta, kuka ei tiedä tätä tunnetta eikä käy siis aktiivisesti LM tunneilla voi tämä tuntua oudolta, ja jopa vähän häiritsevältä.. Mutta kun tykkää jostain täysillä, kyllä tällaset jutut ovat ihan must! Voisin tähän vielä pistää mun muutamia pumppilemppareita ohjelmien varrelta:

Beautiful Monster, 78 kyykyt. Tämä on ehkä suosikein ikinä ja tästä tykkää kyllä muukin meidän aktiivipumppaajien kunta. Aina mukana miksauksissa, tehokas ja energinen biisi yhtaikaa.
Hold Me Tonight (Manox Remix), 77 selkä. Tämä on yksi mun lemppari selkäbiiseistä mitä on tullut tehtyä. Tässä tuli ne neljä kertaa ylöstyönnöt jotka tekee kappaleesta aika tiukan, joten painoja ei voi pitää ihan maksimissa. Biisi on innostava ja mukana on helppo laulaa. Toinen lemppari on nykyisen ohjelman Bring  me to life!Raindrops (Encore une fois part 2) (Kindervater remix), 70 askelkyykyt. Tämä askelkyykky ei ehkä ole ihan tehokkaimmasta päästä, mutta kaikki muu tässä toimii. Biisi on ihana ja tykkään selkeästä rakenteesta. Seuraava lemppari jota tulen varmasti miksauksissakin toivomaan on nykyisen ohjelman Ecuador.
Ravers in the UK (Hypasnonic remix), 75 hartiat.
Tämä on yksi kovimmista hartiakappaleista mitä pumpissa on ikinä ollut. Alkaa pystysouduilla ja kasvaa kokoajan edetessään. Tappavat peck deckit ja loppuun vielä kaiken kruunaa ykköspunnerrukset. Kun alun bassobiitti lähtee soimaan, menee kylmät väreet!

Kertokaa ihmeessä omia lemppareitanne ja miksi niistä on muodostunut lemppareita. Kuuluuko niihin tunnearvoa tai muistatteko tekin tuollaisia yksityiskohtia kappaleiden kautta niinkuin minä ?


SH'BAM 8

7/04/2012


SH'BAM ohjelma kasissa on tullut käytyä nyt kolmisen kertaa. Sen lisäksi olen pariin kertaan vetänyt ohjelman läpi itsekseni salilla, kun olen sen jo oppinut kokonaan ulkoa noiden kolmen kerran aikana! (Se kertoo hieman siitä, kuinka helppoa kenen tahansa on tulla shbamiin mukaan). Tosiaan, shbamista mulla ei hirveän paljoa ole kokemusta, suhteellisen uusi tunti kun kyseessä on. Tämä on nyt siis toinen ohjelma jota meidän salilla vedetään. Tykkään ohjelmasta yhtä paljon kuin edellisestä. Biisit ovat tasalaatuisen hyviä, muutama erottuu oikeen edukseen.
Nyt kun shbamissa on jonkin aikaa käynyt, huomaa eron sen ja jamin välillä. Ja kyllä sitä eroa onkin! Sh'bamissa kaikessa on kyse hauskanpidosta ja irrottelusta pieni flirtti silmäkulmassa. Jamissa taas päästetään tosiaan se tanssija irti ja vedetään vähän hankalampiakin koreoita. Molemmista tunneista tykkään yhtä paljon. Varsinkin tämän ohjelman myötä shbam on myös löytänyt tiensä mun suosikkien joukkoon.
Ohjelmaa on kokonaisuutena paljon hankalampi arvostella kuin jamissa, sillä ohjelman teemat on kovin irtonaisia. On latinoa, rockia, poppia, 70-lukua.. Kaikki mukana samassa paketissa 3-4 minuutin pätkiin laitettuna. Kyllä tämä toimii. Ja jokaiselle on varmasti jotain sellaista mistä pitää.
Mun ehdoton ykkössuosikki on vitoskappale, "Wet". Lantiota pääsee pyörittämään, ja mukana on samoja takakautta pyörähdyksiä kuin jamissa. (Teaserin kohta 0.25)Tästä biisistä oli kuulemani mukaan noussut maailmalla vähän haloota (kuunnelkaa biisin sanat, ja katsokaa koreografia) ja biisi olikin jouduttu filmaamaan uudestaan siistimpänä versiona. Ohjelmassakin tästä on näköjään vaihtoehtoisesti valittavana instrumentaaliversio ja siistitympi koreo. Mä silti tykkään, näin nuorena ihmisenä :D Aivan kuin klubilla olisi tanssimassa!
Toinen suosikki on seiskabiisi "Heaven is a place on earth". Alun käsisarja on hauska, ja kun päästään salin päästä päähän- juoksuihin, joihin otetaan mukaan vielä spagaatiloikat on siinä valmiina mahtava setti. Ja mukana lauletaan aina! ;)
Kolmas työbiisi josta tykkään erityisen paljon, on kappale 10 "Troublemaker" joka onkin monille radiosta tuttu. Koreografia voisi hyvin olla jamista, mutta silti yksinkertainen shbamiin sopiva. (Teaserin kohta 0-15)Tätä voisi kokeilla jumppasalin ulkopuolellakin. Kun tämän saa onnistumaan, tuntee itsensä niin tanssijaksi!
Myös jäähdyttelykappale on tosi mukava, mukana on sellaista vanhan ajan twistausta ja napsutuksia. Kappale päättyykin siihen, että twistataan ympäri salia ja liikutaan paikalta.
Kuten jamistakin sanoin, kannattaa tämäkin mennä testaamaan. Kaikille löytyy varmasti lempparibiisejä, koska kappaleita on yhdessä ohjelmassa monia ja jokaisessa eri koreografia. Tähän loppuun näytteet noista mun suosikeista!

Onko joku jo käynyt kokeilemassa/ menossa kokeilemaan? :)

BodyJam 61

7/02/2012

DMFAO!
Mä olen nyt käynyt testaamassa uuden jamin ja ajattelin kirjoitella arviota siitä.
Kokonaisuutena BJ61 on ihan mahtava! Olin kuullut aika paljon kriittistä palautetta tuosta ohjelmasta ennenkuin itse menin sen testaamaan. Nykytanssiteema tuntui ihmetyttävän monia. Mutta kun pääsin kokeilemaan ohjelmaa, niin ennakkokäsitykset murtuivat täysin. Niinkun muissakin LM ohjelmissa on nyt ollut havaittavissa- on myös tässä jamiohjelmassa kokeiltu monia uusia juttuja. 
Alkulämppäkappaleet oli musta vähän laimeita. Kakkoslämpässä kun päästään sheikkaamaan, niin tunnelma alkaa kohota jamifiiliksiin. Alku ei repäise, mutta lämpenee pikkuhiljaa.
Hiphop osuus menettelee, siitä ei ole sen kummempaa sanottavaa. Kappale ei ole kummoinen. Sitä seuraavassa hieman pidemmässä tanssisarjassa "Dance hard, work hard, play hard" reivataan dubstepin tahtiin. Liikkeistä tykkäsin tosi paljon, vaikka takakautta pyörähdykset eivät ihan heti nopeessa temmossa menekkään. Dubstep on ollut jo useamman vuoden ajan mun lempimusiikkityylejäni, ja se pääsee tässä sarjassa todellakin oikeuksiinsa. Liikkeet sopii musiikkiin ja omaa ilmaisua on helppo ottaa mukaan.
Viimeinen, pisin tanssisarja onkin nimeltään tämän lanseerauksen tunnuslausahdus "DMFAO". Aivan mahtava! Alkuun otetaan heti sarjan vaikein liike, jossa kädet ja jalat on nopeaan tempoon hankala saada sovitettua mutta kyllä ne sieltä alko jo loppubiisistä löytymään. (Allaolevan teaserin kohta 0.32) Tuo kyseinen liike on kyllä musta hirvittävän upean näköinen, kun sen saa tehtyä kunnolla! Nykytanssi sopii tähän todella hyvin. Emeli Sandén kappale Heaven on ihana, ja liikkeet kauniita. Lopussa kaikki yhdistyy kokonaisuudeksi ja tässä mulla kyllä nousi hymy huulille.. :) Ja lopussa taas se joka jamitunnilta tuttu ihmetys; joko se tunti oli siinä? 
Jokainen kellä mahdollisuus on mennä kokeilemaan ko.ohjelmaa, menkää ehdottomasti!

Onko joku lukijoista testannut BJ61:den? Mitä piditte, tai oletteko menossa kokeilemaan? Millaisilla ennakkokäsityksillä?

 
© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika