Slider

BODYJAM 69 pt.2

6/19/2014




Nyt on toinenkin osa tästä huippuohjelmasta testattuna, ja täytyy sanoa että mä olen lähes sanaton. Jotenkin tämä ohjelma vie niin sinne viitisen vuoden taakse, kun jami oli vielä tällaista koreografisempaa. Yllätyin todella positiivisesti kun sarja ei ollut todellakaan pelkkiä hyppyjä ja heilutuksia, vaan aivot joutuu oikeasti laittamaan hommiin. Plussana ihan mahtavat musat, A$AP Rockysta Showtekiin. Jestas mitkä bileet tällä saa aikaan!!

Opin koreografian aika pitkälti heti, jäätiin sitä erästä jalkasarjaa vähän tunnin jälkeen katsomaan (kannat eteen- jalat ristiin vaihto ja sitten lähtis ne polvet). Muuten kyllä mukaan pääsi kivasti ja musiikista saa tukea oikeassa rytmissä pysymiseen- varsinkin nyt kun esim. polvia ei pysty ihan kaseilla selvästi laskemaan. Käsisarja on myös kivan erilainen verrattuna siihen mitä yleensä on ollut, kun liikkeet hahmottaa on se vaihto tosi mageen näkönen. 

Tässä sarjassa on jotenkin asennetta. Sitä oikeeta jamifiilistä joka on enemmänkin se asenteella jammailu ja koreografian toistaminen. Vaikka toki mukaan tarvitaan myös täysillä tykittämistä, mun mielestä se on tavoitteena kuitenkin enemmän sh'bamin kaltaisilla yksinkertaisemmilla tunneilla- se lopunmalkainen hyppiminen. Kyllä nämäkin liikkeet saa tehtyä isosti ja fiiliksellä niin, että syke on lähellä kahtasataa! 

En viitsi lähteä liikaa ylianalysoimaan tätä sarjaa yhden kokonaisen kerran vedon perusteella, joten päätän kommenttini tähän. :D Tiivistettynä ihan huippu ohjelma, ihana vähän haastavampi koreo, just niinkuin jamin pitää ollakin. Lisää tällaista! Tässä loppuun vielä video jonka löysin loppusarjasta Wizard-kappaleeseen:


Testissä BodyBalance

6/17/2014



"Les Mills BODYBALANCE™ on lempeä yhdistelmä joogaa, tai chi:ta ja pilatesta ja se auttaa keskittymään ja rauhoittumaan. Keskittymisen, hengityksen ja tarkoin valittujen liikeyhdistelmien kautta kehitetään voimaa, tasapainoa ja liikkuvuutta miellyttävän musiikin tahtiin. Yhdistelmä eri tekniikoita ja liikkeitä tarjoaa fyysisen treenin sekä sisäistä tasapainoa ja harmoniaa."






Tänään meidän salillemme ilmestyi ensi kertaa kauan odotettu uutuustunti, nimittäin BodyBalance. Itse tällaisena duracellina olen aina ollut hyvin nihkeä kehonhuoltotunneille tai joogaan menijä. Nyt kuitenkin päätin kokeilla, koska kaikki muutkin tuntikalenterimme tunnit olen käynyt testaamassa ja joku lempeämpi laji tekisi varmasti myös munkin kropalleni säännöllisesti hyvää. 

Tunnin rakenne meni jotakuinkin niin, että ensin tehtiin alkulämmöt parin tai chi-sarjan toistoilla, siihen perään aurinkotervehdykset, sitten voimaliikkeitä, tasapainoliikkeitä, venytyksiä ja lopun ihana meditaatio/loppurentoutus. Aurinkotervehdykset olivatkin mulle tuttuja jonkin verran jooganneena, samoin combatissa on hieman tullut tai chi:hin tutustuttua. Tasapainoliikkeet olivatkin tämän tunnin parasta antia mulle- en olekaan huomannut kuinka toispuoleinen olen! Vasen jalka tukena kaikki sujuu kuin leikki, mutta oikealla hyvä että pysyin pystyssä kaatumatta. Siitä löytyi siis mulle kehityksen paikka ja oikea heikko kohta.

Venytykset ja liikesarjat olivat ihanan verkkaisia, mutta samalla vahvistavia ja palauttavia. Hengitystä korostettiin koko tunnin ajan, joka on hyvä sillä usein se unohtuu ja jää pinnalliseksi. Venytyksissä keskityttiin pitkälti alavartalon suuriin lihasryhmiin, ylävartaloa avattiin liikesarjoissa lähinnä dynaamisesti.

Lopun rentoutus/meditaatiohetki oli mulle erityisen mukava, sillä tiedän miten käyttää mm. mindfullnesstekniikoita. Sen tarkemmin ohjaajat eivät keskittyneet ohjaamaan meditointiin, vaan aika lailla maattiin hiljaa. Itse kuitenkin tein tuon 7 minuutin ajan hengitysharjoituksia ja kehon rentoutusta. Lopussa olikin ihanan raukea olo, täysin eri tavalla kuin kovaa ja korkealta vedetyn jumppatunnin jälkeen. Tätä mun kehoni selvästi kaipaa vaihtelun ja monipuolisuuden säilyttämiseksi- jonka takia taisinkin rakastua lajiin täysin.


BODYJAM 69 pt.1

6/12/2014







Vihdoin myös minä palailin parin viikon jumppatauon jälkeen ryhmäliikuntasaliin. Jamissa olikin eilen mukava yllätys, kun uusi ohjelma kuusysi pamahti soimaan kaiuttimista. Jestas mitä biisejä! Ihan uskomatonta tykitystä alusta asti. Ajattelin taas kirjoitella vähän omia tuntoja ja fiiliksiä tuosta uudesta ohjelmasta teille. Tässä ensimmäinen osa ohjelmasta, alkulämmittelystä ensimmäisen pitemmän sarjan loppuun. Toisesta osasta kirjoitan kun pääsen sitä testailemaan (luultavasti viimeistään ensiviikolla). Kertokaahan toki omiakin ajatuksianne jos jamissa käytte!

Alkulämpästä lähtien bileet käynnistyy. Esim edellisessä ohjelmassa alku oli liian himmaileva mun makuuni, mutta nyt me kaikki oltii aivan täpinöissämme, kun ekat biisit on jo noin täynnä asennetta ja energiaa. Erityisesti kakkoslämmittely eli isolation toimii taas, vähän hiphoptyyppisenä. Mua harmittaa kun Gandalf ei sitten ottanutkaan twerkkausta tähän mukaan, mutta ainakin vähän pepunkeinutusta on silti mukana.. ;D

Lyhyet tanssisarjat alussa on myös tosi kivoja, joskin rankkoja! Paljon paljon hyppyjä ja ainakin meikäläisen syke ja sääret kiitteli näiden jälkeen. Party Monster on myös älytön fiilisbiisi, ja pomppiminen sopii kappaleen tyyliin. Vähän erilaisia hyppyjä tuleekin sitten seuraavassa lyhyessä, kun sukelletaan 90-luvulle bäkkäreiden tahdissa. Ihan hauska ja huomoristinen fiilispätkä sekin!

Sitten päästäänkin ekaan vähän pitempään sarjaan. Wrecking Ball-remixillä lähdettiin liikkeelle ja täytyy sanoa että pitkästä aikaa on kyllä niin makeet, reippaat ja biiseihin sopivat liikkeet että. Aloitetaan rauhassa, ja pikkuhiljaa vauhti kiihtyy. Erityisesti #Pants Down-biisissä on mun mielestäni jotain asennetta. Alun käsiliikkeet ja siihen perään mamboa ja pyörähtelyjä. Takuuvarma hymy ja kohta osataan taas laulaa mukanakin!

Me oltiin kaikki todella tyytyväisiä tähän ohjelmaan, se sopii tunnelmaltaankin meidän jamiporukalle. Volat kaakkoon heti alusta alkaen, ihan täysillä ja vielä vähän enemmän. Vaikka liikkeet on aika yksinkertaisia, ne on tehokkaita! Tässä riittää taas heiluttavaa kesän lopulle asti- ja ainakin ensimmäisen puolikkaan osalta ollaan kaikki varmasti sitä mieltä että tätä heiluu erittäin mielellään ;)


Insta-lately

6/05/2014




Moikka! Pahoittelut taas pienoisesta postaustauosta, mutta mun lomapäiväni ovat olleet niin huisin kiireisiä etten ole oikein edes koneelle ehtinyt. Aamuisin ollaan tehty Nooran kanssa päivän treeni salilla, siitä olen tullut kotiin tekemään pakolliset hommat ja illat ovat menneet lapsia vahtiessa. Mitään kummempaa postattavaakaan en oikein nyt keksi, harvemmin näin päin.. Olisiko teillä ideoita? Tähän väliin siis taas katsausta menneisiin instapäiviin, erityisesti teille jotka ette sovellusta omista. Sinne melko aktiivisesti elämästäni päivittelen juttuja nimimerkillä lauraannika!


Lenkkeilyä, joka on kesäsäällä niin ihanaa! 

Kannattaa unohtaa trikoot himaan ja treenata fleecehousuilla..huh!

Vieraita odottelemassa kylään tiistai-iltana :)
 Nooran kanssa jamittelua tyhjässä salissa.
 Todistuksen ja ruotsin stipendin kanssa on helppo hymyillä :)
Viime lauantain tunnelmia :)

YLIOPPILAS 2014

6/01/2014






3 vuotta vierähti nopeasti hyvässä seurassa ja mahtavien opettajien johdolla. Justhan me tutustuttiin ja pohdittiin yhdessä kuinka joskus oltaisiin siellä lavalla painamassa lakkia päähän- eilen oli se päivä. Päivä oli ehdottomasti yksi elämäni parhaita, kiitos siitä kuuluu koko mun ihanalle ystäväporukalle ja kaikille jotka mua muistivat tänä tärkeänä päivänä. Illalla tanssittiin jalat kipeiksi satojen muiden lakkipäiden kanssa. Vaikea käsittää, että se on oikeasti ohi nyt, kokonaan. Ei muuta kuin hyvät paperit ja ruotsin stipendi kourassa kohti uusia juttuja ja haasteita- mitä ne ikinä sitten ovatkaan.















© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika