Slider

BEST OF BEAUTY 2018

12/31/2018


Vuoden viimeinen päivä tarkoittaa uudenvuodenjuhlien lisäksi sitä, että on aika koota vuoden parhaat meikkituotteet niin silmille, kulmille kuin kasvoille yhteen postaukseen! Tänä vuonna on tullut kokeiltua runsaasti uutuuksia, mutta mukana on pysynyt myös monia vakkarisuosikkeja. Osa tuotteista on saatavilla marketeista, osa kosmetiikkamyymälöistä ja osa ainoastaan ulkomailta tai verkkokaupasta – tämä todistaakin taas kerran sen, kuinka suosikiksi päätyminen ei välttämättä katso hintalappua. Jos teillä on kysyttävää jostain tuotteesta tai sen saatavuudesta, vastailen mielelläni kommenttiboksissa.

Haluan tämän postauksen myötä toivottaa kaikille teille ihanaa uutta vuotta 2019, toivottavasti pysytte matkassa myös tulevana vuonna! Tein menneen vuoden tapahtumista pienen kertauksen kuukausi kuukaudelta Instagram Storyssani, ja se on katseltavissa sieltä kohokohdista nimellä "2018". Nyt kuitenkin vuoden suosikkimeikkien pariin!
HOURGLASS AMBIENT LIGHTING POWDER: LUMINOUS LIGHT
Tubettajien ja monien bloggaajienkin hypettämä tuote, eikä syyttä. Puuteri on koostumukseltaan todella hienojakoista, ja sopii siksi koko kasvoilla käytettäväksi. Jos taas tykkää todella maltillisesta highlighterista, käy tämä siihenkin todella mainiosti. Kallis tuote, mutta jos muutamassa puuterimaisessa tuotteessa satsaisin laatuun, olisi tämä yksi niistä.

TOO FACED MELTED MATTE LIQUID LIPSTICK
Olen monesti tuonut täällä blogissakin esille, kuinka rakastan Too Facedin huulituotteita. Oikeastaan aina, jos huulilla on mattahuulipunaa, se on Melted Mattea. Joulun alla esittelin blogissa pari voimakkaampaa sävyä, mutta arjessa ovat käytössä monesti juuri nämä kuvissa näkyvät sävyt Sell Out ja Cool Girl. Puna levittyy tasaisesti, ei kuivata ja kestää myös syömisen/juomisen varsin hyvin.

URBAN DECAY EYESHADOW PRIMER POTION: ORIGINAL
Varsinkin värikkäämpien silmämeikkien kanssa luomiväriprimer on ehdoton. Luomiväri ei keräänny raidoiksi luomelle ja samalla värien pigmentit nousevat aivan uudella tavalla esiin. Olen käyttänyt  tämän lisäksi mm. e.l.f.in primeria, mutta silti kaikkien aikojen suosikki on Urban Decayn klassikko Primer Potion. Jotkut pitävät vielä enemmän pigmentillisistä versioista tästä tuotteesta, mutta itselläni on käytössä useimmiten "väritön" original.
Hourglass Ambient Lighting Powder sävyssä Luminous Light
 Swatchattuna ylempänä Sell Out ja alempana Cool Girl

URBAN DECAY NAKED FLUSHED: STREAK 
Monikäyttöisistä tuotteista puheen ollen toinen vuoden suosikki ja kuvastakin näkyen, paljon käytössä ollut, tuote on UD:n 3-in-1 tuote, josta löytyy samasta sekä highlighter, poskipuna että bronzer. Pieni pakkaus on näppärä erityisesti matkoilla ja kiireaamuina, sillä yhdestä tuotteesta saa napattua kaikki kolme tärkeää tuomaan kasvoille eloa ja väriä. Oma suosikkini on Streak, jossa poskipuna on kaunis persikkainen ja highlighter sopivan säihkyvä, muttei liian epätasainen ja paksu. Urban Decay tekee myös aurinkopuutereissa huikeita tuotteita, joista tämän paletin bronzerin lisäksi toinen suosikkini on heidän Beached Bronzer!

L.A. GIRL PRO CONCEAL: PORCELAIN
Jos kaipaa edullista, mutta sopivan peittävää ja helposti levittyvää peiteainetta, vastaus on tässä. Neljän euron hinta on aivan uskomattoman edullinen suhteessa peiteaineen laatuun. Käytän tätä pääasiallisesti silmien alla sekä korostamaan hieman otsaa ja leukaa. Myöskään tämä ei ole turhaan hehkutettu tuote, sillä omassa meikkipussissani tämä on ohittanut MACin Pro Concealin ykköspaikalta.

BENEFIT THE POREFESSIONAL PRIMER
Pitkäaikainen suosikkini, joka toimii täydellisesti hieman öljyiselle ja epätasaiselle iholle tasoittajaksi. Pitää samalla meikkivoiteen ja peiteaineen paikallaan koko päivän. Jos meikin pysyvyydessä esimerkiksi silmien alla tai nenässä on ollut haasteita, kannattaa kokeilla painella tätä primeria ensin näille alueille, odottaa hetki ja sitten levittää meikkivoide.

SMASHBOX PHOTO FINISH FOUNDATION PRIMER
Toinen primersuosikki kavoille Benefitin lisäksi. Jos Benefit on vaikeasti saatavilla (tai ei ole esimerkiksi ulkomaanreissuja tulossa Sephoran lähelle), tämä ajaa myös asian! Öljytön, ihohuokosia häivyttävä koostumus sopii akneen taipuvaiselle ja rasvaiselle iholle.

LUMENE BLUR FOUNDATION: 1 KULTAHIEKKA
Meikkivoiteissa on vaikea valita yhtä suosikkia, sillä vaihtelen meikkivoiteita oikeastaan vuodenaikojen mukaan. Talvisin käytän hieman paksumpaa ja täyteläisempää meikkivoidetta, kun taas kesällä ohut sävyseerumi tai Lorealin True Match ovat ehdottomia suosikkeja. Nyt kuitenkin tätä postausta kirjoittaessa käytössäni on erityisesti Lumenen Blur, joka sekin on monen suosikkimeikkivoide. Koostumus on peittävä, muttei kuitenkaan liian mattainen. Omalle keltapohjaiselle vaalealle iholleni paras sävy on 1, Kultahiekka.

TOO FACED BETTER THAN SEX MASCARA
Luottotuote ei-vedenkestävien ripsarien sarjassa. Tiimalasin muotoinen harja tekee tuuheat ja volyymiset ripset sekä sopii myös alaripsiin käytettäväksi.

SENSAI 38 VOLUMISING MASCARA
Tuote, jota olen käyttänyt jo yläasteelta saakka. Toimii minulla vedenkestävän ripsivärin asemassa, esimerkiksi treenatessa. Levittyy kaarevalla harjalla tasaisesti, pysyy paikallaan ja lähtee helposti suihkussa lämpimällä vedellä.

ESSENCE ALL ABOUT MATT FIXING COMPACT POWDER 
Hinta kolme euroa ja täydellinen tasainen, kaikille ihonsävyille sopiva puuteri. Do I need to say more? En ole vielä löytänyt vastaavaa väritöntä puuteria, josta pitäisin yhtä paljon. Tätä pitää hamstrata kaappeihin aina useampi kappale kerralla, sillä suosionsa ansiosta puuteri on lähes aina essence-hyllystä loppu.

LUMENE BLUEBERRY EYEBROW SHAPING WAX: HARMAANRUSKEA
Paras paksu ja vahamainen kulmageeli pitämään kulmat paikallaan koko päivän. Antaa myös väriä, eli halutessaan tätä voi käyttää kulmiin myös ainoana tuotteena. Ainut kulmageeli, josta oikeasti pidän – ehdoton suosikki siis.

LUMENE NORDIC CHIC EXTRA EXTRA STAY EYEBROW PALETTE: 1 MEDIUM BROWN
Tämä sama pakkaus on ollut minulla käytössä ja lähes kaksi vuotta, joten riittoisasta puuterista on kyse! Kaksi sävyä, joista voi sekoittaa haluamansa sävyn. Itse käytän ainoastaan tuota vaaleampaa puuteria, jonka päälle sudin hieman tummempaa kulmageeliä, jolloin lopputulos on omille kasvoilleni täydellinen. Jos pitää hieman luonnollisemmasta kulmalookista, on tämä puuteri hyvä vaihtoehto esimerkiksi kynille ja pomadelle!

TOO FACED PAPA DON'T PEACH PEACH INFUSED BLUSH
Täydellisen pehmeä persikkainen sävy yhdistettynä hienoiseen kimalteeseen. Tästä tulee mieleen  koostumukseltaan NARSin Orgasm, mutta hieman persikkaisemmassa sävyssä joka sopii ainakin omalle iholleni ja hiusteni väriin. Persikkainen puna on sopiva myös arkikäyttöön, ja siksi tämä tuote taipuukin moneen. Plussaa huumaavasta persikan tuoksusta!

MAC MINERALIZE SKINFINISH: SOFT & GENTLE
Highligter, joka taipuu myös helmiäiseksi kulmaluun alle. Jättimäisen kokoinen puuteri on kestänyt minulla jo pari vuotta, eikä silti tunnu kuluvan reippaassakaan käytössä! Tästä highlighterista tulee voimakkaampi valon heijastus kuin Hourglassin Ambientista, joten tätä käytän erityisesti juhlissa ja muissa erityistilanteissa. Myös pakkaus on visuaalisesti kaunis sekä kestävää, kovaa muovia.

Tässä tämän vuoden suosikit – niin kestolempparit kuin uudemmatkin tulokkaat. Löytyykö teiltä samoja suosikkeja tai löysittekö tästä postauksesta tuotteita, joita haluaisitte testata?

KOTI VALMIINA JOULUUN

12/22/2018


Enää pari yötä jouluun ja taas kerran ihmettelen sitä, miten nopeasti joulukuu tuntuu kuluneen. Juurihan avattiin ensimmäinen joulukalenterin luukku? Täällä meni viikonlopun suunnitelmat flunssan takia sillä tavalla uusiksi, että suunniteltu Tampereen reissu jäi minun osaltani väliin. Kuume ja äänen menettäminen osuivat inhottavimpaan mahdolliseen kohtaan, sillä juuri nyt olisin halunnut olla fiilistelemässä lumihankia, tapaamassa sukulaisia ja tekemässä kotiin suurta joulusiivousta. Täytyy pitää sormet ristissä ja toivoa, että jouluaattona olo olisi jo parempi.

Joulusiivous muuttuu meidän kodissa siis luultavasti välipäivien siivoukseksi, mutta siitä huolimatta olen sytytellyt kynttilöitä ja tuonut joulukukilla tunnelmaa kotiin. Olen myös ollut todella tyytyväinen tänä vuonna hankkimaamme Triumph Tree -kuuseen, joka on saanut vierailtakin paljon kehuja. Kuusi sai koristeekseen amerikkalaistyyppisesti "enemmän on enemmän" koristeita, joista omia suosikkejani ovat esimerkiksi glitterdonitsi, paljettipallot ja karkkitangot. Amerikassa viettämäni lapsuuden ja nuoruuden joulut ovat jättäneet jälkensä siihen, että kuusen tulee mielestäni olla muhkea ja näyttävä. Sen sijaan muussa joulusisustuksessa kannatan hillittyä värimaailmaa ja pieniä yksityiskohtia.

Blogi hiljenee pian myös jouluaaton ja välipäivien viettoon, mutta sitä ennen haluan kiittää teitä kaikkia. Kiitos, että olette edelleen matkassa mukana ja erityinen kiitos teille vakkarilukijoille ja kommentoijille, jotka osallistutte hyvän blogifiiliksen luomiseen. Yritän myös ensi vuoden puolella kiitokseksi teille järjestää paljon arvontoja ja tuottaa toivomaanne sisältöä. 

Nyt kuitenkin muutamien jouluisten kotikuvien myötä – ihanaa joulua kaikille! 


23 VUOTTA – 23 OPITTUA ASIAA ELÄMÄSTÄ

12/17/2018

Eilinen syntymäpäivä sisälti pitkään nukkumista, rauhallisen aamun ja yhteisen aamiaisen. Iltapäivästä avasin lahjat, jotka itse asiassa jokainen osuivat täysin nappiin – ajattelin kirjoitella lahjoista tänne vielä ihan oman postauksensa. Illemmalla meillä oli pöytä varattuna Töölönrannasta, jossa vietettiin vielä kiireetöntä yhteistä aikaa hyvän ruuan merkeissä. Täydellinen päivä hyvässä seurassa.

En ole aikaisemmin tehnyt blogiin syntymäpäiväni yhteydessä tällaista postausta, jossa pohtisin elämäni varrella oppimiani tai oivaltamiani asioita. Olen kuitenkin nähnyt tämän kaltaisia postauksia monilla, ja nyt tuntui oikealta ajalta toteuttaa se myös täällä. Joten siis tässä 23 vuoden kunniaksi 23 oppimaani asiaa elämästä!
1. Itsemyötätunto on tärkeä taito.

2. Ahkeruus palkitaan.

3. ...jonka lisäksi asetetuilla tavoitteilla on monesti tapana toteutua.

4. On turha miettiä liikaa sitä, mitä muut ajattelevat.

5. Ystävyyssuhteissa laatu korvaa määrän.

6. Avun pyytäminen tai sen vastaanottaminen ei ole heikkoutta.

7. Elämää ei voi (eikä kannata) koskaan suunnitella liian tarkasti.

8. Arkea kannattaa arvostaa, sillä elämää ei voi elää pelkkien huippuhetkien kautta.

9. Se, että asiat osaa tehdä ajallaan ja suunnitelmallisesti, on arvokas taito.

10. ...joskin joskus olisi hyvä osata olla myös hieman spontaanimpi.

11. "Sen oikean" löytymisestä on turha stressata. Pitämällä mielen avoinna ihana ihminen osuu kohdalle kyllä.
12. Menneisyyteen ei kannata jäädä liiaksi kiinni.

13. Itseään ei myöskään tulisi määritellä sen kautta, mitä joskus on ollut. Jokainen meistä muuttuu ajan saatossa.

14. Koskaan ei saa lopettaa haaveilua ja unelmointia – kyynistyminen pilaa elämänilon.

15. Ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen ovat uskomattoman arvokkaita taitoja. 

16. Opiskelu ja uteliaisuus maailmasta ovat isoja etuja, jotka rikastuttavat elämää monin tavoin.

17. ...samoin kuin matkustelu ja avoimuus eri kulttuureja kohtaan.

18. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen auttaa huomaamaan, miten hyvin asiat ovat.

19. Vertailu sosiaalisessa mediassa on turhaa, koska lopulta jokainen näyttää siellä vain pienen osan totuudesta.

20. Toisten auttamisesta tuleva olo lisää oman elämän merkityksellisyyden kokemusta huomattavasti.

21. Kaikkia ei voi miellyttää, ja se on ihan ok.

22. Sanomalla positiivisia asioita niin läheisille kuin tuntemattomillekin ihmisille, saa hyvää mieltä myös itselle.

23. Itsestä saa ja pitää olla ylpeä. Omia onnistumisiaan on turhaa vähätellä.

JOULUKUUN BETTEBOX + ARVONTA !

12/13/2018

*Kaupallisessa yhteistyössä BetteBox, sisältää affiliate-linkkejä

Vuoden viimeinen BetteBox* kolahti postiluukusta vasta eilen, luultavasti joulun pakettiruuhkien vuoksi hieman normaalia myöhemmin. Ajattelinkin tulla jakamaan boksin sisällön teille heti, nimittäin samalla saan laittaa pystyyn pienen arvonnan Betteen liittyen! Arvonnan osallistumisohjeet ja palkinnon näet postauksen lopusta. Mutta nyt, tuttuun tapaan heti tuotteiden pariin!
MANNA KADAR PRIME TIME 3-IN-1
Monitoimituote, jolla voi pohjustaa huulet ja luomet, jolloin kestävä meikki on taattu. Tuotetta voi käyttää myös peiteaineena tai korostustuotteena. Ovh 15 USD/kpl

MANNA KADAR MIRACLE BALM
Huulituote, joka sisältää sekä hoitavaa argan-öljyä että ravitsevia vitamiineja. Tuotteella huulet pysyvät kosteutettuina läpi talven. Vinkkinä tuotekortissa kehotetaan myös kokeilemaan voidetta kulmakarvoissa, jolloin ne pysyvät siistinä läpi päivän. Ovh 19 USD/kpl
CUTRIN MUOTO EXTRA STRONG HAIRSPRAY 100ML
Hiuskiinne viimeistelee koostumuksellaan pohjoismaiset, hienolaatuiset hiukset. Tuotteella saat hiuksillesi maksimaalista tukea ja kauniin, sädehtivän kiillon. Ovh 19.90/300ml

FEMFRESH DAILY INTIMATE WASH 50ML
Intiimialueelle kehitetty raikkaan tuoksuinen suihkusaippua, jonka saippuaton ja pH-tasapainotettu koostumus ei ärsytä intiimialuetta. Tuote sisältää aloe veraa, joka pitää intiimi-ihosta huolta sekä ylläpitää raikkaan tunteen koko päivän. Tuotetta voi käyttää myös suihkusaippuan tavoin koko vartalolle. Ovh 4.90/250ml
+ GIVENCHY L'INTERDIT 1ML & ANYDAY NUT BAR WITH BERRIES

Joulukuun boksissa oli todella paljon vaihtelua ja osa tilaajista saikin omassa boksissaan esimerkiksi Batisten kuivashampoota, Cutrinin muotoilusuihketta sekä Mizonin sheet maskin. Tykkäsin itse omassa boksissani erityisesti Cutrinin hiuslakasta, sillä se tulee aina käyttöön. Sen sijaan Manna Kadarin tuotteet menivät minulla hieman metsään, koska huulivoiteita kaapista löytyy jo ennestään lukuisia ja Prime Time 3-in-1 on tullut boksista jo reilu vuosi sitten. En ole edellistäkään ehtinyt käyttää loppuun, joten tämä menee siis kiertoon. Harmi, että juuri minun boksiini sattui tämä, sillä vaihtoehtoisina tuotteina olisi ollut samaisen merkin kulmatuotteita. No, aina ei voi osua nappiin. Mukavaa on kuitenkin se, että bokseissa on näkynyt entistä useammin meikkituotteita. Tammikuusta alkaen BetteBoxin kerrotaan lisäksi kokevan uudistuksen – mukana on muun muassa uutuustuotteita ja uusia brändejä. En malta odottaa, että pääsen näkemään uudistuneen boksin! 

Pienenä joululahjana myös teille, päätimme yhdessä BetteBoxin kanssa järjestää arvonnan, jossa yksi onnekas voittaa itselleen 3kk boksit ja pääsee samalla tutustumaan uudistuneeseen Betteen. Voit osallistua arvontaan Instagramissani @lauraannika, josta löydät arvonnan ja sen ohjeet tämän postauksen ensimmäisen kuvan alta. Arvonta päättyy 19.12 klo 23 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan kaikille! 

PS. Jos et malta odottaa arvonnan loppuun saakka, pääset tilaamaan BetteBoxin itsellesi tästä*!

ALEKOODEJA JOULUOSTOKSIIN

12/10/2018

* Sisältää affiliate-linkkejä

Terveiset sohvanpohjalta! Täällä painitaan pienoisen flunssan kourissa, mutta onneksi tällä viikolla saakin tehdä töitä ainoastaan kotoa ja koneelta käsin. Jospa sitten viikonlopulle ja synttäreiksi paranisin. Minulla alkaa olla jo jouluostokset kasassa, ja iso osa paketeista onkin jo valmiina kuusen alla odottelemassa kulkeutumistaan oikealle omistajalle. Tiedän kuitenkin, etteivät kaikki ole ihan näin ajoissa jouluostostensa kanssa – siksi ajattelinkin tulla jakamaan muutaman löytäneeni alekoodin ja tarjouksen teidän kanssanne, jos jouluostokset ovat vielä kesken. Monissa verkkokaupoissa ennen 16. päivää tilatut tuotteet ehtivät vielä ennen joulua perille, joten ainakin vielä tämä viikko on aikaa tehdä jouluostoksia joko itselle tai läheisille. Toivottavasti koodeista on teille apua, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
BUBBLEROOM*Jos jouluaaton mekko on vielä etsinnässä, saat nyt -25% alennusta valikoiduista mekoista vielä 12. päivään saakka! Mekkoihin pääset suoraan tästä*. Mekkoalen lisäksi Bubbleroom tarjoaa kaikille uusille asiakkaille 10% alennuksen yhdestä ostokerrasta, kun tilauksen arvo on vähintään 10 euroa (voidaan käyttää kerran per asiakas, ei koske merkkejä Coach, Marc Jacobs, Michael Kors, Rebecca Minkoff, Billi Bi, Rock and Blue, Hollies, Boomerang, Svea, D.Brand, Jofama, UGG). Alennuksen saat kassalla koodilla NEWWEB.

NORDICFEEL*Nordicfeelin joulukalenterissa on joka päivä erikseen ilmoitettava tarjous jouluaattoon saakka. Tarjouksessa on mm. hajuvesiä ja kosmetiikkaa – tänään tarjouksena on -30% alennus Boss Bottled Unlimited -tuoksusta. Päivän tarjouksen pääset kurkkaamaan tästä*. Lisäksi Calvin Klein -tuotteet ovat 40% alennuksessa 15.12 saakka.

THE BODY SHOP*Body Shopilla on joulun alla paljon vaihtuvia tarjouksia. Tällä hetkellä tarjouksessa ovat muun muassa Delights bagit, jotka sisältävät pienen vartalovoiteen, käsivoiteen ja suihkugeelin. Kaikki tarjoustuotteet pääset katsomaan tästä*.
IDEAL OF SWEDEN*. iDealin kuorista tällä hetkellä nosteessa ovat Instagramin perusteella olleet Janni Olsson-Delérin suunnittelema mallisto, leopardikuosi ja marmori. Odottelen itsekin malttamattomana paria tuotetta heiltä, jotka näytän heti, kun ne saan itselleni! Koodilla FIWINTER saat kaikista tuotteista -20% alennuksen joulukuun loppuun saakka. iDealin joululahjavinkkeihin pääset tästä*.

HEHKU*. Hehkun verkkokaupassa on tällä hetkellä kaikki tuotteet -30%! Valikoimasta löytyy mm. Dermalogica, Clinique tai oma suosikkini L'Occitane. Kosmetiikkaa ja hiustuotteita löytyy myös miehille, joten lahjat voi napata myös isälle tai poikaystävälle. Hehkun joululahjaideoihin pääset tästä*.

KICKS*.  KICKSin verkkokaupan tarkastelu on allekirjoittaneelle aina uhka ja mahdollisuus, sillä voisin ostaa lähes koko heidän valikoimansa... Tämän hetken omia suosikkeja ovat mm. MAC, Smashbox ja Anastasia, jonka lisäksi testiini pääsee uutuus Suomessa, nimittäin IT Cosmetics! Joulukuussa KICKSilla on menossa joulukalenteri, jossa joka päivä vaihtuva tuote on -50% alennuksessa. Joulukalenteriin pääset tästä*.

PS! Verkkokaupoista ainakin The Body Shop ja KICKS tarjoavat myös ilmaisen toimituksen jouluaattoon saakka!

MITEN TÄSTÄ OPINNOISSA ETEENPÄIN?

12/04/2018


Moni pitkäaikaisista lukijoistani on seurannut opiskelujani alusta saakka ja monesti minulta on toivottukin erityisesti opiskeluun liittyviä päivittelyjä. Ajattelinkin, että näin vuoden lopuksi olisi hyvä päivitellä hieman tilannetta siitä, mitä olen viimeisen lukukauden aikana tehnyt sekä miten aion jatkaa tästä eteenpäin! 

Tämän kevään ja syksyn aikana olen suorittanut maisteriopintoihini luettavia sivuaineopintoja loppuun. Varmasti moni muistaakin keväältä, kuinka kerroin sosiaalityön opiskelusta perusopintotasolla ja nyt olen tosiaan saanut tuon kokonaisuuden kasaan. Sen lisäksi ajattelin suorittaa vielä loppuvuoden aikana Reaktorin ja Helsingin yliopiston yhteistyössä tarjoaman The Elements of AI -kurssin tekoälyn perusteista sekä joululoman jälkeen sosiaalisen median viestinnän kurssin, joiden avulla kokonaisnoppamäärä sivuaineesta tulee täyteen.

Jos palataan hieman ajassa taaksepäin pohtimaan sosiaalityön perusopintokokonaisuutta täytyy sanoa, etten muista milloin viimeksi olisin ollut näin kiinnostunut jostain kurssikokonaisuudesta. Kokonaisuus aukaisi uuden tavan tarkastella maailmaa sosiologisen, filosofisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman avulla. Vaikka kokonaisuus onkin nimeltään sosiaalityön perusopinnot, opiskellaan kokonaisuudessa kuitenkin vain kaksi erillistä sosiaalityön opintojaksoa, kun taas loput kursseista ovat koko tiedekunnalle yhteisiä.

Kaikkein mielenkiintoisimmiksi kokonaisuudessa koin politiikan tutkimuksen sekä sosiologian, vaikka oikeastaan kaikkia opittuja teorioita ja ilmiöitä oli mahdollista liittää toisiinsa ja tarkastella kokonaisuutena. Kurssien aikana esimerkiksi EU:n historiaa ja toimintaperiaatteita käytiin yksityiskohtaisesti läpi, pohdittiin ihmisoikeuksien universaaliutta filosofisesti, eriteltiin sosiologisia yhteiskuntateorioita sekä pureuduttiin erilaisiin argumentaation ja retoriikan perusteisiin. Paljon kaikkea – mutta samalla niin mielenkiintoista, että nappasin lähes puolivahingossa opintokokonaisuuden keskiarvokseni vitosen.
Seuraavana kysymyksenä olisikin päättää se, jatkaako sosiaalityön aineopintoihin ja opiskella ylimääräinen vuosi oman tutkinnon päälle, vai alkaako suunnitella gradua ja ottaa paperit pikaisemmin ulos? Toisaalta ajatus nopeammasta valmistumisesta ja työelämään siirtymisestä houkuttaisi, mutta toisaalta yliopistolla vielä kirjoilla ollessa olisi helpompaa suorittaa ylimääräisiä opintoja, kuin myöhemmin työn ohessa iltaopiskellen. Tätä tosin on vielä hetki aikaa miettiä, sillä kevään aikana suorittelen maisteriohjelmaani liittyviä pakollisia opintoja alta pois.

Sitten siihen otsikon kysymykseen – mitä tästä eteenpäin? Katse alkaa jo suunnata kohti ammatillisia mielenkiinnon kohteita, joita tosin on edelleen monta erilaista. Sitä ennen kuitenkin haluan ammentaa yliopistosta sellaisia näkökulmia, joista voin tulevaisuudessani hyötyä – näin 22-vuotiaana työvuosia on kuitenkin vielä aivan tarpeeksi edessä. Kun pian pakolliset opinnot on suoritettu alta pois, saan keskittyä opiskelemaan sellaisia ilmiöitä, joihin oikeasti haluankin syventyä. Myös graduaihetta pitäisi alkaa rajata, mutta positiivisena ongelmanani tuntuu olevan mielenkiinto liian montaa ilmiötä kohtaan... Mieluummin näin päin!

Vielä pari viikkoa ahkeraa opiskelua, jonka jälkeen jään myös opiskeluista pienelle joululomalle. Jos teillä herää kysymyksiä koskien yliopisto-opiskeluja tai erityisesti aikuiskasvatustiedettä, kysyä saa aina joko Instagramin directissä, kommenttiboksissa tai sähköpostissa. Ihanaa viikonjatkoa kaikille! 


© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika