Slider

Jalkapäivä takapihalta käsin

6/30/2013



Tänään makoilin koko päivän auringossa, ja illalla oli luvassa tämän viikon jalkatreeni. Salille asti en kuitenkaan jaksanut lähteä raahautumaan, joten kun sääkin oli mitä parhain, päätin tehdä tämän jalkatreenin ulkona. Meiltä löytyy autotallista penkki, tanko, levypainoja ja käsipainoja, joten niitä apuna käyttäen sain ihan tehokkaan reenin alakropalle väsättyä. Kuviakin otin muutaman, joten tässä niitäkin teille.


Alkuun hölkkäilin ja sprinttasin sykettä ylös ja lihaksia lämpimäksi. Tein myös cheerharjoituksista tuttuja lämpöjä, eli polvennostojuoksua, lonkan avausta ja ristiaskelia. Siitä innostuinkin sitten nopsasti myös verestämään noita muistoja.. Pakko oli vähän pomppia ja kokeilla, mites ne hypyt vielä nouseekaan- ja huonostihan ne nousi, mutta jotenkuten kuitenkin :D


Nyt oli niin jäätävä irvistys, ettei se kestänyt päivänvaloa..
Mutta hei, onhan siellä jalkojen alla vieläkin vähän ilmaa!


Itse treenissä käytin nykyistä jalkapäivän ohjelmaani. Jokaiselle jalkojen lihasryhmälle siis 2-3 liikettä toistoina 3x10. Liikkeinä mm. pohkeet, kyykyt, askelkyykyt, maastaveto ja pilatestyyppiset jalkaliikkeet. Jotain tuli kyllä tehtyä oikein, sillä sain ihan jäätävän tuntuman ja tärinän aikaan. Ehkä jopa paremman kun yleensä salilla! 




Loppuun vielä loppuverryttelyt ja nopeat, palauttavat venyt. Kiva treeni normaalin kuntosalin vaihteluksi. Varmasti myös yläkroppatreenin pystyisin tekemään ulkona näillä levy- ja käsipainoilla sekä tangolla. Oletteko te treenailleet kesäisin ulkona, jos olette niin minkätyyppistä treeniä pihalla teette? 

Banaaniletut!

6/27/2013



Tälle reseptille on pakko omistaa oma postauksensa. Varmasti moni tämän reseptin jo tietääkin, mutta niille jotka eivät sitä ole vielä kokeilleet, niin nyt äkkiä kokeiluun! Tästä on tullut mun lemppari välipala-aamupala-iltapalani. Kyseessä on siis FIT-lehdestä tutuksi tulleet banaaniletut, joita kokeilin heti ja joihin jäin samoin tein koukkuun. Itse teen letut aina tällaisella reseptillä:

1 kokonainen kananmuna
1 valkuainen
1 iso banaani

Muussaa banaani haarukalla soseeksi. Lisää kananmunat ja sekoita
tasaiseksi seokseksi. Mukaan voi lisätä pienen himpun steviaa yms. makeuttajaa.
Paista pannulla miedolla lämmöllä niin, että koostumus on sopiva. (Itse lisään päälle 
vielä lopuksi hieman vanilliinisokeria.)



Tuntuu ihan uskomattomalta, miten noin yksinkertaisista ja terveellisistä aineksista voi saada  aikaan parhaat letut ikinä! Ilman huonoa omaatuntoa. Toimivia treenin jälkeen, aamu- tai iltapalaksi, sillä mukana on sekä hiilaria että proteiinia. Kyytipoikana syön aina jotain marjoja/hedelmiä, epäterveellisiä lisukkeita ei edes näiden lettujen kanssa tee mieli. Banaani maistuu taikinassa ihanasti hieman läpi, mutta kananmunat eivät ollenkaan.

Harvoin löydän näin ihania ja oikeasti hyviä terveellisiä herkkureseptejä. Onko teillä jotain omia sellaisia? Jos löytyy, niin vaadin että jaatte ne mullekin kommenttiboksissa ;) Yksinkertaista, nopeaa ja hyvää. Siitä on parhaat välipalat tehty!



Palkkareista

6/25/2013


Holla! Tuplatiistain ensimmäinen osio eli yläkroppareeni takana, ja palkkareita hörppiessä tuli tämä aihe mieleen. Mulla jää ravintoasiat vähän pienemmälle painoarvolle täällä blogissa, mutta lähiaikoina niitäkin on kyllä tulossa! Tässä vähän asiaa protskuista ja erityisesti palkkarijauheista. 

Mä en ole todellakaan mikään lisäravinteiden suurkuluttaja. En edes oikeastaan tiedä erinäisten treenibuustereiden ja tabujen tehoja tai nimiä. Ainut lisäravinne, jota käytän on palkkari ja senkin käyttö on lähiaikoina vähentynyt aika paljon. Tuntuu, että aina kun ostat tollasen ison pussin, niin puolivälissä se maku alkaa tökkiä ja toinen puolikas vedetäänkin sit nenästä kiinni pitäen väkisin alas. Onko kellään muulla tätä ongelmaa?

Mua ainakin ne samat maut alkaa pikkuhiljaa äklöttää. Oon siis käyttänyt Dietmixin mansikkaa ja HERA80 suklaata ja minttusuklaata aina palkkarina. Lisäksi mulla on tällähetkellä puddingista caramel ja suklaasta rippeet jäljellä. Huomasin, että mun viimeisin minttusuklaapussi on menossa vanhaksi ensikuun alussa, eli sitä pitää nyt ahkerasti vetää alas. Sen jälkeen haluisin kokeilla jotain uutta, mutta noissakin yleensä vaan iskee se, että mieluummin ostaa sen tutun ihan jeesin makuisen, kun lähtee kokeilemaan uutta. Jos se maistuukin sit ihan kamalalta, niin sinne meni taas kolmekymppiä. Te, jotka käytätte esim heraa niin mikä on teidän lempparimakunne? Noi suklaat alkaa jo vähän tökkimään, löytyiskö jotain aika neutraalia makua mitä voisitte suositella? 

Kasvissyöjänä mulle nuo pussista saatavat lisäprotskut tulee tarpeeseen, kun proteiinia en niinkään lihasta tai kalasta saa. Nyt koitankin taas ryhdistäytyä noiden kanssa ja yrittää vetästä jokaisen salitreenin jälkeen sen sheikin/vanukkaan kurkusta alas. Tarviihan ne lihakset jotain rakennusaineita vahvistuakseen. Tietenkin vaihtoehtona voisi olla myös esim. rahka/raejuusto mutta mulla nestemäinen menee helpommin alas kuin vetää jotain purkista. Toisaalta voishan niistäkin varmaan tehdä jonkun smoothien, kai? Palkkarivinkkejä saa ja pitääkin kertoa kommenttiboksiin ;) Mitä te käytätte? Oisko vinkkejä/vaihtoehtoja, kun alkaa ne ainaiset sheikit kyllästyttää? 


Juhannus kuvina

6/23/2013



Jussiviikonloppu alkaa olla ohi, ja kaikenlaista on mahtunut mukaan: hyvää ruokaa, juomaa, musiikkia, naurua, öisiä kaupunkireissuja.. Kaksi oikeen mukavaa iltaa tullut vietettyä taas, kiitos ihanien tovereiden. Meillä jussi ei ollut niinkään mökki ja rantasauna-meininkiä, mutta fiilikseen päästiin silti. Annetaan taas kuvien puhua puolestan, sillä niitä tuli pitkin jussia napsittua enemmänkin. Miten teidän juhannuksenvietot sujuivat? :)


Kesän treenit

6/15/2013



Mitenkäs teillä on viikko sujunut? :) Täällä se on mennyt super energisesti, erinäisten ohjauksien, treenien ja hengailujen merkeissä. Nyt kun lomaa on takana pari viikkoa ja täyttä lomaa jäljellä kaksi viikkoa, ajattelin pölistä teille vähän siitä, miten mun päiväni kuluvat. Pakko on päästä myös hehkuttamaan tätä energiaa ja endorfiineja mitkä nyt jylläävät! Treeni sujuu ja lepopäiviä ei millään malttaisi pitää- melkeen joutuu ittensä kiinni köyttämään että malttaa sen 1-2 kevyempää päivää viikossa pitää.
Tällä viikolla päätin toteuttaa sen, mistä aina arkiviikkoina oon haaveillut- kaksijakoisista treenipäivistä. Lähes jokaisena päivänä oon käynyt treenaamassa niin aamulla- kuin illalla. Aamulla esim. puolen tunnin lämmöt salissa tanssien, ja siihen perään 30-40 minuutin tiukka salitreeni. Nyt oon saanut mahdutettua viikkoon kaikkien lempparijumppien lisäksi myös ylä- ja alakroppatreenit, wuhuu! Lisäksi mukana on ollut crossfittiä ja muita uudenlaisia kokeiluita. 

Viikon treenit lauantaihin mennessä. Huomenna luvassa on vielä ainakin pumppia.


Eniten mua on ehkä ihmetyttänyt se, kuinka aamutreenit eivät oo vieneet tehoja illan jumpista. Noorakin sanoi, että jotenkin jopa tuntuu että energiaa olisi enemmän? Allekirjoitan saman myös itse. Tuplajumppien toisessa osuudessa saattaa jalka jo painaa, mutta kaksijakoisessa tätä ongelmaa ei ole. Kokeilkaa ihmeessä jos mahdollisuus tällaiseen on! Mä itse ainakin meinaan jatkaa kaksijakoisilla päivillä niin pitkään kuin menot ja tt-lukemiset sen sallii. Syksyllä näitä mahdollisuuksia tuleekin sitten taas ikävä. 


Treeniloki lauantaihin mennessä. 


Nyt tuntuu muutenkin, että (treeni)arki soljuu mukavasti eteenpäin. Energiaa on vaikka muille jakaa, ei hapota tai väsymys ei paina. Toivottavasti samalla fiiliksellä jatketaan myös ensiviikkoon! Miten teillä on viikon treenit sujuneet, ja onko teillä tapana jakaa niitä tällä tavalla kahteen osaan päivässä? 



CROSSFIT

6/13/2013



Torstain ensimmäinen treeni koostui puolen tunnin HIIT tyyppisestä Crossfit treenistä. Tehtiin Nooran kanssa kaksi wodia, molemmat napattu paikallisen cf-salimme nettisivuilta. Niille, jotka eivät tiedä mitä on crossfit, niin tiivistettynä kyse on alunperin usan armeijan, poliisin ja palokunnan treenimuodosta, joka on toiminnallinen, kokonaisvaltainen ja joka päivä vaihtuva. Kovalla intensiteetillä lyhyen aikaa, ja niin että oksennus maistuu suussa ja meinaat pyörtyä.  Go hard or go home! Sopii mulle.

Ekan kierroksen jälkeisiä fiiliksiä..

Tosiaan halusin vähän vaihtelua salitreeniin ja viimekesäisen tutustumiskäynnin jäljiltä vedettiin tänään tutustumiskäynnin 7-wodi uudestaan ja sen lisäksi eräs toinen 10-wod. Molemmat puuskutettiin ja otettiin tukea seinistä siihen malliin, että pari muuta salilla samaan aikaan ollutta taisivat vähän ihmetellä että mitä meininkiä tää on :D Samalla vielä huutelin aikoja sekkarista Nooralle; "Viis minuuttia menny jo, nyt vipinää kinttuihin!"
Noora väsähti!
 Tehokas, nopea ja kova. Siinä kolme hyvin kuvaavaa adjektiivia tuosta treenistä. Vaikka itse treenin aikana olikin paha olo ja pyörrytti, niin jälkeenpäin olo on aivan mahtava. Suosittelen kaikkia välillä kokeilemaan näitä HIIT- tyyppisiä treenejä normaalin kuntosalin ohessa! Niin monipuolista ja piristävää tämä oli, että päätettiin ottaa cf-treeneistä tapa. Jos sen saisi kerran 1-2 viikkoon aina mahdutettua, muiden jumppien ja salien sekaan. 
Nämä kaksi wodia on toteutettavissa salillakin helposti ilman esim. kuminauhoja ja renkaita. Katselkaa eri cf-salien sivuilta päivän treenejä ja soveltakaa! Onko crossfit teille muille jo entuudestaan tuttu laji vai vieläkö on kokeilukerta käymättä?  Mitä tykkäätte? 
" 7- WOD" 
7x kahvakuulaheilautus
7x boxihyppy
7x punnerrus 
*7 kierrosta, aikaa vastaan.

"10-WOD"
10 x maastaveto
10x burpee
10x leuanveto
* 5 kierrosta, aikaa vastaan. 







Kylmiä väreitä, yhtä hymyä ja BodyJamia

6/12/2013



Aina vain uudelleen, mä palaan kirjoittamaan bodyjamista teille. Varmasti monia, jotka ei tunnilla käy nämä postaukset ärsyttää, mutta tässä kirjoituksessa itse bodyjam on vain sivuosassa. Pakko silti ihan pikkasen hehkuttaa, koska uusi ohjelma on nyt testattu kokonaisuudessaan. Lisäksi hieman fiilispohdintaa on mukana, koska meidän porukka vaan on niin huippu .. <3 Tiistain iltadiskot ei petä koskaan.

Uuden BodyJam 65 alkupuolisko on hauskalla tavalla erilainen. Alkulämpät nostaa kylmät väreet pintaan, kun basso tuntuu sisuskaluissa asti. Sitä seuraa afrojam-osio. Afrikkatyyppiset liikkeet ja musiikki onkin uutta jamissa. Musiikki tässä ohjelmassa on taas kiitettävää luokkaa, mitä se yleensä aina jamissa onkin.
Lopun pidempi sarja, maximal crazy jam on sekin mun mieleen. Kivat pyörähdykset, ei kuitenkaan kauheesti hyppyjä. Muutenkin kivan vaihtelevat liikkeet, ja erityisesti muutaman vuoden takaa tuttu juoksu ja hyppy eteen toi muistot mieleen :) 
Siinä tiivistetysti mielipiteet uudesta jamista. Hyvä setti kokonaisuudessaan, menkää testaamaan! Liikaa en noista viitsi kuitenkaan höpöttää, koska kaikki blogin lukijat ei pääse tunneille osallistumaan.
Before....


Kuten otsikkoon yritin tiivistää, päällimmäiset fiilikset bodyjamin jälkeen ovat energia ja kylmät väreet. Hymy nousee huulille väkisinkin tämän ryhmän kanssa, miten olenkaan onnistunut näin ihanan lajin ja porukan itselleni löytämään. Mikään muu tunti ei saa mussa samaa reaktiota aikaan. Musiikki, aivan mahtava ohjaaja ja parhaat mahdolliset treenikaverit mahdollistavat tämän. Jotkut lajit ei vaan tunnu treeniltä, vaan enemmänkin hauskanpidolta jossa kuntoilu tulee toissijaisena seikkana, tässä on erinomainen esimerkki siitä. Tunnit on yhtiä viikon kohokohdista, eikä sinne mennä ainoastaan suorittamaan koreografiaa.

Onko teillä lukijoilla jostain lajista samanlaisia tuntemuksia kuin edellä mainitut? Mielenkiinnolla kuulisin miten muut suhtautuu jumppaan ja LM tunteihin. Niinkuin joskus muistelen kirjoittaneeni, niin tunnen jollain tavalla olevani etuoikeutetussa asemassa, kun pystyn nauttimaan treenistä näin paljon. Niin paljon, että tunnin aikana menee useat kylmät väreet ja sarjoista tai musiikeista ei vaan meinaa saada tarpeekseen.
 Ja mitään näistä tuntemuksista tuskin voi saavuttaa yksin. Meillä kokemusta vahvistamassa on jo mainittu, mahtava porukka, huippu ohjaaja, volat kaakossa ja värivalot. Tällöin treeni ei ole pelkästään liikuntasuoritus, vaan kokemus. 
...ja after! Hymy yhtä leveänä ennen ja jälkeen tunnin :) Mukana vain
osa porukasta sillä kaikki eivät halunneet mukaan kuvaan. (Mm.
siksi että kuulemma ulkomuoto muistutti eilen enemmänkin Alice Cooperia ;)


Toivottavasti jokainen löytäisi itselleen samanlaiset fiilikset jonkun lajin parista! Ja jos et BodyJamia ole vielä käynyt kokeilemassa, suosittelen. Ja jos pk-seudun alueella liikuskelette niin meidän salilla pidetään tunnetusti eräät parhaista jamitunneista. Enkä ole ainut kuka sanoo näin, vaan huhua olen kuullut muualtakin näin puhuttavan ;) Josta tulikin mieleeni, että kiitos taas eilisestä jamivierailusta kahdelle jumppa- ja blogitoverille, te kyllä tiedätte ketä tarkoitan.. ;)


Nautitaan treeneistämme, ja tehdään niistä kokemuksia, ei pelkkiä suorituksia! <3


Tässä vielä uuden ohjelman helmiä teillekin maistiaisiksi ;)

#bootywork

6/08/2013



Tänään ennen jamitteluja käytiin vetäisemässä Nooran kanssa tiukka takaosastotreeni. Kuvia salilta toivotaan  usein, ja nyt sain taas toiveenne toteutettua. Eli tosiaan pientä kuvapostausta mun jalkatreenistäni, jossa tosiaan keskityn reisiä enemmän pakaroihin. Mukaan ei ole kuvattu ns. perusliikkeitä, eli mm. painopakkalaitteita ja prässiä. Mutta tässä kuvien kera muutamia liikkeitä mun ja Nooran tekemänä, olkaapa hyvät :)

Takapotkut taljassa. Tukijalan alle voi laittaa myös steppilaudan/bosun!

Pilateksesta tuttuja liikkeitä, eli takapotku ylös ja sivulle. Nilkkapai-
non ollessa kadoksissa kahden kilon kahvakuula toimi hyvin sijaisena.


Kyykky vapaalla tangolla. Tehokas ja toimii aina. Mitä alemmas,
sen tehokkaampi liike pakaraan. Oikeanpuoleisen kuvan kohdalle
jätettynä päätehot tulee (etu)reiteen.


Hypyt kyykystä laudalle ylös ja takaisin. Räjähtävät liikkeet
tuo kivan vaihtelevan lisän painoilla tehtäviin liikkeisiin.

Askelkyykkykävely 2x 16 kg kahvakuulilla.


Noora tutustutti mut tähän liikkeeseen, joka itseasiassa
löytyy uudesta pumpistakin hieman varioituna. Lantionnosto
 smithissä lisäpainojen kera. Tää liike vaan on tehokas!


Penkille nousu. Jalan voi nostaa tai jättää penkille
tukijalan viereen, mukaan voi lisätä myös pienen hypyn
jolloin ainakin mulla toimii myös hyvänä kordinaatioharjoitteena.


Onko teillä jotain supertehokkaita pakaraliikkeitä, joita ei tässä mainittu? Vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita. Vaihtelulla saa uusia ärsykkeitä treeniin, niin kropalle ja mielelle!

060613

6/06/2013


Tämä päivä meni lekotellessa rannalla aurinkoa ottaen. Talviturkki heittäen, nauraen ja riehuen. Kuuden tunnin rantareissun jälkeen nälkää lähdettiin poistamaan ikean ruualla ja suklaamoussella. Illalla tuli vielä hienon auringonlaskun aikaan kuvailtua muutamat kuvat läheisellä junaradalla. Huomenna luvassa on hetken mielijohteesta Aviciin keikka Suvilahdessa. Tulkaahan moikkailemaan jos törmäillään! :) Kivaa viikonloppua kaikille <3

Combathulluutta

6/01/2013



Uusi combat on nyt tullut testattua kahdesti. Ja voin sanoa, ettei etukäteiskäsitykset todellakaan muuttuneet- ohjelma on aivan huippu, pitkästä aikaa! Kaikki meidänkin combattilaisista tuntuvat tästä ohjelmasta tykkäävään. Pitkään on ollut ohjelmien kanssa sellainen fiilis, että taso menee koko ajan vain enemmän alas ja alas. Mutta ehkä nyt kelkka kääntyy, parempaan suuntaan?




Aikaisemmin, sanoisinko että kolmisen vuotta sitten, combat oli vielä ehdoton ykköslajini. Kun pumppi ei ollut tullut kuvioihin ja jaminkin olin juuri vasta löytänyt. Combat, ja sen ohjaaja iski ja siitä alkoi LM fanitus. Ohjelmat oli ihan huippuja ja kaikista biiseistä menee edelleen kylmät väreet. Ja jotenkin tuntuu, että niihin vanhoihin kappaleisiin myös liittyy paljon enemmän tunnetta kuin nykyisiin- nykyisin ne monet biisit on vaan 'ihan kivoja'. Heitän tämän postauksen loppuun taas pienen listan mun lemppareitani, niitä jotka aikaansaavat kylmiä väreitä.

Jossain vaiheessa combatohjelmat ei enään vaan napanneet, ja käyminen jäi siihen max 1 krt/vko. Siitä tuli jumppa muiden joukossa. Viimeisen vuoden aikana combatti on ollut ihan sivuseikka ja pääpaino on ollut jamilla sekä sh'bamilla sekä tietysti omilla tunneilla. Biisit ei jaksa innostaa, koreot on vähän tylsiä. Mutta tosiaan uusi ohjelma lähentelee aika lailla sitä, millasia fiilareita aikaisemmin combatissa sain. Saadaan siis kesä hakata hyvää ohjelmaa! Sen kummemmin en ohjelmasta viitsi alkaa tähän selittämään, jokainen voi käydä sen testaamassa ja sanoa oman mielipiteensä. Mutta hyvä se on! :)




Nyt tosiaan melkeen voisi sanoa, että combathulluus on tulossa takaisin. Ihanien miksauksien ansiosta pääsin taas siihen fiilikseen ja uusi ohjelma jatkaa tuota tunnetta. Kaikki biisit on hyviä. Oon kaivannut enemmän ns. 'oikeeta' combatmusaa ja vähemmän listahittejä, tässä ohjelmassa se toteutuu! Koitankin päästä kesän aikana hakkaamaan sen kaksi kertaa viikossa. Ihan huippu olo on jumppien suhteen kyllä nyt, kun kaikki ohjelmat innostaa treenaamaan. Toivotaan että tää tunne pysyy yllä koko kesän ajan, kun aikaakin treenailla on!

Mitäs mieltä te muut olette tästä combatista (56) ? Kuuluuko combat aktiivisesti teidän ryhmäliikuntakalenteriin vai onko se ainoastaan satunnainen tunti? :)
© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika