Slider

SpinningCardio 14

8/29/2016



Syksy tulee ja samalla on aika vaihtaa uuteen spinningohjelmaan! Uusi biisilista on jo valmis, mutta kappaleiden sisällöt vaativat vielä tarkemman suunnittelun ja muistiinpanot ennen ohjelman ottamista mukaan tunneille. Tällä kertaa ohjelmassa tulee olemaan mukana entistä enemmän vaihtelevaa tempoa, istuen-seisten polkemista sekä tietenkin perinteinen sykehuippu viimeisenä työkappaleena. Kappaleet ovat edelleen aika samaa settiä kuin mulla aikaisemminkin, eli vähän suomalaista seassa ja muuten hyvinkin edm- meiningillä mennään. Nuo kappaleet mun mielestäni vaan toimivat spinningissä parhaiten, ja esimerkiksi basson droppaamisen kohdalla on aina hyvä nousta vaikkapa seisten polkemaan. Anyways, tässä teillekin nähtäville tulevan ohjelman biisilista!



Lämpö istuen Africa - Bacall, Malo
Lämpö seisten Hookah - Qulinez

Vastatuulet istuen Trumpets - Sak Noel & Salvi ft. Sean Paul
Mäki istuen-seisten Glitterball - Sigma ft. Ella Henderson
Mäki istuen-seisten Mammoth - Dimitri Vegas, MOGUAI & Like Mike

Palautus Muistikuvien vanki - Mäkki ft. Keko Salata

Mäki seisten Rock the Party - Jauz & Ephwurd
Mäki istuen, vastuskiihdytys Black pearl - Rebel ft. Sidney Housen
Alamäki + juoksu Nessaja - Scooter

Palautus That's what I like - Flo Rida ft. Fitz
Venytys California Dreamin - Freischwimmer




NYX Lip Lingerie

8/26/2016



Halusin kirjoittaa näistä ihan omanlaisensa postauksen, sillä olen saanut kyselyitä huulistani jo jonkin aikaa. Kaikista huvittavinta on se, kuinka useampikin henkilö on laittanut minulle viestiä ja kysynyt että olenko ottanut huulitäytettä! :D Ja ei, en todellakaan ole. Huulieni salaisuus viimeaikoina on ollut ainoastaan tämä NYXin ihana huulituote, eli lip lingerie.

Ostin ensimmäiset sävyt jo toukokuussa kun tuote lanseerattiin Sokoksiin Suomessa. Silloin käytin tätä melko satunnaisesti, ja enemmän tykkäsin arjessa pitää soft mattea. Nyt kuitenkin olen kallistunut enemmän lingerien puoleen sen kestävyyden ja mattaisuuden takia. Soft matte kuluu huulilta aika nopsaan pois, sillä se ei kuivu täysin toisin kuin tämä. 

Tällä hetkellä multa löytyy kuusi eri sävyä, kun yhteensä sävyjä taitaa olla 12 eli puolet olen onnistunut hankkimaan. Ihan vinkkinä, että nämä on oikeasti aina Sokoksilta loppu - tilaa siis suosiolla haluamasi sävy netistä, ja katso swatchit joko youtubevideoilta tai googlettamalla. Itse tilaan omani NordicFeeliltä, eikä postikulujakaan tule kuin 3,50 euroa tuotteiden hinnan päälle. 




Lingerien tekstuurista on puhuttu aika paljon puolesta ja vastaan, joidenkin mielestä koostumus kuivattaa huulia liikaa. Mulla tätä ongelmaa ei ole ollut ja päinvastoin tykkään siitä että koostumus on jykevä eikä leviä huulilta, ei tahriinnu eikä juurikaan siirry esim syödessä. Suosittelenkin siis että itse kokeilet sopiiko tuote sinulle ennen olettamusten tekemistä. Jos huulipuna tuntuu tosi kuivattavalta, kannattaa myös testata laittamalla väritöntä huulirasvaa ensin alle, anna sen imeytyä, pyyhi ylimääräinen pois ja sitten levitä tämä. 

On ihme juttu kuinka pelkkä huulipuna voi muuttaa ilmettä, ja freesata neutraaliakin meikkiä. Itse en näiden tummimpien sävyjen kanssa käytä edes ollenkaan rajauskynää, vaan vedän aplikaattorilla tarkat rajat suoraan tuotteella huulille. Vaaleampien sävyjen kanssa kannattaa kuitenkin tarkan lopputuloksen saamiseksi käyttää rajauskynää ennen huulipunan lisäämistä. 

Joten siis, tälle iso suositus minulta! Kaikki muut huulituotteet - jopa MACin ja Smashboxin huulipunat ovat jääneet vähemmälle käytölle tämän takia. 



Meikisuosikit alle 10 eurolla

8/24/2016



Sain idean tähän postaukseen Saijis-blogista, ja itse asiassa aihe oli joskus mielen päällä aikaisemminkin mutta sitten se jäi. Anyways, itse olen sitä mieltä ettei laatu tarkoita kallista hintaa. Laatua voi saada hyvin edullisestikin! Meikkivlogeja seuraaville tuttu käsite on myös ns. dupes, eli siis edulliset "kopiot" kalliimpien brändien tuotteista. 

Itse olen löytänyt muutamia dupeseja joita käytän päivittäin, sen lisäksi on tottakai käytössä myös tyyriimpiä meikkejä joista en luovu. Mutta koska moni ei varmastikaan halua laittaa koko omaisuuttaan kosmetiikkaan, tässä postauksessa vinkkejä laadukkaista ja hyvistä tuotteista jotka irtoavat alle kympillä! Ilmiantakaa kommenttiboksiin myös omat suosikkinne, jos ne tästä postauksesta puuttuvat :) 



NYX HD concealer n. 8e - dupe: MAC pro longwear concealer
Pigmenttisin ja kestävin peiteaine, jota näin edullisesti saa. Sävyillä voi tehdä joko perus peittoa tai myös color correctingia. Tätä peiteainetta usein verrataankin tuohon Macin vastaavaan, jonka hinta on yli puolet kalliimpi.



NYX Lip Lingerie n. 9e - dupe: Kylie Lip Kit
Näistä kuulee puhuttavan hyvin ristiriitaisesti, mutta kannattaa kokeilla ennenkuin tuomitsee. Itse rakastan sävyjä ja sitä miten tuote kuivuu huulille. Jos lakka tuntuu liian kuivattavalta, levitä alle huulivoide ja sitten vasta tämä. Vastaa sävymaailmaltaan ja koostumukseltaan paljon Kylien lip kitejä.



We care icon beauty sponge n. 3e - dupe: beauty blender
Tämä BB:n "kopio" on saanut monilla kauneusfoorumeilla parhaat arvosanat edullisesta versiosta. Itsekin tykkään käyttää tätä tai sitten Kicksin vastaavaa - oikea BB on niin kallis etten siitä kahtakymppiä maksaisi, nämä edullisemmatkin vaihtoehdot ajavat saman asian.




Essence longwear eye liner n. 2e
Essencen teroitettavat kynät eivät mun mielestäni ole yhtä hyviä kuin nämä käännettävät. Käytän näitä rajauskyniä waterlineen - miten se suomennetaan? :D Silmän sisäosiin siis. Vaalea sävy kirkastaa katseen, ruskea sen sijaan tekee silmistä intensiivisemmät. Tuote pysyy silmissä pitkään.




HM Ink eye liner n. 6e
Arkikäytössä oleva silmänrajaus, pigmentti on syvän musta ja jälki kestävää. Väri on helppo levittää, ja applikaattorista saa hyvän otteen.




 + Sleek eyeshadow palette: Oh So Special n. 13e. Menee hieman kympin budjetista yli, mutta kun tuolla hinnalla saa 12 luomivärisävyä, jää yhdelle sävylle hintaa hieman päälle euro. Sävyt ovat kivan pigmenttisiä hintaansa nähden, ja erityismaininnan saavat glittersävyt. Suosittelen testaamaan!





70's flared

8/21/2016



Pants / Gina Tricot
Top / Gina Tricot 
Coat / H&M
Shoes / BioRock 



Menetysten kesä.

8/17/2016



Aikaisemmissa postauksissa pohdittiin sitä, tulisiko blogissa avata enemmän myös henkilökohtaisia asioita ja elämää. Nyt koen, että on osittain sen aika - jo ihan siitä syystä, että tottakai kokemani asiat heijastuvat myös postaustahtiin, julkaisuihin ja someihini yleensä. Ihmisestä saa niin pienen pintaraapaisun blogimaailman perusteella, ja ne ikävät asiat voi helposti halutessaan sivuuttaa. Nyt kuitenkin haluan kertoa teille siitä, mitä kesän aikana on tapahtunut. Vaikka kesässä oli paljon hyvää ja iloisiakin hetkiä, oli se suurilta määrin myös täynnä surua, itkua sekä menetyksiä.

Kuten varmasti monet tietävät, perheemme harrastaa kaneja, ja minulla onkin ollut lemmikkinä kolme kania siitä saakka kun menin yläasteelle - siis kahdeksan vuotta. Nuo pienet iloiset, energiset otukset ovat tuoneet aivan uskomattomasti rakkautta vuosiimme. Ne lohduttavat ja ilahduttavat, ja toisaalta välillä taas ärsyttävät pureksimalla vaatteisiin reikiä ja repimällä verhot alas tangoistaan. Kaikesta huolimatta, nuo pienet otukset ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Harmikseni joudun kuitenkin toteamaan, että yhteisen kahdeksan vuoden matkamme jälkeen, olen joutunut yhden kesän aikana päästämään kaksi kolmesta rakkaastani viimeiselle matkalleen.






Ensimmäinen menetys tapahtui heinäkuun alussa. Siiri-tyttömme meni todella huonoon kuntoon parissa päivässä, eikä mitään enää ollut tehtävissä. Tytöllä oli ollut kohdussa kasvain, jota ei ollut huomattu. Kanit saaliseläiminä osaavat peitellä kipuaan vielä todella pitkään, ennenkuin se alkaa näkyä oireiluna mm. syömisen sekä liikkumisen loppumisena. Siinä vaiheessa pieni oli jo liian huonossa kunnossa, ja hänelle oli pakko sanoa hyvästit. Siiri sai kuitenkin elää onnellisen 9-vuoden elämän kanssamme. 

Seuraava menetys tapahtui eilen - vain reilu kuukausi Siirin jälkeen. Lumi- poikamme lopetti syömisen viikko sitten ja alkoi kaatuilla. Lumilla diagnosoitiin sama sairaus kuin toisella pojallamme Muffella. Muffella lääkkeet ovat tautiin tepsineet oikein hyvin, joten ajattelimmekin että tämä tulisi olemaan ihan piece of cake. Viikon heräsin joka yö kahdesti pakkoruokkimaan poikaa joka ei suostunut syömään itse, käytin Lumia lääkärissä useana päivänä tipassa ja hoidettavana. Otettiin verikokeita, annettiin seitsemää eri lääkettä kolmesti päivässä mutta ei, vointi ei parantunut. Joka päivä toivoin herääväni niin, etä Lumi söisi itse ja olisi vahvempi. Mutta tauti vei pojan voimat kokonaan, ja eilen teimme eläinlääkärimme kanssa yhdessä raskaimman päätöksen jonka lemmikin omistaja joutuu tekemään.






Yleinen moodi kesällä on ollut aika alakuloinen, ja se on osittain vaikuttanut muun muassa opiskelutahtiin ja treeni-intoon. Menetykset ja niiden aiheuttama negatiivinen tunne heijastuvat kaikkeen elämään. Mutta jokaiselle meille tulee tällaisia kausia, ja on toisaalta täysin luonnollista reagoida näin. Enemmän huolestuisin, jos olo olisi oikein energinen ja positiivinen tästä kaikesta huolimatta. Olen kuitenkin menettänyt kaksi kolmesta rakkaastani lähes yhden kuukauden sisällä - sen kuuluukin vaikuttaa. Tunteiden täytyy antaa tulla, antaa niille aikansa ja jatkaa sitten eteenpäin. Pahin suruaika kestää pari viikkoa, jonka jälkeen se muuttaa muotoaan. Lumin uurnan pääsen hakemaan neljän viikon päästä.

Ja kuten moni läheinen on meille sanonut, on myös suurta rakkautta osata päästää irti kun sen aika on. Vaikka se sattuukin, se on silti osa lemmikinomistajan elämää. 




 "Toivon, ethän enää silloin
kannusta ja rohkaise.
Ethän pyydä, että jäisin elämään.
Säästä minut taistelulta kuiskaa korvaan hiljaa vain:
irti päästä, olet vapaa lähtemään . 

Pidä silloin hiljaa kiinni,
syliin hellään rutista.
Pidä tassustani kiinni, lohduta.
Että voisin aivan hiljaa
huomaamatta nukkua,
että voisin luulla,
tulet mukana" 

BEDSIDE TABLE

8/14/2016

Haaveena maantiepyörä!

8/11/2016



En muistanutkaan miten hyvä fiilis raikkaassa ulkoilmassa pyöräilystä tulee. Nappasin muutama päivä sitten alleni pikkuveljeni maastopyörän (oman ollessa Jyväskylässä) ja lähdin rullailemaan pienen aerobisen treenin tarpeessa. Kun maisemat vaihtuvat vilkkaammin ja vauhtikin on reippaampi, tuli todella energinen ja hyvä olo. Joku siinä vauhdissa minuakin viehättää, sillä ihan täysin erilaiset kiksit tuosta pyöräilystä saan kuin esim juostessa. 

Sykkeetkin sain melko tasaisesta maastosta huolimatta kohoamaan 180 pintaan. Toki pelkkä istuen polkeminen ilman lukkopolkimia tuo mukanaan omat haasteensa, mutta hyvän hien sain silti pintaan! Ja tästä sainkin uuden mahtavan idean - mä haluan maantiepyörän. Sellaisen oikean, kevytrakenteisen pyörän jolla voisin viiletellä pitkin maita ja mantuja. Sen lisäksi mä haluan hyvän kypärän (koska jokainen fiksu pyöräilijä sitä käyttää!) ja kaikista tärkein - nopeet lasit. 





Voin jo kuvitella itseni sellaisessa tour de france-asussa polkemassa täällä Nummelan maalaismaisemassa. Pitkää, tasaista suoraa ja hyvä pyörä alla - eihän mikään voi olla parempaa! Talvisin minusta tuskin pyöräilijää saa, mutta näin kesäisin ja lämpimämmillä ilmoilla olisi kiva harrastaa ulkona muutakin kuin juoksemista. Siksipä siis ajattelin ryhtyä tuumasta toimeen, ja etsiä itselleni maantiepyörää. Hieman huonompi juttu vaan on se, että enhän tiedä niistä hölkkäsen pöläystä. Mitä käytetystä pyörästä kannattaa/voi maksaa? Millaisia ominaisuuksia kannattaisi olla? Pitääkö ostaa erilliset pyöräilykengät ulos ja sisälle? 

Jos siellä ruudun toisella puolella on siis muita pyöräilyä harrastavia, kaikki vinkit olisivat nyt tarpeen. Kohtuuhintainen pyörä olisi etsinnässä, hinnaltaan maksimissaan muutama satanen. Sen lisäksi kaipaisin tosiaan hyvän uuden kypärän ja ajolasit. Eiköhän minusta vielä kunnon himopyöräilijä saada aikaan myös ulkosalla. 

Uuutuksia Nunuco Designilta

8/04/2016



Heippahei ihanat! Tällä kertaa haluan esitellä teille muutamia uutuuksia, joita posti toi minulle Nunco Designilta yhteistyön merkeissä. Snapchatin seuraajani pääsivätkin jo ennakkoon näkemään unboxauksen siellä, mutta tässä vielä tarkemmin esiteltynä tuon pienen, söpön paketin sisältö <3 

Rakastan Nunucon omaleimaista designia, tyyliä ja tapaa tehdä rohkeasti erilaisia kuoseja. Tällä kertaa paketissani oli kahdet protective- puhelinkuoret sekä vuoden 2017 agenda, joka juuri julkaistiin ja joka tuli myyntiin. PS! Jos agenda kiinnostaa sinua, suosittelen lukemaan postauksen loppuun saakka.. ;)

Sen pitemmittä höpinöittä, tässä kuvien kera siis kaikki se mitä paketistani paljastui! Mikä tuote on teidän lempparinne? :)







Meille jyväskyläläisille on tulossa myös ihania uutisia, nimittäin Nunuco avaa ensimmäisen kivijalkakauppansa Jyväskylään osoitteeseen Kauppakatu 12! Avajaisia vietetään 12 elokuuta, ja ensimmäisille asiakkaille on luvassa mm. goodie bagit ja tarjolla on macaronseja ynnä muuta mukavaa. Itsekin yritän päästä paikan päälle kaupan avajaispäivänä kunhan vaan olen silloin Jyväskylässä :)

...ja sitten vielä loppuun se paras juttu teille lukijoille. Saan nimittäin arpoa teidän kanssanne yhden vuoden 2017 Agendan, jonka mukana tulee myös ihana Nunucon tarrapakkaus! Arvonta suoritetaan Instagramissani eli @lauraannika. Tarkemmat ohjeet löydätkin siis sieltä. Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan, voittaja julkaistaan sitten tulevana maanantaina, 8.7 ! (Osallistuminen vaatii Instagram-tilin). 


© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika