Slider

Vappusaleilua

4/30/2013

Täytyy kyllä sanoa, että en edes muista milloin viimeksi olisin saanut treenailla niin rauhassa kuin eilen! Meidän (minä + Johanna) lisäksi salilla oli ensin vain pari tuttua, ja lopussa tuli pari lisää, eli yhteensä meitä oli koko salilla noin kuusi. Rauhassa pääsi kaikkiin laitteisiin ja saatiin vielä napsittua kuviakin. Jalkatreeni oli kyseessä, ja sen jälkeen vielä hölkkäilin hetken matolla. Sattumalta Noora sattui kävelemään salin ovesta sisään, ja lyöttäydyinkin sitten vielä vähäksi aikaa seuraksi jamittelemaan tyhjään ryhmäsaliin. Eli vappuaatolle treeniä tuli parin tunnin verran, not bad! Toisaalta se tuli ihan tarpeeseen illan herkkumäärän huomioiden.. :) 
Tosiaan tässä teille taas kerran vähän kuvasaldoa salilta! Kerrankin saatiin kuvia ihan kunnolla, ja monet aika tarkkojakin. Tällä kertaa ei tarvinnut kuvailla vaivihkaa vaan saatiin napsittua ihan kunnon otoksia ;) Olkaa hyvät!

Tekniikan ihmelapsi osasi koota gifin, wuhuu! 

Takapotkut taljassa

Tänään kyykyt poikkeuksellisesti painopakassa, eikä vapaassa prässissä.
Pohkeet
Askelkyykkyhypyt laudalle




Kylmiä väreitä juoksulenkillä

4/21/2013



Tämän kevään ensimmäiset juoksulenkit on nyt tehty. Aikaisemmin oon vain ottanut vähän tuntumaa lumen ja jään peittämään maahan, mutta nyt uskaltauduin ihan sille perinteiselle reitilleni juoksemaan kuuden kilsan lenkin. Ja ihme kyllä, vaikka en juoksun kannattaja saatika harrastaja oikeastaan olekaan, taas löysin sen flowfiiliksen lenkiltä ja aamujumpista huolimatta kulki loppuun saakka. Otsikko ei siis viittaa siihen että olisi ollut liian vähän päällä, vaan oikeasti sain kylmiä väreitä siitä, miten mahtava fiilis mula juostessa oli ja kuinka hyvät biisit ja laskeva aurinko boostasivat mun jalkoihini lisää vauhtia.

Oon tehnyt itselleni intervallityyppisen soittolistan iPodiin, jota lenkeillä käytän. Alkuun kuuluu reipasta kävelyä ja siitä hölkkäilyyn lähtö. Siitä sitten siirrytään juoksemaan n. 7-10 minuutin pätkä ja välissä lasken sykettä parin minuutin ajan. Mun juoksukuntoni on aika huono, mutta tavoitteena onkin pitää se sellaisena keskitasoisena ja sellaisena, että sen HMR:n saan vuosittain juostua. Pääasiahan taas on se, että treenin jälkeen on hyvä olo. Vaikka myönnän kyllä usein itsekin ottavani mittaa kellosta ja koetan aina selvitä samassa ajassa kotiin. Viimeisillä metreillä sit mennään veren maku suussa ja aika kovilla sykkeillä :D Eilinen keskisyke oli 177 ja maksimit 196.

En tosiaankaan juokse koko matkaa autotienreunassa asfaltilla. Mun lenkkireittini kulkee mm. puistoalueen läpi ja vähänmatkaa junaradan viertä. Maisemat on kauniita tällä reitillä ja siksi tykkäänkin siellä juoksennella. Vedän usein samaa lenkkiä siksi, että juoksen melko harvoin, ja tällä samalla matkalla pystyn mittaamaan nopeuksia ja aikaa. Koitan pitää keskimääräistä juoksutahtia yllä endomondo-appsin avulla.

Tosiaan, eilisellä lenkillä maiseman lisäksi mut flowhun sai musiikki. Miten mun listaltani löytyykään niin ihania tykitysbiisejä! Lisäksi kun melkeen kaikkiin liittyy muistoja esim. combatista, saa niistä ihan hulluna energiaa jatkaa. Laitan tähän nyt muutaman tykitysbiisin, jotka ainakin mun lenkkejäni helpottavat. Voitteko väittää, ettei esimerkiksi nuo vanhat kultaiset combatklassikot Poison ja Your Shining saisi jalkoihin lisää vauhtia.. ;)

Onko teillä lenkkeilykausi vasta avattu myös, vai ootteko juosseet vuoden ympäri? Mitkä on teidän lempibiisejä juostessa, mistä saatte energiat viimeisille kilometreille?



Demin Vahva&Ihana Laura

4/18/2013


Tosiaan tässä pienoinen juttu minusta uusimassa Demissä, josta olenkin jo joskus täällä tainnut mainita. Otsikko on ehkä hieman hassu, mutta muuten olen ihan tyytyväinen tähän juttuun :D
 Ei voi muuta todeta, kuin että kyllä blogin kanssa saa mitä erilaisempia mahdollisuuksia ja kokemuksia. Ensin Cosmopolitan, nyt Demi. Ja sen verran voin vinkata, että lisää uusia jänniä juttuja blogin saralla on tulossa, niistä lisää kun asiat ovat ajankohtaisempia.. :)

Tämä juttu on siis luettavissa toukokuun Demin sivulta 32. Lisäksi samassa lehdessä on mukana eräs parhaista kavereistani, Nora. Päästiin sattumoisin samaan lehteen molemmat, joten lukekaahan hänenkin juttu sivulta 22! ;)



Videoita ja valoisat lapaset

4/14/2013


Tänään mentiin illalla Nooran kanssa vielä aamuisten tanssahtelujen lisäksi vetämään vähän vanhoja jamiohjelmia ja nykyistä säpämiä läpi. Tunnin verran taisi tulla aktiivista treeniä kuvailujen ja videointien lisäksi. Multahan usein toivotaan videopostauksia, mutta mielestäni mä en niissä ole ihan luontevimmillani :D Mutta mikä voisi olla enemmän mua itseäni, kuin jumppasali + Laura? Joten siis tässä taas teille muutama pätkä videoituna eilisistä heilumisista. Jos joku ei ole vielä uutta sh'bamia käynyt koittamassa niin tässä on siitä pari pätkää luvassa. Lisäksi huomatkaa meidän mahtavat jamihanskat (valoisat lapaset, kuten meidän salikaverimme Susanne sanoo ;), jotka saapuivat viimeviikolla vihdoin! Mitäköhän me seuraavaksi keksitään, UV maalit tunnille..? ;D

Ja tässä videomateriaalia. Pätkät on suhteellisen lyhyitä, sillä iPhone
 ei anna lähettää sähköpostitse kovin pikiä pätkiä..

SH'BAM 11, Pound The Alarm, tääkin kuuluu lemppareihin :)

.. ja vielä pikkupätkä Lauran ja Nooran fiilistelyistä edellisen jamin loppuosasta. Tätä
ohjelmaa oisin voinut tehä ihan hyvin vielä sen pari kuukautta, seuraavaa odotellessa..



LM New Launches vol.2

4/10/2013


Tämän postauksen tekeminen hieman nyt sit venyi, kun en jamiin ensin päässyt ja shbamtunnit jäivät pääsiäisen pyhien takia välistä. Nyt on vihdoin kuitenkin molempien ohjelmien kokonaiset uudet setit vedetty pari kertaa läpi ja ajattelinkin että nyt voin niistä jo kirjoittaa, kun niistä jonkinlainen käsitys on.

BodyJamin alkuosa vaikutti puolikasta ohjelmaa mennessä erittäin lupaavalta. Jopa ensimmäinen lyhyt sarja, bom bom, jonka biisiä oon aina vihannut oli oikeesti yllättävän hyvä. Lisäksi toinen lyhyempi sarja on tosi hyvä ja puoliväliin asti jaksankin tykittää ihan täysillä.
Kun loppuohjelma vaihtui uuteen, petyin. Pitkän sarjan koreografia tuntuu liian yksinkertaiselta, jotenkin zumbamaiselta ja se tanssillisten liikkeiden määrä on tosi pieni. Jos yhdellä sanalla loppuosaa pitäisi kuvata, olisi se hyppiminen. Ihan pelkkää hyppimistä koko sarja: puoli kierrosta ympäri, kokonainen ympäri, kokonainen takasin, hyppy ylös.. Enkä pettynyt ainoastaan koreografian yksipuolisuuden takia, vaan myös siksi että mun fysiikkani rajoittaa tässä jamissa käymistä: polvet tuli hyppimisestä tosi kipeeksi ja mitkään jumppakengät ei mulla sisällä niin paksua pohjaa että se vaimentaisi kaikki iskut. Eli taitaa lenkkarit olla seuraavaksi kokeilussa loppusarjassa, polvituenkin otin eiliseen jamiin valmiiksi jalkaan.
 Alku siis ihan kiva, mutta lopun sarjassa (in my opinion) on menty aika metsään. Toisaalta harvoin kahta huippuohjelmaa tuleekaan peräkkäin, ja tämä ohjelma on kuitenkin suhteellisen lyhyt, sillä vaihtuu jo kesäkuussa.

SH'BAM ohjelma tuntuu taas toimivan mulla paljon enemmän kuin uusi jami, ja nämä kerrat varmasti tulevat mulla lisääntymään ennen ohjelmien vaihdosta. Teemana on pitkälti ysäribiisit, maustettuna muutamilla uusilla hiteillä ja yhdellä hudilla nimeltä gangnam style. Se oli hyvä juttu puoli vuotta sitten, mutta enää sitä ei oikeastaan jaksaisi renkuttaa :D Positiivisesti ohjelmasta esille nousee mulla ainakin Pound the alarm, jonka nopeet hypyt tajusin heti. Lisäksi Turn all the lights on ja Balada on kivoja. Sopivasti tanssillista mutta yksinkertaista jotta sykkeet saa nostettua ihan kunnolla. Kokonaisuutena tosi hyvä ja tiukka setti täysillä vedettynä.

Mitä te ootte tykänneet näistä LM:n tanssillisempien tuntien uusista seteistä? 

TÄSTÄ pääset näkemään biisilistat kokonaisuudessaan!
Kuvat: Les Mills

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika