Slider

Elämäni ensimmäiset hiustenpidennykset

4/27/2016



Olen erityisesti sen jälkeen kun pätkäisin hiuksiani, miettinyt että miltäköhän näyttäisin oikein pitkillä ja paksuilla hiuksilla. Minua ei myöskään ole suotu maailman paksuimmalla ja tuuheimmalla hiuslaadulla (kiitos äiti..:D), jonka vuoksi hiustenpidennysten hankkiminen on käynyt joskus mielessä. Silti jostain syystä se tilaaminen on aina jäänyt. Mutta nyt olin todella iloinen kun pääsin yhteistyön kautta tilaamaan itselleni elämäni ensimmäiset hiustenpidennykset Neva Beautylta

Valitsin itselleni kaikkein vaaleimman sävyn, sillä tiedän oman hiukseni olevan supervaalea. Pidennykset ovat pituudeltaan 50 cm ja tekstuuriltaan suorat. Pidennykset ovat aitoa hiusta, jonka vuoksi niitä saa myös pestä ja muotoilla miten haluaa. Itse aloitinkin sävyttämällä hiuksia hopeashampoolla kylmemmän sävyiseksi, sillä omat hiukseni eivät taita keltaiseen vaan enemmänkin harmaaseen. Yhden käsittelyn jälkeen hius matchasikin jo omaani, ja oli valmiina testiin!

Saamassani paketissa on siis yhteensä 8 klipsipidennystä, jotka ovat erikokoisia. Valitsin klipsit, sillä ne ovat aloittelijalle ja tällaiselle satunnaiselle käyttäjälle varmasti helpoimmat ja paras ratkaisu. Saatavilla on kuitenkin muitakin pidennystyyppejä, eli käy tsekkaamassa vaikka klipsipidennykset eivät olisikaan se kaikkein omin juttu! Itse aloitin pidennysten kiinnitämisen harjoittelemisen laittamalla puolet hiuksista ponihännälle ylös, ja klipsauttelemalla yhden pitkän osion taakse kiinni. Kun tekniikan ja oikean hiusmäärän löytää, voi alkaa kikkailemaan enemmän ja kiinnitellä eri osioita eri kohtiin. Itselle kuitenkin helpointa oli aloittaa ainoastaan yhdellä isolla osiolla.






Ja sitten se tärkein - lopputulos, jonka näettekin ylläolevissa kuvissa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten voin enää koskaan elää ilman näitä? Hiuksista tulee todella pienellä vaivalla paksut, tuuheat ja sellaiset mitä en ole koskaan aikaisemmin päässyt oman tukkani kanssa kokemaan! :D En ehkä lähtisi pysyviä pidennyksiä itselleni laittamaan, mutta tällaiselle kameleontille klipsipidennykset ovat oikein hyvä ratkaisu - näiden ansiosta saattaisin jopa uskaltaa leikata omaa tukkaani vieläkin lyhyemmäksi (joka on välillä kiehtonut todella paljon...).

Ja koska haluamme tämän yhteistyön merkeissä tarjota mahdollisuuden myös teille lukijoille kokeilla hiustenpidennyksiä, Neva Beauty tarjoaakin lukijoilleni koodilla ONTHEMOVE -10% alennusta kaikista hiustenpidennyksistä. Nyt siis kokeilkaa ihmeessä jos olette harkinneet samalla tavalla kuin minä aikaisemmin!


Neva Beauty löytyy myös Instagramista, @nevabeautyofficial!


18 x jatka lausetta...

4/26/2016




En ymmärrä... ihmisten negatiivisuutta. Vaikka pessimisti ei pety, itse olen tietoisesti opetellut positiivisemman ajattelutavan ja se todellakin toimii!

Viime aikoina...olen polkenut todella paljon spinningiä, sillä aloitan taas omat ohjaukset. Puolen vuoden tauon jälkeen tarvitsi hieman muistinvirkistystä..

En osaa päättää...mitä haluan tehdä isona. :D Mutta tarvitseeko sitä tietääkään? Kokeilen kaikkea ja uskon siihen, että kokemuksen avulla löydän oman juttuni työelämässä!





Muistan ikuisesti...sen hetken, kun pääsin yliopistoon sisään. Odotin sitä puhelinsoittoa kuin kuuta nousevaa ja kun se puhelin viimein pirahti, ei ilon kyyneleitä voinut pidätellä.

Päivän paras juttu...oli herätä ilman herätyskelloa, juoda aamukahvit rauhassa ja sitten ryhtyä hommiin.

Salainen taitoni on...piin likiarvon 27 desimaalin ulkoa osaaminen. Kyllä. Tällä ei tee mitään, mutta osaanpahan sentään jotain hieman harvinaisempaa!

Jos saisin yhden toiveen se olisi...pysyä terveenä. Terveys on hyvinvoinnin ja onnellisen elämän suuri perusta.

Minulla on pakkomielle...sosiaaliseen mediaan. Vaikea kuvitella päivää - saati viikkoa ilman somea! Kyllä, myönnän olevani addiktoitunut.

Söin tänään...aamupalaksi weetabixia ja bulgarian jugurttia

Tekisi mieli...jäätelöä. Niinkuin aina. Sitä Magnumin uutta peanut butteria.





Olenko ainoa, jonka mielestä...kuivat maissinaksut ovat ehkä paras snacksi maailmassa (ne mitä jokainen meistä on syönyt vauvana)?

Kaikista pahinta on...kateellisuus. Ollaan ylpeitä siitä mitä meillä on ja keskitytään vaan ihailemaan ja inspiroimaan toisiamme, eikös vaan?

Minusta on söpöä...katsella kanilapsosteni leikkiä ja iloa. Miten pienistä asioista nuo olennot nauttivatkaan! Siihen riittää pelkkä ulkoilu tai uusi herkku.

Seuraavaksi ajattelin...mennä tekemään lounasta. Nälkä kurnii jo, mutta löydän itseni silti bloggaamasta! Ajattelin tehdä jo legendaksi muodostunutta Lauran herkkusalaattia (snapchattini seuraajat tietävätkin reseptin :D).

Noloa myöntää, mutta...en edelleenkään osaa luetella aakkosia käymättä mielessäni läpi sitä lapsena opeteltua aakkoslaulua.

Ärsyttävintä on...seinänaapurin kaappikello kolmelta yöllä. Tai oikeastaan joka tunti.

Haaveilen...uudesta reissusta. Tällä kertaa olisi siistiä päästä joko Australiaan tai sitten jenkkien keskivaltioihin: esimerkiksi Texas ja Arizona, sieltä sitten autolla Californiaan...Matkakuume nousee!



Bloggaan, koska...te lukijat. Itselleni en tätä jaksaisi kirjoittaa, mutta vuorovaikutteisuus on parasta ja se, millaista palautetta lukijoilta saa. Kiitos että olette siellä! <3 


Lisää peruskuntoa!

4/24/2016



Minulla on tälle keväälle yksi tavoite omien treenien suhteen - ja se on peruskuntoharjoittelun määrän lisääminen. Olen ollut aina ihan toivottoman surkea treenaamaan matalammalla sykkeellä ja pitkäkestoisesti, jonka takia voinkin myöntää ns. kunnon rakennuspilareiden pohjan olevan aika heikoissa kantimissa. Tiedän toki teorian tasolla että sitä tulisi tehdä, mutta kun on tylsää niin se vaan on tylsää! Miten siis tehdä peruskuntoharjoittelusta jännempää ja mielenkiintoisempaa? 

Peruskestävyys voidaan tosiaan määritellä matalatehoiseksi ja pitkäkestoiseksi treeniksi, jota tulisi arjessa olla paljon. Peruskestävyyden raja menee aerobisen kynnyksen rajalla ja sen alle, eli noin 50-70% maksimisykkeestäsi. Hyvä peruskunto parantaa arjessa jaksamista, lisää sydämen sykkeen tehoa ja samalla hiusverisuonten määrää kehossa. Tätä peruskuntoaluetta kuulee usein kutsuttavan myös ns. rasvanpolttosykkeeksi, koska tällä alueella pääsääntöinen energianlähde onkin rasva, ei hiilarit. 

Minulla itselläni on sykemittari, joka ilmoittaa automaattisesti harjoittelun aikana mennäänkö peruskuntoalueella vai aerobisella alueella. Jos tällaista ei kuitenkaan ole, kannattaa laskea ensin oma maksimisyke ja siitä tämä 50-70% alue. Peruskuntoharjoittelun lisäämisen myötä saattaa esimerkiksi huomata, kuinka palautuminen tapahtuu nopsammin, tulokset kovemmissakin treeneissä paranevat ja jaksat pitempään ja paremmin sykkeen pomppaamatta pilviin. 





Oman tavoitteeni toteuttamiseksi olen tehnyt muutaman suunnitelman. Ensiksi, hyvää musaa korviin ja crossarille! Noin 40 minuutin peruskuntopolkeminen menee aika nopsaan, kun samalla lukee hyvää lehteä tai kuuntelee musaa. Musiikin kanssa täytyy kuitenkin pysyä siinä määrin varuillaan, ettei liian hyvä tai nopeatempoinen kappale lisää tehoja liiaksi..:D Varsinkin kun siihen on taipumus! Toiseksi, reippaat kävelylenkit. Kävellen lenkin kesto voi olla pitempi kun juosten, ja tällöin saadaan peruskuntoharjoittelun edut käyttöön. Tässäkin toimii sama taktiikka - hyvä soittolista tai vaikka radion podcastit korville ja menoksi. 


Banaanivohvelit

4/23/2016



Veikkaan etten ole ainoa, joka on joskus tuskastellut banaanilettuja pannulla tehdessä - taikina ei meinaa millään pysyä kasassa ja viimeistään kääntövaiheessa se leviää käsiin. Jos taas odottaa liian kauan ennenkuin taikinan kääntää, paistuu pinta liian tummaksi ja kananmunan maku pääsee taikinasta liiaksi esiin. Tuttua? Nyt mä olen keksinyt ratkaisun tähän pulmaan, nimittäin banaaniletut goes banaanivohvelit!

Taikinan ohje on idioottivarma: 1 banaani, 1 kananmuna. Muussaa banaani soseeksi ja heitä kananmuna sekaan. Joskus, esimerkiksi tämän postauksen kuvat napatessa, lisäsin sekaan myös hieman vaniljan makuista heraproteiinia makua antamaan. Lämmitä vohvelirauta, lisää siihen jotain paistonkestävää voita (huom. kookosöljyllä kokeiltu, ja vohveli paloi kiinni rautaan..älä siis testaa sitä). Ohjeesta tulee juuri sopivasti raudalla yksi vohveli. Kaada taikina rautaan, kansi kiinni ja kurki välillä paistoastetta. Sitten vaan valmis (ja koossa pysyvä!) vohveli lautaselle, avot!

Itse olen nyt innostunut laittamaan vohvelin päälle crunchy-maapähkinävoita, jossa on seassa pähkinänpalasia. Sitä pienet sipaisut ja vähän sokeria päälle. Tuolla lähtee makeanhimo ihan taatusti! Jos minulla on kiire, saatan tällä korvata esimerkiksi lounaan tai päivällisen. Hiilarit ja protskut pitävät nälän poissa muutaman tunnin ajan :)






Mielipide NYXin tuotteista

4/21/2016



Aikaisemmassa postauksessani jossa näytin muutamia tilaamiani tuotteita, kysyin josko haluaisitte kuulla jonkun ajan päästä hieman käyttökokemuksia. Sitä toivottiin - erityisesti huulituotteista ja nyt tulenkin tässä postauksessa kertomaan hieman käyttökokemuksia sekä tuotteita, joihin olen erityisesti ihastunut. Olen täydentänyt NYX-varastoani nyt jo kahdesti sen jälkeen kun tuote lanseerattiin Suomen Sokokselle pari viikkoa sitten. Testailemalla ja huomaamalla mikä toimii löytyi muutama luottojuttu, joita kävin sitten hakemassa lisää eri sävyissä. Täytyy sanoa, että olen todella yllättynyt monien tuotteiden hinta-laatusuhteesta! Tässä siis kaikki lempparini pienen käyttökokemustarinan kera.




Soft Matte Lip Cream
Ensin ihmettelin tuotteen pehmeyttä, sillä olin tottunut todella nopeasti kuivuviin mattahuulituotteisiin. Muutaman käyttökerran jälkeen koostumukseen kuitenkin tottui, ja ihastuin tuotteeseen täysin! En yhtään ihmettele miksi tätä hehkutetaan niin paljon :) Olenkin laajentanut sävyarsenaalia niin kirkkaaseen kuin lilaankin taittavaan punaiseen. Tuote on todella pigmenttinen ja sen voi levittää huulille myös ilman rajausta alla. 

Sävyt ylhäältä alas: London, Prague, Monte Carlo ja Copenhagen. 


HD Concealer 
Rehellisesti sanottuna paras peiteaine mitä olen koskaan käyttänyt. Tämän päädyin ostamaan aika sattumalta, mutta yllätyin täysin kokeiltuani. Pigmenttisyys ja levittyneisyys on sopivan peittävä ja "tahmainen" eikä liian vetistävä ja liian laajalle alueelle levittyvä. Silti lopputulos ei ole 'kakkumainen'. Ostinkin tätä kahdessa sävyssä: light ja beige. Beige taittaa enemmän keltaiseen, ja käytänkin sitä silmänalusiin, vaaleampaa, hieman punapigmenttisempää sen sijaan muualle iholle. 


Brow contour: sculpt & highlight
Tämä tuote on helppo ja nopsa ratkaisu, jos ei jaksa alkaa taiteilemaan Anastasian DipBrown ja siveltimen kanssa. Käytän sävyä Brunette, joka matchaa lähes täydellisesti kulmiini. Tuote levittyy hyvin ja tasaisesti, ja sillä on helppo luoda tarkkojakin rajoja eri tavoin kuin tavallisella kulmakynällä. Toisessa päässä on ns. highlight-sävy joka ei kuitenkaan sisällä hohtoa, vaan on tarkoitettu kulmien ympärille tarkkarajaisemman lookin aikaansaamiseksi. Tykkään, ja aion ostaa jatkossakin! 




Onko teille muodostunut jo lemppareita NYXin tuotevalikoimasta? Jos on, niin mitä? 



Kehonmuokkaustavoitteeni kohti kesää

4/16/2016



Muutama postaus taaksepäin sain toiveen, josko voisin kirjoittaa mainitsemistani tavoitteista kohti kesää ja kuinka niitä kohti edetään. Kuten kauneuteen ja kehosuhteeseen liittyvässä videopostauksessa sanoinkin, olen todella tyytyväinen itseeni kokonaisuutena ja kroppa heijastelee aina sen hetkistä elämäntilannetta. Jos kuitenkin jotain haluan muuttaa, en jää voivoittelemaan ja valittamaan vaan teen jotain asian eteen. Nyt kesää kohti mentäessä minua on häirinnyt keskivartalon koostumus, ja päätinkin noin kuukausi taaksepäin aloittaa pienen kiristys- ja tsemppikuurin ennen kuin vaatteet vähenee ja biitsikelit alkaa. Ajatuksena on siis ainoastaan tehdä pieniä viilauksia ja saada muutama kilo keskivartalolta pois kuleksimasta - ei mitään kovinkaan radikaalia siis!

Konkreettisesti tämä tarkoittaa ruokavalion kohdalla muutamia muutoksia ja tarkempaa linjaa. ja liikunnan saralla treenimäärien kasvattamista ja erityisesti aerobisen liikunnan lisäämistä. Tällä hetkellä pyrin tekemään kaksi salitreeniä viikkoon: ylä- ja alakroppatreenin, jonka lisäksi tulee 1-3 ryhmäliikuntaa viikossa. Näiden päälle vielä mahdollisuuksien mukaan matalatehoisempaa peruskuntotreeniä crosstrainerilla ja kävely/hölkkälenkkejä. Olen tottunut liikkumaan niin paljon, että yksi tavoite kohti kesää mentäessä on kasvattaa treenimääriä yhtä korkeiksi kun ne aikaisemmin ovat olleet (7-8 tuntiin viikossa). 






Ravinnon suhteen mennään niillä perinteisillä menetelmillä: paljon kasviksia ja kuituja, kasvikset pyrin syömään raakana ravintoaineiden imeytymisen takaamiseksi. Proteiininlähteet tulevat kasvikunnasta, mutta mukana on jonkin verran maitotuotteita, kananmunaa sekä heraproteiinia. Säännöllinen syöminen on kaiken a ja o: aamupala, lounas. välipala ennen treeniä, palauttava päivällinen ja kevyt iltapala. Lisäksi syön ravintolisiä kaikkien vitamiinien saamiseksi. En kuitenkaan kiellä itseltäni mitään liikaa, eli esimerkiksi yksi herkkupäivä viikossa on edelleen. Tiedän siis joka viikko saavani aina perjataisin 400 grammaa irttareita - tämä auttaa jaksamaan muun viikon terveelliselä syömisellä! :D Aikaisemmin pidin myös yhden ns."vapaamman syönnin päivän" viikossa joka tarkoitti pääasiassa hiilaripitoisempaa safkaa kuten nepalilaista takeawayta, mutta nyt sekin päivä on rajoitettu kahteen kertaan kuussa. 





Haluan vielä erikseen painottaa, että nämä ovat ainoastaan itse itselleni tekemiä pieniä muutoksia ja elämäntapaviilauksia, eikä niitä ole tarkastettu ammattilaisella. Jokainen tietää varmasti mikä on itselle paras tapa toimia ja millaisia muutoksia on valmis tekemään tavoitteidensa eteen :) Minä menen näillä nyt ainakin kesään saakka, ja katsotaan sitten tulosten sekä tilanteen mukaan miten jatketaan! 


Onko teillä menossa minkäänlaisia projekteja tai tavoitteita kesää kohden? Lisääntyvätkö vai vähenevätkö treenit ja miten käy ruokavalion näin kesän tullessa? 


Fitnesspäiväkirjat 2

4/15/2016



Eilen alkoi toinen kausi suositusta Fitnesspäiväkirjoista. Kirjoittelin ensimmäisestä kaudesta ajatuksiani (postaus luettavissa tästä), joten ajattelin tulla nyt toisen kauden alussakin hieman päivittelemään fiiliksiäni! Tosiaan ekalla kaudella ennakko-oletukseni olivat todella negatiiviset ja ensin en katsonut sarjaa lainkaan, mutta sitten kun sitä erehdyin katsomaan, jäinkin ihan täysin koukkuun. Sarja oli toteutettu aidolla otteella, rehellisesti ja mielenkiintoisesti. 

Tässä uudella kaudella on tuttuina mukana Nanna Karalahti sekä Eevi Teittinen. Uutena mukaan hyppäävät Oona Kivelä sekä fitnessmalli Janni Hussi. Jannia on tullut seurattua mm. somen kautta jonkin verran, ja siksi tiedän palasia hänen elämästään. Sen sijaan Oona oli minulle täysin uusi tuttavuus, ja onkin mielenkiintoista päästä sukeltamaan tuiki tuntemattoman ihmisen treenielämään sisään - varsinkin kun Oonan laji poikkeaa suuresti muiden naisten liikkumisrutiineista.



No, mitkä ovat fiilikset ensimmäisen jakson jälkeen tästä kaudesta? Hyvät! Jotenkin mulla oli sellainen fiilis jo ekasta jaksosta, että tähän kauteen on panostettu. Kaikkia naisia näytettiin aika tasaisesti. Mua itseäni henkilökohtaisesti kiinnostaa eniten tällä kaudella Jannin treenit, sillä hänkin on työkseen spinningohjaaja eikä treenaa niinkään tavoitteellisesti vaan ainoastaan huvin ja hyvän olon vuoksi. Sen vastapainoksi kiinnostaa kuitenkin seurata Eevin matkaa Suomen mestariksi, ja hän on valloittavan hauska persoona muutenkin!



Ruokapäiväkirja 13.4.

4/14/2016


Edellinen ruokapäiväkirjapostaus keräsi suuren suosion ja huimasti näyttökertoja. joten päätin tehdä myös toisen tähän perään! Kuten aikaisemminkin mainitsin, oma ruokavalioni on täysin normaali lakto-ovo vegetaristinen ja sisältää myös varmasti paljon "virheitä". En halua kuitenkaan kaunistella tai peitellä mitään, koska se veisi inhimillisyyden ajatuksen ruokapäiväkirjoiltani. :) Tässä siis tavallisen päivän syömiset taas ylös kirjattuna!


Aamupala: 2 ruispalaa, joiden välissä 2 siivua juustoa, tomaattia ja salaattia. Bulgarianjugurtti, vitamiiniporetabletti veteen liuotettuna. 2 isoa kuppia kahvia. 




Lounas: 2 soijarouheella ja marinoiduilla kesäkurpitsalla täytettyä tacoa. Mukana myös vähän juustoa, tuoretta salaattia ja tomaattia. Ruokajuomana vettä. 


Soijarouhe pannulle, lisää vettä ja anna turvota. Sitten sekaan tacomausteseos ja jauhelihan täydellinen korvike on valmis :)

Marinadissa on sitruunaoliiviöljyä, suolaa, paprikajauhetta sekä pippurisekoitusta


Välipala: 2 riisikakkua maapähkinävoilla. Juomana kaloritonta Juissia. 


Päivällinen: Treenin jälkeen vielä salaattiannos jossa erilaisia raakoja kasviksia, täysyväpastaa, siemeniä ja salaattijuustoa. Ruokajuomana cola lightia. 

Iltapala: Pieni kulhollinen pähkinämysliä maidolla. Lisäksi yksi bulgarianjugurtti ja sokeritonta Juissia.




NYX saapui Suomeen!

4/13/2016



Vihdoin alkaa suomalaisillekin virrata meikkimerkkien tuulahdusta rapakon takaa, sillä ensin Sokos otti valikoimiinsa Urban Decayn tuotteet ja seuraajana oli Los Angelesilainen NYX! NYXin meikit ovat meikäläisellekin tuttuja jenkkireissuilta, jossa ne ovat ns. "drugstore" meikkejä eli niitä saa ihan päivittäistavarakaupoista. Tämä tarkoittaa meille suomalaisillekin sitä, että hinnat ovat yllättävänkin huokeat verrattuna Sokoksen muuhun kosmetiikkaan. Tämä ei kuitenkaan mielestäni näy laadussa, vaan tuotteet ovat ihan yhtä laadukkaita kuin monet high-end tuotteetkin. 

Tilasin perjantaina NYXin lanseerauksen yhteydessä Sokoksen nettikaupasta itselleni muutamia juttuja testiin. En oikeastaan suoranaisesti tarvinnut mitään, joten menin ihan fiilispohjalla kun selailin valikoimaa läpi. Minulla ei aikaisemmin ole ollut NYXin huulituotteita, joten päädyin tilaamaan pari huulikiiltoa, sen lisäksi yhden poskipunan vähän vaaleammassa sävyssä kuin yleensä käytän, ja viimeisenä luomivärin, joiden pigmenttisyyttä on myös paljon kehuttu. Kaikille näille neljälle tuotteelle kertyi hintaa yhteensä vain 30 euroa, joka tosiaan kertoo merkin edullisuudesta. Iso plussa Sokokselle, etteivät laittaneet hintoihin ns. suomilisää!

Haluaisitteko kuulla mielipiteitä näistä mahdollisesti kun olen päässyt tuotteita jonkun aikaa käyttämään? Tai onko teillä joku NYXin tuote josta haluaisitte kuulla erityisesti mielipiteen? Taidan pistää seuraavan tilauksen jo ihan piakkoin menemään, jos en pääse Sokokselle paikan päällä käymään! Muistakaa tosiaan, että nämä tuotteet tulevat myyntiin ympäri Suomen, eivät ainoastaan Helsinkiin :)



Swatchattuna ylempänä soft matte lip cream "London" ja alempana butter gloss "Praline"



NYXin tuotteisiin pääset tutustumaan tästä linkistä 

BodyJam 76 harjoittelua

4/10/2016




Olen vetänyt tuon 76 ohjelman nyt kahdesti läpi ja pakkoa sanoa, että i'm hooked! Biisit on niin tykkejä ja tykkään myös koreoista. Olenkin nyt pariin kertaan noiden tuntien jälkeen käynyt itsekseni salissa harjoittelemassa, ja pikku hiljaa palaset alkaa loksahdella paikoilleen. Alkuun minulle kaikkein haastavin liike oli kakkososan house-jalat, joita jankkasin ja jankkasin ennenkuin tajusin logiikan. Ensin hypätään auki, sitten nopea kosketus keskelle ja tähän settiin lisätään vielä pyörähdykset..huh! Mutta kyllä tämä tästä, joka kerta oppii vähän jotain uutta.

Yleensä omaa liikettään kuvaamalla pääsee näkemään sellaisia virheitä ja ns. maneereja, joita ei peilistä katsomalla huomaa. Jos siis haluat parantaa tekniikkaa tai liikepuhtautta, suosittelen kokeilemaan oman treenin kuvaamista. Jälkikäteen voi sitten niin sanotusti ulkopuolisen silmin tsekkailla, miltä se oikein näyttääkään ja mitä voisi parantaa. Itse koen ainaiseksi ongelmakseni liikeratojen jäämisen vajaaksi ja samalla liike on myös omaan silmääni liian löysää - pitää saada lisää jämäkkyyttä ja terävyyttä, joka taas vaatii sitten melkeen ylikorostettua terävyyttä. Mutta näitä juttuja voi ajan kanssa tietoisesti treenata ja samalla kehittyä kerta kerralta enemmän. 

Tässä siis pieniä pätkiä harjoittelujameistani eiliseltä. Meno on vielä aika kömpelöä kun ohjelmaa on takana tosiaan vain kaksi kertaa, mutta ajattelin tehdä nyt pienen kokeen: kuvasin näin alkuun omaa liikettäni, ja seuraavassa ohjelmien vaihdoskohdassa aion kuvata samat sarjat uudestaan! Katsotaan miten se liike ja ilmaisu kehittyy parin kuukauden aikana!



En tiedä huomaako joku muu, mutta joissain videopätkissä musiikki on yhden iskun edellä liikettä...Osaako joku muu padilla videoita kuvaava sanoa mistä se johtuu? No anyway, älkää antako sen häiritä!



Kosmetiikka: kevään himotuimmat

4/03/2016



Youtube- tutoriaaleja katsellessa, instaa selatessa ja muuten vaan kauneusjutuista muiden kanssa höpötellessä nousee esiin aina uusia, mielenkiintoisia tuotteita ja merkkejä joita haluaisi päästä kokeilemaan. Tänä keväänähän monen kosmetiikkaan hurahtaneen varastot pääsevät täyttymään lisää, kun Sokos tuo valikoimiinsa Urban Decayn lisäksi NYXin tuotteet ensi viikolla! En malta odottaa että pääsen hypistelemään kaikkia ihania uusia juttuja... 

Mutta anyways, tässä postauksessa minulla oli ajatuksena esitellä muutamia juttuja, joita itse himoitsen. Kaikkia en todellakaan edes meinaa hommata mutta unelmoidahan saa aina, eikö niin? Olen kuullut näistä kaikista tuotteista ihan hurjasti hyvää, joten varmasti jotain täytyy ostoskoriin klikata mm. Sephoralta. 


Millaisia kosmetiikkalemppareita teillä on tältä keväältä? Entä mitä on hankintalistalla? 



1. Prada: Candy perfume


2. Too Faced: Melted lip lacquer & Chocolate Bon Bon- palette


3. MAC: Pro longwear concealer


4. The Balm: Mary Lou-Manizer highliter 


5. Kylie cosmetics: Lip Kit


Wall art from Desenio

4/01/2016




Sain yhteistyössä Desenion kanssa valita itselleni muutaman julisteen piristämään sisustustani. Mukaan tarttui jo aikaisemmin instassa nähty ihana pupujuliste, ja sen lisäksi kaksi New York aiheista julistetta: Brooklyn Bridge sekä nycin piirretty kartta. Tällä hetkellä kehystettynä on tuo piirretty kartta sekä pupu yöpöydällä. 

Deseniolta löytyy aivan hurjan laaja valikoima erilaisia julisteita ja kehyksiä, joilla voi nopeasti muuttaa sisustuksen ilmettä. Yllätyksekseni julisteet olivat myös edullisia, jonka vuoksi niitä voikin tilata vaikka useamman ja vaihdella kuvaa fiiliksen mukaan! Itse aikaisemmin snapissa pohdiskelinkin julistetta oman kotini tyhjälle valkoiselle seinälle, ja nyt veikkaan että tuo Brooklyn Bridge- juliste päätyy siihen. Laitan siitä kuvaa kunhan saan julisteen sekä kehykset raahattua Jyväskylään! Bussilla kun noiden isojen taulukehysten vieminen on lievästi sanottuna mahdotonta...:D 

Onko Desenio teille entuudestaan tuttu? Seuraavana minua houkuttaisi tilata joku graafinen kuvio, jonka voisin välillä vaihtaa tuohon isompaan tauluun..We'll see! 








© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika