Slider

LOOKFANTASTIC BEAUTY BOX – HUHTIKUU 2020

4/17/2020

* Boksi saatu pr-lahjana, sisältää mainoslinkkejä

Huhtikuu on täällä, ja kevät tekee tuloaan! Keväisellä teemalla on koottu myös huhtikuun Lookfantastic Beauty Box*, jonka sain käsiini eilen. Lähes jokainen LF boksi on ollut minulle positiivinen yllätys, enkä oikeastaan muista koskaan pettyneeni kyseisen boksin sisältöön. Nyt täytyykin taas todeta, että koko boksin sisältö osui todella nappiin. Keväinen sisältö keskittyi etenkin kirkastavaan ihonhoitoon, virkistävään vartalon hemmotteluun sekä värikkäisiin meikkituotteisiin. Laskeskelin, että tämän boksin tuotteiden arvo oli yli 75 euroa, eli tilaushinnalle saa hyvin vastinetta myös tässä kuussa. 

Lookfantasticin bokseista täytyy muuten tässä mainita myös se, että ilmeisesti käytännöt boksien lähettämisen suhteen ovat muuttuneet, jonka vuoksi en välttämättä saa joka kuukausi boksia. Olen tästä saanut jonkin verran kyselyitä etenkin Instan puolella, kun julkaisuja jokaisesta boksista ei ole tullut – tässä siis valitettava syy sille, ettei minun ole jokaisesta boksista mahdollista tehdä postausta. Julkaisen toki aina silloin, kun boksin vain saan käsiini. Nyt kuitenkin mennään tarkemmin huhtikuun keväisen boksin sisältöön!



BELLÁPIERRE PEACH BLOSSOM PALETTE. Luomiväripaletti sisältää kolme helmiäissävyä ja yhden mattaisen sävyn. Paletti on valmistettu erityisesti boksia varten ja se on kompaktin kokoinen meikkipussiin mukaan pakattavaksi. Paletin sävyjen luvataan olevan helposti blendautuvia, ja swatchatessa ne tuntuvatkin kivan pigmenttisiltä. Sävyt osuivat itselleni todella nappiin, sillä tykkään lämpimistä punertavan sävyistä. Tämä tulee käyttöön! Ovh 28.99£


ERNO LAZLO HYRAPHEL SKIN SUPPLEMENT 15ML. Rauhoittava kasvovesi, joka sopii erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Koostumuksen luvataan mm. kosteuttavan ja korjaavan ihoa sekä kiihdyttävän solujen uusiutumista tuotteen sisältämien aktiivisten kosteuttavien ainesosien avulla. Kiva tuote, kasvovesille on aina puhdistuksen jälkeen käyttöä. Ovh 5.60£


AMELIORATE TRANSFORMING BODY LOTION 30ML. Erityisesti keratosis pilaris -iholle tarkoitettu vartalovoide, joka sisältää mm. maitohappoa. Maitohappo kuorii kuolleita ihosoluja samalla, kun voide kosteuttaa ihoa. Voidetta voi käyttää päivittäin. Keratosis pilaris on suhteellisen yleinen ihovaiva, eikä sen hoitoon tarkoitettuja tuotteita tule kovin usein vastaan. Vaikka itselläni ei tätä ongelmaa ole, niin tämä purkki menee käyttöön poikaystävälle. Ovh 4£


STARSKIN 100% CAMELLIA 2-STEP OIL SHEET MASK. Kaksiosainen sheet mask on tarkoitettu erityisesti samealle ja kuivalle iholle. Naamio kosteuttaa ihoa puhtaan camelliaöljyn avulla, jonka lisäksi muun muassa niasiiniamidi, mulperinkuoriuute ja pioninjuuri kirkastavat ihoa. Naamiosta käytetään ensin öljykapseli hieromalla se iholle, jonka jälkeen sheet mask levitetään kasvoille. Iholle jäänyt ylimääräinen öljy ja seerumi hierotaan lopuksi iholle. En ole koskaan aiemmin käyttänyt kaksiosaista sheet maskia, joten mielenkiinnolla lähden testaamaan tämän idean toimivuutta. Ainakin pakkaus on todella kaunis! Ovh 9£


MINETAN COFFEE SCRUB 30G. Kahvikuorinta, joka on tehty tuoreista jauhetuista kahvipavuista. Kahvipapujen lisäksi kuorinta sisältää muita luonnollisia ainesosia, jotka yhdessä poistavat kuollutta ihosolukkoa, pehmentävät ihoa ja jättävät sen sävyn tasaisemmaksi. Tuotetta voi käyttää sekä vartalolle että kasvoille. Olen käyttänyt kahvikuorintoja aiemminkin, ja etenkin Body Boomin kuorinnasta minulla on hyviä kokemuksia. Saa nähdä, tuleeko tästä Body Boomin uusi haastaja. Kahvikuorinnan kofeiini vilkastuttaa kuorinnan yhteydessä myös ihon pintaverenkiertoa, ja ainakin itselläni iho on todella näyttänyt kuorintojen jälkeen aiempaa tasaisemmalta. Ovh 9.95£


VINTAGE COSMETICS COMPANY TWEEZERS. Korkealaatuiset, ruostumattomasta teräksestä valmistetut pinsetit sopivat muun muassa tarkkaan kulmien muotoiluun. Tuotekortissa kulmat vinkataan nyppimään karvan kasvusuuntaan ja mielellään suihkun jälkeen, jolloin iho on pehmeä ja huokoset avoimia. Myös pinseteille on aina käyttöä – nämä ovat kaiken lisäksi pinkit sellaiset! Ovh 8£



Lookfantastic Beauty Box* on mahdollista tilata joko 3, 6 tai 12 kuukauden jaksoissa sekä yksittäisinä bokseina. Mitä pitempi tilausjakso, sen edullisempi hinta. Edullisimmillaan boksi on siis mahdollista saada 15.50 eurolla kuussa. Suoraan tilaukseen pääset tästä linkistä*. Sen sijaan aikaisempien boksien sisältöjä pääset kurkkaamaan tästä*!

Laura

HIUSTUOTTEET KUIN KARKIT – TESTISSÄ IDA WARG

4/10/2020

* Tuotteet saatu PR-lahjana, sisältää mainoslinkkejä

Astuin muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa reiluun viikkoon kotiovesta ulos, kun kävin hakemassa tämän paketin Postista. Vaikka julkisilla paikoilla liikkumista tällä hetkellä välttelenkin mahdollisimman paljon, oli tämä paketti pakko saada heti sen saavuttua! Kyseessä on melko uusi brändilanseeraus Suomessa, nimittäin somevaikuttaja Ida Wargin oma tuotesarja. Ida Warg Beauty* tarjoaa korkealaatuisia kauneustuotteita, jotka tulevat kauniissa pakkauksissa, ovat allergiaystävällisiä, vegaanisia ja valmistettu Pohjoismaissa. Mikä parasta, lähes kaikki tuotteet ovat alle parinkymmenen euron hintaisia.

Tuotevalikoima koostuu hiustuotteista ja itseruskettavista, joista toivoin itselleni kokeiltavaksi etenkin hiustuotteita – hyviä hiustuotteita kun ei koskaan ole liikaa. Hiustuotteet jakautuvat viiteen eri linjaan: Everyday, Silver, Volume, Repair ja Moisture. Itselleni pyysin testattavaksi oman hiuslaatuni mukaan päivittäin käytettäviä (Everyday) sekä hiusta kosteuttavia (Moisture) tuotteita. Etenkin hikitreenien jälkeen minun on välttämätöntä pestä hiukset päivittäin, joka osaltaan kuivattaa hiusta ja rasittaa hiuspohjaa. Mielenkiinnolla lähdenkin siis testaamaan, miltä jokapäiväiseen käyttöön tarkoitetut Everyday -tuotteet tuntuvat käytössä ja miten taas Moisture -linjan tuotteet kosteuttavat hiusta.


Everyday -linjan* tuotteet on pakattu herkullisiin mintunvärisiin pakkauksiin, jotka jättää mielellään kylpyhuoneessa näkyville. Päivittäiseen käyttöön tarkoitetut tuotteet ovat mietoja ja hellävaraisia, eivätkä ne kuivata hiuksia tai hiuspohjaa. Koostumuksessa kerrotaan olevan muun muassa hiusta pehmentävää ja kosteuttavaa abyssinican siemenöljyä sekä rauhoittavaa aloe veraa.

Tuotteiden tuoksu on mieto, puhdas ja raikas – itse asiassa tuotekuvauksessa sen kerrotiinkin olevan sitruunaverbenamainen. Shampoo vaahtosi kosteissa käsissä helposti, eikä tuotetta tarvinnut paljoa tällaiselle ekstrapitkällekään hiukselle. Pelkän shampoopesun jälkeen hius ei tuntunut natisevan puhtaalta. Hoitoaine toimi vähintäänkin yhtä hyvin kuin sarjan shampoo, ja hetken odottelun jälkeen kun hiukset huuhteli, jäi niihin kiva kiilto, kosteus sekä puhdas tuoksu. Tykästyin tämän sarjan tuotteisiin itse asiassa niin paljon, että näistä voi olla jatkossa haastajaksi aikaisemmalle luottosarjalleni, L'Occitanen Aromachologielle. Todennäköisesti päädyn käyttämään tätä tuotesarjaa arjessani säännöllisesti.


Moisture -linjan* tuotteista sain itselleni normaalia jälleenmyyntipakkausta suuremman pro-koon testattavaksi. Kosteuttavan linjan tuotteet sisältävät tehoaineenaan kookosöljyä, ja niiden kerrotaan pehmentävän etenkin karheita, kuivia ja elottomia hiuksia. Vaikka tuotteet sisältävätkin kookosöjyä, eivät ne jätä hiuksiin latistavaa tunnetta. Pesun ja hoitoaineen jälkeen hiukset tuntuivat todella pehmeiltä ja kosteutetuilta. Mikä parasta, tämän sarjan tuotteet tuoksuvat houkuttelevan makealle karamellille, josta jää mieto tuoksu myös suihkun jälkeen hiuksiin!

Ida Wargin tuotteita on saatavilla monesta eri kauneuden verkkokaupasta, kuten esimerkiksi Nordicfeeliltä tästä*Eleveniltä tästä* sekä Kicksiltä täältä*Mikäli lainkaan kiinnostuit, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä sarjaa. Nyt jos koskaan hinta-laatusuhde on hiustuotteissa kohdallaan!

Laura

AJATUKSIA OPO-OPINTOJEN ETENEMISESTÄ

4/04/2020


Edessä on rauhallinen viikonloppu ilman sen kummempaa tekemistä, joten päätin istahtaa alas koneen ääreen ja kirjoittaa teille pitkästä aikaa opintoihin liittyviä kuulumisia ja ajatuksia. Saan lähes viikoittain Intagramin viestipuolelle kysymyksiä opo-opinnoista ja erilaisista niihin liittyvistä yksityiskohdista. Ajattelin tässä postauksessa keskittyä enemminkin omien opintojeni etenemiseen liittyviin asioihin, mutta mikäli ns. yleiset opintoihin liittyvät asiat kiinnostavat enemmän, voi niihin löytää vastauksia esimerkiksi tästä postauksesta.

Ymmärrettävästi vallitseva maailmantilanne on vaikuttanut myös opiskeluuni ja siihen, miten opinnot toteutetaan. Opinto-ohjelmamme pedagogiikka painottaa ensisijaisesti läsnäolo-opetuksen merkitystä, jonka vuoksi meillä on järjestetty yhdestä kahteen lähijaksoa kuukausittain. Tämän lisäksi minulla on tänä keväänä meneillään pedagogiset opinnot, joista saan vihdoin itselleni myös opettajan pedagogisen pätevyyden. Nyt viimeisen kuukauden ajan lähijaksot on kuitenkin jouduttu järjestämään etänä, joka on osaltaan vaikuttanut myös opetuksen toteutukseen. Esimerkiksi monikulttuurisen ohjauksen opintoihin suunnitellut vierailut on jouduttu perumaan, jonka lisäksi myös harjoittelut sekä ohjauksen että pedagogisten opintojen osalta menivät jäihin koko loppukeväältä. Onneksi on olemassa kuitenkin erilaisia verkkokokouspalveluita, joiden avulla yhteydenpito ohjaajiin ja muihin opiskelijoihin on mahdollista. Yllättävän hyvin opintoja on saatu järjestettyä myös vallitsevasta tilanteesta huolimatta!


Harjoittelujen ja kontaktiopetuksen peruminen harmittaa minua etenkin siksi, että olin jo ehtinyt suunnitella laajemman opetuskokonaisuuden kahdeksasluokkalaisille koskien itsetuntemusta ja vahvuuksien tunnistamista, joka minun oli tarkoitus vetää tässä maalis-huhtikuun vaihteessa. Tällä hetkellä opetusalalla on kuitenkin niin kiireistä ja epätietoisuus on ymmärrettävästi kaikilla läsnä, että harjoittelut ja kaikki niin sanotusti ylimääräinen siirretään suosiolla myöhemmälle. Tuntuisi kohtuuttomalta kuormittaa harjoitteluiden ohjaajia tällaisessa tilanteessa yhtään enempää, kuin väistämättä on tarvis. Tämä toki tarkoittaa sitä, että iso osa jäljellä olevista käytännön harjoittelujaksoista siirtyy tulevaan syksyyn ja kevääseen. Ajatuksenani oli sillloin työstää täysipäiväisesti gradua, mutta tilanteelle ei nyt mahda mitään. Olenkin vastaavasti yrittänyt siirtää joitain graduun liittyviä tehtäviä jo nyt keväälle ja kesälle, jotta työmäärä jakautuisi poikkeustilanteesta huolimatta mahdollisimman tasaisesti koko kahdelle opiskeluvuodelle.

Koen, että opinnot ovat kuitenkin edenneet oikein mallikkaasti myös tämän kevään aikana. Etenkin nuo pedagogiset opinnot ovat antaneet todella paljon uutta ajateltavaa ja näkökulmia omaan opetukseen. Opinnoissa on korostettu erityisesti oppimisen ohjaamista tukevaa pedagogiikkaa, jonka ytimessä painotetaan mm. opettajan empaattisuuden ja aitona ihmisenä olemisen merkitystä. Menemättä sen teoreettisemmaksi voisi siis todeta, että kyseessä on siis aikaisemmin vallalla ollutta yksisuuntaista opettaja-oppilas suhdetta haastava asetelma. Oppimista ja sen mahdollisuuksia on katsottu monesta eri näkökulmasta, jonka lisäksi keskusteluissa on annettu paljon tilaa erilaisille mielipiteille ja ajatuksille. Olin kuullut opo-opintojen pedagogisista opinnoista jo aiemmin paljon hyvää, ja nyt voin kyllä allekirjoittaa kaikki nuo kehut myös itse. En tiedä, millaisia pedaopinnot ovat esimerkiksi luokanopettajilla tai aineenopettajilla, mutta meillä kokonaisuus on ainakin rakennettu todella taitavasti.

Pedaopintojen lisäksi tänä keväänä meidän opinnoissa on keskitytty muun muassa omavalintaiseen teemaan perehtymiseen ja maisteriohjelmaan kuuluviin syventäviin opintoihin, joiden aiheena on ollut verkko-ohjaus. Teemaopinnoista mainitsinkin jo lyhyesti tuossa ylempänä, eli tosiaan päädyin valitsemaan monikulttuurisuuden teeman. Muita vaihtoehtoja olivat muistaakseni ainakin uraohjaus, ohjauksellinen pedagogiikka sekä ohjauksen filosofiset kysymykset. Minulla ei ole juurikaan kokemusta monikulttuurisuudesta aikaisemmassa työshistoriassani, jonka vuoksi ajattelin juuri tämän teeman antavan minulle hyviä eväitä tulevaisuuden työhöni. Etenkin täällä pääkaupunkiseudulla monikulttuurisuuden kanssa ollaan niin arkipäiväisesti tekemisissä opinto-ohjaajina, että koen nämä opinnot lähes välttämättömiksi työvalmiuksien kannalta. Opinnoissa on pohdittu erilaisten kulttuurien ymmärrystä, yhteisökulttuurien toimintaa ja esimerkiksi keinoja siihen, miten kotoutuminen Suomeen ja suomalaiseen koulutusjärjestelmään olisi parhaalla tavalla mahdollista. Nyt tulevalle lähijaksolle tehtävänä on myös haastatella sekä maahanmuuttajataustaista henkilöä että jotain organisaatiota, joka työskentelee monikulttuurisuuden teeman parissa. Tätä kautta saamme myös käytännön kokemuksia teeman parista.


Verkko-ohjauksen teemaan liittyen on sen sijaan opiskeltu esimerkiksi erilaisilla verkkoalustoilla ohjaamista, verkko-ohjaukseen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita sekä ihan konkreettisesti kokeiltu esimerkiksi nuorille tarkoitettujen pelien pelaamista. Tehtävinä on myös ollut etsiä erilaisia ohjaukseen liittyviä verkkosivuja, joista voisi omassa työssä olla hyötyä. Opinnot ovatkin olleet nyt joka suunnasta varsin käytännönläheisiä, mistä olen tykännyt todella paljon. Erona aikasempiin yliopisto-opintoihin onkin ollut ehkä ryhmäytymisen ja opiskelun sosiaalisen luonteen lisäksi se, miten helposti opiskeltavat asiat saa soveltumaan omaan käytännön työhön ja tekemiseen. Onnistumisen ja osaamisen kokemuksia saa siis jo opiskeluaikana, eivätkä kaikki käytännön asiat tule sitten työelämässä ihan uutena eteen.

Tällaisia juttuja siis tällä hetkellä opiskelen. Täytyy edelleen vaan hehkuttaa tätä alaa ja todeta, että tunnen olevani juuri oikeassa paikassa. Iso kiitos siitä kuuluu toki alan lisäksi myös hyvän opiskeluympäristön mahdollistaville ohjaajille ja kanssaopiskelijoille. Nyt kun korkeakoulujen yhteishaut juuri loppuivat, niin tänä keväänähän Jyväskylän yliopiston opintoihin ei ollut hakua, sillä haku toteutetaan ainoastaan joka toinen vuosi. Luin kuitenkin juuri eilen opojen facebook-ryhmästä julkaisun, jossa todettiin Itä-Suomen yliopiston opo-ohjelmiin olleen hakijoita tänä keväänä lähes 700. Mahtavaa, että ohjausala kiinnostaa ja koulutukseen on paljon motivoituneita hakijoita. Kunhan hakujen tulokset saapuvat, kuulisin myös todella mielelläni, ovatko jotkut teistä blogini lukijoista päässeet sisälle koulutukseen!

Laura

MAALISKUUN GOODIEBOX + TARJOUSKOODI

4/01/2020

* Kaupallisessa yhteistyössä Goodiebox, sisältää mainoslinkkejä

Mahtavaa juuri alkanutta huhtikuuta kaikille! Tuntuu hassulta tulla näin huhtikuun alussa availemaan maaliskuun Goodieboxia*, mutta ilmeisesti tilauksessa oli tapahtunut jonkinlainen kämmi eikä boksini ollut lähtenyt matkaan ajallaan. Tilanne saatiin kuitenkin nopeasti korjattua ja pääsin pari päivää sitten hakemaan boksini. Maaliskuun teemana oli body love, jonka mukaisesti sisältö keskittyi kehon hemmotteluun. Boksin arvoksi on määritelty huikeat 144 euroa ja täytyykin jo ennen sisällön paljastamista todeta, että tuotteet olivat ihan mahtavia – olin todella tyytyväinen maaliskuun boksiin!

PS. Mikäli et ole vielä kokeillut Goodieboxia, minulla on nyt vielä muutaman päivän (5.4.) ajan voimassa oleva tarjouskoodi tilaukseen. Koodilla ONNI saat tilauksesi ensimmäiseen boksiin kaupan päälle Mudmaskyn 50 euron arvoisen vitamiiniseerumin! Nyt jos joskus kannattaakin siis testata Goodieboxia. Tilaus alkaa heti viimeisimmän julkaistun boksin toimituksesta ja tilauksen voi katkaista koska tahansa. Suoraan tilaukseen pääsetkin tästä linkistä*. Nyt kuitenkin body love -boksin sisällön pariin!


AURELIA REVITALISE & GLOW SERUM 15ML. Seerumi lupaa vähentää ikääntymisen merkkejä ja tasoittaa ihon sävyä. Kevyt ja nopeasti imeytyvä koostumus on sataprosenttisesti luonnonmukainen. Seerumin sisältämä apinanleipäpuu-uute virkistää ihoa ja sisältää omega 3, 6 ja 9 -rasvahappoja, kun taas makkarapuu-uute ja hibiskusuute lievittävät stressiä. Tuoksu tuotteessa on ihanan yrttinen. Olen aikaisemmin käyttänyt monia Aurelian tuotteita ja olen tykännyt niistä kovasti – myös tämä seerumi oli todella positiivinen yllätys. Ovh 78,50e/30ml


COMME DEUX LIP OIL 8ML. Kevyt ja ravitseva huuliöljy sisältää luonnollisia öljyjä kuten opuntiaa ja kehon luonnostaankin tuottamaa, ihoa suojaavaa skvalaania. Lisäksi öljyä on rikastettu C, E ja F -vitamiinien yhdistelmällä. Öljyä voidaan ohjeistuksen mukaan käyttää joko sellaisenaan tai huulipunan päällä sekä päivisin että myös öisin. Itse sain tuotteesta kuitenkin kirkkaanpunaisen sävyn, joten jättäisin öljyn päiväkäyttöön kevyen arkimeikin kaveriksi. Jos et muuten tiennyt, niin Comme Deux on Goodieboxin oma brändi, jonka tuotteet on kehitetty suoraan boksin tilaajien asiakaspalautteiden ja toiveiden pohjalta. Ainakin omasta mielestäni mahtava idea! Ovh 18e/8ml


NIRÉ BEAUTY FACE PREP TOOL -KASVOHARJA. Harjan erikokoiset, pehmeät harjakset pesevät kasvoilta sekä meikin että epäpuhtaudet. Harjaa suositellaan käytettäväksi puhdistustuotteen kanssa niin, että ihoa hierotaan kevyin pyörivin liikkein. Tuotekortissa ei kerrota mitä materiaalia harja sisältää, mutta olettaisin sen olevan silikonia. Harja tuntuu tukevalta, mutta samalla pehmeältä kädessä. Tämä pääsee testiin kasvojen puhdistuksen iltarutiinissani. Ovh 5e/kpl



HUMAN + KIND BODY SOUFFLÉ -VARTALOVOIDE 200ML. Vartalovoide, joka on kehitetty etenkin herkälle ja kuivalle iholle. Koostumus imeytyy nopeasti ja tekee ihon erityisen pehmeäksi.  Tuoksu on melko mieto, mutta kuitenkin puhdas ja raikas. Sopii myös vegaaneille. Ovh 16,45e/200ml


VITAMASQUES CRYSTAL GLOW HYDROGEL EYE MASK. Silmänympärysiholle tarkoitettu hydrogeelinaamio sisältää kristalliuutteita ja rauhoittaa etenkin turvonnutta ihoa. Naamio levitetään puhtaalle ja kuivalle iholle, jolla sen annetaan vaikuttaa vartin verran. Kuten perinteisten sheet maskien kanssa, myös tämän naamion ylimääräinen seerumi jätetään ja hierotaan silmänympärysiholle. Ovh 10,50e/kpl


IVY AÏA MICELLAR CLEANSING WATER 50ML. Ivy Aïan miselliveden luvataan olevan oikea monitoimituote: sen kerrotaan sekä puhdistavan, kosteuttavan että toimivan myös kasvovetenä. Tuote on suunniteltu erityisesti herkän ihon tarpeisiin, jolta se poistaa tehokkaasti mutta hellävaraisesti ja ihoa rauhoittaen sekä meikin että lian. Ei sisällä hajusteita. Ivy Aïa on brändi, jota olen kovasti halunnut testata, mutten ole vielä saanut aikaisemmin käsiini. Mielenkiinnolla otankin tämän näppärän matkakokoisen purkin testiin! Myös tämä tuote on täysin vegaaninen. Ovh 10.89e/200ml



Laura

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika