Slider

KESÄKUUN KOSMETIIKKA-ARVONTA!

6/03/2021

 

Ihanaa kesäkuuta! Näin alkavan kesän kunniaksi ajattelin pitkästä aikaa laittaa teille pystyyn pienen arvonnan, jossa on mahdollisuus voittaa kokonainen laatikollinen erilaisia ihania kosmetiikkatuotteita. Itselleni tarpeettomia tuotteita on kertynyt taas sellainen määrä, että luvassa on kesän aikana varmasti useampikin arvonta niihin liittyen. Ensimmäiseen palkintoon keräsin kauniin kokonaisuuden, jonka kantavana teemana on hempeän pinkki väri ja kesään sopivat tuotteet.


Tuotteet sopivat hyvin kasvojen kuulauden ylläpitämiseen kevyessä kesämeikissä ja vartalon kosteuttamiseen esimerkiksi ennen itseruskettavan levittämistä. Kasvosuihke on ihan must tuote kesähelteillä, sillä se sopii joko raikastamaan kasvoja tai tekemään meikkipohjasta raikkaan luonnollisen. Eye primer auttaa silmämeikkiä pysymään paikallaan kuumemmassakin säässä.


Rose Gua sha -kammalla saa tehostettua kasvojen nestekiertoa sekä luotua iholle luonnollisen hehkun. Samassa yhteydessä voi iholle levittää Natura Siberican kirkastavaa kasvoseerumia. Mikäli sen lisäksi kaipaa vielä ekstrapunaa, sitä saa poskille persikkaisella poskipunalla (jonka sävy muuten muistuttaa pitkälti kulttipuna NARSin Orgasm-sävyä) ja mukana tulevalla siveltimellä. Hiuksia kosteuttamaan mukana palkinnossa on Grow Gorgeousin hiusnaamio, joka saa tehota hiuksissa yön yli. Kokonaisuudessaan palkinnossa on siis mukana seuraavat tuotteet:


THE BEAUTY CROP – STUCK ON YOU EYE PRIMER

GOODIEBOX ESSENTIALS FACE MIST – COTTON CLOUD

SOPHIA + MABELLE SATIN POWDER BLUSH

NATURA SIBERICA ORGANIC CERTIFIED BRIGHTENING FACE SERUM

GLOW ON 5TH BEAUTY ROSE GUA SHA

BANG BEAUTY BLUSH BRUSH

GROW GORGEOUS BALANCE SHINE-ENHANCING OVERNIGHT MASK

LOVE BEAUTY AND PLANET – MURU MURU BUTTER & ROSE BODY LOTION





Pääset osallistumaan arvontaan tuttuun tapaan Instagramissani seuraamalla tiliäni @lauraannika ja tagaamalla arvontakuvaan sellaisen ystäväsi, joka voisi myös ilahtua tästä palkinnosta. Osallistua voit niin monta kertaa kuin haluat tagaamalla kommenttiin aina eri ystävän. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 13.6. klo 22 saakka, jonka jälkeen arvon voittajan. Voittajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä Instagramin dm-viestillä. Vastaan arvonnan järjestämisestä itsenäisesti, eivätkä Blogger tai Instagram ole siinä mukana.

Kiitos teille kaikille, jotka olette edelleen blogini ja somekanavieni matkassa mukana. Onnea arvontaan!


Laura
© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika