Slider

Puolen vuoden tauon jälkeen

5/29/2016



Arvasitko jo otsikosta mistä tässä postauksessa höpötellään? Jumppaohjauksista tietenkin. Tosiaan kun kesän suunnitelmani selvisivät, päätin samalla että aion jatkaa myös ohjauksia niin kauan kuin täällä maisemissa olen. Olen viimeksi ohjannut tunteja viime kesänä, kesä-heinäkuussa. Siitä on pääsyt jo vierähtämään melko tovi! Vaatikin jonkin verran palauttelua ja omaa treeniä päästä takaisin siihen ohjaajamoodiin ja myöskin kiinni systeemien toimintaan. 

Vaikka oikeastaan todella moni asia elämässä on tämänkin puolen vuoden aikana - ja oikeastaan koko ohjaajaurani aikana - muuttunut, tuntuu silti aina samalta hypätä ohjaajan hommiin. Ehkä se ohjaajaminä ja persoona silti pysyy samana vaikka tilanteet muuttuvat ja aikaa kuluu. Ehkä jos jotain, koen olevani entistä itsevarmempi siinä mitä teen. Tiedän mikä toimii, mistä asiakkaat tykkää ja teen vahvasti omaa juttuani!

Olen ohjannut nyt kolme spinninguntia sitten pitemmän taukoni. Miltä se sitten tuntui tauon jälkeen? Ihme kyllä, ennen tunteja ei edes ole jännittänyt ollenkaan! Ohjaaminen tuntuu vaan niin luonnolliselta jutulta, josta olin ainoastaan innoissani. Mulla on oikeastaan aina ollut ohjaamiseen enemmänkin intohimoinen ja iloinen asenne kuin asenne, että se olisi työtä. Joskus alkuaikoina taisinkin heittää, että tämähän on sellaista hommaa mitä tekisi vaikka ilman palkkaa! Toki suunnittelutyö ja kappaleiden sekä koreografioiden etsiminen vievät aikaa ja vaivaa, mutta itse ohjaaminen on todella kevyttä ja kivaa tekemistä. 

Koen ohjaajana olevani todella omistautunut sille, mitä teen. Tykkään suunnitella tunnit todella tarkasti alusta loppuun, ja jokaisessa tuntikokonaisuudessa on myös oma teemansa. Cardiotunnin konsepti säilyy aina samana, ja asiakas joka tunnilleni tulee, tietää mitä saa. Jo heti tunnin alussa kerron mitä tulee tapahtumaan, missä välissä palautellaan ja millaisia kappaleita meillä on tulossa. Tästä olenkin saanut paljon hyvää palautetta, sillä onhan se treenaajankin helpompi sovittaa tehot ja intensiteetit kun tietää missä vaiheessa kannattaa antaa kaikkensa ja missä saa huilata! Järjestelmällisyys seuraa minua siis ihan jokaiselle elämän osa-alueelle. :D





On siis tosiaankin todella kiva päästä taas kesän ajaksi tekemään näitä hommia. Vaikka tiedän jo että joudun taas loppuvuodesta koulun takia lopettamaan nämä hommat joksikin aikaa, yritän nauttia nyt niin paljon kuin pystyn! Tulen varmasti jakamaan fiiliksiä tunneilta ja treeneistä pitkin kesää niin täällä blogissa kuin someissa ja Balanssinkin sivuilla! :) Kesäkalenterissa cardio 60-tuntini menee sunnuntaisin klo. 18-19!



Meikkisuosikit - video

5/27/2016







Louis Vuitton Essential V-bracelet

5/25/2016



Päätin että tulevan lukuvuoden lopuksi ostan itselleni jonkun pienen kivan jutun palkinnoksi kovasta työstä, opiskelusta ja tsemppaamisesta. Itse olen sellainen, etten haluakaan laittaa kaikkia rahoja säästöön, vaan koen itsen palkitsemisen ja hemmottelun myös aina välillä tärkeäksi. Sitten sitä jaksaa tehdä töitä ja opiskella kovasti, kun on asettanut itselleen aina jonkun pienen palkinnon odottelemaan! Yllätys yllätys, tämäkin tuote on Louis Vuittonilta. 

Koruja en ole aikaisemmin merkiltä omistanut, joten nyt keksin haluavani seuraavaksi jonkun pienen ja kauniin korun, joka toistaa keräämääni Monogram- canvaksen kuosia. Ensin pohdin hankkivani vanhemman Nano- mallin rannekorun, mutta liikkeessä myyjä sai mieleni muuttumaan. Eikä muuten ollut eka kerta kun menin hakemaan jotain muuta minkä kanssa liikkeestä kävelin ulos..:D

En edes aikaisemmin tiennyt tällaisen korumallin olemassaolosta, joten siksi kun myyjä sen minulle esitteli, yllätyin. Yleensä katson vaihtoehdot etukäteen netistä jotta tiedän mitä pyytää näytille liikkeessä. Nyt kuitenkin pyysin vaan "kaikki korut monogram-kuosissa" ja siksi tämäkin kiikutettiin eteeni. Pohdin pitkään sen ja Nanon välillä, mutta kaunis V-yksityiskohta ja hieman kapeampi ja sirompi muotoilu saivat taipumaan sen suuntaan. Ainoa huolenaiheeni on lukitus, joka on tässä korussa erilainen kuin nanossa- tässä on ainoastaan läpipainolukitus, kun nanossa taas on metallinen lukko. Myyjä kuitenkin vahvasti väitti etteivät reiät löysty käytössä ja koru pysyy hyvin kiinni. 

Mutta siis, tällainen tähän väliin! Toivottavasti pääsisin vielä loppuvuodesta ainakin kerran vierailemaan espalle, vaikkapa sitten syksyn kandikurssien tekemisen jälkeen pikku palkintona :D Mitäs pidätte mun uudesta korustani? Kumman olisitte itsellenne valinneet - Nanon vai Essential V:n? 

Essential V Bracelet

Sain painatuksetkin samalla reissulla heti koruuni :)

Nano Monogram Bracelet 

Kysymyspostaus - vastaukset

5/22/2016




Teetkö töitä opintojen ohessa, jos niin mitä? 

Teen kyllä :) Toimin pääasiallisesti opettajan sijaisena ala-asteella, joka on meille osittain myös oman alan työtä. Pääsen soveltamaan oppimiamme teorioita käytännössä ja olen samalla myös oppinut huomaamaan lasten oppimistyylien monipuolisuuden, ja myös itse kokeillut erilaisia metodeja! Tykkään tuosta hommasta todella paljon. Sen lisäksi kirjoitan tätä blogia ja ohjaan spinningtunteja Kuntokeskus Balanssilla :)


Mistä ostat sun vaatteet? 

Pääasiallisesti keskitän vuoden shoppailut jenkkireissulle - siellä lempparikauppoja ovat mm. GAP, Tommy Hilfiger, Forever 21 ja Urban Outfitters. Suomessa ostan pääasiallisesti vaatteeni Mangosta, Zarasta ja BikBokista. 


Tulevaisuuden suunnitelmat koulun jälkeen? 


Ensin opintojen aikana pitäisi löytää kiva harjoittelupaikka, joka toivottavasti sitten poikisi työtarjouksia myös opintojen jälkeen. Sen tarkempaa suunnitelmaa ei ole, mutta henkilöstöhallinnon, rekrytoinnin ja työhyvinvoinnin aiheiden ympärille olisi mielenkiintoista rakentaa uraa. Myöskään opinto-ohjaajan työtä en ole poissulkenut mielestäni. 


Unelma työ? 


Tähän vastasinkin jo tuossa edellisessä kysymyksessä :) 


Millainen olisi mielestäsi täydellinen päivä? 


Aurinkoinen ja lämmin ilma, herätys aikaisin jotta on koko päivä aikaa tehdä kaikenlaista kivaa. Aamukahvit Mattolaiturilla, purjehtimista Helsingin rannikolla, illalla hyvää ruokaa jossain ravintolassa ja yöksi hotellin lakanoihin. Nyt joku järkkää mulle tällaisen päivän, kiitos! :D


Mikä on mielestäsi elämäsi suurin saavutus tähän asti? 


Yliopistoon pääseminen suoraan lukion jälkeen oli mulle iso juttu. Tein paljon töitä ja luin pääsykokeisiin koko kevään, ja työ sitten palkittiin opiskelupaikalla. Koen edelleenkin olevani oikealla alalla, joten olen tosi kiitollinen että motivaationi oli tuona keväänä kohdallaan ja jaksoin hakea heti kirjoitusten jälkeen myös yliopistoon!


Onko jotain mistä olet unelmoinut jo pitkään? Ja mikset ole vielä toteuttanut sitä?

Oma asunto Helsingin keskustassa. Tätä ei ole vielä mahdollista toteuttaa, sillä minulla on vuokra-asunto Jyväskylässä opintojeni takia, ainakin vielä toistaiseksi. Tilanteeseen on tulossa muutos mahdollisesti vuoden päästä :) Olen aina halunnut asua Helsingissä, joten siksi tuon haaveen haluan vielä toteuttaa.



Mikä on sun lempivaatekokonaisuus? Lisää kuva postaukseen. 

Rakastan allaolevaa mekkoa yli kaiken! Löysin sen viime vuonna KappAhlista. Olenkin yrittänyt nyt etsiskellä lisää raitamekkoja kesäksi mutta huonolla tuloksella. Vilassa on usein ainakin tosi kivoja, yksinkertaisia raitamekkoja. 




Millaiset kesäsuunnitelmat sulla on? Oletko kesätöissä? 

En ole 8-4 kesätöissä, vaan opiskelen päätoimisesti :) Pientä tuloa saan toki blogin kirjoittamisesta sekä spinningtuntien ohjaamisesta, mutta muuten yritän opiskella ahkerasti samaan tahtiin kuin keväisin ja syksyisin.



Milloin valmistut yliopistosta? 

Teen kandityöni ensi keväänä, ja maisteriopinnot aloitan tulevana syksynä jo. Tällä tahdilla veikkaisin viihtyväni yliopistolla vielä noin kolmisen vuotta, sillä oman gradun jälkeen haluan vielä syventää osaamistani esimerkiksi opo-opettajan opinnoilla, lainsäädäntö-opinnoilla ja kaikella muulla mahdollisella. Mikään kiire ei työelämään ole, joten yliopistosta kannattaa ottaa kaikki irti!



Millainen on unelmiesi auto? 

Range Rover Evoque. Ei lisättävää! :D



Olisitko mieluummin ikuisesti 18-vuotias vai ikuisesti 40-vuotias? Miksi? 

Ehdottomasti ikuisesti 40-vuotias :D En nauti juhlimisesta tai nuoruuden tietystä epävarmuudesta, jonka takia nelikymppinen on parempi valinta. Siinä iässä on jo varma omasta minuudestaan ja persoonastaan, on ehtinyt saavuttaa monia asioita mutta on vielä hyvässä kunnossa mm. matkustamaan. 40 on uusi 20! ;)



Paras lahja mitä olet ikinä saanut? Entä paras lahja jonka olet itse antanut? 

Hmm. Tämä on paha. Meidän perheessä ei ole materian antamisen kulttuuria, eli me emme saa lahjoja emmekä myöskään anna toisillemme lahjoja. Sen sijaan esimerkiksi nyt äitienpäivänä keräsin äidille ison kimpun valkovuokkoja ja kirjoitin kauniin kortin. Paras minun saamani lahja on varmaankin joku piirustus tai kortti opettamiltani oppilailta.




Mikä on sun lempi vaatekappale tällä hetkellä? 

Olen tylsä ja sanon, että tosiaankin jo tuo ylempänä postauksessa näkyvä musta-valkoraidallinen mekko. Tosin ostin juuri kirpparilta Marimekon punaisen unikko-kuosisen mekon, se taitaa olla tämän kesän toinen suosikki!


Miten sun kirjoitukset menivät? Mitä kirjoitit, olitko tyytyväinen suorituksiisi? 

Hyvin, ja olen tyytyväinen suorituksiini! Kirjoitin siis kaksi vuotta sitten keväällä (mihin tämä aika menee, siitä on jo niin kauan?! :D). Keskiarvoni kaikista aineista oli E, ja lisäksi kirjoitin yhden laudaturin. Kirjoitin äidinkielen, pitkän englannin, keskipitkän ruotsin ja terveystiedon. 


Mitä mieltä olet liikuntakeskuksista, kuten Elixiasta tai Fressistä? 

Mulla ei ole kummastakaan mitään kokemusta. Olen käynyt vain yksittäisillä saleilla ja sitten pienemmällä kuntokeskusketjulla eli täällä Balanssilla. Itse koen että pienemmillä saleilla on parempi yhteishenki!


Mistä pidät eniten bloggaamisessa? 

Vuorovaikutuksesta teidän lukijoiden kanssa. En minä tätä pystyisi yksin, vain itselleni tekemään. Kaikista parasta on saada palautetta tekemisistään ja huomata että sillä on merkitystä myös muille.


Mitä teet, kun motivaatio on hukassa? 

Nyt riippuu, että mistä puhutaan :D Jos yleisesti ottaen puhutaan motivaatiosta, niin kuuntelen mieltäni ja kroppaani ja menen sen mukaan. Jotkut asiat on vain pakko tehdä mutta jos ei ole pakko, niin annan olla ja otan taukoa. Itselleen pitää ola armollinen. 


Mikä on lempi kosmetiikkamerkkisi ja miksi juuri tämä merkki? 

Hmm.. tämä on paha! Sanoisin että Too Faced tai NYX. Ensimmäinen luovien tuotteidensa, ihanien värien ja pakkausten takia ja toinen taas hinta-laatu suhteen takia. Erityismaininta kuuluu myös Sensaille, jonka ripsaria en vaihtaisi pois mistään hinnasta. 



Kiitos teille kaikille kysymyksistänne! :)






Miten musiikki vaikuttaa treeniin?



Niin - kuinka usein tulee mietittyä millaista treeni olisikaan ilman musiikkia? Pysähdyin itse miettimään tätä oikeastaan vasta nyt, kun lähdin tätä postausta muokkailemaan kokoon. Itse en oikeastaan osaisi edes kuvitella treenaamista ilman innostavaa ja hyvää musiikkia. Salitreeni on ainut paikka missä yleensä keskityn vain itse tekemiseen enkä ole aikaisemmin pitänyt kuulokkeita mukana. Sekin on toisaalta johtunut lähinnä siitä, että kuulokkeiden piuhat ovat puntteja nostellessa maailman epäkäytännöllisimmät. 

Vaan ei ole tuota ongelmaa enää! Sain itselleni yhteistyön kautta testiin Plantronicsin BackBeat Fit-kulokkeet, jotka ovat bluetoothilla toimivat, langattomat kuulokkeet. Nämä yhdistän iPhoneni kanssa, napit korville ja treenaamaan. Ei ole piuhat enää tiellä! Edes käsikoteloa en tarvitse kun nappaan puhelimen mukaan salitreeniin laitteiden viereen, kantama on sen verran pitkä että ongelmia yhteyden kanssa ei ole. Olen huomannut, että salitreenistäkin voi musiikin kanssa saada ihan uudenlaisen boostin irti, varsinkin kun valitsee fiilikseen ja treeniin sopivan soittolistan. 

Nämä kuulokkeet saavat musiikin treenin aikana myös kuulostamaan oikeasti parhaimmalta mahdolliseltaan - basso jytkyy kunnolla ja kuulokkeet istuvat korviin todella hyvin, jolloin äänentoiston kanssa ei ole ongelmia. Näitä saa myös jonkin verran säädettyä, joka takaa entistä paremman istuvuuden. Jos volaa haluaa muuttaa kesken treenin tai vaihtaa kappaletta, ei myöskään tarvitse kaivaa puhelinta erikeen esille, vaan ainoastaan yksi napautus korvassa olevaan nappiin riittää hoitamaan homman!

Musiikki nousee tietenkin erityisesti esiin myös ryhmäliikunnan puolella. Enpä ole oikeastaan koskaan kuullut tai ollut jumppatunnilla, jota ei rytmittäisi musiikki. Ehkä joku nyrkkeilyn tekniikkatunti tekee poikkeuksen? Mutta erityisesti tanssitunneilla ja omassa lajissani eli spinningissä musiikin voima nousee arvoon arvaamattomaan. Pyrin erityisesti spinningtunneillani luomaan musiikin avulla erilaisia fiiliksiä pitkin tuntia, joka taas osaltaan tekee niinkin monotonisesta treenistä kuin paikallaan polkemisesta mielenkiintoista. Ja olenkin saanut hyvää palautetta biisivalinnoistani, eli kovin mönkään ei ole siis niidenkään osalta menty!

Minulle itselleni musiikki ja treeni kuuluvat ehdottomasti yhteen. En osaa kuvitella liikunnan iloa ja endorfiineja ilman hyvää, tsemppaavaa musiikkia. Mitä mieltä te olette, nautitteko enemmän hiljaisuudesta ja rauhassa tekemisestä vai musiikin rytmittämästä treenistä? 




*Yhteistyössä Plantronics 

Cherry Blossoms

5/20/2016







Paita / Mango
Hame / H&M
Rannekoru / Louis Vuitton
Aurinkolasit / New Yorker 


Kysy! + arvonnan voittaja

5/17/2016



Ajattelin pitkästä aikaa laittaa pystyyn kysymyspostauksen, sillä tänne blogin puolelle on viimeaikoina eksynyt paljon uusia lukijoita. Ja kenties teillä pitempäänkin mukana olleilla on jotain mitä haluaisitte kysyä? Homma toimii siis niin, että kysy mitä mielen päällä on tämän postauksen kommenttikentässä, ja kunhan vain ehdin, voisin esimerkiksi loppuviikosta vastailla kysymyksiinne joko tekstimuodossa tai videolla. Kumpi olisi teidän mielestänne parempi? 

Muistetaan kuitenkin pitää kysymykset asiallisina ja kunnioittaa yksityisyyttä blogissakin. En mielelläni tuo perhe- ja suhdeasioitani ruodittavaksi, samoin raha-asiat eivät mielestäni kuulu kaiken kansan julkisuuteen :) Mutta näissä rajoissa, olette vapaat kysymään mitä vaan!

Ja vielä tämän postauksen perään julkistetaan tänään päättyneen Myprotein- arvonnan voittaja. Arvonnassa oli palkintona siis 50 euron lahjakortti Myprotein.fi verkkokauppaan. Tällä kertaa random.org arpoi voittavaksi kommentiksi numeron 33, joka on siis Airiina. Paljon onnea voittajalle! Sinuun ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä palkinnon tiimoilta. Kiitos vielä kaikille osallistuneille, toivottavasti päästään pian taas toteuttamaan lisää arvontoja teille! 


Juoksuintoa liiaksikin asti

5/15/2016



Joskus entisestä inhokkilajista voikin yhtäkkiä tulla uusi suosikki. Näin on käynyt minulle ja juoksemiselle - aikaisemmin olimme lähinnä viha-rakkaussuhteessa, mutta nyt pelkässä rakkaussuhteessa. Miten näin pääsi käymään, en osaa sanoa. Jostain syystä kauniit ilmat ovat houkutelleet enemmän ulos liikkumaan kuin kuntosalille, ja viime viikolla juoksinkin 3 lenkkiä, tällä viikolla 4. Huh! Eikä vieläkään kyllästytä. Toivottavasti tämä into jatkuu myös läpi kesän.

Olen juossut hyvin erilaisia lenkkejä, mutta erityisesti sellaista tasaista perushölkkää Tasaisella perushölkällä tarkoitan sellaista tahtia 7-8 min/km, ja pyrin pitämään vauhdin keskiarvon mahdollisimman tasaisena koko lenkin. Aikaisemmin sorruin paljon kovaan spurttailuun jota sitten paikkasin kävelemällä hetken, mutta olen yrittänyt päästä siitä eroon pitempiä matkoja huomioon ottaen. Intervallilenkit ovat sitten erikseen, niitäkin on pari tullut tehtyä. Niissä kävelen reippaasti/hölkkäilen, ja sitten nostan vauhdin raskaaksi, jatkan noin minuutin ja kevennän taas ja lasken sykettä. 

Näiden lisäksi minun suurin haasteeni on, hassua kyllä, kevyet lenkit. Kovaa on niin helppo mennä ja aina puristaa itsestään hieman enemmän irti, mutta jos keventää pitää niin se onkin jo vaikeampaa. Yritän saada vähintään 1-2 peruskuntoharjoitusta viikkoon kaikkien kovien jumppien, spinningien ja muiden ohelle, jottei se ihan perus matalatehoinenkin pohja pääsisi unohtumaan. Nyt olen ne tehnyt tosiaan lenkkeilemällä reippaasti kävellen, jolloin syke pysyy juuri rasvanpolttoalueella nousematta kunnonkohotus-tasolle. 



Tässä kaikessa tehojen tarkkailussa on isona apuna ollut uusi Tomtomin sykemittarini, joka kertoo kaiken statistiikan lenkeistäni, vauhdista, sykkeestä ja reitistä. Jos mittari kiinnostaa lisää, tein siitä juuri hetki sitten erillisen postauksen, eli kelaa postauksia hieman alaspäin! Tosiaan hieman mietin että kuinka kauan tällainen äkillinen juoksuhurahdus voi taas kestää, mutta turha sitä on lähteä etukäteen murehtimaan. Juoksen niin pitkään kun se on kivaa ja nautinnollista, sitten kun alkaa tökkimään etsin taas uuden lajin!


Onko teillä muillakin huomattavissa tällaista juoksuintoa kelien lämmetessä ja auringon paistaessa? Palataan ensiviikolla asiaan, esimerkiksi arvonnan voittajan merkeissä! :)



Ravintolisät ruokavalioni tukena + arvonta!

5/12/2016



Minulta kysellään usein sitä, miten syön ja mistä saan kaikki ravintoaineet noudattaessani kasvisruokavaliota/vegaania ruokavaliota. Täytyy tunnustaa, että lähiaikoina vegaaniuteen pyrkiminen on ollut aika haastavaa. Käytän siis maitotuotteita ja kananmunaa, muuten syöminen tuntuu muuttuvan liian haastavaksi. Normaalin terveellisen kasvisruokavalion (näet esimerkkejä kun etsit blogista tagilla ravinto/ruokapäiväkirja) lisäksi käytän säännöllisesti ruokavaliossani mukana erilaisia ravintolisiä. Niistä voidaan olla montaa mieltä, mutta itse koen ne ainoastaan hyvänä vaihtoehtona täydentää muuten terveellistä ruokavaliota! Tässä postauksessa käynkin läpi muutamia juttuja, joita ruokavaliooni sisältyy ravintolisien muodossa. 

Aamupalalla mukana on muutamia nappeja. joilla täydentelen vitamiininsaantiani. Olen tykännyt käyttää sinkkitabletteja, sillä koen niiden parantavan hiusten, kynsien sekä ihon kuntoa. Sinkkilisän kanssa käytän myös ihan tavallista monivitamiinia, josta saan niitäkin ravintoaineita jotka muuten saattaisivat jäädä puuttumaan (mm. b-ryhmän vitamiinit). Tämän lisäksi käytössä on magnesiumlisä, joka lihasten lisäksi auttaa minulla sydämen epämukaviin muljahteluihin. 

Tällä hetkellä käytössä on Myproteinin vitamiinit ja ravintolisät, joita sain itselleni testiin yhteistyön kautta. Myproteinin verkkokaupasta löytyy oikestaan aivan kaikkea lisäravinteisiin liittyvää, mitä sitten ikinä kaipailetkaan lisäksi ruokavalioosi. Sinkkitabletit joita käytän löytyvät tästä linkistä, monivitamiinit tästä




Vitamiinien lisäksi lähes päivittäisessä käytössä ovat nykyään myös erlaiset proteiinilisät. Yhdessä vaiheessa nuo protskut meinasivat tulla korvista ulos ja lopetin hetkellisesti niiden käytön, mutta nyt olen taas kokenut ne helpoksi ja hyväksi tavaksi lisätä vegeruokavalioon protskuja. Lisäksi testailin nyt hieman eri makuja kuin aikaisemmin, ja totesin neutraalimmat maut parhaaksi vaihtoehdoksi itselleni! Tällä hetkellä käytössä on vaniljanmakuinen heraproteiini, ja sen lisäksi ehdottomaksi uudeksi suosikikseni nousi tuo kuvassakin näkyvä Whey-proteiini maussa cookies & cream. Se on oikeasti niin hyvää, että voisin heittää sitä ihan jokaisen ruuan sekaan :D

Pelkän heraprotskun lisäksi kokeilin näitä tuotteita tilaillessani proteiinipannukakkuja, joita en koskaan aikaisemmin olekaan maistanut. Valitsin suklaanmakuisen jauheen, johon sekoitetaan mukaan vain maito/vesi ja paistetaan pannulla. Tykkään! Miten helppo välipala siinä onkaan, kun sekoittelee valmiit jauhot vaan pannulle ja päälle kyytipojaksi esimerkiksi hedelmiä tai marjoja. Toinen vinkki jota itse suosittelen, on banaanilettujen tuunaaminen protskujauholla. Itse kokeilin tätä tuolla cookies&cream jauheella: 1 banaani, 1 kananmuna ja 20g proteiinijauhetta. Kaikki sekaisin, rasvaa pannulle ja siihen paistumaan. Koostumus on tavallista banaanilettua kiinteämpi ja täyteläisempi!




Siinäpä oikeastaan ovatkin ne mun päivittäisessä käytössäni olevat lisäravinteet. Näiden lisäksi saatan käyttää treenin aikana satunnaisesti tehonlisääjää/bcaa aminohappojuomaa, mutta se kuuluu oikeastaan vain salitreenien yhteyteen. Nyt kun olen jumppaillut ja juossut paljon, on sekin puteli pysynyt visusti kiinni kaapissa. Koen, että perus terveellistä ruokavaliota kun hieman fiksaa vitamiineilla ja protskulisällä, niin se riittää oikein hyvin tällaiselle elämäntapaliikkujalle! 

Kylläpä teitä lukijoita nyt hemmotellaan :D Nimittäin taas olisi luvassa teille pientä arvontaa! Palkinto onkin aika huikea, nimittäin voit osallistumalla voittaa itsellesi 50 euron lahjakortin Myprotein.fi verkkokauppaan! Osallistut arvontaan kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään Osallistun ja sähköpostiosoitteesi. Arvontaan on aikaa osallistua ensi viikon tiistaihin, 17.5. saakka. Onnea tasapuolisesti kaikille!


Personal trainer ranteessa

5/10/2016



Minä olen yksi niitä ihmisiä, jotka rakastavat analytiikkaa. Varmasti moni muukin yliopistolainen voi allekirjoittaa tämän - on niin nautinnollista tulkita erilaisia tuloksia ja statistiikkoja ja vetää niistä erilaisia johtopäätöksiä :D Siksipä olen siirtänyt tämän osa-alueen myös treeniin ja liikunnan pariin. Olen käyttänyt esimerkiksi HeiaHeiaa jo viitisen vuotta, ja sinne merkitsen viikottaiset treenit, aktiivisen ajan, sairauspäivät sekä painokäyrän. Niiden tsekkailu jälkikäteen on oikeasti mielenkiintoista! 

Nyt tämä analytiikka on kuitenkin löytänyt tiensä myös ranteeseeni, sillä sain yhteistyön kautta testiin itselleni TomTomin Spark Cardio + Music- sykemittarin. Oikeastaan sykemittari on väärä sana, sillä tämä kello mittaa kaikkea aktiivisuutta - mm. päivittäisiä askelia, sydämen sykettä, unta ja myös treenejä. Kaikista parasta on tosiaan kellon antama analytiikka. Kun kytken kellon tietokoneeseen tai puhelimeeni lataamaani TomTomin appsiin. saan synkronoitua kaikki harjoitustiedostot ja tavoitteet suoraan niihin. Esimerkiksi juostessa kello kerää dataa koko lenkin ajan, ja appsista näen lenkin jälkeen yhteenvedon intensiteetistä, sykevaihtelusta, kulutetusta energiasta ja niin edelleen. Mahtavaa tällaiselle dataintoilijalle!














Lisäksi tässä kellossa on eräs uusi ominaisuus, jota aikaisemmassa sykemittarissani ei ollut ollenkaan. Nimittäin tämä mittari tallentaa sisäänsä myös musiikkia, jota voin soittaa langattomasti suoraan kellosta treenin aikana paketin mukana tulleisiin kuulokkeisiin. Hyvästi johtosotkut ja häsläys niiden käsivarsikoteloiden kanssa! Esimerkiksi salireeniä tämä helpottaa paljon, sillä aikaisemmin en ole tosiaan käyttänyt salilla ollenkaan kuulokkeita niiden piuhojen sotkeutumisen takia. Nyt olen ladannut muutamat soittolistat kelloon suoraan, langattomat kuulokkeet korville ja piuhat eivät estä salilla edes yläkroppatreenin tekemistä.

Olen nyt ehtinyt treenata ja elää tämän kellon kanssa pari viikkoa niin lenkillä, salilla kuin jumpissakin ja täytyy sanoa, että en tiedä miten osaisinkaan enää olla ilman. Olen niin tottunut tsekkailemaan päivittäiset askeleet ja aktiivisuuden kellon ruudulta, ja samoin treeneissä soitan kellon kautta musiikin sekä mittaan sykettä. Vitsailtiinkin Nooran kanssa viimeksi porrastreenissä sitä, kuinka näistä aktiivisuusmittareista alkaa tulla niin fiksuja että ne tietävät enemmän dataa meistä kun me itse :D Vielä kun tuohon kelloon saisi sellaisen ääniohjatun piiskurin mukaan joka sykkeen laskiessa liiaksi patistaisi tekemään kovempaa, olisi aika lailla täydellinen personal trainer omassa ranteessa kiinni!



Oletteko te käyttäneet treenissänne/arjessanne aktiivisuusmittaria mukana? Jos olette, koetteko että se olisi saanut teitä liikkumaan tai motivoinut enemmän?


PS! Jos kiinnostuit tästä minun mittaristani, sen tarkemmat tiedot ja kuvaus löytyvät täältä






Insta-lately + arvonnan voittaja

5/09/2016



Viimeaikoina Instagram on täyttynyt keväisistä kuvista ja fiiliksistä - on syöty kesän ensimmäiset mansikat, testailtu uusia Body Shopin kesätuotteita, juhlittu äitienpäivää ja vaikka mitä muuta. Tykkään aina välillä päivitellä Instan kuulumisia myös tänne blogiin, sillä suuremmassa koossa kuvat pääsevät paremmin oikeuksiinsa ja niitä pääsette katselemaan myös te, kenellä ei instaa ole :) Muistathan että minua voit seurata instassa nimellä @lauraannika ja snapchatissa nimellä @lauraannikah !

Ja sitten vielä Suomen hammasvalkaisun arvonnan voittajaan: random.org valikoi tällä kertaa voittavaksi numeroksi 16, joka tarkoittaa Eveliinaa (eveliina.tahti)! Onneksi olkoon, sinun sähköpostiisi ollaan suoraan yhteydessä palkinnon tiimoilta. Kiitos vielä kaikille osallistujille, ja voin vinkkinä sanoa että tämän toukokuun aikana on tulossa vielä toinen ihan mahtava arvonta, joten pysyhän kuulolla! 









Helatorstain giveaway!

5/05/2016




Mikä ihana keli tuolla ulkona onkaan! Mun vapaapäiväni onkin mennyt lähes täysin ulkotoimistolla, eli kirjat ja läppäri terassilla auringosta nautiskellen. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä aurinkorasva ja mansikat, on mun puolestani virallisesti kesä alkanut tänään :D Mutta siitä ei ollut tarkoitus tässä postauksessa sen enempää höpistä, vaan näin kesäisen vapaapäivän kunniaksi ajattelin laittaa teille lukijoille pienen arvonnan pystyyn!

Sain Suomen hammasvalkaisulta testiin tällaisen kotivalkaisupaketin, joka sisältää kaiken tarvittavan hampaiden valkaisuun kotoa käsin. Paketissa on uv-valo, hammasmuotit, geeli, puhdistusaine sekä muottien suojakotelo. Muotit valetaan kuuman veden avulla omaan suuhun sopiviksi, geeli levitetään muotteihin ja uv-valo tehostaa geelin vaikutusta. Yksi valkaisu kestää 25 min ja tuon käsittelyn voi toistaa niin monta kertaa kunnes hampaiden vaaleus miellyttää.





Tämä tuote ei myöskään sisällä mitään haitallisia/ eu-alueella kiellettyjä aineita, joten se on täysin turvallinen käyttää! Lisäksi itse tykkään siitä, ettei valkaisuaine jätä suuhun pahaa tai kitkerää makua, vaan se on piparminttuinen. Minä huomasin tuloksia jo yhden valkaisun jälkeen, joten tuote oikeasti tehoaa! Yhdestä paketista riittää noin 10 valkaisukertaan (1 valkaisu = 1ml ainetta) joten enköhän minäkin saa hampaitani vielä tästä 10 kertaa vaaleammiksi :D! 

Mutta tosiaan, siihen parhaaseen osuuteen eli arvontaan teille lukijoille! Haluamme yhteistyössä Suomen hammasvalkaisun kanssa arpoa yhdelle lukijalle samanlaisen valkaisupaketin (ovh. 89e) kuin näet tämän postauksen kuvissa. Osallistut arvontaan tykkäämällä On The Moven Facebook-sivusta, ja kommentoimalla sitten tähän "tykätty" + sähköpostiosoitteesi. Arvonnan voittaja julkaistaan ensi viikon maanantaina, joten aikaa osallistua on sunnuntain 8.5 loppuun saakka.


Onnea arvontaan!


Oranssi (haalari)vappu

5/03/2016




Vappu tuli ja meni, ja täytyy sanoa että olipa ihana viikonloppu! Pitkästä aikaa pääsi näkemään niin opiskelukavereita kun muitakin jyväskylätuttuja. Perjantai meni käytännön juttuja hoidellessa, mutta lauantai ja sunnuntai pyhitettiinkin sitten täysin vappuhulinoille. Lauantaina treffattiin ensin Emmin kanssa, tehtiin pieni oma piknik mun luonani ja samalla laittauduttiin iltaa varten. Siitä retki jatkui Kirkkopuistoon, jossa kokoonnutiin ainejärjestön porukalla. Minna Canthin lakituksen ja istuskelujen jälkeen jatkettiin syömään vappuillallista street foodin muodossa. Illalla päädyin pitkästä aikaa baariin saakka jatkoille, ja ilta venähtikin aika pitkäksi!

Seuraavana aamuna taas ajoissa ylös ja heräsinkin itse asiassa siihen, kun parvekkeeni alapuolelta kulki ensin vappumarssi ja sen jälkeen viereisellä aren aukiolla oli jonkin sortin vappukonsertti - muistan jo viimevuodesta että aukio täyttyi jengistä ja sieltä kuului orkesterin soittoa. Siinä olikin taustamusat omasta takaa laittautua ja hörppiä aamukahvit. Siitä matka jatkui harjulle, jossa kokoonnuttiin ainejärjestön porukalla piknikille. Ja mitkä kelit vappuna olikaan! Ainakin + 15 astetta ja aurinkoa, kyllä kelpasi istuskella ulkona. Vapusta tuntuu alkavan kunnon kesä juuri tällaisilla säillä. 


Toivottavasti teillä meni vappu myös oikein mukavasti, tästä on hyvä jatkaa kohti kesää ja lomia!









© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika