Slider

Sunday mood.

11/30/2014






Tiedättekö ne laiskat sunnuntait? Kun on ihana keittää vain kupillinen teetä, pistää jouluvalot päälle ja makoilla sohvalla peiton alla. Kuunnella hyviä biisejä ja olla vaan. Mulla on ollut tänään juuri sellainen sunnuntai. 

Aamupäivällä käytiin enoni luona heidän uudella asunnollaan ja moikkaamassa uutta koiranpentua. Siitä tultiin vanhempien kanssa mun kotiini tekemään ruokaa, ja pakkailtiin yhdessä mun havaijinmatkan tavaroita jo kasaan, jotka siis lähtivät heidän mukanaan jo kohti eteläsuomea. Kamala kuinka nopeasti tämä aika menee- enää viimeinen kokonainen viikko Suomessa!

On myös niin helpottavaa, kun koulujuttujen deadlinet alkavat tulla vastaan ja saa palautettua töitä, samalla saaden ihan luvan kanssa unohtaa ne. Iso raportti saatiin perjantaina valmiiksi, samalla sain kirjoitettua 5 sivun kurssiesseen loppuun. Vielä kun suoritan neuropsykologian tentin 9.12 niin on tämän vuoden koulujutut taputeltu. Sitten mä olen ihan lomalla!

Mutta annan tähän loppuun taas kuvien puhua puolestaan. Täällä vietellään rentoa iltaa ennen uutta viikkoa ja uusia kuvioita. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikko, muistakaahan tänäkin iltana rentoutua! <3












Viikkojen 47 ja 48 kuulumiset

11/27/2014






Moikka! Tänne on taas kotiuduttu takaisin Jyväskylään, ja vielä olisi viimeiset pari viikkoa opiskeluarkea jäljellä tälle vuodelle. Miten tämä aika meneekään näin nopsaan- juurihan mä tänne vasta muutin! Mutta niin meni nopsaan myös nuo pari viikkoa kotonavierailua. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta (ks. edellinen postaus) ehdin tapaamaan ihania kavereita taas pitkästä aikaa, samoin uusia tuttavuuksia ja ohjaamaan spinningiä sekä muutenkin jumppaamaan. Sen lisäksi toki opiskelin joka päivä kotoa käsin, mutta oli myös ihanaa vaihtelua että pääsi lukemaan pikkasen eri ympäristöön kuin mihin on tottunut.

Tässä kuvien muodossa hieman tunnelmia tuolta kotikonnuilta, ja samoin tältä kuluneelta viikolta. Eilen meillä oli ainejärjestön pikkujoulut teemalla 50 shades of grey, ja mulla oli oikein mukava ilta vaikken juonutkaan. Istuskeltiin ja juteltiin opiskelukavereiden kanssa, ja siitä vielä muiden jatkaessa baariin lähdettiin istuskelemaan lasillisten ääreen erääseen paikalliseen pienempään kuppilaan juttelemaan syvällisiä. Tänään sainkin nukkua oikein pitkät unet ja nyt taas sitten kouluhommien äärelle. Onneksi viikonloppuna pääsee rentoutumaan sitten taas ihan kunnolla kaikista koulujutuista, kun luvassa on pienten serkkujen vahtimista ja sukulointia. Oikein mukavaa loppuviikkoa teillekin kaikille! :)



Jumppailua kotisalilla Balanssilla :)


Ihanan Veeran kanssa päivittelemässä kuulumisia!


Sellossa shoppailua.. ja peiliselfieitä. 


Oli se ihana tulla taas omaan kotiinkin takasin :)


Kotisohvalla lököilyä, takka ja telkkari. Perfect!

50 shades of greyn teemapukeutumista. Samikset!



Opiskelupaikkana Jyväskylän yliopisto.

11/24/2014





Sain eräältä lukijaltani postaustoiveen Jyväskylästä opiskelukaupunkina ja siitä, millainen meidän yliopistomme on opinahjona. Pyrin nyt jotenkin tiiviisti ja ytimekkäästi saamaan kaikki mieleeni juolahtavat asiat ylös. Täytyy myöskin ottaa huomioon, että itsehän olen Jyväskylässä asunut vasta yhden lukukauden verran, mutta kerronkin nyt siis omasta näkökulmastani. Jos herää kysymyksiä niin kommenttiboksi on auki!

Sillä itse opiskelen kasvatustieteitä, on Jyväskylä varmasti minulle paras paikka meidän maassamme, jossa voin tätä kyseistä alaa opiskella. Jyväskylässä oli ensimmäinen oppikoulu, ja myöskin suomen ensimmäinen opettajankoulutuslaitos. Meillä kasvatustiede on siis oikea ylpeysaine, ja sen kyllä näkee opettajista, tutkijoista sekä kurssien sisällöistä. Muita painotuksia ovat toki esimerkiksi Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta sekä esim. informaatioteknologian tiedekunta.

Kaikki kampukset ovat kivasti lähes vierekkäin, ja matka taittuu nopsaan kampusten välillä kävellen tai pyörällä. Tämä on mukava esim. sivuainevalintojen kannalta, sillä ei tarvitse reissata pitkiä matkoja pitkin kaupunkia toiseen paikkaan luennolle. Muutenkin on mukava kun kampusalue on ns. tiivis, eli kaikki opiskelijat pyörivät samoissa ympäristöissä. Ei tule sellaista leiriytymistä vain oman tiedekunnan kanssa, vaan kaikki opiskelijat liikkuvat dynaamisesti eri rakennusten välillä. 




Jyväskylässä taitaa olla ihan ennätysmäärä opiskelijoita suhteessa muuhun asukaslukuun- nuoria siis riittää. Se näkyy niin katukuvassa kuin poikkitieteellisissä opiskelijabileissäkin. Lisäksi liikunnallisuus näkyy joka paikassa. Kaikki kulkevat pyörällä paikasta toiseen ja munkin reitilläni yliopistolle on autotien sivussa erikseen pyöräkaistat. Sen lisäksi liikuntamahdollisuusksia on ihan laidasta laitaan, eikä varmasti mikään harrastaminen jää mahdollisuuksien vähäisyydestä kiinni. Itse ajattelin lähteä kaverini kanssa seuraavaksi kokeilemaan lacrossea!

Hintataso on opiskelupaikaksi juuri sopiva, ja vaikka itsekin asun ihan ydinkeskustassa 39 neliön yksiössä, on minulla varaa maksaa siitä- toisin olisi Helsingissä. Siksi tunnen, että pystyn Jyväskylässä opiskellesani elelemään opiskelijaelämää ns. mukavammin, sillä hintataso ei ole niin huiman korkea. Jos jotain negatiivista täytyisi kuitenkin sanoa, sanoisin sen ettei Jyväskylästä oikein löydy oman alani töitä. Siksi suunnitelmissa onkin mahdollisesti vaihtaa maisterivaiheen alkaessa Helsinkiin, jotta harjoittelu omissa töissä olisi mahdollista. 

Kuten jo aikaisemmin totesinkin jossain postauksessa, oli omalla kohdallani tämä konkreettinen maisemanvaihdos ihan täydellinen juttu. Pääsin aloittamaan ihan uudessa ympäristössä oman elämäni, ja itenäistymään ihan eri tavalla kuin jos olisin jäänyt kotikulmilleni pyörimään. Siksi suosittelenkin kaikille jotka harkitsevat maisemanvaihdosta vain ottamaan ja repäisemään- nuorena pitää kokeilla, etsiä ja ottaa mahdollisuuksia vastaan! 






15 faktaa minusta

11/21/2014





Tässä postaus, joka minun on jo pitkään pitänyt tehdä mutta se on aina jäänyt. Kouluhommia vältelläkseni näin perjantai-iltapäivänä, päätinkin sitten väsätä tämän valmiiksi. Siis 15 outoa faktaa minusta, olkaapa hyvät! Varoitus: saattaa muuttaa käsitystäsi minusta hyvinkin radikaalisti ;D



- Olen lakto-ovo vegetaristi, mutta joskus on pakko saada mussuttaa mm. vähän friteerattua kanaa.

- Musiikki on mun elämäni intohimo. Soitan viittä eri soitinta, ja poikkihuilua jaksoin pimputtaa musiikkiopistollakin kahdeksan vuotta.

- En siedä epäjärjestystä missään muodossa. Kaikkien tavaroiden on aina oltava paikallaan eikä mitään ylimääräistä saa olla näkyvillä. Tervetuloa siis vaan kylään mun luokse :'D

- Aikaisemmin en ymmärtänyt mitä ihanaa pienissä lapsissa on, mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut itsekin alkavani lässytellä ja ilmeillä pikkulapsille. Äidin sanoin- biologia alkaa tehdä tehtävänsä. 

- Sairas huumorintaju on piirre, jota minusta ei saa vietyä pois. Sarkasmi, musta huumori, puujalkavitsit.. u name it. Kaikki menee enkä pysty olla seurassa jossa ei ole huumorintajua.




- Olen todella vahva persoona. En mielistele ketään ja olen reilusti oma itseni. Joskus siitä saa kärsiä,  mutta olen todella tyytyväinen ettei minun tarvitse esittää mitään mitä en oikeasti ole.

- En voi syödä mitään hedelmiä kuorineen- tämä on piirre mille monet kaverini nauravat! En voisi kuvitellakaan omenan syömistä kuorineen, saati sitten mandariinin paloja niin että siinä päällä on se iljettävä läpinäkyvä kalvo. Kaikki pitää kuoria. Heikoimpina hetkinä myös viinirypäleet. :D 

- Puhun sujuvaa suomea, englantia sekä ruotsia. Espanjalla pärjään lomamatkoillamme, samoin ranskalla jotenkuten. Ranskantaitoa olisi tarkoitus kuitenkin parantaa edelleen yliopisto-opinnoissa. 

- Koulutöissä olen halki-poikki-pinoon tyyppi. En koskaan jätä hommia viimeiseen iltaan, vaan aikataulutan ne huolellisesti ja teen kaiken säntillisesti pois alta. Joskus jopa liiankin pedantisti.

- Minulla on palava halu vapaaehtoistyöhön. Havaijinmatkalla meidän olisi tarkoitus mennä tekemään vapaaehtoistyötä paikalliseen eläinsuojeluun, mutta myöskin täällä Suomessa olen suunnitellut aloittavani jonkinsortin hyvän tekemisen. Esimerkiksi kaveritoiminta yksinäisille lapsille olisi ihanaa, josta saisi hyvää mieltä myös itselle.

- Olen maailman paras kirjoittamaan erilaisia listoja. Kauppalistoja, to-do listoja, pakkauslistoja... Kaikki menee. Mikään ei ole parempi fiilis kuin saada vetää siitä listasta asioita yli, eihän? 


Laura ennen jumppaa...


- Kun pääsen lempijumppiini, olen kuin yliviritetty duracellpupu. Jamikaverini tietävät sen miltä näytän ennen tunnin alkua: hypin paikallani, keikun ja heilun samalla hokien "Joko mennään, joko?" 

- Auta armias, kun saan ajaa itsekseni autoa. Stereot täysille, ja karaoke alkaa. Siinä on kanssa-autoilijoilla varmasti katseltavaa kun tulkitsen kaikkien aikojen radiohittejä samalla kun kruisailen pitkin Nummelaa tai turun motaria. 

- Olen ehkä maailman pahin puhelinaddikti. Pahin painajainen jota olen unessa nähnyt, on se kuinka puhelimeni meni rikki enkä päässyt someen tai whatsappiin. Joo-o, tässä näätte pahimman mahdollisen älypuhelinsukupolven lapsen, myönnän! :D




- Bloggaamisen aloittamisen jälkeen en osaa ajatella ilman, että mietin aina miten kirjoittaisin mistäkin aiheesta joita elämässäni kohtaan. Kirjoittelen puhelimen muistioon ylös erilaisia aiheita ja katkelmia joita arjessa tulee vastaan, ja sitten muokkaan niistä postauksia. Bloggaaminen on siis tullut elämäntyyliini jäädäkseen. Ja hyvä niin! 



Haastan jokaisen bloggaavan ja ei-bloggaavan kirjoittelemaan samanlaisia faktoja. joko postauksena tai kommenttiboksiini! Nyt tunnutuksia peliin, haluan kuulla millaisia hassuja tapoja teillä lukijoilla on :D Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!


FitBody Challengen treeneistä






Olen muutaman kerran tässä valmennuksen aikana kirjoitellutkin FitBody Challengesta ja esimerkiksi sen ruokavaliosta. Tässä postauksessa ajattelin kertoa hieman valmennukseen sisältyvistä treeneistä ja siitä, miten itse olen ne kokenut. Valmennusta olen toteuttanut täysin omalla tavallani, eli soveltaen ja vinkkejä ottaen- en suoraan jokaista ohjetta noudattaen.

Ohjelmaan kuuluu siis monijakoinen saliohjelma, joka on täysin valmiiksi suunniteltu. Koko valmennuksessa keskitytään erityisesti mm. pakaroiden muokkaamiseen, joten jalkaliikkeitä on paljon. Sen lisäksi mukana oli minulle todella positiivinen yllätys ja oma lempparini, nimittäin porrastreeni! Siitä ihan innostuin ja sitä olenkin muutamaan kertaan käynyt loikkimassa harjun portailla.



Kuvakaappaus valmennusfoorumiltamme.



En tietenkään voi kokonaan jakaa saliohjelmien tai porrastreenin sisältöä tässä, mutta sen verran voin sanoa, että yllätyin kuinka monipuolista harjoittelu oli. Sain portaiden loikkimiseenkin monenlaisia uusia ideoita, ja kaikista parasta oli se, että nettisivuilla on liikepankki jossa näytetään jokaisen liikkeen suoritustekniikat sekä ohjeet videolla. Itsekin ne katsoin kaikki läpi ennenkuin lähdin portaille hyppimään. Nora ohjeistaa todella selkeästi ja innostavasti, niin ettei malttanut olla lähtemättä treenaamaan! 

Jos kiinnostuit valmennuksesta, voit aloittaa sen milloin tahansa. Kesto on 8 viikkoa, ja kaikki ohjeet löytyvät Noran nettisivuilta. Jotkut taisivatkin lähteä silloin mukaan kun tästä ensimmäisen kerran kirjoittelin blogiin, mitenkäs teillä valmennus sujuu? :)



Weekend

11/18/2014






Tämä viikko on mennyt taas duunia painaessa. Kognitiivista- ja neuropsykologiaa lukiessa sekä luentoja katsoessa. Lisäksi pitäisi kirjoitella paria esseetä, ja niihin hommata vähän kirjallisuutta. Mutta viikossa on pari päivää, joina heitän kirjat nurkkaan ja rentoilen täysin. Nimittäin viikonloppu :).



Viikonloppuna käytiin vanhempien kanssa Sellossa lounalla, ja samalla kävin hommaamassa ainejärjestön pikkujouluihin asua. Ei yhtään sen hankalampi teema kuin 50 shades of grey.. :D Mutta löysin kuin löysinkin vähän naamiota ja hiuskoristetta mukaan. Syömässä käytiin aasialaista, ja minä taas nappasin ikuisen lempparini massaman curryn. Ilta meni sitten sohvalla telkkaria katsellessa ja samalla seuratessa Muffe- kaniherran iltariehumista. 

Sunnuntaina lähdettiin joululahjaostoksille äidin kanssa. Ainoat joulukiireet joita meillä on, on joulukorttien postiin vieminen sekä joululahjojen ostaminen. Nekin on nyt kaikki hommattu ja paketoitu, joten nyt vain matkaa odottelemaan... :) Löysin myös itselleni cittarin kauneusviikolta uuden ihanansävyisen huulipunan, siitä ajattelin kuitenkin kirjoitella vielä myöhemmin! (Kiitos Janni vinkistä color sensationaliin! ;D)




Sunnuntaina kävin vielä illalla tekemässä salilla pitkästä aikaa oikein kunnon tappavan jalkatreenin. Meidän Jyväskylän salilla kun on aika vähän salilaitteita, kun Vivian keskittyy enemmänkin jumppaan. Olikin ihanan terapeuttista päästä veivaamaan joka ikinen erillinen lihas omassa laitteessaan ja vielä loppuun juoksin matolla intervallit. Ja voin sanoa, että jalat on edelleen tukossa sen jäljiltä..! 


Mites teidän viikonloppunne sujui? :) Toivottavasti yhtä mukavissa merkeissä!


Pitkästä aikaa ohjaksissa

11/14/2014





On mulla sitten aivan ihania ohjaajakollegoita Balanssilla. Tulin käymään nyt siis pariksi viikoksi täällä kotikulmilla, ja laittelin sitten viestiä muille spinningohjaajille että jos kukaan vaan raaskii luopua tunnistaan, niin ottaisin ne enemmän kuin ilolla vastaan. Yllätyksekseni sain jopa kolme cardiotuntia vedettäväkseni, ihanaa! Vedin siis eilen ensimmäisen, tänään samaan aikaan toisen ja sitten tiistaina vielä yksi sykeohjattu cardio. Tulkaahan siis mestoille jos kykenette!

Vaikka siitä nyt ei olekaan kuin 'vain' kolme kuukautta kun viimeksi ohjasin tunnin, tuntui silti siltä kun olisi ollut pitempäänkin poissa. Miten tää sykeohjausjärjestelmä nyt toimii? Kuinka mä miksaan tätä kappaletta? Mites näitä pyöriä nyt säädettiinkään? Aika nopsaanhan ne tutut jutut sieltä taas omaksui, kunhan pääsi vauhtiin. Sen takia haluankin vähän välillä verestellä muistoja, ettei se rutiini ja taito pääse katoamaan tai kynnys ohjaamiseen kasva liian suureksi.




Ohjaan nämä tunnit nyt edellistä ohjelmaani, jota ehdittiin menemään melko vähän ennen muuttoa ja lopettamistani. Mukana on ihan tuttuja juttuja, esimerkiksi vastatuulia istuen, sykehuippu alamäellä ja spurteilla, sekä ihan basic istuen/seisten polkemista tasaisilla lisäyksillä. Yhden kappaleen miksasin vanhemmasta ohjelmasta, muuten ihan sama lista kuin tuolla aikaisemmassa postauksessa on cardio 11-ohjelmasta. :) Katsellaan mitä sitten jatkossa ensi vuoden puolella, jos vielä tulen joskus ohjailemaan tai mitä sitten tapahtuukaan. 

On se olo vaan jotenkin siellä edessä niin oma itseni. Se tuntuu jotenkin luontevalta paikalta olla, ja saan aivan huimasti energiaa siitä kuinka iloisia asiakkaita saankaan ohjata. Lisäksi oli ihana nähdä kuinka vanhoja tuttuja asiakkaita oli paikalla, tuli sellainen olo kuin etten mä olisi mihinkään missään vaiheessa lähtenytkään. Jossain muodossa ohjaamista olisi kiva jatkaa myös Jyväskylässä mutta en tiedä mikä se sitten olisi. Antaa ajan näyttää minne tie vie... :)

Mutta nyt mä keskityn nauttimaan visiitistäni täällä etelässä, ja treenipäivistäni omalla kotisalilla. :) Tulkaahan tosiaan polkemaan mun kanssani jos vain kykenette! Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille :)



Talvifiiliksissä

11/10/2014




Niin se vaan lumi tupsahti yhdessä yössä viime viikolla maahan. Aamulla olinkin sitten hieman hämmentyneenä miettimässä, menisikö sitä kouluun pyörällä vai jalan. Eipä tuo matka kävellenkään onneksi ole kuin 20-25min, joten en uskaltanut lähteä pyörän kanssa tuonne liukastelemaan. Vaikka talvi tuo mukanaan kaikenlaisia pukeutumisongelmia, on musta se samalla myös ihanan tunnelmallista aikaa. Mä kun muutenkin rakastan villaisia vaatteita, paksuja ihania kankaita ja huiveja. Ajattelinkin siis kerätä tähän kollaasinomaisesti hieman juttuja, joita mun omassa talvipukeutumisessani on kulmakivinä, Olisi kiva kuulla myös kommentteja, millaisiin ratkaisuihin te lukijat turvaudutte näin pakkasten ja lumen tullen. :) Nyt lumet ovat taas sulaneet hetkellisesti, mutta toivottavasti saadaan se pian takaisin- ilma kirkastuu ja ulkonaolo on paljon mukavampaa!







kollaasit luotu Polyvoressa.



Höpöttelyä videolla.

11/08/2014




En valitettavasti ehtinyt ladata videota tänne vielä aamupäivällä samalla kun sen kuvailin. Mutta tässä kuitenkin vähän kuulumisia ja suunnitelmia videon muodossa. :) Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!






Treenin jälkeen.

11/07/2014




"Treenin jälkeen musta tuntuu siltä, että pystyn mihin vain." 


Nämä sanat lausuin tänään aivan spontaanisti suustani jumpan jälkeen. Siinä vaiheessa kun endorfiinit ryöpsähtävät vereen, tulee automaattisesti hymy kasvoille ja energinen olo. Kun salilta lähtee, käy suihkussa ja pukeutuu on mulla ainakin aina niin  mahtava olo, että tuntuu kuin pystyisi mihin vain. Olen vahva, koska just vetäsin tunnin treeninkin tähän alle, bring it on.

Mä olen todella kiitollinen, että olen löytänyt itselleni sellaiset liikuntalajit, josta tuollainen edellä kuvattu fiilis on mahdollista saada. Kaikille se ei valitettavasti ole niin yksinkertaista, varsinkaan jos liikunta ja treenikalenteri on hyvinkin strukturoitu eikä varaa ole mennä oman mielen mukaan, Vaikka mullakin olisi FitBody Challengen kautta valmiiksi suunniteltu treeniviikko, kyllä mä menen täysin fiiliksen mukaan- mitä tänään huvittaisi tehdä? Onko mulla tanssi- vai punttiolo? 




Tänään sh'bamissa oli muuten ehkä tähänastisen historiani mahtavin tanssillinen ohjaaja. Oli pakko tunnin jälkeen ihan jäädä antamaan palautettakin että wau, se todella näkyy että sä pidät siitä mitä teet. Uskomaton energia ja tekniikkakin hallussa, kyllä siinä itse vähän tuli kateelliseksikin vaikken ehkä ihan heikoilla olekaan tanssillisissa. :D Mutta tuollaisesta ohjaajasta mä ainakin saan ainoastaan energiaa yrittää vielä enemmän ja kehittää tekniikkaa entisestään. Mahtavaa huomata, kuinka ammattitaitoista sakkia meidän salillamme onkaan ohjaamassa!

Tämän postauksen tarkoituksena oli vain tulla antamaan tännekin tällainen pieni positiivisuusryöppy tämän iltapäivän jumppailuiden jäljiltä. Toivottavasti tekin jokainen olette löytäneet itsellenne tavan liikkua, jonka jälkeen voitte lausua itsellenne nuo postauksen alun sanat. 


Insta-lately

11/05/2014




Moikka! Täällä ollaan taas Jyväskylässä ja arki rullailee etiäpäin. Ensi tiistaina lähdenkin sitten vierailemaan kotosalle hieman pitemmäksikin aikaa, ainakin pariksi viikoksi. Yliopiston mahdollisuudet katsoa luentoja verkosta ja tehdä ryhmätöitäkin etänä on ihana, sillä se mahdollistaa olemisen missä pain tahansa. :)

Ajattelin tähän väliin tehdä ainoastaan pienen kuulumispostauksen instakuvieni muodossa. Siellä minua seurailevat ovatkin jo näitä nähneet, mutta koska kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää instaa, tykkään päivitellä fiiliskuvia myös tänne blogin puolelle :). Tässä siis viikonloppuni kuulumisia, kun olin kotosalla käymässä. Kaikenlaista tuli puuhasteltua, tässä siis viikonlopun kuvasaldoa olkaapa hyvät! :)


Pääsin pitkästä aikaa moikkaamaan ja liikuttamaan ihania issikkapoikia Humoria ja Flinkuria :) 



Ikeassa joulufiilistelemässä..<3


Lauantaina oli oikein ihana keli pihatalkoisiin!

Joulutunnelmaa omassa kodissa. Nyt on marraskuu, eikö silloin saakin jo kuunnella joululauluja? ;D


Tämän päivän naama. :) Takana pari luentoa ja kaksi vielä netin kautta edessä!


Perjantain asu, lähdössä kotia kohti. :) 



BodyJam 70

11/01/2014




Enhän mä voinut olla postailematta täältä kotoakin käsin, kun tällaista herkkua pääsin tänään kokeilemaan! <3 Pakko jakaa se myös teidän kanssanne!

Oi että, mulla oli aivan mahtava lauantaiaamu. Pitkästä aikaa pääsin omalle kotisalille ja BodyJamiin! Oli ihana nähdä tuttuja salikavereita ja päästä vaihtamaan kuulumisia. Pääsin myös ensimmäistä kertaa kokeilemaan 70 ohjelmaa, ja siitä ajattelinkin tässä postauksessa vähän höpötellä. Ihastuin siihen aivan totaalisesti, ja olenkin varmasti yhtä hymyä koko loppupäivän.. :) Vaikka olikin vähän flunssainen olo vielä, pystyin silti tekemään liikkeet kokonaisina ja olo pysysi hyvänä. 

Parin viikon päästä pääsenkin sitten jammailemaan taas, kun tulen hieman pitemmäksi aikaa tänne kotiin asustelemaan. Siihen asti täytyy vaan kuunnella soittolistaa himassa, ja koittaa hinkata niitä hankalia kohtia uudestaan ja uudestaan ;D Oli aika hupaisaa katsoa itseään sieltä salin peilistä, kun olin keskellä eturiviä heilumassa ja kaikki muut osasivat ohjelman ihan entuudestaan. Siinä sitten hutkin käsieni ja jalkojeni kanssa suuntaan ja toiseen  vaikka kuinka monta rundia ennenkuin ne koreot tarttuivat mun päähäni :D




Alkulämmittely oli tosi hauska, ja tehty kappaleeseen sopivaksi- let me take a selfie. Toinen lämppä oli lattaria, joka oli justiinsa sopivasti jamitunnille. Muutamat mambot ja saseet jolla saa keskikropan lämpimäksi mutta ei sen enempää, loput voi jättää sinne zumbatunneille. Sen jälkeen lähdettiin ensimmäiseen pitempään sarjaan, joka oli old school hiphopia. Ai että mä tykkäsin! Ihan mahtavia biisejä, erityisesti mua hymyilytti Dr Dre:n The Next Episode, joka oli otettu mukaan. Multa puuttui vaan löysät vaatteet, muuten fiilis oli ihan hip ja hop ;) 

Palauttelusta eikä venyttelystä mulla nyt ole taaskaan mitään sen kummempaa sanottavaa, siinähän ne meni puhallellessa ja sykettä tasoitellessa. Kivoja biisejä niissäkin ;) Lopun sarjaan lähdettiin housetyyppisesti. Eli luvassa oli paljon ilmavaa liikettä sekä pomppuja. Sykkeen saa takuuvarmasti ylös! Liikkeet oli tosi hauskat, aika tyypilliset housesarjaan mutta eipä sitä mitään uutta ja jännää olisi kaivannutkaan, tykkäsin tästä kovasti. Biisitkin kun oli vielä hyviä niin täysi paketti on valmis :)


Nyt vaan odotellaan biisilistaa kuunnellen, että pääsee taas jamittelemaan! 





© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika