Slider

Triplatiistai

2/26/2013

En ole (jumppa)kiireiltäni ehtinyt kirjoittelemaan sitten loppuviikon, mutta kirjoitellaas nyt tän päivän fiiliksiä. Kyseessä oli siitä poikkeuksellinen päivä mulle, että en muista milloin viimeksi olisin treenannut neljä tuntia yhden päivän aikana. Se voi jollekin olla pienikin määrä, varsinkin jos jumppaa ohjaa työkseen.Mulle kumminkin triplat on niin harvinaista että en muista edes aikaisempaa kertaa. Tuplajumpat kuuluu mun normaaliin tiistaihin, samoin joskus perjantaisin, mutta siinäpä se. Epäilinkin, että mitenköhän mun kroppani tulisi tuohon neljän tunnin haasteeseen reagoimaan.

Ensiksi oli luvassa liikuntakurssiin liittyvä hengenpelastustunti ja uinticooper-testi. Uinnissa aktiivista aikaa kertyi noin 1,5 tuntia sisältäen erilaisia uinnin tekniikkajuttuja ja uhrin kuljetusta. Sitten oli onneksi koulupäivä loppuun aikaa palautella kroppaa ja kotona oli luvassa hiilaritankkaus.

Seuraavana suuntasin ohjaamaan omaa tuntia, joka menikin yli odotusten. Mukana oli paljon uusia naamoja ja paria pyörää lukuunottamatta taas koko sali täynnä! :) Jätettiin ensimmäinen palautus pois ja korvattiin se juoksu/alamäkibiisillä. Asiakkaiden energia tarttuu ohjaajankin eikä hapotus tuntunu missään! Siitä mun oli tarkoitus saada kyyti himaan, mutta kun kyyti sattumoisin unohti saapua paikalle, oli se juoksulenkin paikka kotiin. Spinun ja jamin välissä oli 40 min aikaa mennä kotiin-suihku-välipala-sali. Siitä siis ylimääräiset sykkeet ;)

Jami meni taas niin taivaallisesti! Tämä ohjelma se vaan paranee joka kerralla. Kaikkien pitäis päästä kokemaan meidän salin jamifiilis. Siitä on paha pistää paremmaksi ;) Meinasinkin et jos voimat loppuu niin kattelen tunnin loppuun, mutta pah- kun ne biisit lähti soimaan niin hapotus oli tipotiessään ja jaksoin ihan yhtä hyvin kun aina! Ihme juttu.

Mikä on teidän lukijoiden ennätystreenimäärä yhden päivän aikana? Montako jumppaa/treeniä jaksatte päivässä vetää?

..huominen onkin sitten hyvin ansaittu lepopäivä :) Kivaa viikkoa kaikille! :)
 

Hiihtoloma= treeniloma

2/18/2013



Onko muillakin siellä ruudun toisella puolella jo alkanut hiihtoloma? Jos ei, niin sen aika taitaa olla ensiviikolla, tai viimeistään sitä seuraavalla (?). Meillä se alkoi tänään. Olo alkaa olemaan jo tervehtynyt aika lailla, ainoastaan nuha enää kiusana. Se ei kumminkaan treenaamista estä. Aamulla kävinkin jo viikon tauon jälkeen kertailemassa oman cardiotuntini salilla ja hyvinhän sen jaksoi vetää, voimat eivät siis onneksi ole minnekään kadonneet.

Otsikossahan se lukee: mulle tämä loma tulee olemaan kunnon treeniloma. Takana on muutama vähän sekaisempi ja treenittömämpi viikko, joten tällä viikolla lähtee kerran aikaakin on. Tällä viikolla aion kokeilla treenien jaksottamista aamuun ja iltaan, sillä asun kilsan päässä salilta. Illemmalla saan aina kyydin ja aamupäivällä kävely menee alku ja loppulämpästä. Kätevää!

Yleensä aina, ihan aina, oon ollut hiihtoloman influenssan kourissa. Tälläkertaa taisi tuo parin viimeviikon aikana ollut tukkoinen ja hieman lämpöä sisältänyt flunssa se influenssan korvaaja. Söin viikon mittaisen antibioottikuurin ja nyt oireet ovat suurinpiirtein tiessään. Kerrankin pääsee nauttimaan lomasta muutenkin kuin ainoastaan sohvanpohjalla maaten! Miten te lukijat vietätte hiihtolomaanne? 

Tähän loppuun ajattelin laittaa vielä jonkinlaista treenisuunnitelmaa tälle viikolle. Suunnitelmat toki varmasti tulevat muuttumaan menojen mukaan, sillä esimerkiksi stadireissuja on tulossa pari ja sen lisäksi kahvittelua kavereiden kanssa. Heurekassakin pitäisi päästä käväisemään, meinaan se Bodies näyttely jäi Las Vegasissa ollessamme näkemättä ja nyt se olisi ihan kotisuomessakin nähtävänä!
Ma: Oma spinningkertaus + BodyPump
Ti: Oma cardio-ohjaus 
Ke: Sali + BodyCombat
To: Sali: yläkroppa
Pe: Pump + juoksumatto
La: BodyJam
Su: Sali:yläkroppa
 yht n. 9 ½h 

Lepopäiviä ei tälle viikolle ole tämän suunnitelman mukaan tulossa, mutta viimeiset pari viikkoa onkin ollut aika lailla lepoa jos tansseja ei lasketa mukaan. Tällä viikolla mennäänkin vähän kovempaa kerran aikaa on, ja seuraavasta viikosta eteenpäin taas arkirutiinin mukaan. Tähän loppuun mun on pakko vielä linkata pari biisimiksiä, joita on tullut kuunneltua lähiaikoina juoksumatolla ja salilla. Näitä kuunnellessa ei askel paina!


Kivaa ja treenintäyteistä viikkoa kaikille! :)
<3 Laura

WANHAT 2013

2/16/2013


Huh, mitkä kaks päivää takana!

Torstaina illalla oli iltajuhla, jossa tanssittiin tuttuun tapaan sukulaisille ja perheelle. Tuolloin meillä oli mukana myös orkesteri soittamassa. Se toi tansseihin aivan erilaisen tunnelman. Toisaalta, ei sitä mokailultakaan säästytty.. Opettaja oli unohtanut sanoa meille, että kyseinen orkesteri ei osaa soittaa foxia, jota olimme opetelleet joten sieltä tulikin sit aivan eri kappale johon oltiin harjoiteltu. Näytti yleisölläkin olevan hauskaa kun kaikki meistä oli ihan hukassa ja teki omaansa :D Koko torstain iltajuhla kuvattiin dvd:lle joka me saadaan myöhemmin, joten sieltä pääsee sit kattomaan kuinka huvittavalta se näyttikään :D

Torstain iltajuhlasta suunnattiin erääseen kartanoon illalliselle. Mekko oli sen verran kireällä tansseista että syöminen teki kyllä tiukkaa :D Yhden aikaan pääsin nukkumaan ja kuudelta herätys korjailemaan hiuksia ja meikkaamaan. Perjantaiaamuna tanssittiin kuusi tanssia vierailukohteessa ja sieltä valokuvaukseen. Iltapäivällä tanssittiin vielä omalle yläasteelle ja lukiolle. Ja ne tanssit menikin kymmenen kertaa paremmin kuin torstaina! Varsinkin omatanssissa kaikki oli todellakin mukana. Kaikki biisit tulivat levyltä ja menivät siksi täysin nappiin. Fiilis oli kokonaisuudessaankin mun mielestä rennompi kun torstaina. Olisivat videoineet mielummin tuon perjantain ;D

Perjantaina illalla lähdin muutaman kaverin kanssa alottelemaan ja siitä lähettiin käväisemään The Circuksessa wanhojen jatkoilla. Jaksettiin siinä pari tuntia tanssahdella. Tänään heräsin puolen päivän aikaan, joka on mulle ihan älyttömän myöhään.. Univelkaa todellakin kertynyt.. :D Tän päivän ohjelmaan kuuluukin päänsäryn poistamista, nukkumista ja lepoa.. Ensiviikolla onneksi loma, ja aikaa höllätä.

Mulle ei todellakaan ollut vielä lukioon tullessakaan selvää, halusinko tanssia vanhoja ollenkaan. Olin vähän vastahakoinen koko hommaa kohtaan vielä kurssin alkaessakin. Silti kaikille ykkösille ja tuleville lukiolaisille sanottava, että hei- tanssikaa vanhat! Kyllä se on sellanen kokemus jonka muistaa loppuelämänsä ja joka ryhmäyttää vuosiluokkaa entisestään :)!

Ihanaa alkavaa hiihtolomaa kaikile, onnea uusille vanhoille ja tsemppiä abeille lukulomaan!













Flunssaa ja tanssia

2/12/2013



Tällä viikolla ette valitettavasti saa treenipostauksia. Mulla iski perjantaisen liikuntatunnin jälkeen lämpöä ja koko viikonloppu meni lämmintä juodessa, lepäillessä ja sain aloitettua antibioottikuuriin varmuuden vuoksi. Näinhän se menee- et koko 8 viikon jakson aikana ole kipeenä, mutta 5 PÄIVÄÄ ennen vanhojen tansseja iskee?! Onkohan jollain korkeammalla voimalla jotain mua vastaan... Nojoo. Olin viime vuonnakin koko hiihtoloman kipeänä. Silloin itseasiassa bloginkin perustin, eli yksivuotispäivä alkaa olla lähellä! Siitä lisää sitten ensviikolla,ja katotaan keksisinkö teille lukijoillekin jotain pientä sen kunniaksi :)

Tosiaan, antibioottien voimalla olen koulussa. Kurkku on ku hiekkapaperia ja nenä vuotaa. Onneksi on kumminkin lääkkeet keksitty ja pystyn tanssimaan niiden voimalla! Tämän päivän spinuohjauksenkin peruin itseltäni, jotta varmasti olen kunnossa torstaina. Treenailtiinkin tänään tansseja yli 3 tuntia ja huomenna vielä sama setti edessä. Olen tähän tietoon kumminkin jenkan, eli sen kaikista kovatempoisimman hyppytanssin sivussa lainaten pariani eräälle toiselle "parittomalle". Tanssit on siis torstai-iltana vanhemmille ja sukulaisille, ja perjantaina tanssitaan j-perän koululla sekä omalla koululla oppilaille. Sit illalla oliskin luvassa enää jatkot The Circuksessa ja sitten koittaa loma! Hengähdystauko tulee kyllä niin tarpeeseen.

Lomalle mulla ei oo sen kummempia suunnitelmia. Jos noiden tanssien takia olo pahenee, niin ainakin on aikaa sairastaa. Alunperin oli tarkoitus pyhittää loma treenaamiselle, mutta voi olla että se tällä menolla pyhitetäänkin sairastelulle :D Mutta ei voi mitään, vanhat menee nyt kaiken edelle. Ne tanssitaan vaikka pää kainalossa! Ainut pikku juttu joka mulla on lomalla, on eräs haastattelu/kuvaukset joista en sen enempää vielä paljasta. Lähempänä sitten voin kertoa enemmän kun saan siihen luvan ;)

Tällä viikolla voitte kuvitella että meidän lukion koko kakkosluokka on aivan sekaisin, niin innosta kuin stressistä. Mulla on kampaaja torstaiaamuna ja sivunuttura olis tarkoitus laittaa. Haluun hiukset pois tieltä ja siksi kokonaan kiinni. Meikin teen itse, tekoripset ja jotain pikku varjostusta. Mekko on kylmään taittava vaaleanpunainen. Siitä kuuluu iso kiitos Maijulle, jolta kyseisen mekon ostin. Maiju tanssi meidän koulussa vanhat viimevuonna ja tuo mekko oli kyllä mun mielestäni yksi kauneimmista. Solkussakin tullut käytyä nyt muutama kerta, koska hieman päivettynyt iho näyttää tuollaista kylmän vaaleanpunaista vasten ihanalta :)

Pahoittelut, mutta mä en nyt voi vaan ajatella mitään muuta kun noita tansseja. Ylihuomennako ne jo on?! Onneksi kuviot on jo suurinpiirtein hallussa, joten suurin stressi tulee sisääntulon ja poistumisen muistamisesta, sillä olen parini kanssa ykkösparina johtamassa jonoa. Aivan varmasti kuvia tullaan ottamaan paljon, joten voisin niitä vähän sit laittaa tänne bloginkin puollelle jos haluatte? :)

Kivaa loppuviikkoa kaikki, palaillaan tanssahtelujen jälkeen taas blogin teemaan liittyvissä merkeissä! ;)
Tässä mekkokuvaa sneak peekinä kesän sovituksesta :)
Multa sattui löytymään täsmälleen saman väristä glitteriä kuin mekko! :)


© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika