Slider

LOOKFANTASTIC BEAUTY BOX MOTHERS DAY LIMITED EDITION

3/27/2020

* Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet saatu PR-lahjana

Johan on taas tullut blogihiljaisuutta sitten naistenpäivän postauksen. Samalla tilanne myös täällä meillä Suomessa on muuttunut hurjasti sitten maaliskuun alun. Itseeni tilanne vaikuttaa jonkin verran etenkin opiskelujen suhteen, kun Jyväskylässä toteutetut lähiopintojaksot on ainakin toistaiseksi siirretty suoritettavaksi verkossa. Toki myös harjoittelujaksot kouluilla ovat nyt jäissä, eikä esimerkiksi minulla ole tietoa, tulevatko ne siirtymään suosiolla kaikki loput syksylle. Näin tulee luultavasti kuitenkin käymään, joka taas tarkoittaa sitä, että keskityn tänä keväänä harjoittelujen sijaan viimeistelemään sosiaalityön opintoja ja aloittelemaan gradua. Mikäli haluaisitte kuulla enemmän opinnoistani ja niihin liittyvistä jutuista, otan mielelläni toiveita vastaan – jonkin verran niitä minulle tuleekin etenkin Instagramin kautta.

Blogi on kuitenkin kaikkien ahdistavien uutisten keskellä itselleni ihana pakopaikka, jossa haluan saada ajatukseni aivan toisaalle. Siitä syystä pidän myös täällä linjan, että keskityn aivan entiseen tapaan kosmetiikka- ja kauneuspohjaiseen sisältöön. Tällä kertaa ajattelin jakaa teille ensifiiliksiäni Lookfantasticilta* saamastani Beauty Box Mothers Day Limited Edition -boksista* ja sen tuotteista. Boksi itsessään on ainakin tällä hetkellä valitettavasti loppuunmyyty, mutta linkkailen tähän kuitenkin suorat linkit yksittäisiin tuotteisiin.



Tämä saamani äitienpäivän limited edition -boksi julkaistiin jo nyt maaliskuussa Britannian äitienpäivän kunniaksi, mutta vielä Suomen äitienpäivää odotellessa ehdit hyvin ennakkotilata esimerkiksi huippusuosion saavuttaneen The Beauty Eggin*. Kyseinen setti sisältää myös lukuisia täysikokoisia kauneustuotteita, jotka ovat arvoltaan yhteensä jopa 306 euroa. LF:n Beauty Boxin kuukausitilaajille on luvassa tästä tuotepaketista vielä erillinen alennus, joten kannattaa seurata sen tiimoilta sähköpostia. Nyt mennään kuitenkin kurkkaamaan saamani äitienpäiväboksin sisältöön!


ESPA OPTIMAL SKIN PROSERUM*. Intensiivisesti ihoa kosteuttavan seerumin luvataan parantavan näkyvästi ihon kuntoa. Seerumi sisältää muun muassa echium-öljyä, auringonkukkatiivistettä, valkoista lupiinia ja kurkumaa. Näistä etenkin echium ja auringonkukka täyteläistävät ihoa, kun taas valkoinen lupiini tasoittaa ja kurkuma tuo luonnollista kirkkautta. Seerumin koostumus on öljymäinen ja tuntuu todella ravitsevalta.



AURELIA PROBIOTIC SKINCARE MIRACLE CLEANSER*. Aurelian probioottinen putsari levittyy iholle vaivatta ja lupaa poistaa iholta kaiken lian sekä epäpuhtaudet, jolloin lopputuloksena on puhdas ja valoisa iho. Putsari sisältää erilaisia kasvi- ja kukkauutteita, joiden lisäksi koostumuksessa on runsaasti antioksidantteja ja omega-rasvahappoja kuivalle iholle. Tuote sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Putsari levitetään kuiville kasvoille, jonka jälkeen irronnut lika ja meikki pyyhitään iholta pois mukana tulevaa antibakteerista musliiniliinaa käyttäen. Tästä tuotteesta tuli koko boksin ehdoton suosikkini – koostumus on ihanan tuntuinen, putsari toimii ja tuoksuu myös hyvälle. Ehdottomasti hintansa arvoinen!



COWSHED INDULGE BLISSFUL BATH & SHOWER GEL*. Madagaskarin ylang ylang, Marokon ruusu ja Intian palmarosa-ruoho muodostavat kylpy- ja suihkugeelin ihanan naisellisen tuoksun ytimen. Myös ranskalainen laventeli ja lehmuksenkukka tasoittavat ihoa kukkaisen tuoksunsa lisäksi. Geelin luvataan puhdistavan hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Tuote on valmistettu Englannissa ja se sopii myös vegaaneille.


NEOM FEEL REFRESHED SCENTED CANDLE*. Feel Refreshed -tuoksu sisältää 24 erilaista eteeristä öljyä, kuten esimerkiksi sisilialaista sitruunaa ja raikasta basilikaa. Samalla kun tuoksu raikastaa kodin, luvataan sen myös tekevän olosta entistä energisemmän. Kynttilä on valmistettu sataprosenttisesti luonnollisesta vahasta ja sen paloaika on noin 35 tuntia. Tuoksu on aivan ihana – raikas sekä keväinen. Tämä on Aurelian putsarin lisäksi toinen boksin suosikkituotteitani.



JURLIQUE NUTRI-DEFINE SUPREME EYE CONTOUR BALM*. Silmänympärysvoide, joka on erityisesti kehitetty parantamaan silmien juonteita ja tummia silmänalusia. Tehokkaita ainesosia voiteessa ovat esimerkiksi sininen algae, piparjuuri ja piparminttu-uute. Säännöllisen käytön myötä silmänympärysten luvataan näyttävän kiinteämmiltä, kohotetummilta ja valoisammilta. Erityisen innoisssani olen pakkauksen mukana tulevasta pyöreästä applikaattorista, jonka avulla voide on helppo annostella ja hygieenisesti pyörivin liikkein levittää silmänympäryksen iholle.


FILORGA TIME FILLER CREAM*. Vuosien anti-ageing -tutkimusten tuloksena Filorga lupaa, että tämän voiteen säännöllinen käyttö vähentää ryppyjä ja saa aikaan elpyneemmän sekä nuoremman näköisen ihon. Voide sisältää jopa botoxiinkin verrattuja tripeptidejä, jotka ovat tehokkaita aminohappoja uudelleenrakentamaan heikkenevää ihoa. Lisäksi voiteessa on hyaluronihappoa, joka tarjoaa pitkäkestoista syväkosteutusta. Voiteen tehon todetaan olevan sekä heti nähtävissä että myös pitkäkestoinen. Kuulostaa lupaavalta – täytyy ottaa voide testiin heti edellisen loputtua!


DELILAH COLOUR INTENSE CREAM LIPSTICK: FLIRT*. Viimeisimpänä boksi sisälti Delilah Cosmeticsin voidemaisen huulipunan sävyssä Flirt. Huulipuna on suunniteltu luomaan mattapintainen lopputulos, joka kuitenkin jättää huulille kosteutetun ja pehmeän tunteen. Sävy on arkeen sopivan luonnollinen nude. Myös punan pigmentti vaikuttaa intensiiviseltä ja pitkäkestoiselta.

Mitä boksin tuotteista olisit kaikkein kiinnostunein itse testaamaan? Entä oletko jo kokeillut jotakin näistä tuotteista?

Laura

#QUEENSSUPPORTINGQUEENS – TOISTEN NAISTEN TUKEMISESTA

3/08/2020

* Kaupallisessa yhteistyössä Lookfantastic, sisältää mainoslinkkejä


Ihanaa kansainvälistä naistenpäivää! Naistenpäivää juhlitaan ensisijaisesti naisten aseman edistämiseksi, mutta naistenpäivänä on ollut myös tapana huomioida lähipiirissä olevia naisia pienin huomionosoituksin.  Minulle naistenpäivä merkitseekin sekä tasa-arvon edistämistä että itse naiseutta korostavaa erityistä päivää. Tänä vuonna halusin naistenpäivän kynnyksellä lähteä mukaan Lookfantasticin* kampanjaan, jonka teemana on #queenssupportingqueens. Teema on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä negatiivisuus sosiaalisessa mediassa on harmittavan yleinen ilmiö. Etenkin nimettömänä ihmiset helposti unohtavat inhimillisyytensä ja kykenevät sanomaan somessa toisilleen mitä inhottavampia asioita.

Sosiaalisen median aiheuttamien ulkonäköpaineiden ja negatiivisuuden keskellä olisi tärkeää muistaa, miten merkityksellistä toisten positiivinen kannustaminen ja tukeminen voi olla. Lookfantasticin kampanjan tarkoituksena onkin korostaa, miten tärkeää naisten toisilleen antama tuki on – sekä sosiaalisessa mediassa että elämässä yleensä. Eikö niin, että sanonta nainen on naiselle susi, alkaa olla jo todella vanhanaikainen? Muistetaan, ettei toisen menestys ole meiltä itseltämme mitään pois, inspiroidutaan toisista vahvoista naisista ja pyritään antamaan toisillemme edes yksi kiva kehu  tai kommentti jokaisena päivänä.

Osana tätä naistenpäivän kampanjaa Lookfantastic lähetti minulle lahjaboksin, joka sisälti erilaisia tuotteita kauneuteen ja hyvinvointiin liittyen. Heidän ajatuksenaan näin naistenpäivän kynnyksellä on, että jokainen nainen ansaitsee kauneutta ja hyvinvointia niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Haluan itse olla omalta osaltani myös jakamassa tätä iloa kanssanne, nimittäin päätin arpoa osan tämän lahjaboksini sisällöstä teidän kanssanne, ja postittaa palkinnon arvonnan voittajalle omakustanteisesti. Palkinnon arvo on yli 190 euroa. Arvontaan pääset osallistumaan Instagramissani @lauraannika tagaamalla arvontakuvaan sellaisen elämäsi naisen, jonka kanssa haluaisit jakaa palkinnon. Arvontaan on aikaa osallistua sunnuntaihin 15.3. klo 22 saakka.

PS. Naistenpäivän kunniaksi saat käyttämällä koodia LAURAQUEEN 22% alennuksen valikoiduista Lookfantasticin tuotteista. Alennuksia on lukuisilta brändeiltä, esimerkiksi isolta osalta niitä brändejä, joita lahjaboksissani ja arvonnassani on mukana. Pääset kurkkaamaan koko tuotelistan helposti tästä linkistä*. Nyt kuitenkin kurkistetaan tarkemmin lahjaboksin upeaan sisältöön!


ANTIPODES AURA MANUKA HONEY MASK*. Hunajanaamio, joka koostuu ainutlaatuisista luonnollisista ainesosista. Sisältää antibakteerista manukahunajaa, jota jo antiikin ajan Uuden-Seelannin maorit suosivat. Naamio hapettaa ihoa samalla sitä puhdistaen ja kosteuttaen. Ihosta luvataan tulevan naamion jälkeen kimmoisa ja virkistynyt.


PERRICONE MD REJUVENATING MOISTURIZER*. Ravintoaineita täyteen pakattu, ihoa kiinteyttävä kosteusvoide, jolla on rikas ja samettinen rakenne. Voide sisältää patentoitua stabiloidussa muodossa olevaa acyl-glutathionia, joka on voimakas antioksidantti. Voide imeytyy nopeasti ja antaa sekä tulehdusta estäviä että anti-age hyötyjä. Teho kohdistuu etenkin ihon ryppyihin ja pieniin juonteisiin niitä kosteuttaen, jättämättä jälkeensä rasvaista tunnetta. Tuote soveltuu etenkin kuivalle iholle.

KORRES GREEK YOGHURT NOURISHING PROBIOTIC GEL CREAM*. Uutuustuote! Kosteuttava geelivoide on valmistettu todellisesta probioottiannoksesta eli kreikkalaisesta jogurtista, perinteisestä ihoa silottavasta superfoodista. Tuotteen luvataan imeytyvän ihoon välittömästi ja kosteuttavan jopa 48 tunnin ajan. Myös voiteen tuoksu tulee 100% luonnollisista ainesosista.

LITTLE BUTTERFLY LONDON CALMING ANTI-POLLUTION BABY FACE CREAM*Dermatologisesti testattu voide sopii erittäin herkälle, reaktiiviselle ja ihottuma-alttiille iholle. Voide muodostaa iholle kerroksen, joka suojaa sitä tulehduksilta, ärsytykseltä ja ympäristön stressitekijöiden aiheuttamilta vaurioilta. Antioksidanttiset ja anti-inflammatoriset ainesosat tukevat myös ihon toimintaa, rauhoittavat kutinaa ja punoitusta sekä hoitavat kuivuutta. Tuote soveltuu käytettäväksi myös vauvojen herkälle iholle.


PESTLE & MORTAR EXFOLIATE GLYCOLIC ACID EXFOLIATING SOLUTION*Tuote sisältää glykolihappoa sekä sekoituksen ihoa kirkastavia ja tasoittavia ainesosia, jotka hellävaraisesti uudistavat ihon pintaa kuitenkaan sitä ärsyttämättä tai vahingoittamatta. Lisäksi päivänkakkarauute ja vihreä tee kirkastavat ihoa ja tasoittavat sen pigmenttiä. Sopii kaikille ihotyypeille.


NEOM PERFECT NIGHT'S SLEEP PILLOW MIST*.  Suihke on suunniteltu rauhoittamaan mieli uneen aromaterapian keinoin. Resepti sisältää 14 eri rauhoittavaa öljyä, kuten laventelia, makeaa basilikaa ja jasmiinia. 100% luonnolinen, Britanniassa eettisistä lähteistä valmistettu tuote.

SLIP SILK SLEEP MASK*. Puhdasta silkkiä sisältävä unimaski on valmistettu korkealaatuisesta ja pitkäkuituisesta Mulberry-silkistä. Maskissa on silkkitäyte, silkkinen sisävuori sekä silkillä peitetty elastinen nauha. Tuote on valmistettu myrkyttömiä väriaineita käyttäen ja sen luvataan edistävän ylellistä ja hyvää unta.

ESPA ESSENTIAL CLEANSING MASK*Syväpuhdistava ja mineraalirikas savinaamio puhdistaa ja tasapainottaa rasvaisuutta, samalla kosteuttaen ja rauhoittaen ihoa. Kaoliinisavi ja ruusupelargonia puhdistavat epäpuhtauksia ja avaavat tukkeutuneita ihohuokosia. Naamio sisältää myös ravitsevaa bentsoiinia sekä silottavia ruusua ja vaahtokarkkia.


VITA LIBERATA FABULOUS SELF TANNING GRADUAL LOTION*. Asteittain ruskettava, sävytön voide kosteuttaa ihoa samalla, kun se tuo rusketusta kasvoille ja vartalolle. Käytetään useampana päivänä peräkkäin, kunnes haluttu rusketustulos on saavutettu. Sopii myös päivittäiseen käyttöön.


FOREO LUNA PLAY*. Ihoa hoitava ja superkevyt ihonpuhdistusväline, jolla on mahdollista toteuttaa ammattimaista ihonhoitoa kotioloissa. Parasta tuotteissa on se, ettei Foreota tarvitse käyttää kuin muutama minuutti päivässä. Tekee ihosta terveemmän näköisen, puhdistaen sen sekä saaden sen hehkumaan. Sopii kaikille ihotyypeille. Luna Play -malliseen Foreoon ei ole mahdollista vaihtaa paristoja, ja se sopiikin parhaiten Foreo-tuotteiden testaamiseen. Play-mallin paristot kestävät noin 100 käyttökertaa.


NUFACE WANDERLUST COLLECTION*. The Wanderlust Collection sisältää ihon valmistelemiseen Prep-N-Glow puhdistuspyyhkeet, jonka jälkeen Nufacen FIX -laitteella levitetään iholle FIX -seerumi, joka on yksi maailman ensimmäisiä ionisoituja ihonhoitoseerumeita. Nufacen laitteiden käyttämä mikrovirtateknologia häivyttää välittömästi ihon pieniä juonteita ja ryppyjä muun muassa silmien alta, otsasta ja nasolabiaalialueelta. Hoidon jälkeen ihon voi viimeistellä setissä mukana tulevalla Optimizing Mistillä, joka jättää ihon raikkaaksi ja hehkuvaksi.

Laura

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika