Slider

MINUSTA TULEE OHJAUSALAN MAISTERI

6/26/2019

Tänään kirjauduin taas opintopolun hakemus-sivulle ja vihdoinkin kaikki korkeakouluhaun tulokset olivat tulleet. Kuten varmasti jotkut teistä näkivät aikaisemmin keväällä Insta Storystani, hain tänä vuonna juuri ennen hakuajan umpeutumista hieman ekstempore ohjausalan maisteriohjelmaan Jyväskylän yliopistoon. Haku tuohon ohjelmaan järjestetään kahden vuoden välein enkä edes muistanut, että tänä vuonna haku olisi taas auki. Pistin siis hakemuksen menemään ja osallistuin verkossa pidettyyn aineistopohjaiseen valintakokeeseen, josta sain kuin sainkin täydet pisteet.

Kutsu kävi siis kohti soveltuvuuskokeita, jotka järjestettiin Jyväskylässä kesäkuun alkupuolella. Haastattelu oli yksilötilanne, jossa pääsin kertomaan mm. aikaisemmista opinnoistani, motivaatiostani, ohjausalan opintojen sisällöistä, ryhmätyöskentelytaidoista sekä  tutkimuksellisista valmiuksistani. Lisäksi haastatteluun sisältyi ns. case-tehtävä, jonka pääsin lukemaan vasta haastattelutilanteen aikana ja johon minun tuli sitten vastata. Haastattelun jälkeen oli kovin vaikea sanoa miten meni, sillä tietenkään haastattelujen arviointikriteerit eivät ole julkisia eikä voi koskaan tietää, millaisia 'persoonia' he koulutukseen hakevat. Päätin kuitenkin olla haastatteluissa täysin oma itseni ja katsoa mihin se riittää.


No, tänään kun avasin opintopolun niin ilokseni huomasin, että minut oli hyväksytty ohjausalan maisteriohjelmaan ja olin saanut myös haastattelusta täydet pisteet. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Ohjausalan maisteriohjelma on kasvatustieteisiin kuuluva ylempi korkeakoulututkinto, jota järjestetään Suomessa sekä Jyväskylän että Itä-Suomen yliopistoissa. Ohjausalan maisteriopinnot ovat laajuudeltaan yhteensä 120 opintopistettä, ja ne suoritettuani saan muun muassa opettajan pedagogisen pätevyyden ja kelpoisuuden toimia päätoimisena opinto-ohjaajana sekä peruskoulussa että toisella asteella. Henkilökohtaisesti en vielä tiedä tarkasti suuntautumistani, mutta näkisin itseni mahdollisesti tekemässä töitä joko peruskoulussa, lukiossa tai sosiaalityötä ja ohjausta yhdistävässä ohjaamo-toiminnassa.

Nyt varmasti moni siellä miettii, miten päädyin tähän ratkaisuun sosiaalityön opintojeni jälkeen. Itse kuitenkin näen tämän koulutuksen olevan luonteva jatkumo noille opinnoille. Sosiaalityön perus- ja aineopinnoissa olen opiskellut mm. erilaisuuden ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kohtaamista, asiakastyön taitoja, suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja sosiaalipolitiikan toimintaa sekä myös sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntöä. Syy miksi halusin hakeutua sosiaalityön pariin oli se, etten halunnut toimia perinteisessä luokanopettajan roolissa, mutta halusin kuitenkin pysytellä kouluympäristössä ja kohdata lapsia sekä nuoria myös kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa ryhmätilanteiden lisäksi.

Aluksi ajattelin koulukuraattorin työhön suuntaamista (johon aikaisemmat opintoni antavatkin kelpoisuuden), mutta toisaalta kuraattorin työ luokitellaan alemman korkeakoulututkinnon, eli sosionomin työksi (tämä vaikuttaa mm palkkaan ja rekrytointiin). Lisäksi kuraattorin työ on kokemusteni mukaan pääsääntöisesti ongelmalähtöistä työtä. Koen, että ohjaajan työssä pääsen kohtaamaan nuoria vieläkin kokonaisvaltaisemmin ja opetustehtävien lisäksi auttamaan heitä vahvistamaan omaa toimijuuttansa tulevaisuutta koskevissa valinnoissaan. Toisaalta en sulje mitään mahdollisuuksia pois – voihan olla, että löydänkin itseni vielä tulevaisuudessa työskentelemästä myös sosiaalipalvelujen parista. Kaikki opiskelemani alat: psykologia, johtaminen, kasvatustiede ja sosiaalityö, kun kuitenkin antavat mahdollisuuksia ja valmiuksia monenlaiseen asiantuntijatyöhön.


Tämä päätös tarkoittaa nyt tosiaan sitä, että opintoni jatkuvat täysipäiväisenä vielä ainakin kahden vuoden ja 120 opintopisteen verran. Aion lisäksi käydä sosiaalityön aineopinnot loppuun tämän syksyn aikana limittäin ohjausalan kurssien kanssa. Ohjausalan opintoihin sisältyy suhteellisen paljon etäopiskelua ja mm. harjoitteluja, jotka voi suorittaa omalla kotipaikkakunnalla. Siltikin tulen luultavasti viettämään seuraavina vuosina keskimäärin viikon tai kaksi joka kuukausi Jyväskylässä. Jännittävää mutta samalla mahtavaa päästä kehittämään itseään entisestään, täysin uusien aiheiden parissa. Opintojuttuja tulettekin siis varmasti kuulemaan blogissa myös jatkossa, ohjausalan opiskelijan näkökulmasta. Onnea myös kaikille muille hakijoille, jotka saitte korkekoulupaikan kevään haussa ja tsemppiä tuleviin opiskeluihin!

Laura

25 KYSYMYSTÄ IHONHOIDOSTA

6/24/2019

Tämä ihana idea on kiertänyt kauneusblogeissa ja sai alkunsa Lipstick Love -blogin Lindalta. Kiitos siis Lindalle ihanasta postausideasta, jonka halusin itsekin toteuttaa! Mielestäni on ollut mielenkiintoista lukea muiden bloggaajien vastauksia ja huomata, kuinka erilaisia myös me purkkeja paljon pyörittelevät ja ihonhoidosta kiinnostuneet olemme tuotesuosikkiemme ja hoitorutiiniemme kanssa. Jos innostuitte ideasta, napatkaa ehdottomasti kysymykset myös itsellenne vastattavaksi ja ehkä löydätte minunkin vastauksista inspiraatiota omaan ihonhoitorutiiniinne!


1. Mikä on ihotyyppisi? Aikaisemmin se oli rasvoittuva, mutta isotretinoiinihoitojen myötä ihoni on rauhoittunut sekaihoksi. Nykyisin kasvot eivät siis kiillä aivan niin helposti, ja oikeastaan ongelmia onkin lähinnä T-alueella. Eli sekaihoksi se varmaan määriteltäisiin.

2. Käytätkö silmänympärysvoidetta? Jos käytät, minkä ikäisenä aloit sellaista käyttämään? Käytän, vaikkakin myönnän, etten ole sitä säännöllisesti käyttänyt kovin pitkään. Minulla on itse asiassa tästä aiheesta ihan oma postauksensa luonnoksissa jossa ajattelin tarkemmin kertoa siitä, mikä sai minut aloittamaan sy-voiteen käytön ja mitkä tuotteet minulla ovat käytössä.

3. Ihonhoitotuote, josta et ikinä luopuisi? Todella vaikea kysymys kosmetiikan suurkuluttajalle! Ihonhoitotuote on kovin laaja sana, joten on vaikeaa miettiä kaikesta siihen liittyvästä vain yhtä tuotetta... Jos kuitenkin puhutaan kasvojen ihosta, sanoisin jomman kumman luottovoiteistani, eli joko Ziajan Acai Berry -päivävoide tai L' Occitanen Light Shea Comforting Cream.

4. Mikä on mielestäsi tärkein vaihe omassa ihonhoitorutiinissasi? Ehdottomasti puhdistus. Vaikka myös kosteutus on tärkeää, on kuitenkin vielä tärkeämpää poistaa sekä meikki että ihon pinnalle päivän aikana kertynyt lika niin, että iholla on mahdollisuus hengittää ja uusiutua. Myös akneen taipuvaiselle iholle säännöllinen puhdistus on ehdottoman tärkeää. En mene koskaan meikki kasvoilla nukkumaan ja sen yhden kerran kun 1,5 vuotta sitten pesin ripsivärin hieman laiskasti pois, sain ärhäkän silmätulehduksen. Eli siis vastaus on puhdistus!

5. Käytätkö ihonhoidossa korealaista kosmetiikkaa? En juurikaan, joskin testailisin K-beautya todella mielelläni. Kun brändit eivät ole itselle niin tuttuja, ei tuotteita ole kuitenkaan tullut hankittua testiin. Jonkin verran käytän korealaisia kasvonaamioita, kuten Holika Holikaa ja Kocostarin huuli- ja silmänaamioita, mutta siihen se sitten jääkin.


6. Käytätkö misellivesiä? Satunnaisesti kyllä, jos käytössä ei ole kasvovesi ja meikinpuhdistusaine sen sijasta. Esimerkiksi Lumenen Lähde Bi-Phase misellivesi on toimiva ja poistaa myös vedenkestävän silmämeikin. Lisäksi minulla on odottamassa käyttöön pääsyään myös Lumenen Klassikko-sarjan misellivesi.

7. Mitä meikinpoistoainetta/-aineita käytät? Kuten jo tuossa edellä totesinkin, on käytössäni joko kasvovesi ja erillinen meikinpuhdistusaine tai pelkkä misellivesi hieman riippuen siitä, mitä tuotteita sattuu sillä hetkellä olemaan kaapissa. Kasvovetenä tykkään L' Occitanen Pionista ja Lumenen Kirkas-sarjan kasvovedestä. Puhdistan kasvot aamuisin joko misellivedellä tai kasvovedellä ja iltaisin pesen silmämeikin pois joko misellivedellä tai meikinpoistoaineella (esim. Lumenen öljytön Eye & Lip Makeup Remover). Kokonaisuudessaan pesen kasvot iltaisin suihkussa, jolloin putsarinani toimii Soap & Gloryn Vitamin C Facial Wash.

8. Käytätkö kasvoöljyjä? Jos käytät, mitkä ovat suosikkejasi? Harvemmin. Silloin kun isotretinoiinilääkitys oli päällä, kuivuivat kasvot niin reippaasti että käytin päivittäin Lumenen Vitamin Cocktail -öljyä kasvoilla. Nyt kun iho on rauhoittunut, ovat öljyt helposti liian tuhteja. Tällä hetkellä minulla on testissä eräs kasvoöljy sekaihoni satunnaisiin kuiviin kohtiin, josta raportoin myöhemmin hieman saatuani tuntumaa koostumukseen.

9. Suositko ihonhoidossa enemmän "tavallista synteettistä" kosmetikkaa vai luonnonkosmetiikkaa? Tällä hetkellä hyvin vahvasti synteettistä, enkä usko tilanteen jatkossa kovinkaan paljon muuttuvan. Itse asiassa olen kauneuspodcastien kautta seurannut myös paljon aiheesta käytävää keskustelua ja pohtinut myös aiheesta kirjoittamista tänne blogiin. Monesti nimittäin tuntuu, että käsitteet vegaaninen ja luonnonkosmetiikka sekä luonnonkosmetiikka ja "parempi" tai "turvallisempi" kosmetiikka sekoitetaan toisiinsa. Itse olen sitä mieltä, että pitkään tutkitut ja EU-alueella hyväksytyt synteettiset aineet eivät ole terveysriskejä, kun taas luonnonkosmetiikassa voidaan helposti käyttää ainesosia, joiden pitkäaikaisia vaikutuksia ei ole samalla tavalla tutkittu. Myöskään luonnonkosmetiikka ei ole aina vegaanista. Eri asia on toki sitten tiettyjen synteettisten ainesosien välttäminen, kuten itselläni esimerkiksi shampoossa ja kasvoputsarissa ovat vahvasti pesevät ja kuivattavat sulfaatit sekä vahvat keinotekoiset hajusteet.

10. Käytätkö kasvoilla aurinkosuojaa läpi vuoden? Käytän läpi vuoden meikkivoiteita, joista löytyy aurinkosuoja 15-30, eli siinä mielessä kyllä. Tosin perinteistä aurinkovoidetta en talvisin levitä iholleni.


11. Kuoritko kasvojesi ihoa? Kuinka usein ja millä tuotteilla? Kuorin noin kerran viikossa samassa yhteydessä, kun kuorin suihkussa muutenkin vartalon ihon. Kasvoille tykkään käyttää hieman limittäin sekä kemiallista kuorintaa että mekaanista kuorintaa (jossa ei tosin missään nimessä saa olla mikromuovisia kiteitä!). Tällä hetkellä käytössä ovat olleet monelle tuttu Lumenen Valo-sarjan kemiallinen kuorinta sekä Bettestä tullut Love Beauty & Planetin MuruMuru Butter and Rose mekaaninen kuorinta. Sain hiljattain myös testattavaksi hieman erilaisen kemiallisen kuorinnan, joka aktivoituu kasvohieronnan ansiosta – siitäkin kirjoittelen hieman myöhemmin testailun jälkeen.

12. Suositko ihonhoitotuotteiden osalta enemmän edullista markettikosmetiikkaa, kalliimpaa selektiivistä kosmetiikkaa vai jotain siltä väliltä? Ihonhoitotuotteissa ehkä pääsääntöisesti markettikosmetiikkaa, joskin pidän todella paljon myös esimerkiksi L' Occitanen ihonhoitotuotteista. Pääosa kasvovesistä, putsareista ja misellivesistä on markettikamaa, kun taas esimerkiksi seerumin ja voiteiden osalta saatan panostaa myös hieman kalliimpaan tuotteeseen.

13. Kuinka usein käytät kasvonaamioita? Noin kerran viikossa, joskus harvemmin. Oikeastaan fiiliksen mukaan silloin, kun iho tuntuu samealta ja epäpuhtaalta. Naamioiden osalta suosin syväpuhdistavia savipohjaisia naamioita, kun taas harvemmin käytän kosteuttavia seerumipohjaisia sheet maskeja.

14. Viisi suosikkibrändiäsi ihonhoitoon liittyen? Tässä yhteydessä sanoisin ne kaikkein käytetyimmät brändini, eli Lumenen, L' Occitanen, Ziajan ja The Body Shopin. Jonkin verran käytän myös Madaran kasvonaamioita, joten lasketaan se sitten vaikka viidenneksi.

15. Kuinka monta tuotetta keskimäärin kuuluu aamun ihonhoitorutiiniisi? Huimat kaksi! Eli puhdistus vanulla ja joko kasvovedellä tai misellivedellä, jonka jälkeen päivävoide.



16. Kuinka monta tuotetta keskimäärin kuuluu illan ihonhoitorutiiniisi? Neljä. Joko misellivesi tai meikinpuhdistusaine silmämeikin poistamiseen, jonka jälkeen suihkussa koko kasvojen putsari. Sen jälkeen laitan iholle seerumin ja yövoiteen.

17. Käytätkö erillisiä naamioita esimerkiksi huulille tai silmänalusiholle? Silmänalusiholle harvemmin, joskin siihen tarkoitukseen minulta löytyy kyllä Kocostarin Eye Patcheja. Huulille minulla olisi myös Kocostarin vastaavia huulinaamioita, mutta niiden käytön koen varsin epämukavaksi. Jos siis haluan naamion kuiville huulille, laitan L' Occitanen Delicious Multi Balmia paksusti huulille yön yli.

18. Käytkö kosmetologilla kasvohoidoissa? Jos käyt niin kuinka usein? En käy, ja syy on niinkin yksinkertainen, kuin opiskelijabudjetti. Täällä pk-seudulla kun kasvohoitoon saa helposti upotettua satasen (!). Nuorempana kävin aknen vuoksi satunnaisesti mekaanisessa ihonpuhdistuksessa ja sellaiseen menisin varmasti nytkin, jos johonkin menisin. Ihan hyvässä kunnossa iho on kuitenkin säilynyt myös kotikonsteilla ja lääkevoiteella.

19. Menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa? En missään tapauksessa! Kuten totesin jo tuolla ylempänä, on puhdistus ehdottomasti tärkein osa ihonhoitorutiinia.

20. Suosikkiseerumisi tällä hetkellä? Allaolevassa kuvassa oleva L' Occitanen Immortelle Reset -seerumi, josta kirjoittelin mm. tässä postauksessa. Seerumissa on ihanan persoonallinen yrttinen tuoksu ja sen sisältämät öljyhelmet poksahtavat iholle kasvoja hierottaessa. Tämä on auttanut selvästi omia aknearvissa ja ihon kunnon ylläpitämisessä.


21. Pahin moka, minkä ihonhoidossa voi mielestäsi tehdä? Liika peseminen tai liian kovakourainen ihonhoito, joka voi vaurioittaa erityisesti herkkää ihoa. Esimerkiksi kuorinnan suhteen kasvoilla kannattaa olla varovainen, ja käyttää ainoastaan kasvoille suunniteltuja tuotteita. Tämän lisäksi itse en suosittelisi myöskään kenellekään kotona tehtävää mikroneulausta, sillä ihoa tulee helposti käsiteltyä liikaa, jonka lisäksi kotioloissa tehdyssä mikroneulauksessa sekä neulan että kasvojen ihon hygieenisyys voi muodostua ongelmaksi – jätä neulaus siis ammattilaiselle!

22. Kärsitkö jostain sellaisesta iho-ongelmasta, mikä sinun pitää ottaa huomioon ihonhoitotuotteita valitessasi? Hormonaalinen akne on ongelma, josta ihotautilääkärini mukaan en välttämättä pääse koskaan lopullisesti eroon. Otankin siis ihoni aknetaipuvaisuuden ja T-alueen rasvoittuvuuden huomioon kaikkia ihonhoitotuotteita valitessani.

23. Pidätkö kangasnaamioista? Pidän erityisesti raikastavana ja hemmottelevana hoitona – sen kummemmin en ainakaan tämänhetkisen kokemukseni mukaan usko niiden vaikutuksiin satunnaisesti käytettynä. Sheet maskeja käyttäessäni huomaan kuitenkin aina pienen ilmastoahdistuksen nousevan sisimmästäni niiden roskaavuuden vuoksi, jonka puolesta toivoisinkin, että brändit kehittelisivät entistä enemmän biohajoavista materiaaleista valmistettuja sheet maskeja ja pakkauksia.

24. Reagoiko ihosi koskaan uusiin tuotteisiin esim. ärsyyntymällä, näppylöillä tai muulla tavoin? Ei reagoi. Voin lisäksi onnekseni todeta (ja koputtaa puuta), ettei minun tarvitse tuotteita valitessani ottaa huomioon mitään herkistymiä, vaikka paljon uusia tuotteita testailenkin ja vaihtelenkin.

25. Vaihtuvatko ihonhoitotuotteesi vuodenajan mukaan? Vaihtelevat osittain vuodenajan mukaan ja osittain sen mukaan, millaisista uusista lanseerauksista innostun. Pääsääntöisesti kasvovoiteet vaihtuvat kesäisin kevyempiin ja sellaisiin, joissa on mukana SPF. Sen sijaan talvisin käytän ravitsevampia ja paksumpia voiteita. Muuten oikeastaan tuotteeni eivät ole riippuvaisia vuodenajasta.


Laura

HUULTENHOITORUTIINI

6/18/2019

* Tuotteet saatu PR-lahjana
Aurinkoista tiistaita! Sain hiljattain lähetyksen L'Occitanelta, joka sisälti heidän vastalanseerattuja huulituotteitaan. Totesinkin Instagramin Storyissani, että testailen tuotteita ensin hetken itsekseni ja tulen sen jälkeen raportoimaan teille kokemuksiani. Ajattelin näyttää teille näiden tuotteiden kanssa sen, millainen oma huultenhoitorutiinini oikein on. Kerron tähän alkuun kuitenkin hieman faktoja näistä L' Occitanen uutuuksista.

L'Occitanen verkkosivujen mukaan uudessa huulituotesarjassa on mukana sekä huultenkuorintoja, suojaavaa huulivoidetta, sävytettyjä huulivoiteita että hedelmäisiä huulipunia. Tuotteiden koostumus sopii kasvissyöjille, eivätkä ne sisällä silikonia, mineraaliöljyjä tai eläinperäisiä ainesosia. Sävyjä löytyy kirkkaasta pomelonoranssista violettiin luumuun – siis täydellisiä sävyjä kesämekon ja kevyiden kiharoiden pariksi.



1. KUORINTA: DELICIOUS LIP SCRUB - RASPBERRY CRUSH

Huulten kuorinta kannattaa, sillä kuorinnan jälkeen kuolleet ihosolut irtoavat huulista ja sekä voiteet että punat levittyvät huulille tasaisemmin. L'Occitanen hellävarainen huulikuorinta pehmentääkin huulet välittömästi tehden niistä sileät ja hyväntuntuiset. Tuote hierotaan huuliin hellävaraisesti pyörivin liikkein ja huuhdellaan pois vedellä. Pieni määrä tuotetta riittää.

Tästä Raspberry Crush -kuorinnasta tuli uusi suosikkini, enkä usko enää palaavani aikaisempiin vastaaviini. Koostumus on todella miellyttävä, kuorintateho sopiva (ei liian raju) ja kuorinta tuoksuu oikeille tuoreille vadelmille. Ainut miinus tulee suhteellisen pienestä pakkauksesta hintaansa nähden, joskin tuote kyllä on riittoisa.


2. KOSTEUTUS: DELICIOUS MULTI-BALM

Kuorinnan jälkeen huulet kannattaa kosteuttaa samalla tavalla kuin kosteuttaisit kasvot tai vartalonkin kuorinnan ja puhdistuksen jälkeen. Delicious Multi-Balm on monitehoinen kosteuttava voide, jota voidaan käyttää pohjana huulipunalle, kosteuttavana voiteena sekä tehokosteuttavana naamiona. Sisältää runsaasti vitamiineja. Ohut kerros Multi-Balm-voidetta tekee huulista välittömästi pohjustetut ja kimmoisat. Multi-Balm-voide hoitaa huulia kuorintavoidekäsittelyn jälkeen sekä kosteuttaa ennen Fruity-huulipunan levittämistä. Käytän tätä myös yön yli hoitona huulille, jolloin levitän voidetta paksun kerroksen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa ja kuorin huulet vasta aamulla.

TAI

Delicious Tinted Balm on sävyttävä ja kosteuttava huulivoide, joka korostaa huulia raikkailla sävyillä. Levitä huulivoidetta huulten keskelle lisätäksesi väriä, ja samalla kuivat huulet nautiskelevat voiteen tarjoamasta kosteutuksesta. Sopii käytettäväksi joko sellaisenaan tai kuorintavoiteen jälkeen. Tuote toimii myös hyvänä 2 in 1 vaihtoehtona, jos haluat sekä tehokasta kosteutusta että kevyttä sävytystä ilman huulipunaa.




3. HUULIPUNA: FRUITY LIPSTICK

Viimeistelen huuleni lähes joka päivä joko huulikiillolla tai huulipunalla. Tämä kosteuttava, sävyttävä ja kiiltoa antava huulipuna sisältää ytimen, jossa on mm. E-vitamiinia ja pomelo-, porkkana- ja granaattiomenaöljyjä. Huulipunan ulkokerros muodostuu väripigmentistä ja kiillosta. Sävystä saa intensiivisen kerrostamalla ja luonnollisemman levittämällä yhden kerroksen tuotetta, häivyttäen sen huulille etusormella. Omia suosikkejani huulipunasävyjen joukosta ovat erityisesti kesäinen oranssihtava Gor-Juice Pomelo sekä klassinen punainen Red-Y To Play .
TAI 


Tämä tuote tekee huulista täyteläiset ja korostaa niitä ainutlaatuisella ruusunpunaisella sävyllä.  Fruity Balm Perfector tekee huulista huolitellut ja myös vahvistaa niiden omaa sävyä, jonka lisäksi se kosteuttaa huulia 8 tunnin ajan. Sopii käytettäväksi heti kuorintavoiteen jälkeen tai kosteutuksen jälkeen, ennen huulipunan levittämistä. Tämä on mielestäni sarjan helpoin, nopein ja myös monikäyttöisin tuote – se kosteuttaa tehokkaasti ja samalla kehittää huulille luonnollisen punaisen sävyn. Lisäksi tuote on helppo levittää siististi ilman sormia pakkauksestaan.
Kuvassa vasemmalla Fruity Balm Perfector, keskellä Gor-Juice Pomelo ja oikealla Red-Y To Play.

Red-Y To Play 

Laura

PARHAAT KAUNEUSPODCASTIT

6/16/2019

Keneltäkään somemaailmaa seuraavalta ei varmastikaan ole mennyt ohi podcastien trendi, ja uusia podeja tuntuukin pompsahtelevan nyt esiin jatkuvasti. Suurin osa podeista käsittelee lähinnä vaihtuvia viihteellisiä aiheita, kun taas hyvin harva bloggaajienkaan podcast keskittyy täysin kauneuteen tai kosmetiikkaan. Olenkin joutunut tekemään jonkin verran salapoliisityötä, jotta olen löytänyt itselleni muutamia suosikkeja kauneuspodcastien parista.

Pikku vinkkinä myös teille – kauneuspodit toimivat hyvin siinä vaiheessa, kun kaverit tai puoliso kyllästyvät kuuntelemaan jatkuvaa intoiluasi uusista tuotteista tai kauneustrendeistä. Rakastan kuunnella muiden kauneusvaikuttajien keskusteluja ja tuotesuosituksia, joista inspiroidun itsekin joka kerta podeja kuunnellessani. Parhaimmillaan podcastit voivat myös opettaa kosmetiikan tieteellisemmästä puolesta ja kemiasta, kuten yksi esimerkeistäni tässä postauksessa. Jos siis aihepiiriin liityvät podit kiinnostavat, kannattaa katsastaa ainakin nämä:


Eevis Liedes julkaisee yhtä suosikkipodcasteistani. Beauty Snacks -podcastin jokaisessa jaksossa on vaihtuva vieras, jonka kanssa Eevis keskustelee hieman vieraan taustan mukaan erilaisista kauneuteen, kauneusihanteisiin, trendeihin ja luottotuotteisiin liittyvistä teemoista. Lisäksi podin nimen mukaisesti jokainen vieras tuo mukanaan omia suosikkivälipalojaan, joiden kauneusvaikutuksista Eevis hauskasti kertoo podcastin alussa myös kuulijoille. Mukana jaksoissa on muun muassa suomalaisen kauneusalan legenda Raili Hulkkonen, juontaja Anni Hautala, stylisti Vesa Silver sekä kauneustoimittaja Emmi-Liia Sjöholm.

Breaking Beauty -podcastia pitävät kaksi pitkän linjan kauneustoimittajaa Jill Dunn ja Carlene Higgins. Jaksoissa vierailevat erilaisten kauneuteen liittyvien brändien perustajat, joiden kanssa keskustellaan muun muassa siitä, miten he ovat päätyneet alalle ja nousseet kaiken kansan tietoisuuteen. Vieraina jaksoissa ovat olleet esimerkiksi Mario Dedivanovic (Makeup by Mario), Nancy Twine (Briogeo), Brandon Truaxe (The Ordinary) ja Anastasia Soare (Anastasia Beverly Hills). Lisäksi joka toisessa jaksossa on mukana erillinen #TheGlowDown -osio, jossa Jill ja Carlene käyvät läpi uusimpia kosmetiikkalanseerauksia niin ihonhoidon, meikin kuin hiusten osalta.

The Beauty Brains -podcastin takana on kaksi kosmetiikka-alan kemistiä, Perry Romanowski ja Randy Schueller, jotka keskustelevat podcastissaan erilaisista kauneuteen liittyvistä trendeistä sekä niiden toimivuudesta tieteellinen näkökulma edellä. Podin ajatuksena onkin antaa informaatiota erilaisista tuotteista ja niiden vaikutuksista, joiden pohjalta kuluttajan on helpompi tehdä fiksuja ostopäätöksiä. Podijaksojen teemoina ovat olleet esimerkiksi Curly Girl -metodin takana oleva kemia, eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen kosmetiikan turvallisuuserot, hiustenpesun suositeltu tiheys sekä kosmetiikkatuotteiden greenwashing. Todella mielenkiintoinen podi, joka avaa kauneuskeskustelua erilaisesta näkökulmasta.

Oletteko te törmänneet kauneusaiheisiin podcasteihin ja jos olette, mitkä ovat omia suosikkejanne?

Laura

BETTEBOX KESÄKUU

6/12/2019

* Kaupallisessa yhteistyössä BetteBox, sisältää affiliate-linkkejä
Tässä kuussa boksin saapumiseen meni hieman normaalia pitempään, josta Bette myös reilusti tiedotti tilaajilleen. Sellaista sattuu, mutta nyt kesäkuun kesäbette* on täällä ja on aika käydä sen sisällön pariin! Tässä kuussa teemana oli iloa, väriä ja vauhtia – omasta mielestäni boksin sisältö kuvastikin teemaa erittäin osuvasti. Postauksen lopusta löydät myös 15% alennuskoodin Betten tilaukseen, joka on voimassa kesäkuun loppuun saakka. Nyt tuotteiden pariin!


AFTERSPA MINI MAKEUP REMOVER
Tarvitset vain vettä – superpehmeä kangas poistaa poistaa 100% meikistäsi. Ideaali kaikille ihotyypeille. Jättää kasvot pehmeiksi ja freesin tuntuisiksi. Kankaan avulla säästät sekä meikinpoistoainetta että pumpulia. Ovh 5.96e/kpl


LUMENE LUMINOUS SHINE - HUULIKIILTO 5ML SÄVY 1: PALE HONEY
Ultrakiiltävä huulikiilto sisältää hoitavia pohjoisia raaka-aineita sekä huulille kosteutetun ja täyteläisen lopputuloksen antavia ainesosia. Kosteuttava ja täyteläistävä koostumus levittyy helposti eikä tahmaa päivän aikana. Tuotteesta saatavilla kahdeksan sävyä sekä helmiäisellä että ilman. Ovh 9.90e/5ml


ZIAJA RAVITSEVA JALKAVOIDE 50ML
Tuotteen täyteläinen koostumus kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti. Oliivi- ja auringonkukkaöljy ravitsevat ja pehmentävät ihoa tehokkaasti. Erinomainen myös kovettumien hoitoon ja ehkäisyyn. Ovh 4.90e/50ml

VASELINE ORIGINAL HUULIVOIDE 2OG
Käytä tätä glitterin kanssa tai muuten vain. Vaseline Original -huulivoide pehmentää ja suojaa huulet välittömästi sekä vahvistaa niiden suojaa sisältä päin. Sisältää alkuperäistä Vaseline-vaseliinivoidetta, joka sitoo kosteutta ja saa huulet näyttämään kauniilta ja terveiltä. Tuote sopii myös glittermeikkien tekoon, jolloin kosmetiikkaglitterin saa kiinnitettyä vaseliinilla iholle helposti. Ovh 1.79e/20g


GLITTERNISTI FIJI XL KOSMEETTINEN GLITTER 5ML
Glitternistin hologrammihopeinen sekoitus Fiji XL koostuu useasta erikokoisesta glitterhileestä, joista suurin on halkaisijaltaan 7mm. Fiji XL näyttää upealta sekä kasvoissa, hiuksissa että vartalolla. Kaikki glitternistin glitterit ovat vegaanisia, myrkyttömiä eikä niitä ole testattu eläimillä. Ovh 6.50e/5ml


+ NJIE CASHEW ALMOND PROTEIN BAR & HOLLISTER FESTIVAL VIBES -TUOKSUKORTTI

Tämän kuun boksi oli mielestäni takuuvarmaa Betteä – mukana oli erityistä ilahtuneisuutta aiheuttaneita tuotteita sekä niitä "ihan kivoja" juttuja. Erityisesti innostuin meikinpoistoliinasta, jonka hankkimista olen pitkään suunnitellut, mutten koskaan saanut aikaiseksi. Pesen liinan ensin koneessa, jonka jälkeen otan sen testiin ja voin kertoa sen tehosta myös teille Instassa. Ainut ihmetyksen aihe liinan kohdalla oli se, että tuotteen jälleenmyyjäksi mainittiin Boots.com. Satun nimittäin tietämään, ettei Boots enää toimita tuotteitaan Brittien ulkopuolelle – mitenköhän uusi liina olisi siis mahdollista jatkossa tilata?

Toinen erityistä ihastusta herättänyt tuote oli ehdottomasti Glitternistin glitterit! Ensin ihmettelin tavallisen vaseliinin mukanaoloa boksissa, mutta kun luin tuotekortin tajusin, että tottakai – miten kekseliästä laittaa boksiin sekä glitter että vaseliini sen kiinnittämiseksi! Tämä oli kiva huomio Betteltä, jolloin ei tarvitse erikseen lähteä metsästämään kaupasta vaseliinia tai glitterliimaa glittereiden kiinnittämiseksi. Itse olen meikissäni monesti varsin klassinen ja neutraali, mutta esimerkiksi juuri kesän festareille voisi olla kiva kokeille glitteriä osana poskiluiden highlighteria, solisluilla tai vaikkapa hiuksissa. Olen glittermeikkien kanssa vielä todella aloittelija, joten vinkkejäkin sen suhteen otetaan vastaan!

Tällainen kokonaisuus oli siis kesäkuun BetteBoxissa*. Mikäli haluat ehtiä mukaan heinäkuun kesäbetten tilaukseen, niin koodilla kesäale15 saat 15% alennuksen kaikista tilausmuodoista (koodi voimassa kesäkuun ajan). Tilaamaan pääset tästä*! Heinäkuun boksin teemaksi kuvaillaan mysteerisesti sisältävän "onnea ja aurinkoa". Mitä ikinä se pitääkään sisällään, odotan boksia innolla ensimmäisen kesäbetten lupaavan sisällön ansiosta.

Laura

ONKO OPISKELIJALLA OIKEUTTA LOMAILLA?

6/09/2019

Kesäkuu alkoi, arki jatkuu. Kun koululaiset siirtyvät kesälomalle todistukset käsissään, korkeakouluopiskelija nappaa edelleen kirjan kainaloon ja istuu lämpimät kesäpäivät kirjastossa lukemassa tenttiin. Jos taas ei suorita kesäopintoja, viettää moni koko kesänsä töissä toimiston loisteputkivalojen alla. Kuinka moni muu opiskelija pystyy samaistumaan?

Myönnän, että haaveilen jo sisimmässäni palkkatyön mukanaan tuomista eduista säännöllisine tuloineen ja lounasetuineen, mutta ennen kaikkea vuosilomineen. Opiskelijalla kun ei oikeastaan ole oikeutta lomailla. Ensin opiskelet koko lukuvuoden täysipäiväisesti ja parhaimmillaan teet vielä siinä ohessa töitä. Sitten kun kesätauko yliopistossa koittaa, lakkaavat opintotuet ja kesäksi on mentävä töihin. Syksyllä sitten taas "pirteänä" takaisin luentosalin penkille. Onko opiskelijalla oikeutta lomailla? Ovatko opiskelijan voimavarat ehtymättömät?


Entistä enemmän puhutaan opiskelijoiden uupumisesta, kasvavista paineista ja stressistä. YTHS:n tekemän tutkimuksen mukaan korkeakouluopiskelijoista noin 30 % on kokenut psyykkisiä oireita kuten uupumusta, ylirasitusta ja stressiä. Lisäksi neljä prosenttia kärsii ahdistuksesta ja seitsemän prosenttia masennuksesta. (Lähde: YTHS.) Suunta kuulostaa todella huolestuttavalta, eivätkä ainakaan omasta mielestäni mediassa esillä olleet korkeakouluhakujen uudistukset ja niiden myötä tapahtuvat lukio-opiskelun mullistukset ainakaan helpota tilannetta. Samalla korkeakouluopiskelijoiden tukia ei ole korotettu suhteessa yleiseen indeksiin, tukikuukausia rajataan ja opiskelijoita painostetaan valmistumaan yhä nopeammin. Huoli toimeentulosta, mahdollisten säästöjen kerryttämisestä ja opintojen jälkeisestä työllistymisestä uuvuttaa monta opiskelijaa.

Onneksi entistä useampi nuori kuitenkin uskaltaa hakea apua. Kuten YTHS:n tutkimuksessa todetaan, voi olla sekä niin, että mielenterveysongelmien määrän on lisääntynyt, mutta osittain myös niin, että apua haetaan entistä matalammalla kynnyksellä. Myös opiskelija on inhimillinen ihminen, ja jokainen meistä kaipaa joskus pysähtymistä. Niinpä myös opiskelijalla tulisi olla oikeus lomailla. Tämän hyväksyminen on ollut myös minulle tunnollisena persoonana kovin vaikeaa. Kun opintoja on mahdollisuus suorittaa jatkuvasti omassa tahdissaan, tulee helposti olo, että aina tekee liian vähän ja liian hitaasti. Aina voisi tehdä enemmän. Tällöin keskeiseen asemaan astuukin kohtuullisuuden ja itsemyötätunnon opetteleminen. Välillä myös "ihan hyvä" riittää, eikä aina tarvitse olla reipas ja tehokas. On muistettava antaa itselleen aikaa myös palautua ja rentoutua.


Kuten moni teistä tietää, teen pääsääntöisesti töitä opintojeni ohessa koulun lukuvuoden mukaan. Tämä tarkoittaakin sitä, että kesäisin olen täysipäiväisesti opiskelijana ja tarkoituksena olisi suorittaa useampi kurssi. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin tarpeen lomailla. Haasteena on itse asettaa itselleen se aika, kun on vain tekemättä mitään. Miten siinä voi onnistua? Pohdin tätä ja mieleeni tuli ainakin muutama vinkki opiskelijan loma-ajan asettamiseen:

- Päätä kumpi tapa sopii sinulle paremmin: lomailu useamman kerran kesän aikana pienissä pätkissä, vai kerralla pitempään. Joillekin toimivat lyhyemmät irtiotot arjesta, kun taas toiset pääsevät irti rutiineista vasta pitemmän lomajakson aikana. Jos elämäntilanne ei salli pitempää lomajaksoa kesän aikana, myös vaikkapa viikko tai pidennetty viikonloppu on lomaa.

- Suunnittele ja käytä kalenteria. Kirjaa ennen kesää realistisesti kesän opintotavoitteet ja kurssit, jotka aiot suorittaa. Merkitse deadlinet ja palautuspäivät. Kirjaa kalenteriin myös selvästi se, mitkä viikot ovat lomailua varten. Kun loma on kirjattu kalenteriin, arvosta sitä merkintänä ja suunnitelmana yhtä paljon kuin muitakin kalenteriin merkitsemiäsi menoja.

- Opiskele myös terassilla tai kahvilassa, jos hyvän ilman missaaminen harmittaa. Myös esimerkiksi Kaisa-kirjaston seiskakerroksessa on rauhallinen terassi, jonne voi siirtyä sisätiloista opiskelemaan.

- Hoida ennen lomaa myös opiskeluun liittyvät pakolliset asiat, kuten seuraavan syksyn läsnäolevaksi ilmoittautuminen.

- Kun loma koittaa, tee kaikkea sellaista mitä et normaalissa arjessasi tekisi. Poistu kotoa, mökkeile, käy kulttuuritapahtumissa ja pyri välttämään opiskelusta puhumista. Tämä onnistuu helpoiten silloin, kun tietää saaneensa kaiken suunnitellun tehdyksi, jonka jälkeen opiskeluun liittyvät asiat voi hyvin jättää odottamaan syksyä. Enempää ei tarvitse tai pidäkään kesällä tehdä.


Omana tavoitteenani onkin tänä kesänä pitää hyvällä omallatunnolla kahden viikon kesäloma. Olen asettanut itselleni realistisen tavoitteen opinnoille kesän ajaksi, jota enempää en aio tehdä. Olen myös kertonut kaikille tutuille suunnitellun kesälomani ajankohdan, jolloin myös pidän siitä paremmin kiinni. Hyvin levänneenä ja rentoutuneena tiedän taas jaksavani sekä opiskella että työskennellä tehokkaammin syksyllä. Muistakaa siis arvostaa vapaa-aikaanne, omaa jaksamistanne ja olkaa itsellenne armollisia. Myös opiskelijalla tulee olla oikeus kesälomaan, oli se sitten lyhyt tai pitempi.


Laura

PARVEKKEEN SISUSTAMINEN BUDJETILLA

6/06/2019

Jo aikaisemmin täällä blogin puolella intoilin, miten pääsin nyt kevään ja kesän tullen sisustamaan kunnolla meidän 12 neliön lasitettua parveketta! Ainoaksi haasteeksi tässä projektissa tuli vastaan budjetti, joka ei ollut pohjaton. Otimmekin tavoitteeksemme niin sanotusti opiskelijaystävällisen parvekesisustuksen luomisen, joka onnistui yllättävän hyvin – koko parvekkeen sisustuksen hinnaksi tuli vain hieman päälle 100 euroa. Ajattelin jakaa vinkkejä ja yksityiskohtia myös teidän kanssanne, jos joku teistä kaipailee ideoita parvekkeelle kohtuuhinnalla!



Meiltä löytyi siis entuudestaan parvekekuvissa näkyvä Ikean parvekekaluston kulmapala, jonka olin ostanut Jyväskylän asuntooni Ikean löytötorilta aikanaan hyvällä alennuksella. Ikean löytötoria kannattaakin käydä aina kurkkimassa, nimittäin välillä sieltä todella nimensä mukaisesti tekee todella hyviä löytöjä. Nämäkin palat olisivat muuten olleet reilusti kalliimpia, mutta tämä ostamani pala oli luultavasti toiminut aikaisemmin myymälässä mallikappaleena, ja siksi sainkin sen edullisempaan hintaan.

Valkoinen rahi on myös Jyväskylän kodista jäänyt varastoon, ja nyt se löysikin tiensä parvekkeelle tuon Ikean kulmapalan kaveriksi. Istuma-alueen yhteydessä oleva pieni sivupöytä saattaa olla joillekin teistä tuttu Punavuoren kodistamme, jossa se toimitti sohvapöydän virkaa. Kun ostin loppuvuodesta HAY:n Tray-sohvapöydän, sai tämä Jyskin pöytä sitten väistyä parvekkeelle. Sohvan kulmapalan pehmuste on itse vanhasta vaahtomuovista ja fleecehuovasta ommeltu, jonka lisäksi sinivalkoiset tyynynpäälliset ovat parin vuoden takaa Ikean kesämallistosta hankittu muutamalla eurolla. Sisustustyylini muuttuessa Lexingtonin tyynynpäälliset eivät ole löytäneet meiltä sisältä itsellensä paikkaa, mutta mielestäni tyynynpäällinen sopii kivasti parvekkeen sisustukseen ja tunnelmaan.




Rakastan hyötykasveja, viherkasveja, kukkia ja yrttejä! Niiden kaikkien kasvattamisesta taisinkin olla eniten innoissani, kun sain tietää, että tulevassa asunnossamme tulisi olemaan iso parveke. Parvekkeen suunta on luoteinen, jonka vuoksi sen lasitukseen ei paahda ympäri päivän kuuma aurinko ja täten siellä voikin erilaisia kasveja kasvattaa. Istutuslaatikot (Stjärnanis) on ostettu Ikeasta 25e/kpl, ja niittasimme niiden pohjaan muutaman kerran taitettua jätesäkkiä pohjaksi, jolloin mullan voi kaataa suoraan laatikon sisään. Toisessa laatikoista kasvaa tällä hetkellä monivuotista niittykukkasekoitusta ja ruiskaunokkia, kun toisesta taas löytyy salaattia, kukkakaalia, parsakaalia ja keräkaalia. Kasvien kyltit askartelin itse Tigerin puukylteistä (1e 4kpl) leikkaamalla ja liimaamalla niihin Clas Ohlsonin liitutaulutarraa.

Takaseinän hylly on myös edullinen ostos Ikeasta, eli varmasti monelle jo tuttu Hyllis-hylly. Sillä oli hintaa 12 euroa ja se on säänkestävää terästä. Hyllyltä löytyy lisää hyötykasveja ja yrttejä Ikean teräsruukuista, joiden hinnat pyörivät 50 sentistä muutamaan euroon. Teräksen lisäksi tykkään terrakotan väristen Ingefära-ruukkujen antamasta kontrastista, nekin ovat Ikeasta 2 euroa kappale. Kulman omenalaatikko ei löytänyt sisältä sisustuksesta paikkaa, joten sekin toimittaa nyt kasvihyllyn virkaa parvekkeella – se on alun perin ostettu Granitista, muistaakseni 20 eurolla (nykyään laatikko taitaa olla 29.90 e). 




Halusin parvekkeelle myös pienen ruokaryhmän, jonka ääressä voi esimerkiksi tehdä töitä tai syödä aamupalaa. Edullisin ruokaryhmä löytyi sekin, yllätys yllätys, Ikeasta. Kyseessä on Tärnö-pöytä ja tuolit, joille tuli yhdessä hintaa 39 euroa. Kyseisen pöytäryhmän värit sopivat kivasti parvekkeen kukkalaatikoiden värimaailmaan, joten sinänsä kävikin hyvä tuuri, että saatiin kaikki osumaan yhteen näin edullisesti. Pehmusteet tuoleilla ovat Tokmannilta ostettu 2 kpl yhteensä 7 eurolla.

Laura

KESÄTUOKSU x 3

6/03/2019

Ihanaa alkanutta kesäkuuta! Kesän aurinko, kukkaloisto ja keventynyt pukeutuminen saivat minut pohtimaan niitä tuoksuja, joiden pariin palaan erityisesti kesäisin. Tästä alta löytyvät listattuna kolme omaa suosikkiani, jonka lisäksi lopussa kerron tämän kesän mahdollisesta uudesta hankinnastani... Onko teillä tiettyjä kesätuoksuja, joiden luokse palaatte vuodesta toiseen? Entä onko ostoslistallanne joku tietty tuoksu tälle kesälle?

Tätä tuoksua olen käyttänyt jo viime kesänä, ja tämä onkin ehdoton suosikkini kevyistä ja raikkaista kukkaistuoksuista. Tuoksussa yhdistyvät neroliuutteesta syntyvä sydäntuoksu ja madagaskarilainen orkidea-absoluutti. Lisäksi verkkosivuilla kuvaillaan, kuinka tuoksun vivahteista on havaittavissa hedelmäinen pomeranssi ja sydäntuoksussa myös persikkaiset vivahteet. Jos pitää raikkaista ja kepeistä kukkaistuoksuista, on tämä täydellinen valinta. Lisäplussa tulee myös supersöpöstä pullosta, joka minulla pääsee korulipaston päälle esille kesän ajaksi. *Tuote saatu pr-lahjana.

Vielä on nostettava toinen L' Occitanen tuoksu tässä yhteydessä esiin, sillä he jos joku osaavat tehdä raikkaita kukkaistuoksuja! Tämä tuoksu on itse asiassa yksi heidän bestsellereitänsä. Arlésienne on myös puuterinen ja kevyt kukkaistuksu, mutta erotuksena Néroli & Orkideaan, tässä tuoksussa tulevat raikkaat vivahteet mielestäni enemmän esiin. Tuoksussa on mm. bergamottia, sahramia, orvokkia ja ruusua. Jos joku sana tätä tuoksua kuvaisi parhaiten, olisi se naisellinen. *Tuote saatu pr-lahjana.

Kesällä body mistit ovat käytännöllisiä perinteisiin hajuvesiin verrattuna, sillä tuoksu on todella kevyt ja jopa "vesimäinen". Tuoksun suihkuttelun kanssa ei tarvitse olla ihan niin tarkka, ja sitä on kiva lisätä myös esimerkiksi avonaisiin hiuksiin. Ajattelin nostaa tässä postauksessa esiin kahden raikkaan ja kukkaisen tuoksun kaveriksi tämän Vanillan, koska se on osaltaan hieman täyteläisempi ja makeampi tuoksu. Jos siis tykkää hieman makeahkosta ja täyteläisestä tuoksusta, on tämä hyvä vaihtoehto. Body mistin kanssa ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että tuoksua suihkisi vahingossa liikaa. Victoria's Secretin sivuilla on muuten nyt menossa kampanja, jossa saat tilattua kaksi mistiä 21 eurolla ja kolme 27 eurolla.

Näiden tuoksujen lisäksi haavelistallani kesälle olisi hankkia, yllätys yllätys, L' Occitanen legendaarinen Verbena. Monelle tuo sitruunaiselta tuoksuva, rautayrtistä valmistettu tuoksu onkin varmasti yksi tutuimpia L' Occitanen tuotteita. En ole aikaisemmin tätä tuoksua omistanut, mutta kuvittelisin sen sopivan hyvin esimerkiksi suihkunraikkaalle iholle body spray-tyyppisesti. Sen lisäksi ajatuksen tasolla haaveilen Guerlainin Meteorites -tuoksusta, jonka kukkainen ja puuterinen tuoksu on tuttu Guerlainin meikkituotteista. Tuossa tuoksussa on niin kaunis pullokin... Ehkä vielä joskus!

Laura
© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika