Slider

HELLEMEKOSSA

5/28/2018


Huh, hellettä! Viikonloppu oli ainakin täällä Helsingissä melkein tuskaisen kuuma, kun tuulenvirettä ei ollut nimeksikään ja kaduilla kävellessä paahtoi suora auringonpaiste kasvoille. Valitsinkin päälleni lauantaina hellemekon, jolla saa olkapäät peittoon palamiselta ja jonka pitkä, väljä helma viilentää. Ihmettelin, kuinka paljon katseita mekko käänti liikenteessä - mielestäni kyseessä on aika perusmekko, mutta silti tämä tuntui herättävän huomiota! 

Kyseinen mekko on ollut viimeksi päällä Dubaissa, jonne sen ostinkin hieman peittävämpänä asuna. Näin vanhemmalla iällä en enää nauti minihameissa kulkemisesta - kun on hieman enemmän helmaa ja hihaa, ei tarvitse kokoajan pelätä että jostain suunnasta vilkkuu liikaa ja olokin on mukavampi. Tämä mekko onkin monikäyttöinen ja kaunis lisä hellevaatteideni joukkoon!

MEKKO & TENNARIT / H&M

10 X THIS OR THAT ?

5/22/2018

Tämä haaste on pyörinyt somessa jo jonkin aikaa ja se tuntui hauskalta, joten tartuin itsekin tuumasta toimeen! Ideana on siis valita kahdesta vaihtoehdosta ja hieman perustella, miksi valitsi juuri näin. Ehkäpä tämän jälkeen opitte minusta taas jotain uutta? Tai sitten kaikki vastaukset ovat jo ihan itsestäänselvyyksiä, haha. Mutta mennään haasteen pariin!

KAUPUNGIN YDIN VAI LUONNON LÄHEISYYS?
Nyt, reilu puoli vuotta Helsingin keskustassa asuneena voin todeta, että olen täällä ytimessä enemmän kotonani kuin missään muualla aikaisemmin.

SUIHKU AAMULLA VAI ILLALLA?
Ehdottomasti illalla, treenin jälkeen freesaus, meikkien puhdistus ja raikkaana nukkumaan. Kenellä on aikaa herätä suihkuun aamuisin, pestä hiuksia ja vielä föönatakin? Ain't nobody got time for that!

KULTA VAI HOPEA? 
Kultaiset korut ruskettunutta ihoa ja vaaleita hiuksia vasten näyttävät ehdottomasti imartelevimmalta.

KEVÄT VAI SYKSY? 
Tulevan kesän suunnittelu ja fiilis, valo sekä lämpö - tarvitseeko muuten perustellakaan?

SUUNNITELTU VAI EXTEMPORE?
Tykkään olla aina ajan tasalla suunnitelmistani, ja äkilliset tilanteet saavat pakan nopeasti sekaisin - tässä tosin haluaisin kehittyä, ja oppia sopeutumaan entistä paremmin myös äkillisiin tilanteisiin.
YKSIN VAI YHDESSÄ TYÖSKENTELY?
Vastaisin mielelläni että molempia tasaisesti, mutta jos on valittava, niin yksin työskentely. Nautin, kun saan itsenäisesti suunnitella muun muassa aikatauluni ja työtapani. Toisaalta myös yhdessä työskentely tuo mukanaan muun muassa tärkeitä uusia ideoita ja tiimin tukea.

KOKEMUS VAI MUKAVUUS
Haluaisin sanoa kokemus, mutta olen todella mukavuudenhaluinen ja usein jäänkin kokemuksia mieluummin rentoutumaan rauhassa ja mukavasti. 

AAMUT VAI MYÖHÄISET ILLAT?
Ehdottomasti myöhäiset illat, jolloin luovuus pääsee valloilleen ja parhaat ideat syntyvät - esimerkiksi suurin inspiraatio kitaransoittoon tai blogipostauksiin tulee lähes aina iltaisin. Pahoittelut naapureille...

SOITTO VAI TEKSTARI?
Soittelen lähinnä työasioissa, muuten iso osa kommunikaatiosta hoituu Whatsapin kautta.

PUNAVIINI VAI VALKOVIINI?
Ainut, johon on vastattava ettei kumpikaan, vaan kuohuviini!



VALKOISTA JA RAITAA

5/20/2018


Perjantaina lähdimme ekstempore töiden jälkeen iltakävelylle, jonka jälkeen löysimme itsemme Mattolaiturilta kuohuvat kädessä - aika täydellinen perjantai-ilta siis. On ihanaa huomata, miten Helsinki herää henkiin näin kesän tullen, ja joka paikassa on paljon iloisia ihmisiä! Merenranta, lukemattomat terassit ja kahvilat ovat kyllä yksiä parhaita asioita keskustassa asumisessa näin kesäisin. 

Napattiin samalla myös nämä pikaiset kuvat asusta, joka illaksi valikoitui päälle. Housut ovat tämän kesään yksi lemppareistani - nämä ovat nimittäin todella viileät ja mukavat päällä hieman kovemmillakin helteillä. Sinivalkoinen raitakuosi tekee housuista freesit ja saa ne sopimaan monen kanssa! Housujen kaverina päällä oli valkoinen Lindexin varastomyynneistä ostettu paita, jolle jäi hintaa muistaakseni huimat viisi euroa. Valkoisen puuvillapaidan yksityiskohtina toimivat ihanat puhvihihat ja nyöritykset. Kivan simppeli ja rento asu!

PAITA / LINDEX
HOUSUT / ZARA
TENNARIT / H&M


TOUKOKUUN BETTEBOX

5/12/2018

* kaupallinen yhteistyö: BetteBox

Toukokuun BetteBox saapui minulle eilen. Tuttuun tapaani hypistelin tuotteita ja tässä postauksessa jaan tietoa tuotteista teille, fiilistelen niitä ja pohdin omia suosikkejani. Kokonaisuutena voisin sanoa tämän boxin olleen hieman sekava, enkä oikeastaan löytänyt tuotteista samanlaista yhtenäisyyttä kuin yleensä. Boksissa oli pari tuotetta, joista innostuin ja myös pari, jotka laitan suoraan eteenpäin. Mennäänpä kuitenkin nyt boksin tuotteiden pariin:
SCHWARZKOPF LIVE COLOR SPRAY VÄRISUIHKE 120ML
Värisuihkeella luot trendikkäitä tehosteita tai pastellin sävyjä vaalennettuihin, värjättyihin tai luonnollisiin hiuksiin. Kuivuu välittömästi ja lähtee pois yhdellä shampoopesulla. Tarkalla suuttimella saat helposti värjättyä halutut osiot. Näyttävä lopputulos myös tummaan hiuspohjaan. Ovh 7/120ml

RICH PURE LUXURY MIRACLE RENEW CC CREAM HOITOVOIDE 100ML
CC-voide on hiuksia elvyttävä ja raikastava hoitovoide, jolla saat hiusten muotoiluun höyhenenkevyttä rakennetta. Voide uudistaa, suojaa, kesyttää ja kosteuttaa, jotta hiuksista tulisi sileämmät, kiiltävämmät ja eloisammat. Hiusvoide sopii föönausvoiteeksi tai elvyttämään kuivia kiharoita. Ovh 15.90/100ml
MUUMI HIUSLENKIT
Spiraalin muotoiset hiuslenkit on käsitelty 100% luonnollisilla eteerisillä öljyillä (kurjenpolvi, sitruunaruoho, piparminttu ja laventeli), minkä vuoksi ne pitävät kampauksen kuosissa ja kesän häiritsevät ötökät loitolla. Vedenkestävät hiuslenkit säilyttävät tehonsa 250 tuntia tuotteen pakkauksen avaamisesta. Ovh 6.99/pakkaus

ULTRASUN FACE SPF30 AURINKOSUOJAVOIDE 7ML
Tehokkaasti sekä kemiallisesti että fysikaalisesti UVA- ja UVB -säteiltä suojaava aurinkosuojavoide kasvoille. Antioksidantteja sisältävä ja vedenkestävä aurinkovoide ehkäisee auringon säteilyn aiheuttamia ikääntymisen merkkejä. Erittäin nopeasti imeytyvä kevyt koostumus ei jätä ihoa rasvaiseksi. Ovh 25.50/50ml
LUMENE VALO GLOW REVEAL KIRKASTAVA & KUORIVA NAAMIO 15ML
Kirkastava ja kuoriva naamio piristää väsynyttä ja sameaa ihoa paljastaen hetkessä säteilevän, tasaisen ja nuorekkaan ihon. Kirkastaa ihoa pohjoisen Nordic C -yhdisteen sisältämän lakan marjauutteen ja C-vitamiinin sekä niihin yhdistettyjen luonnollisten AHA-happojen avulla. Ovh 14.90/75ml
+ KENZO WORLD EDP 1ML

Harvoin totean näin, mutta tässä kuussa olin itse melko pettynyt boksin kokonaisuuteen. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, ei tässä boksissa tuntunut olevan sellaista 'punaista lankaa' kuin yleensä, sillä samassa boksissa tulee Muumi-hiuslenkkejä ja kirkastavaa kasvonaamiota. Myös sininen värisuihke hämmenti, sillä vappu meni jo... Itselläni lähteekin suoraan kiertoon ainakin tuo värisuihke (ei ole ihan minun juttuni) sekä hiuslenkit, joiden hajusta en pitänyt. Ehkäpä äitini ottaa ne mökkeillessään käyttöön.

Sen sijaan tuotteet joista tykkäsin, olivat hiusten CC-voide ja Lumenen naamio. Naamion kohdalla olisin tosin toivonut, että tuote olisi voinut olla täysikokoinen, sillä näitä pieniä näyteputeleita on tullut aika usein (esim. hiljattain tullut Harmonia). Myös kasvojen aurinkosuojavoide on kiva ja tykkään tuotteesta, mutta näitä 7 millilitran näytteitä saa myös apteekeista ilmaiseksi... Harmi siis sinänsä, että kivat tuotteet olivat tällä kertaa juuri näytekokoisia. Tuota hiusten CC-voidetta ehdin jo testaamaankin, ja se silotti ainakin minun hentoa, kuivaa hiustani tosi kivasti. 

Sellaisia ajatuksia tässä kuussa, mutta ehkä aina ei vaan voi voittaa. Vielä ehdit kuitenkin mukaan kesäkuun boksin tilaukseen tästä linkistä. Kesäkuun boksissa luvataan ennakkotietojen mukaan olevan muun muassa neljä täysikokoista uutuustuotetta, joiden mukana after sun -tuote ja monikäyttöinen hiustuote. Lisäksi paljastetaan, että boksissa päästään kokeilemaan kauneustuotetta uudelta yhteistyökumppanilta ja uutuusmeikkituotetta Lumenelta. Mielenkiinnolla kesäkuuta odotellen siis, jospa se olisi taas positiivinen yllätys!

MARIMEKKO MINI VASE

5/10/2018


Tämä pieni, sininen ihanuus löysi tiensä meidän olohuoneeseen tällä viikolla! Olen haaveillut tästä kyseisestä minimaljakosta jo pitkään, ja nyt Marimekon kantistarjouksen aikaan saimme vihdoin hankittua sen pienellä alennuksella kotiin. Marikylän jäsenille on siis vielä sunnuntaihin saakka kaikista maljakoista -20% sekä logokassi kaupan päälle. Mahtava tarjous, jolla sain haluamani maljakon  ja vielä luotto kauppakassinkin samaan hintaan. Tämä maljakko on tainnut tosin muidenkin mielestä olla aika ihana, sillä se oli loppuunmyyty koko verkkokaupasta ja myös koko Etelä-Suomen alueelta. Onneksi ihana myyjä sai tilattua yhden kappaleen pohjoisemmasta meille - iso kiitos siitä!

Kyseinen maljakko on siis todella, nimensä mukaisesti mini - korkeutta on noin 6 senttimetriä! Toisaalta, juuri kokonsa vuoksi tämä herkullinen sininen väri pääsee mielestäni juuri sopivasti oikeuksiinsa - ei liikaa väriä, mutta pieni pirteä ripaus kaiken harmaan ja valkoisen keskelle. Lisäksi vaalea sininen sopii mielestäni täydellisesti isomman puuterinvärisen Marimekon Flower -maljakon kanssa. Molemmissa on muuten myös sama suunnittelija, eli Carina Seth Andersson. Mitä tykkäätte tästä minimaljakosta, hankkisitteko näin pienen maljakon omaan sisustukseenne? 

HAAVEENA OMA ASUNTO

5/04/2018


Erästä asiaa olen pyöritellyt mielessäni jo 18-vuotiaasta saakka, mutten koskaan ole vaan saanut aikaiseksi - nimittäin asuntosäästötilin avaaminen. Olen aina tiennyt ja ajatellut, että aikainen asuntosäästämisen aloittaminen olisi fiksua, mutta sitten ajatus on kuitenkin jäänyt ja shoppailu voittanut vaihtoehdoissa säästämisen. No, nyt sitten vihdoin, viisi vuotta myöhemmin sain aikaiseksi varattua ajan pankkiin ja pääsen keskustelemaan mieltä askarruttavista asioista ASP-tiliin ja lainaan liittyen! Harvemmin menen blogissa näin henkilökohtaisiin asioihin tai varsinkaan rahaan, mutta tämän aiheen koen todella ajankohtaiseksi juuri monelle ikäiselleni ja siksi haluaisinkin avata hieman omia ajatuksiani. Ehkäpä joku teistä pystyy samaistumaan ja jakamaan omia kokemuksiaan omistusasunnon hankkimiseen liittyen? 

Jos tässä vaiheessa mietit, että mikä ihmeen ASP, niin tässä tiivistetysti idean ydin OP:n sivujen mukaan: "ASP-tili on vaivaton ja palkitseva tapa säästää ensimmäiseen omaan asuntoon. Kun säästät osan asunnon hankintahinnasta, lainaamme sinulle loput. ASP tarjoaa paremman koron säästöille ja paremmat lainaehdot. Kun 10 % kodin kauppahinnasta on säästössä, pankki voi myöntää sinulle loput kodin kauppahinnasta ASP-lainana. " Lisäksi ASP-lainaan kuuluu esimerkiksi maksuton korkotuki, joka kattaa korkomenojasi tilanteessa, jossa korot nousisivat. ASPille voi säästää omien tulojen mukaan vaihtelevia summia kuitenkin niin, että talletuksia tulee vähintään kahdeksalta vuosineljännekseltä (eli kahden vuoden ajan).

Itsehän olen vielä täysipäiväinen opiskelija ja pohdinkin, että miten asuntosäästäminen olisi mahdollista vielä pienillä tuloilla. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos en aloita nyt, en kerrytä sitäkään vähää mitä satunnaisesti säästettynä saisin kasaan - parempi siis aloittaa ajoissa ja pikkuhiljaa kerrytellä pottia pienistä puroista kohti isompaa jokea. Minimitalletus ASP tilille on 150 euroa kolmen kuukauden ajalta, joka tekee kuukaudessa noin 50 euroa - se raha menee helposti jo ulkona syötyyn lounaaseen ja Zaran paitaan. Myös satunnaisten töiden salliessa summaa on mahdollista kasvattaa ja laittaa säästöön enemmän. Itse koen, että pelkältä säästötililtä rahaa on helpompi siirtää käyttöön, kun taas ASPille tallettaessa rahat ovat paremmassa 'turvassa' kasvamassa pientä korkoa ja kerryttämässä säästöjäni.

Nyt on puhuttu rahasta ja säästämisestä, joten puhutaanpa vähän siitä ihanammasta osuudesta! Millaisen asunnon me sitten haluaisimme hankkia? Ensiasunnon haaveena olisi pieni, kompakti kerrostaloasunto Helsingin kantakaupungissa. Omia suosikkialueitani olisivat Kruununhaka, Ullanlinna, Eira ja Punavuori. Tunnetusti näillä alueilla myös neliöhinnat ovat pilvissä, taitavat huidella keskimäärin 7000 ja 10 000 euron välillä. Tämä tarkoittaa väistämättäkin sitä, että jos sijainnissa panostaa, jossain muussa on pihistettävä - esimerkiksi neliöissä. Tällä hetkellä asumme 35 neliön asunnossa ja koemme molemmat, ettei tämän kokoinen asunto ole liian ahdas kahdelle. Ainut asia mitä haluaisimme lisää olisi erillinen makuuhuone, eli kaksio yksiön sijaan. Siitä syystä esimerkiksi 38-40 neliön kaksion etsiminen on varsin realistinen vaihtoehto. Toisaalta myös suuri, pohjaltaan sopiva yksiö olisi potentiaalinen, jos se mahdollistaisi erillisen väliseinän tai muun ratkaisun rakentamisen rajaamaan tilaa, kuten ylläolevassa kuvassa.

Paras mahdollinen tilanne olisi löytää asunto, joka olisi todella huonossa kunnossa ja hinta sen vuoksi alhainen. Meiltä löytyy suvusta paljon käsistään taitavia remppaihmisiä, jonka vuoksi olisikin ihanaa saada räjäyttää asunto ihan alusta asti oman näköiseksi. Toisaalta vastaan on tullut myös muutamia potentiaalisia kohteita, joissa hinta on tulevan putkiremontin vuoksi ollut varsin alhainen, jonka yhteydessä olisi mahdollista tehdä muutoksia esim. keittiöön ja kylppäriin. Seurailemme ihan viihteen vuoksi Oikotien myytäviä asuntoja jo nyt lähes viikottain ja haaveilemme siitä, millaisen kodin mahdollisesti voisimme hankkia - vielä on kuitenkin matkaa siihen, että saamme molemmat alkupääoman kokonaan kerrytettyä ja asunnon osto on todella realistista.

Minulla on aina ollut haaveena hankkia oma koti, enkä haluaisikaan asua vuokralla yhtään sen pidempään kuin taloudellisesti on pakko. Ensimmäinen askel kohti omaa kotia onkin pian kuitenkin tehty, kun saan tilin avattua ja siirrettyä säästöjäni sinne kasvattamaan tuota omaa alkupääomaa. Kunhan on tarpeeksi motivaatiota laittaa myös tulevista palkkatuloista säästöjä sivuun uskon, että oman asunnon osto muutama vuosi työelämään astumisen jälkeen voisi olla hyvinkin realistinen tavoite.

Onko teillä haaveita omistusasunnosta tai oletteko jo aloittaneet asuntosäästämisen? Koetteko asuntoon sijoittamisen hyvänä mahdollisuutena, vai asutteko mieluummin vuokralla? 



TOUKOKUUN KUULUMISIA

5/03/2018


Ihanaa alkanutta toukokuuta! Vappu sujui täällä oikein mukavissa ja varsin rauhallisissa merkeissä poikaystävän perheen ja meidän yhteisten ystävien kera. Vapunpäivänä oli tarkoitus lähteä piknikille, joka kuitenkin sään puolesta vaihtui viime tingassa sisäpiknikiksi Keisari Aarnio -sarjaa katsellen. Nyt on kuitenkin vapusta toivuttu ja olemme kumpikin palanneet arjen sekä töiden pariin - ajattelinkin päivitellä tähän väliin ihan vain kuulumisia, sillä tuleva toukokuu tulee varmasti olemaan blogissa hieman normaalia hiljaisempi kuukausi.

Eilen suoritin viimeisen seminaari-istuntoni tälle keväälle, jonka lisäksi enää on opinnoista jäljellä yhden luentopäiväkirjan palautus huomenna! Koko toukokuu meneekin opintojeni ihka ensimmäisen harjoittelujakson parissa, joka on varsin intensiivinen ja tulee varmasti vaatimaan paljon keskittymistä sekä energiaa. Teen 8 tunnin työpäivien lisäksi vielä harjoittelu- ja oppimispäiväkirjaa, joten uskonkin, että blogi tulee jäämään tulevan kuukauden aikana hiljaiseksi. Viikonloppuisin pyrin kuitenkin julkaisemaan teille ne joka kuukauden peruspostaukset, kuten esimerkiksi toukokuun BetteBoxin. Ymmärrettävästi fokus on nyt kuitenkin pääasiallisesti muissa hommissa kuin blogissa ja harrastuksissa.
Koulu tosiaan sujuu edelleen ihan ajallaan, ja opiskelen myös kesällä parin kurssin verran, jonka lisäksi pyrin lomailemaan parisen viikkoa. Näin toukokuun koittaessa fiilikset alkavatkin olla jo lähenevässä kesässä, ja suunnitelmia tulevalle kesälle onkin tullut tehtyä. Sen lisäksi huomaan ihan selvästi, miten mieliala on piristynyt ihan huimasti tuon auringonpaisteen ja lämmön vuoksi - jaksaa aivan eri tavalla esimerkiksi tehdä duuneja pitkällekin iltaan ja vielä sen jälkeen lähteä liikkumaan! Energian lisääntymisen lisäksi huomaan oman motivaationi lisääntymisen myös tulevaisuuden suhteen - katse alkaa siintää entistä enemmän tulevissa tavoitteissa, haaveissa ja suunnitelmissa. Niistä ajattelin kirjoittaa kuitenkin lisää vielä tarkemmin erillisessä postauksessaan.

Arki rullaa todella tavallisesti eteenpäin, ja ehkä juuri siitä syystä on vaikeaa keksiäkään mitään sen kummempaa kirjoitettavaa kuulumisiksi - ihan sitä samaa mitä aina. Töitä, koulua, urheilua... Tuleva kuukausi tosin tulee olemaan hieman poikkeava jo ihan siitäkin syystä, että suoritan harjoittelun toisella paikkakunnalla kuin Helsingissä. Kovasti jännittää jo nyt uusi työympäristö, ihmiset ja se, miltä hommat sitten konkreettisesti tuntuvat. Mutta uudet asiat ja kokemukset tietävät ihan varmasti pelkkää hyvää niin oman ammatillisuuden kuin motivaationkin kannalta. 

Mukavaa loppuviikkoa teille kaikille! Muistakaa, että postaustoiveita saa jättää joko tänne kommenttiboksiin, Instagramin directiin tai sähköpostiin, joka löytyy blogin sivupalkista :) 



© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika