Slider

SISUSTUSELEMENTTINÄ PLANTUI + ARVONTA

2/26/2021

 * Kaupallisessa yhteistyössä Plantui, sisältää mainoslinkkejä


Olen kirjoittanut Plantuista kerran aikaisemmin täällä blogissa, ja tuo postaus on noussut yhdeksi kaikkien aikojen luetuimmista postauksistani. Ilokseni voinkin kertoa, että jatkan yhteistyötäni Plantuin kanssa myös vuonna 2021, joka tarkoittaa lisää sisältöä, alekoodeja ja arvontoja Plantuihin liittyen myös teille! Yhteistyömme jatkon kunniaksi ehdotin, että laittaisimme heti tämän julkaisun yhteydessä pystyyn arvonnan, jossa joku onnekas teistä voittaa itselleen Plantuin Smart Garden 3 -älypuutarhan.

Minulla on ollut Plantui kohta noin vuoden ajan ja olenkin ehtinyt kasvattaa siinä vaikka ja mitä yrteistä vihreisiin kasviksiin. Tällä hetkellä kasvamassa on ensimmäistä kertaa oranssit kirsikkatomaatit, joiden kasvuaika on hieman pidempi, mutta jotka toisaalta tuottavat parhaimmillaan satoa myös kuukausiksi eteenpäin. Laitoin omaan Smart Garden 6 -puutarhaani kasvamaan kaksi kirsikkatomaattia ja yhden basilikan, sillä kirsikkatomaateille neuvottiin antamaan Plantuissa hieman tavallista enemmän tilaa. Täysikokoisinahan niistä voi tulla todella runsaita ja leveitä kasveja. Yhden basilikan laitoin kuitenkin tomaattien kaveriksi ihan vain arkiruokien maustamista ja Kaapon herkutteluja ajatellen.


Jos et ole lukenut aikaisempaa postaustani Plantuista, pääsette tutustumaan laitteen taustoihin ja perusteisiin tässä postauksessa. Voin edelleen todeta, että kyseinen laite on jokaisen penninsä väärti. Muotoilu on yksinkertaisen tyylikästä, suomalaista designia ja omien kasvien kasvattaminen siinä on helppoa sekä siistiä. Yksi basilika Plantuissa voi tuottaa parhaimmillaan jopa ison kestokassillisen verran basilikaruukkuja, joka vastaa siis useamman kuukauden yrttejä. Kun satoa napsii pikku hiljaa, kasvi kasvaa aina takaisin vahvempana ja elinvoimaisempana.

Tämän postauksen kuvissa Plantuissani on kasvamassa loppuvuoden kasvit ja yrtit, joita olivat rucola, mizuna, basilika, paksoi ja punainen paksoi. Näistä etenkin mizuna osoittautui yllättäjäksi, sillä tätä mausteista, nopeasti kasvavaa yrttiä en ollut aikaisemmin testannut tai löytänyt markettien hyllyiltä. Myös paksoi on ollut meillä kovassa käytössä, sillä se sopii erityisen hyvin esimerkiksi kaikenlaisiin aasialaisiin ruokiin – wokkeihin, kesärulliin ja curryihin. 

Kuten kuvista saattaa huomata, kokeilin loppuvuodesta siirtää Plantuini osaksi olohuoneen sisustusta. Aikaisemmin laite on ollut meillä keittiön kulmassa, mutta pimeän vuodenajan tullen ajattelin sen tuovan mukavaa vihreyttä ja valoa olohuoneenkin puolelle. Värityksensä ja designinsa puolesta laite sopikin erityisen hyvin myös sisustuselementtinä käytettäväksi! Voisin hyvin kuvitella hankkivani joskus tulevaisuudessa myös ihan erillisen Plantuin sisustus- ja keittiökäyttöön, jolloin sisustuksessa toimivan Plantuin voisi pysyvästi asettaa osaksi olohuonetta. Sisustuselementtinä käytettävään laitteeseen voisi hyvin istuttaa esimerkiksi Plantuin sivuilta saatavista siemenistä syötäviä kukkia tai kokeilla oman lempparikasvin kasvattamista tyhjissä Experimental Kit -kapseleissa.

En ole vielä osannut päättää, jätänkö Plantuin lopullisesti osaksi olohuoneen sisustusta, vai siirränkö sen kevään tullen takaisin keittiöön sille paikalle, missä se aikaisemmin oli. Keittiössä laitteesta on toisaalta helppo napsia ruoanlaittoon ja ruokien koristeluun yrttejä, kun ne ovat nopeasti ulottuvilla. Miten te tekisitte – pitäisittekö oman Plantuinne keittiössä vai olohuoneessa tai makuuhuoneessa sisustuselementtinä?


Kuten jo ylempänä mainitsin, osana jatkuvaa yhteistyötämme Plantuin kanssa saan järjestää teille arvonnan yhdestä Plantui Smart Garden 3 -laitteesta! Laite sopii pieneen keittiöön tai hyvin myös esimerkiksi sisustuselementiksi. Laitteessa on paikka kolmelle kasville tai yrtille ja mukana tulee myös kaksi korotuspalaa, joiden avulla laitteen korkeutta voidaan nostaa kasvien kasvun mukaan. Palkinnon arvo on 149€. 

Pääset osallistumaan arvontaan Instagram-tililläni @lauraaannika. Seuraa tiliäni ja kommentoi viimeisintä Plantui-kuvaani tagaamalla mukaan joku, joka voisi myös ilahtua palkinnosta. Voit lisätä mahdollisuuksiasi voittoon tagaamalla useamman henkilön, jokainen uusi kommentti on uusi arpa. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 7.3. klo 22 saakka, jonka jälkeen olen voittajaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Mikäli et malta odottaa arvonnan loppuun saakka, niin alennuskoodini Plantuille on vielä voimassa. Koodilla LAURAANNIKA saat kaikesta Plantuin verkkokaupassa 20 % alennuksen! Älypuutarhoihin, kasvikapseleihin ja muihin lisäosiin pääset helposti tutustumaan tästä linkistä. Jos teillä herää kysyttävää kasvikapseleihin, laitteeseen tai kasvatukseen liittyen, vastailen kysymyksiinne oikein mielelläni esim. blogin kommenttiboksissa tai Instassa. Nyt kuitenkin kovasti onnea kaikille arvontaan! Plantuin pariin palataan blogissa varmasti taas sitten, kun saan kirsikkatomaattini kukkimaan ja satoa tuottamaan.


Laura

LOOKFANTASTIC BEAUTY BOX - HELMIKUU 2021

2/21/2021

 * Boksi saatu PR-lahjana, sisältää mainoslinkkejä


Helmikuun Lookfantastic Beauty Box* saapui reilu viikko sitten, ja tässä kuussa teemana on Treasure. Oli mukava huomata, että tässä kuussa perinteinen tuotelehtinen teki paluun, sillä tammikuussa tietoja tuotteista sai metsästää itse verkosta varsin vaivalloisesti. Kuukauden teeman mukaisesti boksi sisältää tuotteita, joiden avulla itseä on mahdollista kohdella kuin aarretta. Kokonaisuus oli mukavan monipuolinen, sillä mukana oli sekä värikosmetiikkaa, ihonhoitotuotteita että kauneustarvikkeita. Pitemmittä puheitta, mennään suoraan tuotteiden pariin.


PS. Mikäli haluat tilata Lookfantasticin Beauty Boxin itsellesi, pääset tekemään tilauksen helposti tämän linkin kautta*! Tilaamalla nyt ehdit mukaan helmikuun boksin tilaukseen 22. päivään saakka, jonka jälkeen tilaus alkaa maaliskuun boksista. Boksi on ainakin itselleni ihana, kuukausittainen piristäjä, joka muistuttaa omasta ajasta ja itsensä hemmottelusta.




EYEKO GALACTIC LID GLOSS: ZODIAC 4ML. Nestemäinen luomiväri, joka lupaa tehdä silmämeikistä sädehtivän. Koostumuksen kerrotaan olevan sotkuton ja nopea levittää sormin tai siveltimellä. Lopputulos on glitterinen, mutta kuitenkin sopiva sekä päivä- että iltameikkiin. Pakkaus on todella, todella pieni, joten en tiedä, kuinka moneksi käyttökerraksi tästä riittää. Itse en juurikaan käytä nestemäisiä luomivärejä, joten tämän laitan jollekin ystävälle tai seuraajalle eteenpäin. Sävyjä on liikkeellä kaksi erilaista, joista itselleni tuli lämmin, ruusuinen kupari.



BALANCE ME AHA GLOW MASK 10ML. Kemiallinen kasvokuorinta, joka lupaa tehdä ihosta täyteläisemmän, pehmeämmän ja kirkkaamman. Koostumus sisältää sekoituksen eri AHA-happoja, jotka irrottavat kuolleita ihosoluja ja täten kirkastavat ihoa. Sopii tuotekortin mukaan kaikille ihotyypeille, mutta etenkin epäpuhtauksista kärsivälle iholle. Tuote on naamiomuotoinen, eli se levitetään kasvoille, annetaan vaikuttaa 10-15min ja poistetaan lämpimällä musliiniliinalla. Tämä tulee itselleni käyttöön nyt varsinkin roa-kuurin aikana, kun suosin kevyitä kemiallisia kuorintoja! Harmi, että pakkaus on todella pieni (10ml).



ILLAMASQUA MINI BEYOND VEIL PRIMER 6ML. Tuote, joka yhdistää kaksi Illamasquan supertuotetta – Hydra Veil -primerin ja Beyond Powder -puuterin! Kyseessä on siis primer, joka samalla kosteuttaa ja korostaa kasvoja yhdellä tuotteella. Levitetään meikin alle, jolloin tuote auttaa meikkiä kestämään pidempään samalla tarjoten kasvoille luonnollista hehkua. Tämä kuulostaa todella lupaavalta, ja olenkin molemmista yllä mainitusta tuotteista kuullut paljon hyvää. Laitan ehdottomasti testaukseen lähitulevaisuudessa ja raportoin teille tuloksista.



MAGNITONE LONDON WIPEOUT SWIPES 2KPL. Mikrokuituiset puhdistusliinat lupaavat poistaa kaikista tiukimmankin meikin kasvoilta pelkän lämpimän veden avulla. Pehmeät liinat ovat täydellisiä etenkin herkälle iholle, sillä erillistä puhdistusainetta ei tarvita. Samalla nämä ovat myös luontoystävällisempiä kuin perinteiset kertakäyttöiset vanulaput, sillä yksi lappu kestää jopa 1000 käyttökertaa. Itse käytän tällaisia mikrokuituisia meikinpoistajia lähes päivittäin silmä- ja kulmameikin poistamiseen, joten myös nämä tulevat tarpeeseen. Vastaavia tuotteita onkin tullut LF bokseista myös aiemmin, ainakin GLOV -merkiltä.




BUBBLE T STRAWBERRY MACAROON BODY BUTTER 50ML. Mikä herkullinen mansikan tuoksu! Tämä paksu ja intensiivisesti kosteuttava voide sopii sekä käsille että koko vartalolle käytettäväksi. Koostumus on cruelty-free ja parabeeniton. Sisältää mm. mansikkauutetta ja eteerisiä öljyjä. Tämä taitaa itselleni näin kovan käsienpesun aikaan tullakin erityisesti käsivoiteeksi käyttöön. Tykkäsin!



ELEMIS PAPAYA ENZYME PEEL 15ML. Viimeisenä tuotteena bokseissa liikkui kahta vaihtoehtoista tuotetta, joko tätä Elemisin kuorintaa tai Madaran SOS-hoitovoidetta. Harmikseni sain Elemisin kuorinnan, sillä tässä boksissa oli mukana toinenkin samanlainen kuorinta. Ihmettelenkin, että samaan boksiin on laitettu kaksi saman tuoteryhmän tuotetta? No, toisaalta voi ajatella, että myös tämä tulee aikanaan sitten kyllä käyttöön – mieluummin olisin kuitenkin ottanut kosteusvoiteen, jota olisi sitten voinut käyttää vaikkapa suoraan boksin kuorinnan jälkeen.


Elemisin entsyymikuorinta sisältää nimensä mukaisesti entsyymejä, jotka kirkastavat ja suojaavat ihoa. Sopii koostumuksensa puolesta kaikille ihotyypeille. Koostumuksessa on kuorivien entsyymien lisäksi mukana mm. algaeta, merileväuutetta, maitoproteiinia, auringonkukkaöljyä ja E-vitamiinia. Voidetta levitetään kasvoille, annetaan vaikuttaa 15-20 minuuttia ja huuhdellaan lämpimällä vedellä. Lopputuloksena luvataan olevan kosteutettu, kirkas ja tasainen iho.




Laura

GLOSSYBOX HELMIKUU 2021

2/14/2021

 * Kaupallisessa yhteistyössä Glossybox, sisältää mainoslinkkejä


Helmikuun Glossyboxia* koristi upea erikoiskuvitus, joka vei muistoissa suoraan 90-luvulle! Herkullisen värinen kasettiboxi piti sisällään 5 tuotetta teemalla Sing, dance, love, repeat. Boksin tuotteiden kuvailtiin tuotekortissa olevan sen tekijöiden tämänhetkisiä lempituotteita. Tässä kuussa boksi oli painottunut erityisesti värikosmetiikkaan, josta tykkäsin todella paljon. Tosi usein boksit ovat painottuneet ihonhoitoon ja vartalotuotteisiin, jolloin esimerkiksi meikit ovat jääneet toissijaisiksi - mutta ei tällä kertaa!


Mikäli haluat tilata Glossyboxin myös itsellesi, pääset tekemään sen helposti ja nopeasti tästä linkistä*. Käyttämällä koodia LAURA30 saat ensimmäisestä boksista 30 % alennuksen, jolloin boksin hinnaksi jää vain 12,59 euroa. 




SOPHIA + MABELLE SATIN POWDER BLUSH. Raikasta hehkua lupaava poskipuna lupaa levittyä helposti ja antaa iholle tasaisen sävyn. Pigmenttiä tuntuu olevan ihan kivasti, kuitenkin myös siten, että asteittainen kerrostaminen on mahdollista. Tykkäsin sävystä todella paljon – mieleen tulee esimerkiksi hieman hempeämpi versio NARSin klassisesta Orgasm-sävystä. Ovh 13.10e


CIATÉ LONDON EXTRAORDINARY SETTING POWDER. Tämän kuun ehdottomasti iloisin yllätys oli Ciatén irtopuuteri! Kyseinen brändi on yksi omia lemppareitani, ja aikaisemmin olen tykännyt mm. heidän highlightereistaan ja huulikiilloistaan. Tämän irtopuuterin luvataan taikovan pois epätasaisuudet ja antavan silkinpehmeän lopputuloksen. Puuteria on rikastettu mm. bambu-uutteella, joka imee ylimääräisen öljyn samalla kun hyaluronihappo auttaa säilyttämään ihon kosteustapasapainon. Koostumus on todella pehmeä ja miellyttävä iholla – kokonaisuudessaan ihana tuote! Ovh 16e


KARL LAGERFELD + MODELCO LIP LINER: ROSEWOOD. Teroitettava huultenrajauskynä, jonka vahamainen koostumus tuntuu pehmeältä ja sulaa iholle. Linerin avulla on mahdollista korostaa ja muotoilla huulia. Tuotekortissa kehotetaan piirtämään rajat seuraten huulten luonnollista muotoa, mutta itse tykkään tehdä rajat kevyesti omien huulten rajojen yläpuolelle, joka luo illuusion täyteläisemmistä huulista. Linerin pariksi sopii joko punainen huulipuna tai läpinäkyvä huulikiilto. Ovh 23e



MOLTON BROWN LONDON ORANGE & BERGAMOT BATH & SHOWER GEL 30ML. Itselleni tuttu tuote ja tuoksu, joka on yksi lemppareitani Molton Brownilta. Tuoksu sisältää ylellistä bergamottia, nerolikukkaa ja appelsiiniöljyä. Vitamiinirikas koostumus jättää ihon puhtaaksi ja ihanan tuoksuiseksi. Geeli sopii käytettäväksi joko suihkussa tai vaahtokylvyssä. Harmillisesti boksissa tuli todella pieni, 30 millilitran pullo, joka menee ihan muutamassa suihkukerrassa. Aikaisemmin bokseissa on tullut 100ml pullo, jota olisin nytkin toivonut boksiin, mutta kyllä tälläkin pääsee testailemaan, mistä Molton Brownin tuotteissa on kyse. Ovh 25e/300ml


BANG BEAUTY BLUSH BRUSH. Pehmeä ja pyöreä sivellin sopii erinomaisesti mm. poskipunan ja puuterin levittämiseen. Harjaksien muotoilu tekee meikin levityksestä helppoa ja mahdollistaa parhaan mahdollisen lopputuloksen saamisen. Itselleni täysin uusin merkki, mutta sivellin ja pehmeät harjakset vaikuttavat laadukkailta. Plussaa kauniista väristä! Ovh 14,80e


Laura

5 X TUOTEVINKIT ROACCUTAN-KUURILLE

2/10/2021

* Sisältää mainoslinkkejä

 

Olen kertonut vuosien varrella useampaan kertaan myös täällä blogissa siitä, kuinka olen kamppaillut epäpuhtauksien ja aknen kanssa 13-vuotiaasta asti. Ihoa on yritetty hoitaa sekä erilaisilla antibiooteilla, paikallisvoiteilla kuin ruokavaliollakin, mutta oikeastaan mikään näistä keinoista ei ole tarjonnut pysyvää tulosta. Ainut tehokas ja toimiva hoitokeino on kohdallani ollut isotretinoiini – tuttavallisemmin siis roaccutan-kuuri.


Kyseessä on viimesijainen, voimakas lääkehoito, joka perustuu A-vitamiinijohdannaiseen. Lääke muun muassa hillitsee ihon rasvaisuutta ja rauhoittaa tulehdusta. Sitä käytetään kuitenkin tyypillisesti vasta viimesijaisena toimenpiteenä hoidossa, sillä sivuvaikutukset voivat olla todella rajuja – esimerkiksi sikiöepämuodostumia, maksa- ja rasva-arvojen nousua sekä hämäränäön heikkenemistä. Omalla kohdallani olen kuitenkin huomannut tämän lääkkeen olevan ainut tehokas keino sitkeään, ilmeisesti hormonaaliseen ja osittain myös perinnölliseen akneen. Myös sivuvaikutukset ovat kohdallani pysyneet suhteellisen maltillisina, jonka vuoksi olenkin tällä hetkellä jo neljättä kertaa kyseisellä lääkekuurilla.


Tiedän isotretinoiinin olevan varsin yleinen hoito, josta kuitenkaan kaikki eivät kehtaa kysyä tai puhua ääneen. Toisaalta tiedän myös monia, jotka taistelevat aknen kanssa turhan pitkään, sillä pelkäävät kyseistä hoitoa. Haluaisinkin omalta osaltani kannustaa ja rohkaista jokaista asian kanssa epäröivää juttelemaan omalle lääkärilleen ja kysymään kuurin syömisestä. Omasta kokemuksestani tiedän, miten paljon epäpuhdas iho voi vaikuttaa omaan minäkuvaan ja epävarmuuteen olla ilman meikkiä. Kun ihoa lähtee hoitamaan ajoissa, ehkäisee samalla myös ihon arpeutumisen.


Olen itse tällä hetkellä neljännen roa-kuurini puolivälissä, joka tarkoittaa myös sivuvaikutusten huippua. Lääke aiheuttaa itselleni pääasiallisena sivuvaikutuksena ihon ja silmien kuivumista, johon oman lisänsä antaa myös kuiva talvi-ilma. Useamman kuurin läpikäyneenä ajattelinkin tässä postauksessa vinkata teille muutamista tuotteista, jotka auttavat minua pitämään ihoni tasapainossa lääkekuurin aikana. Seuraavilla tuotteilla pääset jo pitkälle!




1. KASVOÖLJY – MM. SAMPAR OILS IN ONE & AURELIA CELL REPAIR NIGHT OIL*. Kasvoöljy on pelastanut ihoni kuurien aikana, jonka vuoksi se ansaitsee ykköspaikkansa tällä listalla. Öljy on täydellinen monitoimituote, joka hoitaa, rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Sitä voi tilanteen mukaan käyttää iholle sellaisenaan ennen kasvovoidetta tai sitten sekoittaa esim. päivävoiteen sekaan. Omista tuotevinkeistäni Samparin öljy sisältää lisäksi hyaluronihappoa, joka vie kosteutta syvälle ihoon. Sen sijaan Aurelian öljy toimii täydellisesti öisin ihon kosteuttajana ja rauhoittaa samalla tuoksullaan ihoa ja mieltä. Jos jonkin tuotteen roa-kuurin aikana hankit, osta tehokas öljy, jota voi tarvittaessa levittää sekä kasvoille että huulille.



2. KOSTEUTTAVA YÖNAAMIO – MM. MADARA SOS INSTANT MOISTURE + RADIANCE HYDRA MASK* & ANTIPODES AURA MANUKA HONEY MASK*. Kosteuttava naamio jatkaa siitä, mihin edellisen kohdan kasvoöljy jää – eli tehokosteuttaa ihoa tarpeen mukaan. Mikäli iho tuntuu päivittäisen kosteutuksen ja hoidon jälkeen erityisen ärtyneeltä tai kuivalta, voi rauhoittava kosteusnaamio helpottaa tilannetta. Olen itselleni todennut toimivimmaksi keinoksi käyttää naamioita öisin, jolloin niitä voi levittää iholle paksun kerroksen ja antaa vaikuttaa yön yli. Yöllä iho uudistuu muutenkin kaikkein eniten, jolloin tuotteiden tehoaineetkin pääsevät kunnolla imeytymään. Omista suosituksistani molemmat ovat todella toimivia, Madara ehkä hieman enemmän kirkastavana tuotteena, kun taas Antipodesin sisältämä Manuka-hunaja ihoa rauhoittavana ainesosana. Erityisesti rakastan Antipodesin naamiota, josta onkin jo toinen purkki menossa.



3. KEVYT KEMIALLINEN KUORINTA – MM. REAL CHEMISTRY LUMINOUS 3 MINUTE PEEL* & FIRST AID BEAUTY FACIAL RADIANCE PADS*Ihon voimakasta kuorintaa, ihokarvojen vahausta, ihonpuhdistuksia tai tatuointien ottoa ei suositella kuurin aikana, sillä iho ohentuu ja herkistyy, joka voi altistaa muun muassa voimakkaammalle arpeutumiselle. Kevyt ihon kuoriminen kuitenkin tehostaa ihon uudistumista etenkin hoidon siinä vaiheessa, jossa iho puskee epäpuhtauksia pintaan ja ihon tilanne saattaa jopa hetkellisesti pahentua. Kevyt kuorinta poistaa ihon pinnalta kuolleet ihosolut ja avaa tukkeumia, jotta ihoa ei tarvitse puristella ja epäpuhtaudet pääsevät poistumaan ilman riskiä arpeutumisesta. Olen itse käyttänyt kerran-pari viikossa kevyttä kemiallista kuorintaa, jonka jälkeen rasvaan ihon paksulla voiteella tai kosteuttavalla yönaamiolla.



4. HUULTENKUORINTA – MM. LUSH LIP SCRUB & L' OCCITANE DELICIOUS LIP SCRUB RASPBERRY CRUSH. Huulet ovat kärsineet lääkekuurista omalla kohdallani kaikkein eniten. Huulet kuivuvat jatkuvasti ja jos rasvaa ei muista muutaman tunnin välein lisätä, on seurauksena halkeilua ja pahimmillaan myös verenvuotoa. Halkeilevat huulet aiheuttavat osaltaan epätasaisuuksia, jotka näkyvät inhottavasti varsinkin huulimeikkiä käytettäessä. Siitä syystä kuorintatuotteet ovatkin nousseet arvoon arvaamattomaan, eikä huulirasva tunnu koskaan niin hyvältä kuin heti kuorinnan jälkeen. Lushin kuorinnoissa on mukana jojobaöljyä, joka myös kosteuttaa huulia kuorinnan yhteydessä. L' Occitanen vadelmakuorinta taas on aivan huumaavan tuoksuinen ja koostumukseltaan täydellinen, joka tekee huultenhoidosta paljon mieluisampaa.




5. MONITOIMITUOTE KAIKKEEN – L' OCCITANE 100 % SHEA BUTTER. Tuotevinkki kaikkeen ja kaikkialle, kaikille kuivan ihon kanssa kamppaileville – ostakaa tätä! Löysin 100 % sheavoin L' Occitanen kanssa tekemäni yhteistyön yhteydessä, enkä sitä ennen edes tiennyt tällaisen olemassaolosta heidän valikoimissaan. Sataprosenttinen sheavoi löytyy sekä pienestä käsilaukkukokoisesta pakkauksesta että isommasta purkista, josta tuotetta riittää helposti vuodeksi kerrallaan. Sitä voi käyttää kaikkialle iholle, esim. kuiville kyynärpäille, kantapäille, säärille tai huulille. Itse olenkin ottanut iltarutiinikseni levittää tätä paksun kerroksen huulille ennen nukkumaanmenoa. Pikkupurkki kulkee laukussa mukana kaikkialle ja monipuolisuutensa ansiosta riittää korvaamaan hädässä myös monet muut ihonhoitotuotteet.




Mielelläni kuulisin myös teidän vinkkejänne, mikäli olette läpikäyneet saman lääkekuurin ja olette todenneet jonkin tietyn tuotteen toimivaksi!


Laura
© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika