Slider

Viikon 17 liikunnat

4/29/2014





Moikka! Mä tuossa lopettelin juuri lukemiset tältä päivältä ja nyt päätin vain relata hetken koneella, kuunnellen uuden jamin biisilistaa. Kohta pääsee sitä taas tanssahtelemaan! En muista oikeastaan milloin olisin viimeksi tehnyt vanhan kunnon viikon treenikatsauksen. Ajattelinkin siksi tässä aikani kuluksi kertoilla teille vähän viimeviikon liikunnoistani, jotka tosiaan ovat nyt vähän vähäisemmät kuin yleensä (pääsykokeiden takia). Jospa ensiviikon jälkeen reenimäärätkin palautuisivat sinne normaaliin :) 

Maanantaina kävin ihanan ilman takia juoksemassa 45 minuutin vauhtikestävyyslenkin ulkona. Keskisyke taisi olla 170 paikkeilla, ja mäkivedossa sain sen kohoamaan siihen 200, joka on mulle anaerobinen kynnys. Ihan mukavaa energianpurkua kun maisemat vaihtuu ja hyvät musat soi korvilla. Tiistaina olikin palautuspäivä valmennuskurssin takia. Keskiviikkona harrastin ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella hyötyliikuntaa pyörän selästä käsin. Puolisen tuntia sotkin pyörällä hammaslääkäriin ja takaisin. Sen lisäksi illalla oli kehonhuoltopäivä, eli venyttely ja foam rolleri, yhteensä sekin puoli tuntia.


Torstaina innostuin taas ihanasta ilmasta, ja vaikka tarkoituksena olikin lähteä salille, päädyin tekemään yleisurheilutreeniä. Alkulämpässä taannuin lapsen tasolle ja hypin pitkästä aikaa trampoliinilla (miten se voi tuntua niin pelottavalta näin kun "vanhenee"?! :D) Sen perään sitten vähän ketteryysharjoitteita, loikkia, akrobatiaa, aitajuoksuja ja spurtteja. Loppuun kiintiöpunnerrukset ja vatsat- takuuvarma hiki! 

Viikonloppu menikin rennommissa tunnelmissa. Perjantaina tein aivan mahtavan jalkatreenin, pitkästä aikaa se oikeasti tuntui niin kivalta! Pienillä painoilla nopeusvoimaa, pilatespotkuja, arabesquevaakaa kahvakuulalla.. Syväkyykyt teen myös ainoastaan levypainon kanssa. Nuo liikkeet tehoaa ja toimii mulla parhaiten, saan tuntumaan ja ei tarvitse hurjia painomääriä. :) Lauantaina olikin sitten aamuherätys jamittelemaan, ja siinä on kyllä paras mahdollinen herätys uuteen päivään!


Sunnuntai olikin myös palauttelupäivä, jolloin vain lueskelin pääsykoemateriaaleja ja ilta meni mukavasti höpötellessä kun kaveri tuli meille hengailemaan. Nyt sit ei muuta kun viimestä pääsykoeviikkoa puskemaan, ja ensiviikolla paluu normitreenien pariin. Mukavaa alkanutta viikkoa sinne kaikille, palaillaan! 

Yliopiston pääsykokeista ja opiskelusta.

4/10/2014




Moikka! Päätin ottaa tämän aiheen nyt tähän väliin, sillä liikuntajuttuja ei sairastellessa tullut mieleen. Multa on muutenkin kysytty paljon siitä mihin haen ja miten/kuinka paljon päivässä luen. Monet bloggarit jotka ovat samassa tilanteessa ovat päättäneet jättää pääsykokeet kokonaan blogin ulkopuolelle, mutta mä haluan jakaa myös vähän sitä teidän kanssa- onhan se iso osa mun elämääni tällä hetkellä. Jos siellä siis joku kaipailee lukion koeviikolle tai lähestyviin pääsykokeisiin lukuvinkkejä, katso olisiko tästä postauksesta apua! Nämä tekniikat toimivat siis minulla, en voi taata että ne olisivat oikotie menestykseen tai toimisivat kaikilla.. :)

Haen siis VAKAVA-yhteisvalinnassa opiskelemaan. Haun piiriin kuuluu niin varhaiskasvatus-, luokanopettaja- kuin yleisenkin kasvatustieteen opinnot. Itse haen ainoastaan jälkimmäiseen. Aineistona on yksi kirja, joka koostuu tieteellisistä artikkeleista (6kpl). Tarkoituksena on hallita sekä kokonaisuuksia että pieniä nippelitietoja, esim. tutkijoiden nimiä ja prosenttilukuja. Opiskelijalle, jolle akateeminen ja tutkimuspohjainen aineisto ei ole tuttua, on aika hankalaa lähteä avaamaan terminologiaa ja kaavioita ilman apua. Siksi valmennuskurssi olikin mulle ihan ehdoton, ilman sitä en varmasti pärjäisi valintakokeessa.


Valmennuskurssilla luennot kestävät 3-4h kerrallaan, plus tutoroinnit päälle. Käydään aina yhden kurssikerran aikana läpi yksi artikkeli, ja siihen liittyviä oheistehtäviä. Kysymykset, kurssimateriaali ja käsitelistat on suuri apu tekstejä avatessa. Lisäksi kurssi rytmittää lukemista sopivasti tähän intensiiviseen kuuden viikon jaksoon sopivasti. Aina on joku jolta kysyä ja ryhmäkin on tosi mukava- ei kilpailla toisiamme vastaan vaan tuetaan ja tehdään yhdessä. Myös lukupiiriä ollaan suunniteltu pidettävän.

Omatoimisesti luen fiiliksen mukaan. En ole tehnyt ollenkaan tiukkaa lukusuunnitelmaa, vaan menen tuntemusteni mukaan. Koska motivaatio on korkea, ei ole pelkoa siitä että laiskottelisin. Jonain päivinä luen kahdeksan tuntia päivässä, toisina vain kolmesta neljään. Silti olen pysynyt hyvin tahdissa, ja joustavan ohjelman mukana kiinnostuskin pysyy yllä. Ensin käyn artikkelin 1-2 kertaa lukien läpi, sitten alleviivailen tekstin. Sen jälkeen prosessoin tietoa tekemällä muistiinpanot aiheesta, ja yleensä siinä se yhden tekstin opiskelu onkin. Kertaaminen hoituu valmennuskurssilla, ja käynkin artikkelit aina läpi ennen ko. kurssikertaa.

Kirjoittaminen ja tehtävien tekeminen toimii mulla. En mitenkään oppisi pelkästään lukemalla. Nyt otin käyttöön myös uuden taktiikan, jossa kirjoittelin post-it lapuille hankalia teorioita, tutkijoiden nimiä, työmuistitestien osa-alueita jne. Liimailen niitä ympäriinsä ja niin alitajuisestikin tulee painettua mieleen hankalia asioita. Lisäksi välillä pyydän jotain ulkopuolista kyselemään multa jotain ulkoa opeteltavia juttuja, eilen esimerkiksi pyysin äitiäni katsomaan osaanko Schwartzin inhimilliset perusarvot ulkoa. Myös keskustelu toimii hyvänä prosessointikeinona, kun lukeminen ei enää innosta. Ajatusten vaihtaminen ja näkökulmien hakeminen saa syventämään opittua, ja ainakin mulla asiat jäsentyy sillon paremmin mieltämisyksiköiksi.


Tässä nyt jonkinverran juttua siitä mitä mä täällä duunailen päivät pitkät :) Käytättekö te samoja tekniikoita vai onko jollain vielä kertoa jotain omia niksejä? Toivottavasti näistä oli jollekin apua. Muistakaa, että se oma motivaatio on aina kaikessa opiskelussa se tärkein juttu. Sen mä ainakin lukion jälkeen huomasin- opiskelu muuttuu ihan erilaiseksi kun aihe oikeasti motivoi ja kiinnostaa! Mä ihan ahmin tuota tietoa ja haluankin tietää lisää, koska se tuntuu niin omalta jutulta. :) Toivottavasti teillä tuntuisi myös samalta. Mukavaa loppuviikkoa ja tsemppiä opiskeluun! Ahkeruus palkitaan. :)

Kaksi viikkoa liikkumattomuutta.

4/08/2014





Menin tänään lääkärini vastaanotolle sillä mentaliteetilla, että saisin antibioottikuurin ja sillä selvä. No, ei se ihan niin mennytkään... Tauti olikin muuttunut flunssasta poskiontelotulehdukseksi. Yhtä punkteerausta, pyörtymistä ja antibiootteja rikkaampana sieltä sitten astelin ulos. Jos tämä ei tämänviikon aikana ala parantua, seuraava siirto on sairaala ja leikkaus otsaonteloon. Siinä siis kiteytetysti myös syyt miksen blogia ole ehtinyt päivittelemään.. Eikä mitään treenaiheista päiviteltävää tässä kahden viikon aikana ole kyllä tullutkaan. :(

Omituista on, kuinka muuten mun oloni on jo ihan normaali. Kurkku ei ole kipeä eikä kamalasti yskitäkään. Siitä se varmaan onkin "petollinen" että ei muita oireita ole kuin tämä tukkoisuus- melkein jo mietin tällä viikolla treenaamaan lähtemistä, mutta onneksi nyt lääkärissä kävinkin varmuuden vuoksi. Ohjaukset on peruttu viimeviikolta ja perun vielä ainakin tulevankin sunnuntain.. Kaikki aika on siis mennyt muun kuin liikunnan parissa, pääasiallisesti valmennuskurssilla ja kirjaa päntätessä.


Jos mä ihan rehellinen olen, ei mulla oikeastaan edes ole tämän jakson aikana ollut kauheeta hinkua treenaamaan. Ehkä jami on ainut sellanen, mikä vähän harmittaa. Oon muutenkin pitkien luku- ja luentosessioiden jälkeen ollut sen verran loppu, ettei liikkumaan lähteminen fyysisestikään innosta. Lisäksi elämässä on tapahtunut muitakin muutoksia, jotka vie kiinnostusta liikunnasta muualle. Niitä en kuitenkaan täällä halua sen tarkemmin eritellä. :)

Ei mulla oikeastaan muuta tällä(kään) kertaa. Voisin koittaa teille lukemisten lomassa jotain aihepostausta tehdä, minkä voisin kirjoittaa taudista huolimatta. Kirjoittamaan tulin siksi, että mua ihan harmittaa tämä hiljaiselo blogissa- täällä mä silti olen vielä, elossa! Elämä on vaan taas aika haipakkaa ja ylä- sekä alamäkeä. Varmasti moni muukin samassa tilanteessa oleva tietää ja tuntee sen.

Toivotaan nyt että tämä menisi lääkkeillä ohi, ettei poranterän alle tarvitsisi kalloa laittaa. Päivittelen fiiliksiä vielä vaikka viikon loppupuolella uudestaan, ja koitan jotain aihepostaustakin vääntää. Mukavaa loppuviikkoa sinne kaikille! Tsemiä vikaa jaksoa lukiossa painaville, ja erityisesti pääsykokeisiin lukeville. :)


Tällaisiakin tupsahti postista eilen. Täytyy laittaa kokeiluun,
tuskin d-vitamiini ja muut lisäravinteet huonoakaan tekee
 tämän taudin ja antibioottikuurin aikana!
© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika