Slider

LOOKFANTASTIC BEAUTY BOX TAMMIKUU 2021

1/27/2021

 * Boksi saatu PR-lahjana, sisältää mainoslinkkejä


Tammikuun LookFantastic Beauty Box* saapui kauniissa hempeän violetissa värityksessä! Tässä kuussa jostain syystä mukana ei ollut tuotekorttia ja mitä luin muita suomalaisia kauneusblogeja, niin myöskään muut eivät olleet saaneet korttia boksinsa mukana. Olisikohan siis niin, että LF on siirtynyt pois fyysisestä tuotekortista vai oliko kyseessä unohdus? Anyways, sen varmasti näkee ensi kuun boksin myötä. 


Tammikuun boksin teeman tarkistin kuitenkin LF:n verkkosivuilta, joiden mukaan teemana oli Restoration, eli karkeasti suomennettuna "palautuminen". Tuotteet koostuivatkin kokonaisuudesta etenkin ihonhoitotuotteita, joilla ihoa ja mieltä voi hemmotella tammikuisten kiireiden keskellä. Tässä kuussa mukana oli muutama tuote, joista olin todella innoissani ja vain yksi tuote, joka ei tule itselleni käyttöön. Aika hyvin siis taas kerran LF boksilta. Mikäli haluat tilata Beauty Boxin itsellesi, pääset tekemään sen nopeasti tämän linkin kautta*. Mennään nyt tammikuun boksin tuotteiden pariin!



STARSKIN HOLLYWOOD HAND MODEL HAND MASK GLOVES. Katsoin ensin, että kyseessä olisi sheet mask, joita kauneusbokseista tulee melko usein. Yllätyin kuitenkin positiivisesti kun huomasin, että nämä olikin tarkoitettu käsille! Hanskat sisältävät mm. sheavoita ja erilaisia kasviöljyjä, jotka yhdessä kosteuttavat ihoa. Hanskojen kerrotaan myös luovan käsille ns. sauna-efektin, eli olettaisin niiden lämpenevän käytön aikana. Hanskoja pidetään käsissä 15 minuuttia, jonka jälkeen ylimääräinen seerumi hierotaan ihoon sheet maskien tapaan. Näitä pitää päästä testaamaan pian talven ja käsienpesun kuivattamille käsille sekä kynsinauhoille! Ovh 10,45e



GROW GORGEOUS BALANCE OVERNIGHT MASK 30ML. Kiiltoa lisäävä naamio, joka lupaa tehdä hiuksista pehmeät, sileät ja terveen tuntuiset. Koostumuksen sisältämä kauralipidiyhdistelmä auttaa vahvistamaan hiuspohjan luonnollista suojaa lukitsemalla kosteuden hiuspohjaan samalla, kun hyaluronihappo silottaa ja kosteuttaa hiuksia. Naamiota ohjeistetaan levitettäväksi kuiviin hiuksiin tyvestä latvoihin illalla ennen nukkumaanmenoa. Naamio vaikuttaa yön yli ja se pestään aamulla pois shampoopesun yhteydessä. Tuotetta kiinnostaisi kyllä kokeilla, mutta käyttö ihmetyttää ja epäilyttää - pitääkö naamiota käyttäessä nukkua esim. suihkumyssy päässä, ettei se likaa tyynyliinaa? Vai osaako joku teistä ohjeistaa, miten tällaista hiusnaamiota käytetään? Ehkä annan tälle kuitenkin mahdollisuuden. Ovh 30,45e/200ml 



SVR HYDRALINE INTENSE MOISTURISING CREAM 40ML. Tämän boksin ehdoton voittaja ja suosikkituotteeni oli tämä kosteusvoide! Boksin saapuessa minulta sattui olemaan juuri päivävoide loppu, joten nappasin tämän heti käyttööni. Kyseessä on geelikoostumuksellinen kasvovoide, joka sisältää mm. sheavoita, glyseriiniä ja skvalaania. Tuotteen kerrotaan pakkauksessa sopivan etenkin normaalille ja sekaiholle, mutta oma roaccutan-kuurista kuiva ihoni kosteutuu tällä myös oikein hyvin. Tuoksu voiteessa on mieto, mutta miellyttävä. Tykästyin voiteeseen niin paljon, että pitääkin selvittää, saako tätä jatkossa ostettua lisää Suomesta tai tilattua jostakin - Lookfantasticin sivuilta en tätä ainakaan tällä hetkellä löytänyt saatavilta. Ovh n. 17e



SO ECO COMPLEXION SPONGE. Meikkisieni brändiltä, jota en olekaan aikaisemmin testannut. Luontoystävällinen sieni toimii tavallisen meikkisienen tapaan, eli se kastellaan, puristetaan kuivaksi ja käytetään sekä nestemäisten että voidemaisten tuotteiden levittämiseen. Sienen pinta tuntuu sametinpehmeältä - paljon pehmeämmältä kuin esimerkiksi Beauty Blenderissä. Lisäksi sieni on melko joustava, joka vaikuttaa lupaavalta. Tuote on myös vegaaninen. Ovh 6,95e



VERSO EYE CREAM 7ML. Silmänympärysvoiteet ovat yksiä suosikkituotteistani kauneusbokseissa, koska niiden testailu ja etsiminen tuntuu muuten melko työläältä. Tällä kertaa bokseissa oli liikkeellä joko tätä Verson sy-voidetta tai vaihtoehtoisena tuotteena Dr. Botanicalsin puhdistustuote, ilmeisesti saippua. Verson voide lupaa  pehmentää ja ravita välittömästi sekä pitkäkestoisesti herkkää silmänympärysihoa. Koostumuksessa on mm. fermentoitua kauraa ja hiivauutetta, jotka yhdessä edistävät ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa. Ovh n. 20e




SLEEK MAKEUP MATTE ME LIQUID LIPSTICK: ROASTED ALMOND. Sleekin nestemäisestä huulipunasta oli bokseissa liikkeellä neljää eri sävyä, joista sain itselleni tummemman nuden sävyn. Punan luvataan levittyvän tasaisesti ja kestävän pitkään. Koostumuksen kerrotaan olevan mukavan tuntuinen eikä kuivattava huulilla. Kiva tuote, joskin itselläni on niin paljon huulituotteita (joille ei vielä näin korona-aikana maskien kanssa ole juurikaan käyttöä), että tämän laitan kiertoon. Uskon monen kuitenkin tykänneen tästä lisänä boksiin, jossa oli taas muuten melko paljon ihonhoitoon ja hiuksiin painottuvia tuotteita. Ovh 5,95e



Laura

GLOSSYBOX TAMMIKUU 2021

1/24/2021

 * Kaupallisessa yhteistyössä Glossybox, sisältää mainoslinkkejä


Vuoden ensimmäinen Glossybox* kolahti postiluukusta jo heti kuun alussa, mutta alkuvuoden kiireiden puitteissa pääsin kirjoittamaan boksin tuotteista vasta näin loppukuusta. Vielä ehdit kuitenkin hyvin mukaan helmikuun boksin tilaukseen, joten jos haluat tilata itsellesi ensimmäisen boksin hieman edullisemmin, voit tehdä sen käyttämällä alekoodiani LAURA30. Koodi antaa ensimmäisestä boksista 30% alennuksen, jolloin boksin hinnaksi jää vain 12,59 euroa. Suoraan tilaukseen pääset helposti tästä*!


Tammikuun boksin teemana oli The Power of Beauty, eli kauneuden voima. Kokonaisuutta kuvailtiin tuotekortissa "lisäpotkua antavaksi sekä keholle että mielelle". Mukana oli Glossyboxille tuttuun tapaan sekä värikosmetiikkaa eli meikkejä että ihonhoitotuotteita. Oli sekaan lisätty myös yksi korona-aikaan hyvin ajankohtaisesti sopiva, kiva tuote. Mennäänpä siis tammikuun tuotteiden pariin!




MANNA KADAR BEAUTY FLUTTER MASCARA. Ripsiväri, jonka luvataan antavan näyttävän pitkät ja tuuheat ripset. Uniikin harjasosan tiimalasi-muotoilu lupaa levittää värin tasaisesti jokaiseen ripseen ilman paakkuja ja kestää koko päivän. Kerrostamalla lopputuloksesta kerrotaan tulevan entistä dramaattisempi. Olen tykännyt aiemmin bokseista saamistani Manna Kadarin tuotteista yllättävänkin paljon, jonka lisäksi harjan tiimalasi-muotoilu lupaa hyvää - vastaava löytyy lemppareistani esim. Too Facedilta ja Lorealilta. Ovh 16e



NAOBAY PROTECTIVE HAIR MASK. Tehokas hoitoaine/hiusnaamio, jonka luvataan hoitavan hiuksia ja hiuspohjaa huolella valittujen öljyjen sekä ravitsevien ainesosien avulla. Tuotetta suositellaan käytettäväksi noin kerran viikossa shampoopesun jälkeen ja sen annetaan vaikuttaa 5-10 min. Lupaa suojata hiuksia pitkäkestoisesti ja tehdä niistä pehmeämmät, sileämmät ja helpommin kammattavat. Kaiken lisäksi Naobay on vegaaninen ja cruelty free -brändi. Kuulostaa hyvältä, otan tämän tosi mielelläni testiin! Ovh 12.95/250ml 



LOVE BEAUTY AND PLANET MURU MURU BUTTER & ROSE BODY LOTION. Kosteuttava ja vegaaninen vartalovoide, jonka luvataan tuovan iholle hehkua. Sisältää nimensä mukaisesti mm. muru muru -voita ja tuoksuu bulgarialaisilta ruusuilta. Koostumuksen kerrotaan imeytyvän ihoon nopeasti, jättäen ihon silkinpehmeäksi. Täydellinen tuote keskitalven boksiin, sillä ainakin oma ihoni kuivuu todella helposti tähän aikaan vuodesta. Itselläni on kuitenkin niin paljon vartalo- ja käsivoiteita, että tämän laitan kiertoon jollekin ystävälleni tai teille seuraajille. Siitä huolimatta kiva tuote! Ovh 14e



WANDER BEAUTY BAGGAGE CLAIM GOLD EYE MASK. Wander Beautyn kullanhohtoinen silmänympärysnaamio virkistää silmänympärysihoa välittömästi ja vähentää tummia silmänalusia sekä turvotusta. Naamio asetetaan silmänalusille noin 10-15 minuutiksi, jonka jälkeen jäljelle jäänyt seerumi taputellaan kevyesti ihoon. Ihana tehohoito kuiville silmänalusille ja kivaa hemmottelua esimerkiksi hitaaseen viikonloppuaamuun. Ovh 4,20e


MERCI HANDY HAND CLEANSING GEL. Käsidesi pitää kädet puhtaana ilman vettä. Geeliä on rikastettu E-vitamiinilla ja pienillä helmillä, jotka auttavat pitämään kädet pehmeänä sekä käytön aikana että sen jälkeen. Pieni 30 millilitran pakkaus mahtuu helposti käsilaukkuun mukaan. Tuote on vegaaninen ja cruelty-free. Pakkauksen muoto ja geelin koostumus muistuttavat minua jenkkiläisen Bath and Body Worksin Pocket Bac -käsideseistä, joita aikanaan raahasin kymmenittäin Suomeen. Kivaa vaihtelua tylsälle kirkkaalle ja pistävän tuoksuiselle peruskäsidesille! Ovh 3e




Laura

VUODEN 2020 BEST OF BEAUTY - MEIKIT

1/15/2021

 

On taas aika listata menneen vuoden suosikkeja! Tässä postauksessa ajattelin keskittyä erityisesti meikkeihin, mutta mikäli haluatte erillisen postauksen myös ihonhoitoon ja/tai hiustuotteisiin liittyen, voin myös sellaisen tehdä. Hiustuotteissa olen ehkä pysynyt eniten vanhoissa ja samoissa tuotteissa, mutta esimerkiksi ihonhoitotuotteita tulee arjessakin testailtua aika paljon, joten sieltä löytyisi varmasti viime vuodelle uusia suosikkeja.


Olen pyrkinyt valitsemaan suosikit siten, etteivät ne olisi toistuneet aikaisempien vuosien postauksissa. Tyypillisesti käytän samoja luottotuotteita vuodesta toiseen, joten monet aikaisempien postausten tuotteista ovatkin edelleen käytössä ja näiden tuotteiden voisikin sanoa tulleen mukaan niiden rinnalle. Tänä vuonna etenkin Cult Beautyn löytäminen oli itselleni onnekas sattuma, sillä sitä kautta tutustuin tarkemmin mm. tässä listauksessakin näkyviin Charlotte Tilburyn tuotteisiin. Kuulisin todella mielelläni myös teidän ajatuksianne valitsemistani suosikeista, joten niitäkin saa ehdottomasti jakaa joko kommenteissa tai Instan dm:n puolella!




CHARLOTTE TILBURY MATTE REVOLUTION LIPSTICK: PILLOW TALK. Legendaarisen ja kulttisuosioonkin nousseen Pillow Talk -sarjan mattainen huulipuna oli ehdottomasti testaamisen väärti. Mietin tämän tilaamista pitkään, sillä omistan paljon huulipunia ja etenkin tällaisia nuden sävyisiä, mutta tämä on kyllä päässyt säännölliseen käyttöön. Pillow Talk on mielestäni kaikkia ihonsävyjä imarteleva, jonka lisäksi mattainen koostumus ei tunnu huulilla liian kuivattavalta. Sävy tuo huulille huolitellun lookin ilman, että huulet näyttävät meikatuilta. Ja onhan tuo pakkaus myös upea!




L`ORÉAL PARIS INFALLIBLE MORE THAN CONCEALER. Nimensä mukaisesti tämä tuote on paljon enemmän kuin pelkkä peitevoide. Vaikka käytänkin sitä peittämään ihon epätasaisuuksia, niin se sopii hyvin myös kasvojen korkeimpien kohtien korostamiseen sekä silmänalusihon vaalentamiseen. Olen käyttänyt tätä myös kulmien viimeistelyssä ja luomivärin alla primerina, johon se myös sopii oikein mainiosti. Lisäplussa tulee myös todella riittoisasta pakkauksesta ja applikaattorista, jolla tuote on helppo levittää. Ainut miinus on sävyvalikoima, joka ei ole kovin laaja. Toivottavasti sen kehittämiseen ja monipuolistamiseen havahduttaisiinkin pian.




LÒRÉAL PARIS TRUE MATCH SUPER-BLENDABLE PERFECTING POWDER. Lóréalilla jatketaan, joka on hassua, koska aikaisemmin en ole ollut kovin innostunut heidän meikkituotteistaan. Mikä lienee minuun mennyt tämän vuoden aikana! Jonkun alennusmyynnin aikaan satuin ostamaan tämän puuterin testiin ja yllätyin todella positiivisesti. Puuteri on hienojakoinen, tuoksultaan mieto ja tasoittaa hyvin ihon kiiltoa. Myös silmänaluset olen saanut tasoitettua tällä, eikä puuteri pakkaannu pieniin ihon juonteisiin. En tiedä onko tässä mukana dimetikonia tai silikoneja, mutta puuterin tuntuma on kuitenkin iholla pehmeä ja jopa silkkinen. Tästä onkin tullut uusi luottopuuteri Wet n Wildin puuterin ohelle.




PHYSICIANS FORMULA BUTTER BLUSH. PF:n poskipuniin pääsin tutustumaan tänä vuonna saamani PR-lähetyksen kautta. Aikaisemmin minulla on ollut päivittäisessä käytössä merkin bronzer, mutta myös tämä poskipuna oli yhtä laadukasta tavaraa. Tuoksu on herkullinen tropiikin kookoksinen, jonka lisäksi pigmenttiä on riittävästi ja koostumus pehmeästi levittyvä. Syksyllä ja talvella olen käyttänyt kuvassa näkyvää tämän vuoden uutuussävyä Copper Cabana, jonka vaihdan kesän tullen hempeämpään vaaleanpunaiseen.




NATASHA DENONA 5 02 EYESHADOW PALETTE. Viiden sävyn paletti oli ensikosketukseni Natasha Denonan tuotteisiin. Hintaa näillä paleteilla on varsin paljon, ja myös tämä pieni paletti maksaa reilut 45 euroa. Laatu ja pigmenttisyys kuitenkin lunasti kaikki odotukset, jonka vuoksi paletti ansaitsee paikkansa vuoden suosikeissa. Sävyt häivyttyivät todella helposti ja olivat intensiivisiä. Pigmenttisyyden vuoksi paletti on varsin riittoisa, joka osaltaan auttaa sietämään tyyristä hintaa. Kokonaisuus on mielestäni todella kaunis ja monipuolinen, sillä mukana on sekä vaaleita että tummia sävyjä, jotka käyvät arkeen ja juhlaan. 




CHARLOTTE TILBURY PILLOW TALK EYELINER. Tämän vuoden uusi lanseeraus oli myös tämä eyeliner, joka julkaistiin Charlotte Tilburylta. Kyseessä on todella persoonallinen ja mielenkiintoinen burgundi sävy, jota en ole koskaan aikaisemmin nähnyt millään brändillä eyelinerissa. Kun näin sävyn käytössä Charlotten Instagramissa, olin myyty! Tämä tekee silmiin pehmeän ja tarkan rajauksen, joka sopii mm. nuden tai lämpimän silmämeikin kaveriksi. Jos pienellä vaivalla haluaa silmiin jotain yksityiskohtaa, niin tätä voi laittaa myös arkena ilman sen kummempaa silmämeikkiä.




ATELIER ROUGE NAIL POLISH: L'ATELIER ROUGE. Vielä yksi tämän vuoden uusi lanseeraus, joka on noussut etenkin loppuvuoden käytetyimpien kynsilakkojen joukkoon. Kicksiin myyntiin tulleen Atelier Rougen kynsilakat ovat pakattu kauniisiin pulloihin, joiden applikaattorin avulla on helppo saada tasainen lopputulos. Ihastuin tähän kirkkaaseen oranssinpunaiseen sävyyn heti nähtyäni sen somessa. Lakka antaa parilla kerroksella peittävän tuloksen ja pysyy yllättävän pitkään hyvänä - sanoisin jopa, että pidempään kuin esimerkiksi Essien lakalla. Kannattaa kokeilla!





Laura

LOOKFANTASTIC BEAUTY BOX – JOULUKUU 2020

1/04/2021

 * Boksi saatu pr-lahjana, sisältää mainoslinkkejä


Vuosi 2021 on täällä! Palataan kuitenkin vielä hetkeksi edellisvuoteen joulukuun Lookfantastic Beauty Boxin* tiimoilta. Sain kyseisen boksin juuri ennen joulua, jonka aikaan päätin pitää parin viikon tauon kaikesta somesta. Joulun välipäivinä olin lisäksi töissä ja kirjoittelin gradua, joten paussi blogista tuli tarpeeseen, jotta aikaa jäi myös oleskelulle tekemättä yhtään mitään. Nyt kuitenkin pyrin palaamaan takaisin säännöllisempään postaustahtiin ja muun muassa best of beauty 2020 -postaus on piakkoin tulossa. Mennään nyt kuitenkin joulukuun LF boksin pariin.


Boksin teemana oli joulukuussa "The Christmas Edition", jonka myötä mukana oli sekä upea erikoiskuvitettu boksi kultaisilla confeteilla että teemaan sopiva ihana sisältö. Yhteensä tuotteita oli kuusi kappaletta, ihonhoitoa, meikkejä ja yksi hiustuote. Vaikka boksin teema olikin jouluinen, ei minkään tuotteen sävy tai tyyppi ollut kuitenkaan sellainen, etteikö niitä voisi käyttää myös muulloin kuin jouluna. Teema ilmeni ehkä erityisesti siinä, että monia tuotteita olisi voinut käyttää vaikkapa pikkujouluihin tai jouluaattoon valmistautumisessa – miksei uudenvuoden juhlintaankin. Minulle tuotteet tulevat kuitenkin ihan arkiseen käyttöön paria tuotetta lukuunottamatta, jotka lähtivät tällä kertaa tarpeettomina kiertoon. Pääasiassa kuitenkin kiva kokonaisuus, josta löytyi myös yksi uusi suosikkituote!


Mikäli haluat tilata Lookfantasticin Beauty Boxin itsellesi, pääset tekemään sen helposti tästä linkistä*.



PERCY & REED HAIRSPRAY 50ML. Ultrahieno hiuskiinne, joka lupaa olla myös kosteudenkestävä. Kiinteen kerrotaan tarjoavan joustavaa mutta vahvaa pitoa. Pieni matkakokoinen pullo mahtuu näppärästi laukkuun mukaan, ja tuote täydentää kivasti aikaisemmista bokseista tulleiden Percy & Reedin hiustuotteiden kokoelmaa. Vaihtoehtoisena tuotteena tälle hiuskiinteelle oli tämän kuun bokseissa liikkeellä myös Sukinin kasvonaamiota.




BRUSHWORKS DOUBLE-ENDED BRUSH. Kaksipäinen meikkisivellin yhdistää sekä luomivärisiveltimen että viiston, tarkan siveltimen. Luomivärisiveltimen vinkataan levittävän tarkasti mm. luomiväriä ja toimivan samalla häivyttämisessä, kun taas viistoa sivellintä voidaan käyttää eyelinerille. Itse otin tämän siveltimen kuitenkin käyttöön kulmakarvojen tekemiseen pomade-tuotteella, jonka lisäksi luomivärisiveltimen puoli toimii täydellisesti kulmien tarkkaan viimeistelyyn esim. peiteaineen avulla. Siveltimestä saa todella tukevan otteen molemmin päin. Tästä tykkäsin niin paljon, että siveltimestä tuli päivittäiseen käyttöön ehdottomaksi tämän boksin suosikiksi!



JECCA BLAC CHAMPAGNE GLOW DROPS 20ML. Nestemäiset hohdetipat kauniissa shampanjan sävyssä, jonka luvataan imartelevan kaikkia ihonsävyjä. Tippoja voi lisätä joko ennen meikkivoidetta koko kasvoille hehkun aikaansaamiseksi tai käyttää highlighterin tavoin meikkipohjan päälle taputtelemalla. Itselläni oli jo entuudestaan niin monta nestemäistä highlighteria/kuultovoidetta, että tämä tuote lähti kuitenkin kiertoon. Siitä huolimatta kiva tuote, josta oli varmasti monelle iloa.




THE BALM PETAL TO THE METAL EYE SHADOW. The Balmin voidemaisesta luomiväristä oli tässä kuussa liikkeellä useita sävyjä, joista itselleni sain tumman smokey eye -meikkiin tai eyelineriksi soveltuvan sävyn. Mukana on ainakin pinnalla myös hieman hohdetta. Luomivärin kerrotaan olevan kerrostettava, runsaspigmenttinen ja helposti häivytettävissä. Minulla ei ole tapana käyttää todella tummia luomivärisävyjä ja rajauksessakin käytän nestemäistä kynää, joten harmillisesti tämä sävy oli itselleni huti. Mukana bokseissa oli myös mm. oranssia ja punertavaa, jotka olisivat ehkä olleet itselleni parempi osuma. Tämäkin luomiväri pääsi kuitenkin käyttöön ystävälle, ja merkkinä The Balm oli ihan loistava lisä boksiin.



MEDIK8 HYDR8 SERUM 10ML. Hyaluronihappoa ja panthenolia (B5-vitamiinia) sisältävä seerumi lupaa tuoda iholle syvää ja pitkäkestoista kosteutusta sekä täyteläisemmän näköisen, tasaisen ihon. Tuote on vegaaninen, cruelty-free eikä sisällä keinotekoisia hajusteita. Todella kiva seerumi, joka tulee käyttöön etenkin näin talviaikaan kuivalle kasvojen iholle aamuin illoin. En ole aikaisemmin kokeillut Medik8:n tuotteita, vaikka brändistä olen kuullutkin. Vaihtoehtoisena tuotteena tässä kuussa seerumille oli RENin vartalovoide.



AVANT PRO RADIANCE BRIGHTENING EYE FINAL TOUCH 10ML. Silmänympärysvoiteet ovat yksiä suosikkituotteistani kauneusbokseissa! Boksien kautta olen löytänyt käyttöön yhden jos toisenkin kivan sy-voiteen. Avantin voiteet ovat todella arvokkaita, mutta toisaalta myös riittoisia. Silmänympärysvoide lupaa taistella ikääntymisen merkkejä vastaan sekä vähentää tummia silmänalusia ja silmien alueen turvotusta. Koostumuksessa on mukana muun muassa hyaluronihappoa ja merivettä, jotka yhdessä antavat pitkäaikaista kosteutusta.




Laura

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika