Slider

GLOSSYBOX - MAALISKUU 2021

3/28/2021

 * Kaupallisessa yhteistyössä Glossybox, sisältää mainoslinkkejä


Maaliskuun Glossyboxin* teemana on Pretty Pleasures. Kuukauden teeman mukaisesti mukaan oli valittu tuotteita, jotka tuovat elämään kaiken meneillään olevan keskellä pieniä iloja ja omaa aikaa. Tuttuun tapaan boksissa oli yhteensä viisi tuotetta, joista oman tulkintani mukaan jopa neljä viidestä olivat täysikokoisia. Olen tykännyt Glossyboxista myös siinä suhteessa todella paljon, että sisältö on hyvin meikkipainotteista. Aikaisemmin tilaamissani bokseissa on ollut mukana paljon esimerkiksi hygienia- ja ihonhoitotuotteita, joiden sijaan juuri meikit ovat itselleni se, mitä eniten kauneusboksin yllätyksiltä odotan. Toki on ihanaa, että mukana on aina myös pari ihonhoitotuotetta, jotka täydentävät meikkejä – näin oli myös tämän maaliskuun boksin kohdalla!


PS. Mikäli haluat tilata Glossyboxin itsellesi, pääset tekemään sen helposti ja nopeasti tästä linkistä*. Käyttämällä koodia MYSTERYWOW saat lisäksi ylimääräisen mysteeriboksin kaupan päälle!




AVANT SKINCARE: VELVET PERFECTING ROSE SUGAR LIP SCRUB. Käytännölliseen pakkaukseen pakattu huulikuorinta, joka säästää sotkuilta ja on helppo levittää huulille! Koostumuksessa kerrotaan olevan muun muassa ruusua, pionia ja mantelia. Tuotetta hierotaan huulille 1-2 minuutin ajan, jonka jälkeen se voidaan huuhdella pois. Avant on ihana, ylellisyyttä huokuva brändi, jonka tuotteista pidän. Tämä tuote olikin samalla koko boksin kallein – huimat 65 euroa per 10 millilitraa! Huulikuorinta tuotteena tulee myös käyttöön, sillä käytän kuorintaa esimerkiksi aina ennen huulipunan levittämistä. Ovh 65e



THE BEAUTY CROP: STUCK ON YOU EYESHADOW PRIMER. Voidemainen silmämeikinpohjustaja, joka lupaa luoda silmämeikille täydellisen tasaisen pohjan sävystä riippumatta. Koostumus sisältää rypälesiemenöljyä, joka pitää luomen ihon pehmeänä ja kosteutettuna. Tuotetta otetaan purkista pieni nokare ja levitetään luomille sormin. Tämäkin tulee varmasti käyttöön ja oli kiva, että tässä boksissa tuli mukana "koko sarja", eli sekä pohjustaja että luomiväri! Ovh 13.50e



LOTTIE LONDON: POWER FOIL METALLIC EYESHADOW "UNPHASED". Syväpigmenttinen, metallinhohtoinen luomiväri lupaa luoda intensiivisen silmämeikin helposti. Luonnollisempaan arkilookiin luomiväriä voi häivyttää siveltimen kanssa kevyemmin, kun taas esimerkiksi sormella luomelle painelemalla saa aikaan voimakkaamman lookin. Tässä todella oli pigmenttiä mukana! Lottie London on brändi, josta olen aiemmin kuullut, mutta jonka tuotteita en ole testannut. Onkin kiva päästä kokeilemaan tätä kuparin sävyä esimerkiksi arkimeikin pienenä tehostajana. Ovh 7.95e



MINUS 417: AROMATIC REFRESHING BODY LOTION. Aromaattisen tuoksuinen, vegaaninen vartalovoide, joka saa tuoksunsa mm. ylang ylangista ja patsulista. Koostumuksen kerrotaan levittyvän ja imeytyvän iholle hetkessä antaen silkinpehmeän tunteen. Tehokkaan kosteutuksen ja ravitsevuutensa ansiosta voiteen kerrotaan olevan ihanteellinen etenkin talvella käytettäväksi. Tuoksun kuvailu kuulostaisi houkuttelevalta, mutta säästän tämän putelin suosiolla avaamattomana eteenpäin annettavaksi. Tällä hetkellä kaapissa on odottamassa niin monta vartalovoidetta, että osan annankin suosiolla eteenpäin parempaan käyttöön. Ovh 19.50e/350ml



EUCERIN: HYALURON-FILLER HYALURON INTENSIVE MASK. Ei kauneusboksia ilman sheet maskia! Tässä boksissa mukana oli Eucerinin Hyaluron -sarjaan kuuluva naamio. Naamion kerrotaan olevan intensiivisesti kosteuttava sen sisältämän hyaluronihapon ansiosta. Lisäksi namiolla luvataan olevan välitön viilentävä, kosteuttava ja juonteita vähentävä vaikutus. Tämä sheet mask sopii myös kiireiselle, sillä sen annetaan vaikuttaa kasvoilla viiden minuutin ajan. Ovh 9.90e/kpl



Laura

TESTISSÄ HYPETETTY MAYBELLINE SKY HIGH -MASCARA

3/21/2021

* sisältää mainoslinkkejä 


Vaikka mistä sitä metsästin parin viikon ajan, mutta joka kerta se oli loppu - niin verkkokaupoista kuin marketeistakin. Kerran kuitenkin onnisti, kun ihana Citymarketin myyjä lupasi laittaa näitä minulle kaksin kappalein sivuun odottamaan noutamista. Puhun tottakai somessa hurjan hypen kohteeksi päässeestä Maybelline Lash Sensational Sky High* -ripsarista!


Itselläni ei ole Tiktokia, joten omaan tietoisuuteeni kyseinen tuote tuli vasta Instagramin myötä. Ilmeisesti kovin hype tämän tuotteen ympärillä on saanut alkunsa juuri Tiktokista. Instankin Reels-videoissa ripsari näytti saavan aikaiseksi huikean pitkät, erotellut ja tasaiset ripset – tätä oli pakko päästä kokeilemaan.  Ripsareiden suhteen olen varsin moniruokainen. Aikaisemmin vannoin vain ja ainoastaan Sensain 38:n nimeen, mutta myöhemmin esimerkiksi pr-tuotteiden kautta olen päässyt kokeilemaan niin monia, hyviä ripsareita, että ennakkoluuloni ns. "tavallisia", vesipestäviä koostumuksia kohtaan ovat rapiseet. Nykyään käytänkin oikein mielelläni sekaisin sekä vedenkestäviä koostumuksia, 38-koostumusta että tavallisiakin koostumuksia.


Maybellinen ja Lorealin ripsarit ovat kuitenkin jääneet minulle hieman vieraiksi, enkä esimerkiksi ole vielä koskaan kokeillut myös paljon hehkutettua Lorealin Telescopic* -ripsaria. Sen lisäksi Maybellineltä kiinnostelisi Snapscara* -niminen tuote. Onko teillä näistä entuudestaan kokemusta?



Tuotekuvauksessa Kicksin* sivuilla Sky High -ripsaria kuvaillaan seuraavasti: "Antaa ripsille taivaita hipovaa pituutta kaikista kulmista. Maskara antaa runsasta tuuheutta ja loputonta pituutta. Pitkä, joustava ripsiväriharja antaa tuuheutta ja pituutta jokaiselle ripselle tyvestä kärkeen. Bambu-uutetta ja kuitua sisältävä koostumus antaa pitkät, tuuheat ripset, jotka tuntuvat keveiltä. Sopii herkille silmille. Helppo poistaa. Parhaan lopputuoksen saavuttamiseksi, levitä joustavalla harjalla ripsien tyvestä kärkiin useita kerroksia, kunnes olet saavuttanut halutun tuuheuden ja pituuden."

Tämän ripsarin kohdalla täytyy sanoa, että harja yllätti. En olisi odottanut näin suoraa ja ohutta kumiharjaa! Toisaalta kumiharja annostelee väriä niukasti, joka takaa tasaisen ja kerrostettavan lopputuloksen. Harjakset ovat melko lyhyitä ja tiheässä, jonka vuoksi paakkuja ei pääse muodostumaan. Poikkeuksena moneen muuhun käyttämääni tuotteeseen, tämän kohdalla en huomannut, että koostumus olisi ollut parempi vasta muutaman päivän pakkauksen avaamisen jälkeen. Kerrostusta koostumus kuitenkin tarvisti näyttävän lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta jo pari kerrosta riitti siihen oikein hyvin.


Miten sitten itse lopputulos? Todella hyvä, vaikka itse sanonkin! Pituutta tämä ei antanut omille ripsilleni niin paljon kuin ihailemissani Instan Reelseissä, mutta toisaalta omat ripsenikään eivät ole mitenkään huippupitkät. Siitä huolimatta koostumus levittyi tasaisesti ja siististi, kerroistui kauniisti ja antoi erotellut ripset. Ripsari ei suttaantunut päivän aikana ja peseytyi pois helposti. Hintaansa nähden oikein toimiva tuote, jota aion varmasti ostaa myös jatkossa. Vaikka kuvassa en testannutkaan ripsaria alaripsiin, myös alaripsissä tämä toimii todella hyvin siistin levityksen, siron harjan ja kevyen koostumuksensa vuoksi.

Arvosanaksi antaisinkin tälle neljä tähteä viidestä – markettituotteeksi yllätti todella positiivisesti, vaikka ei nyt superpitkiä ripsiä antanutkaan. Mikäli onnistutte löytämään tuotteen joko marketista tai verkkokaupoista sen ollessa varastossa, suosittelen nappaamaan testiin!

PS. Ainakin tämän postauksen julkaisuhetkellä kyseistä ripsaria oli saatavilla Kicksin verkkokaupassa*. Samalla heillä on meneillään tarjous, jolla kanta-asiakkaat saavat kaikista ripsareista 20 % alennuksen. Hyvä hetki siis ostaa varastoon vaikka useampikin ripsari ja testata uutuuksia!


Laura
© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika