Slider

Näin saat spagaatin.

5/27/2014




Huomaan usein katsellessani blogini liikenteen lähteitä, että iso osa googlen kautta tulleista googlettaa jotain spagaatiin ja sen harjoitteluun liittyvää. Olen tehnyt tuosta aiheesta vain yhden postauksen aiemmin, joten ajattelin hieman päivitellä ohjeita taas. Venytän spagaatit auki lähes jokaisen kuntosalitreenin perään, joten lepopituus lihaksissa pysyy spagaatin "mittaisena". Tässä siis ihan perusohjeita ja lopussa pikku kikkoja joilla saa jo hieman edistyneempikin harjoittelija lisää tehoa venyttelyihinsä!



----

Lämmittely: Parhaiten lihakset venyvät hieman lämpiminä, suoraan treenin jälkeen ei kuitenkaan kannata lähteä syviin venyvyyttä hakeviin liikkeisiin (lyhyet palauttavat riittävät silloin). Yleensä lämmittelen koko vartalon liikkeillä, kuten kyykyllä, x hypyllä, polvennostoilla jne. Mielikuvitus on rajana :) Pari minuuttia tai niin pitkään että veri tuntuu kiertävän.


Takareisi: Yleensä teen muutamalla eri liikkeellä. Mm. jalat yhdessä ja toisen jalan puoleen kurottaen.



Lonkankoukistaja: Tuttu perusliike, etujalka 90 asteen kulmassa ja painu alas. Tehosta nostamalla takajalkaa koukkuun (etureisi).


Pakara: Monta variaatiota, tämä toimii minulla. Etujalka 90 asteen kulmaan ja painu hitaasti suoraan alas.



Etureisi: ks. kohta lonkankoukistaja.



Edellä oli perusliikkeet, joilla venytät spagaatia erityisesti aloittelijana. Asentoa ja lisää sulavuutta liikkeeseen saat muutamilla kikoilla, tässä niistä muutama.

Lähentäjät salmiakkivenytyksessä: Jalat vastakkain, tarvittaessa painu eteen alas.



Nilkan ojennus spagaatiasennossa:  Jalkapöydän lihakset vaativat myös venytystä ojentuakseen kauniisti.



Takajalan taivutus spagaatiasennossa: Venytä vatsaa sekä ojentajaa. Spagaatiasennossa ota takajalastasi kiinni ja varovasti taivuta sitä kohti päätä.





Kesäfiilis.

5/24/2014






Plusasteita yli kolmenkymmenen, reggae soi terassin katosta ja kädessä on kylmä kokis. Aamuauringon noustessa kuulee heppojen hörinän ja tallitöiden jälkeen onkin vielä koko päivä aikaa ottaa aurinkoa. Mitä nyt vähän välissä kasvimaan kylvöä ja kukkien istutusta. Illalla Suomen peli, ulkoilua Muffen kanssa ja grillailua. Ei hullumpi lauantai!



Kesä on saanut mut ihan fiiliksiin. Kaikki tuntuu sujuvan ja treenitkin muuttuu siinä samalla. Eilen polkaisin puolen tunnin reippaan kympin pyörälenkin ihanassa auringonlaskussa. Tänään taas treenailin ratsastuksen merkeissä, ja huomennakin olisi tarkoitus vähän tehdä pihajumppaa ennen ohjausta. Ihanaa piristystä kun saa vaihtelua lajeihin ja salilla hikoiluun! Edes muutama pörräävä kärpänen ei mua häiritse, on se vaan eri asia treenailla auringonpaisteessa ja raikkaassa ilmassa. Vai mitä mieltä te olette?


Muutenkin kesän tulon alkaa huomata. Jäätelöä ilmestyy pakkaseen, iho tummenee, hiukset vaalenee ja ihmiset on iloisempia. Uusiin ihmisiin tulee tutustuttua ja uusia kokemuksia hankittua huimasti enemmän. Jopa pienet arkiset asiat tuntuu paljon ihanammilta- kuten ihan vaikka se että nostaa jalat auton kojelaudalle, tuijottelee ulos ja fiilistelee countrymusaa. Onko aurinko ja helle pehmentänyt mun aivot ihan täysin- en tiedä, mutta mä vaan nautin tuollaisista pienistä jutuista. 

Kesätreeneistä ajattelin kirjoitella erikseen vielä lisää, mutta sanottakoon sen verran että tarkoitus olisi ainakin lähteä tulevien viikkojen aikana kokeilemaan monia uusia juttuja. Esimerkiksi yleisurheilu ja maastopyöräily houkuttaa mua. Samoin kerään rohkeutta jospa sitä uskaltaisi monien vuosien tauon jälkeen latoa ratsastuskentälle muutaman esteen ja hypätäkin. Liikaa ideoita, mutta onneksi lähes koko kesä aika toteuttaa niitä! 

Toivottavasti teillä on ollut mukava viikonloppu tähän mennessä, huomenna vielä hellefiilistelyä sekä illalla Suomen voitto, niin avot!

Back in the saddle

5/20/2014





Joku varmaan muistaakin, kuinka viime syksynä kirjoittelin herätelleeni ratsastustaitojani uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen. 8 vuotta kävin viikoittain tunneilla, mutta sitten aikaa ei enää ollut pitkiin matkoihin, ja samalla sali vei voiton. Löysin kuitenkin ihanan yksityistallin jossa liikuttelen muutamaa heppaa omaksi huvikseni. Samalla hepat saavat liikutusta, mutta lähinnä vain läpiratsastan niitä (eri askellajit läpi, taivutukset asetukset ja niin edelleen). Ilman opettajaa on hankala alkaa mitään vaikeampia koulukiemuroita muistelemaan, mutta toisaalta en niitä niin kaipaakaan. Tärkeintä on se vapauden fiilis joka hevosen kanssa toimiessa tulee. Eläimen kanssa liikkuessa olo on täysin erilainen kuin jumppasalilla- ei suoriteta, aistitaan ympäristöä. Kaikki muu unohtuu kun keskittyy kuuntelemaan hepan eleitä ja kehonkieltä.


Alkuvuoden olin kuitenkin poissa tallilta ylppäreiden ja pääsykokeiden takia. Heti kun sain ne alta pois hurautin taas tallille ja ah se olo oli niin terapeuttinen! Kun hepat hörähtää tervehdykseksi ja selvästi nauttii rapsutuksista niin tunnen olevani taas se pieni heppatyttö-Laura joka vietti kaikki kesänsä tallilla karsinoita siivoillen ja poneja harjaillen :D. Ei siitä ikinä pääse vaikka kuinka kasvaisi- ja monihan aloittaakin aikuisena uudestaan. Toisaalta ei se ole myöhäistä vieläkään aloittaa, missään nimessä! 


Lauantaina ratsastelin Flinkur-nimistä issikkaa ensin kentällä jumppaillen ja lopuksi tehtiin upeassa säässä maastolenkki läheiseen metsään. Eilen taas lähdin ratsastelemaan 27-vuotiasta risteytysponiherraa, mutta älyttömän kuuma sää esti meitä tekemästä kovinkaan reipasta treeniä. Lähinnä ympyrätyöskentelyä käynnissä ja lyhyitä pätkiä ravaten ja laukaten. Lopussa saatiinkin sitten niskaamme vesi/raekuuro, joten hepan pesu jäi sikseen ja hoitui kätevästi siinä- tosin samalla myös oma suihku :'D Mutta tallilla ei haittaa vaikka paita olisikin kurassa ja hiukset litimärät. Edes minä, joka yleensä olen tarkka siitä miltä näytän en siellä jaksa sille edes ajatusta antaa.



Ja vitsi miten tehokasta treeniä se onkaan- kokokroppajumit nimittäin kiittää ja kuittaa. Keskivartalon tuki, pohkeiden käyttö ja ylävartalon ohjaus sekä kontrolli. Laukkatyöskentelyssä ja samoin harjoitusravissa sitähän itsekin ihan hengästyy! Varsinkin jos plusasteita on vähänkään enemmän. Kyllä se litranen vesipullo menee tunnin jälkeen huiviin. :D Älkää siis aliarvioiko ratsastuksen tehoa sitä kokeilematta! ;) 


Heppalaura kuittaa tältä kertaa, ja suuntaa huomenna pienoiselle kuvausmatkalle keskisuomeen.
 Palaillaan siis viimeistään perjantaina! :)

SpinCardio 10

5/17/2014



Viime sunnuntaina mentiin tunnilla ensimmäisen kerran uutta ohjelmaa. Koska monet kyselevät mun biisilistojani, tässä siis taas seuraavan kuukauden ajan poljettavan cardiotunnin listat! Itse asiassa sykehuippukappaleen kanssa kävi hassu yhteensattuma, sillä tuo kappale on ollut mun lenkkikappaleenani ikuisuuden. Noin kolme vuotta sitten sanoin, että se tulee vielä joskus olemaan combatissa, tiesin että se on niin combatbiisi. Ja kappas- juuri kun otin sen spinuuni, niin se on kuin onkin combatin vitoskappaleena! :D 

Tässä ohjelmassa on pieniä muutoksia mukana, mm.painonsiirrot jätin tällä kertaa pois. Vastuskiihdytykset tehdään päinvastaisina aikaisempiin verrattuna ja reipasta polkemista on entistä enemmän. Monet sanoivatkin tätä ohjelmaa todella tiukaksi. Onneksi jokainen voi spinussa kuitenkin mennä oman kuntonsa ja fiiliksensä mukaan. :)


Lämpö 1&2:  Freedom (Sunset project mix)-Beatbreaker, Starstrukk-3OH!3

Mäki istuen/seisten: Red Lights-Tiesto
Vastatuulet: Pummilla Tallinnaan-Tuomas Kauhanen
Mäki istuen/seisten: Hey!-Showtek

Palautus: The Boys- Nicki Minaj ft.Cassie

Vastuskiihdytykset: Shot Me Down- David Guetta ft. Skylar Grey
Mäki seisten: A Warrior's Call-Volbeat
Sykehuippu: Rise Again-Clubland Extreme Hardcore

Palautus: Waves (Robin Schulz Radio Edit)-Mr Probz
Venytys: Kuka Sen Opettaa-Kaija Koo




Ruokavalioni kulmakivet.

5/12/2014





Ruokapostausta monet ovat toivoneet, ja nyt ajattelinkin lyhyesti tiivistää yhteen postaukseen ruokavalioni kulmakivet. Taas alkuun on hyvä kerrata pääseikat, jotka kaikissa ruokavaliopostauksissa ovatkin tulleet ilmi- olen siis lakto-ovo vegetaristi ja samalla pyrin syömään lähes gluteenittomasti. Ruokavammaisuuksia siis riittää, ja olenkin 13-vuotiaasta tehnyt joka päivä omat ruokani itse. Suurin osa on niin omituisia mössöjä ja hässäköitä etteivät mut niitä edes suostu maistamaan.. :D Mutta niissä on kaikki ravintoaineet kohdallaan ja jääpähän mulle itselleni enemmän! ;)

Aamupalana toimii yleensä joko jokin mysli tai pari leipäpalaa kasviksilla. Lisäksi monena aamuna seikoitan pehmeää maitorahkaa (joka on mun aivan ykköslemppari) mehukeittoon ja vetelen sitä proteiinia saadakseni. Joinain aamuina kun pitää syödä kunnon tukeva aamupala keitän kaurapuuron, johon heitän sekaan esim. raejuustoa ja mustikoita. Lisäksi joka aamuinen hengähdyshetki on se, kun luen hesarin kannesta kanteen ja samalla lipittelen pari isoa kupillista kahvia.





Lounas on lähes aina jokin kevyt ja raikas salaatti, josta ei tule liian ähky olo mutta joka täyttää kivasti. Yleensä pohja on aina sama (romainesalaattia, rucolaa ja pinaattia) ja päälle heitän mitä kaapista sattuu löytymään. Mm. siemeniä, halloumia tai fetaa, quornia, punasipulia, kasviksia, kananmunaa.. Kaikista parhaat krutongit teen itse paahtamalla Lapin rillaa paahtimessa ja siitä murustan salaatin päälle. Kastikkeena kaikessa ruuanlaitossa mulla toimii tumma ja vaalea vinegrette.


Välipalaa syön harvoin, mutta jos syön niin se on yleensä mitä käteen sattuu. Kuten monesti tullut esille, en todellakaan ole mikään tiukkisruokailija ja lähes joka päivään kuuluukin jotain herkkua- oli se sitten pullaa, jäätelöä, suklaapatukka tai jotain muuta. Koska kuitenkin liikun paljon ja rakastan makeaa, sallin itselleni pieniä herkkuja joka päivä- mitään katastrofaalista siitä ei tähänkään mennessä ole seurannut.



Päivällinen onkin yleensä sitten tankkausta illan treeniä varten. Silloin vedän aimo annoksen hiilaria ja proteiinia jotta jaksan. Yleensä päivästä toiseen ruokani on sekalainen mössö, jossa pohja on sama mutta hiilarinlähde (pasta,riisi,tattari, kvinoa) vaihtelee. Käytän tomaattimurskaa, quorn rouhetta, parsakaalia, siemeniä ja joskus lisänä fetaa sekä linssejä. Kaikki pannulla sekaisin ja siihen kylkeen hiilarit. Maustan ruuat mustapippurilla ja ruususuolalla, jotka riittää oikein hyvin. Tuolla sekoituksella jaksaa, enkä kyllästy siihen koskaan! Toinen päivällislemppari on risotot, joita teen esim. parsasta ja vuohenjuustosta. 

Iltapala on lähes aina sitä, mitä mun tekeekään mieli. Joskus se on munakasta, joskus karjalanpiirakkaa. Yleensä se on leipää tai jotain muuta suolaista, jota treenin jälkeen tekee mieli. Joskus syön myös fastin protein puddingia (mustikka ja toffee on ihan lemppareita!). Iltaan kuuluu myös pieni kannullinen vihreää teetä, jolla korjailen treenin nestehukkaa. Se myös pistää kivasti aineenvaihduntaan tehoa. Muutenkin juon vettä päivän aikana melko paljon, noin 2-3 litraa pelkkänä vetenä. Se on paljon hikoilevalle magnesiumlisän kanssa ehdotonta :)


Vielä lisäravinteista sen verran, että tällä hetkellä käytän C-poretablettia, D:tä, Saccharomyces boulardiita, omega 3:a sekä magnesiumia. Nuo kaikki nappaan aamuisin jotta saa tehoa päivään. Kohta kun pääsee ulos ja aurinko alkaa paistelemaan, jätän D:n pois, muiden kanssa jatkan vuoden ympäri. Mitään rasvanpolttajia tai muita treenihärpäkkeitä en käytä, enkä niiden voimaan fiilistreenailijalla edes usko :)

New in!

5/10/2014





Mukavaa alkanutta viikonloppua!
Mulle tuli eilen salille lähtiessä ihan hirvittävä himo uusiin treenivaatteisiin. Aamulla kahvien ja hesarin jälkeen sanoinkin äidilleni, että nyt tehdään laatuaikakierros Selloon ja lähdetään hankkimaan uusia treenikamppeita. Itselleni löysin vaikka mitä ihanaa ja onneksi palkkakin tuli juuri. Valinnanvaikeuksien keskellä päätinkin siis taas tehdä laurat, eli otin siis kaikki. Enkä kyllä kadu! Vai mitä mieltä te olette näistä mun löydöistäni? :) Lisäksi sain vanhempieni ylioppilaslahjan jo hieman etukäteen, sillä itse halusin olla mukana sitä valitsemassa. Haaveissa on pitkään ollut Daniel Wellingtonin kello, ja nyt olen onnellinen sellaisen omistaja! Ihastuin tähän ruusukultaiseen versioon, vielä pitäisi netistä tilata siihen pari vaihtoranneketta. 

Tällä kertaa taas tällaista materialismihöpöttelyä. Mutta mä löysin kyllä juuri sitä mitä lähdinkin hakemaan! Pari jamittelupaitaa, rennompaa sellaista. Lisäksi uudet hyväksi havaitut Niken legend-caprit. Tuollaiset täysin samanlaiset omistankin jo parit, mutta ne alkaa kankaaltaan jo menemään huonoksi ja aina kun yhdet on pesussa niin löytyypähän toinen pari kaapista! :)


Adidas paita 34,90e Nike legend capri 44,90e 
Nike loose top 34,90e (alle kuuluisi oikeasti toki treeniliivit)
Daniel Wellington 129e



Maailman parasta duunia.

5/09/2014





Eilen iltapäivällä sain viestin ohjaajakolleegaltani jossa hän kysäisi, haluaisinko mennä pitämään illan spinning cardion. Nyt kun pääsykokeet ja muutkin koulutyöt on pois alta, voin keskittyä täysipäiväisestit treeniin ja kaikista tärkeimpänä ohjailuihin. Otin tunnin siis ilomielin vastaan, ja mentiin vielä viimeistä kertaa ysiohjelmaa- sunnuntaina sit kokonaan uusi setti jonka sain eilen valmiiksi. Mutta tosiaan, mun oli pakko tulla kirjoittamaan postausta tuon eilisen tunnin tiimoilta, sillä taas kerran pääsin todistamaan sitä parasta mahdollista fiilistä, kun näkee että kaikki asiakkaat tekee täysillä ja samalla tuntee olevansa maailman parhaassa duunissa.

Tuuraustunnin takia mukana oli mulle tosi paljon uusia kasvoja, joka on aina kiva. Pääsee tutustumaan uusiin polkijoihin ja ehkä hekin pääsee siinä samalla tutustumaan muhun ja mun ohjaustyyliini. Mentiin siis vielä vanhalla ohjelmalla, joka tulee aika selkärangasta- uusillekin on siis helppo selittää biisien rakenne ja ennakoida kunnolla jotta kaikki pysyy mukana. Lisäksi oli ihan mahtavaa, kuinka moni innostui käyttämään sykeohjausta. Sunnuntaitunneilla vähemmistö kun käyttää tuota mahtavaa mahdollisuutta. Päästiin siis hakemaan yhdessä porukkana niitä tavoitetasoja ja sykkeitä.



Välillä on sellaisia ohjauksia, joissa tuntuu että kaikilla on fiilis ihan katossa ja itselläkin tuntuu kaikki sujuvan tosi kevyesti ja kivasti- eilen oli just sellanen päivä. En oikeastaan osaa edes sanoa mistä kaikesta se koostuu, mutta isoin osa on varmasti kaikkensa antavat asiakkaat, jotka omalla energiallaan tsemppaavat mua ja mä taas vastavuoroisesti heitä. Tärkeätä on myös pitkin tuntia muistaa tsempata ja sanoa jos vaikkapa tekniikka näyttää kaikilla tosi hyvältä- itse ainakin innostun ja saan lisää jaksamista siitä. 

Pikkuhiljaa myös mä alan olla löytänyt sen oman ohjaustyylini täysin. Tiedän mikä toimii ja minkätyyppinen persoona olen ohjaajana. Se tuo lisää itsevarmuutta tuntien pitämiseen, ja alkaa päästä entistä enemmän revittelemään ja kiinnittämään huomiota kaikkeen muuhun kuin niihin perusjuttuihin, jotka varsinkin alussa veivät suurimman osan energiasta. Nyt huomaan jopa karaoke-Lauran alkaneen päästä esiin.. :D Minkäs sille mahtaa kun valitsen niin hyviä biisejä tunnille ettei vaan voi olla laulamatta mukana, heh! ;)


Siinä vaiheessa, kun viimeinen sykehuippukappale loppuu, kaikki hengähtää syvään ja mä huudan sen viimeisen "MAHTAVAA" huudon, on aina sellainen olo että eiks tää vois jatkua pitempään. Varmasti harvassa työssä on loppupuolella olo että "ei lopeteta vielä"! Siinä vaiheessa viimeistään tajuaa oikeasti rakastavansa sitä mitä tekee, työkolleegoita, asiakkaita, lajia. Kaikkea siinä. Yksinkertaisesti parasta mahdollista duunia mitä tällä hetkellä voin kuvitella tekeväni. 


Pitkästä aikaa taistelemassa!

5/08/2014





BodyCombat 59 tracklist


Moikka vaan! Nyt kun on taas aikaa treenailuille, oon innostunut ihan uudestaan kaikesta mikä on vähäksi aikaa jäänyt. Viime viikolla salin puolella törmäsin combat- ja pumppiohjaajaani joka huikkasi mulle että "Laura! Sä olet ihan kokonaan kadonnut mun tunneilta, nyt äkkiä takasin!" Aloin siinä itekin sitten miettimään, että miksi esim. combatti on jäänyt keskiviikoilta kokonaan? Ei mulla oikeastaan ole mitään syytä miksi en siellä kävisi. Se on vaan jäänyt. Ja joka viikko kynnys mennä sinne kasvaa. Nyt otin sitten itseäni niskasta kiinni, kun lupasin ohjaajalleni tulevani taas keskiviikko-compsuihin. Ja sehän oli ihan huippua!

Oli hauska huomata, kuinka salin muuton jälkeen tunnille oli eksynyt ihan uusia naamoja mukaan. Kuten meillä jamissa, on sinnekin muodostunut se oma "combat-piiri". Kaikista mahtavinta oli huomata, kuinka paljon siellä oli mukana ihan huippu combattaajia! Siitä saa itsekin voimaa tehdä, kun pari ekaa riviä on täynnä kaikkensa antavia, mahtavan tekniikan omaavia taistelijoita. Lisäksi monet keitä aikaisemmin olin tunneilla nähnyt, olivat kehittyneet ihan huimasti! Itse olen tainnut tauon aikana mennä vain toiseen suuntaan, heh.. :D



Mutta kyllä ne hyppypotkut sieltä vielä nousi, ja jopa jaksoin koko tunnin loppuun! Kauhuskenaariona oli, että joudun puolivälissä luovuttamaan. Puoliteholla kun en osaa tehdä, alusta asti täysillä mennään ja onhan tuo pitkästä aikaa kropalle aika shokki. Tänään niska-hartiaseutu kiittää, ja myös lopun tehokkaat vatsat oli ihan mahtavat! Ihan uusi liike mitä mä en ainakaan ole koskaan aikaisemmin millään tunnilla tehnyt (se missä viedään ns.punnerrusasennosta jalkaa edestä ristiin). On se lihaskuntobiisi aina vaan ihan hemmetin rankka, jos kasibiisissä antaa itsestään kaiken. Mulla ainakin on siinä vaiheessa aina naama punasena, hiki tippuu lattialle ja vähän paha olokin. Mutta se kertoo vaan siitä, että toi treeni on oikeasti tiukkaa!

Tuo on kyllä niin sitä toista ääripäätä ryhmäliikunnasta, varsinkin nyt kun oon tottunut käymään ryhmätunneista ainoastaan jamissa viikoittain. Löysin itsestäni uudelleen sen taistelija, ei-luovuttaja ja asenteellisen Lauran. Jamissa kun enemmän fiilistellään ja tehdään liikkeet smoothisti. Oli ihana päästä taas hakemaan omia rajojaan, tällä kertaa päästäen kaiken sen aggression ja voiman sieltä irti. Varsinkin seiskabiisin muy thai on sellanen, jossa mä tunnen itseni tosi vahvaksi ja kovaksi! ;) Oonkohan ainoa..? ;D

Kyllä musta tuntuu, että otan compsun taas viikko-ohjelmaani. Se on sitä monipuolisuutta ja vaihtelua jota tämä kroppa tarvitsee pysyäkseen kunnossa. Lisäksi meidän ohjaaja on vaan ihan paras! En edes muistanut kuinka tsemppiä voikaan saada myös pelkästä energisestä ja innostavasta ohjaajasta. Tämä ohjaaja on mut yli viisi vuotta sitten ohjannut taistelemisen saloihin, ja ehkä mä en päästä taitojani ruostumaan jatkossakaan. :D

Combat-Laura kuittaa, Kia Kaha! ;)


Lemppari kauneudenhoitotuotteeni

5/02/2014





Ihana ja pirtsakka blogiystäväni Annika teki tässä taannoin oman videonsa kauneusjutuista ja arkimeikistään, ja mähän heti ihan innostuin tuosta ideasta. Mulla on nyt ollut menossa joku supertyttömäinen kausi, ja rakastankin laittaa huulipunaa joka paikkaan sekä kihartaa hiukset heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Ajattelin siis Annikalta inspiraation saatuani tehdä oman kauneushöpöttelypostauksen, jossa kerron mitä mun kauneudenhoitorutiineihini kuuluu. Vähän tällaista tyttömäistä hömppää tähän väliin siis! :D 


Ihonhoitooni kuuluu kasvovesi, kuorintavoide, dermatologin määräämä kasvorasva sekä a-vitamiinijohdosvoide jota käytän iltaisin. Lisäksi pari kertaa kuukaudessa käytän syväpuhdistavaa naamiota ja tarvittaessa kosteutusnaamiota. Kasvojen sekä dekolteen ihon hoito on iso osa päivittäistä rutiinia, enkä ikinä voisi mennä nukkumaan/lähteä aamulla mihinkään puhdistamatta kasvoja. 

Hiustenhoidossa olen kunnostautunut vasta lähiaikoina (heh :D). Löysin Schwartzkopfin Bonacure-sarjan, jonka hiusöljy on pelastanut mun hauraat ja hennot hiukseni. Joka toinen päivä hiusöljyä syvähoitavan hoitoaineen perään. Hiukset pesen 2-3 päivän välein. Lisäksi käytän vaalentavaa hopeanaamiota Paul Mitchelliltä, ja lämpösuojaa Lanzalta. Hiuslakkavakkari on Got2B.



Meikkaaminen on mun ihan lempparipuuhaani! Aamun paras hetki on se, kun voi miettiä millaisen lookin sitä itselleen aina taikookaan siksi päiväksi. En nyt meikkipussin sisältöä ala tässä kokonaisuudessaan esittelemään, mutta luottotuotteeni on jo kuuden vuoden ajan ollut Kanebo Sensai 38-mascara sekä Maybellinen dream soft liquid-meikkivoide. Sen lisäksi käytän korostuksessa ja varjostuksessa aurinkopuuteria, ja myöskin nestemäinen rajausväri on ihan must. Pikku kikka jota tykkään myös käyttää on fuksiaan taittavat huulipunat/kiillot, jotka saa hampaat näyttämään entistä vaaleammilta ;) Toki käytän hampaisiin myös Crestin hammasliuskoja joista arvontaakin oli joskus tällä blogissa.




Vartalonhoitotuotteista ihan ehdottomat lempparini ovat Victoria's Secretin bodymistit sekä Body Shopin vartalovoit. Ilman näitä kahta en voi vaan olla! Vartalovoit kosteuttaa yötä vasten ihanasti ja aamuisin on ihana suihkauttaa jotain raikasta tuoksua iholle suihkun jälkeen. Lisäksi käytän iholle itseruskettavaa sitä tarvittaessa. Ihoni ja geenini on onneksi siitä ihanat, että en koskaan ole palanut mutta rusketun hyvin helposti. Ir onkin siis lähinnä keskitalven heiniä, ennen joulun etelänmatkaa. 



Viimeisenä mutta ehkä kaikista tärkeimpänä haluan muistuttaa siitä kuuluisasta sisäisestä kauneudesta. Kanna itsesi ryhdikkäästi, ylpeänä, häpeilemättä. Se tekee jo paljon! Lisäksi hymyile jotta teet positiivisen ja iloisen vaikutelman. Itsensä arvostaminen ja hyvä itsetunto näkyy myös ulospäin rohkeutena sekä säteilynä. Kun itsensä ja kehonsa kanssa on hyvä olla, näkevät myös muut sen. Ihan varmasti! Tänään siis kaikki, rinta rottingille, korkkarit jalkaan ja hymyssä suin kaupungille. Ihanaa viikonloppua kaikille! <3



© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika