Slider

Treenihaasteen lopputulemia

10/28/2015




Olen ollut syyskuun alusta mukana Intersportin Treenihaasteessa, jossa otin omaksi haasteekseni leuanvedon harjoittelun. Intersportilta löytyi hyvät ohjeet liikkeiden harjoitteluun, ja mukana tuli myös ohjevideot. Nämä ohjeet pääset näkemään kampanjasivulta tästä! Vielä ehdit muutaman päivän ajan kirjaamaan treenejäsi tuonne sivulle ja sitä kautta osallistumaan myös lahjakorttien arvontaan.

Mutta sitten siihen tärkeimpään - eli millaisia lopputulemia treenihaaste minun osallani tuotti? Ainakin sen, että opin harjoittelemaan leuanvetoa oikeaoppisesti, valmiiksi laadittujen ohjeiden mukaan. Aikaisemmin olen vain itse räpiköinyt jotain omaani, mutta nyt ammattilaisten laatimien ohjeiden mukaan harjoittelu oli mukavaa. Tämän lisäksi haaste toi minua epämukavuusalueelleni. En koskaan ole ollut kovin voimakas ylävartalostani, joten haasteen myötä jouduin väkisinkin viemään itseäni pois mukavuusalueelta, ja ylittämään omia rajojani. Se kyllä myös kannatti, sillä huomaan selviä muutoksia käsieni voimassa ja leuanvedon tekniikassa.

Vielä en puhtaita leukoja vedä ilman apuja, mutta se olisikin aika paljon vaadittu näin lyhyen ajan sisällä, ottaen lähtöpisteeni huomioon. Treenit kuitenkin jatkuvat, ja kokoajan mennään parempaan suuntaan! En voi muuta sanoa kuin isot kiitokset Intersportille tästä treenihaasteesta ja sen mukanaan tuomista jutuista. Mitenkäs te muut jotka osallistuitte myös haasteeseen, millaisia tuloksia te saitte aikaan? Ylitittekö itseänne tai teittekö jotain mitä ette koskaan uskoneet saavuttavanne?

Kuvauspaikkana Kuntokeskus Balanssi Nummela




Vaatteet & kengät, Reebok 

* Yhteistyössä Intersport

4 kommenttia:

  1. Hyvä Laura, siulla on oikee asenne! Jokainen treeni on kohti sitä "puhdasta" leukaa :)

    Mie en oo osallistunut tuohon haasteeseen, mutta viimeaikaisine puuhasteluineni (käsilläseisonta, maksimit jne.) näköjään ihan alitajuisesti ottanut siihen osaa tälleen ihan vain oman itseni kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! :) Täytyy jatkaa harjoittelua, kyllä mä vielä niitä puhtaitakin leukoja vedän!

      Poista
  2. Anonyymi10/31/2015

    Kiva kuulla että kehitystä on tapahtunut! Tsemppiä jatkoon (:

    VastaaPoista

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika