Slider

Loppuvuoden bucket list

10/31/2015



Olen vielä hieman reilun kuukauden Suomessa, ennenkuin tämän vuoden reissu koittaa. Ajattelin tehdä pienen listan siitä, mitä haluaisin vielä tehdä tai kokea ennen tuota matkaa ja joulua! Mitään sen suurempaa ei ollut mielessä kun tätä postausta aloin kirjoittaa, mutta minusta on aina hauska suunnitella tällaisia listoja ja sitten myöhemmin katsoa miten ne toteutuvat. Ja ehkä näiden listojen laatimisella saa itsensä myös toteuttamaan sellaisia juttuja, joita ei muuten oikein tulisi tehtyä?


Mitä teidän loppusyksyn bucket listillenne kuuluu/ voisi kuulua?




* Ostaa 20-vuotislahjan minulta minulle. Kyseinen lahja on jo valittu, ja ajattelin sen piakkoin mennä hommaamaan ennen lähtöä! Oikeat synttärinihän ovat vasta 16. joulukuuta. (edit: taisin sen jo eilen itselleni hommata, hups! :D) 

* Suorittaa viimeiset kaksi kurssia kunnialla, jonka jälkeen tämän syksyn opiskelut on siinä. Vielä olisi eTentittävänä yksi kasvatustieteiden kurssi, ja sen lisäksi yhden pisteen kurssi opetusalan lainsäädännöstä.

* Lisätä treenimääriä kun opiskelutahti hieman hellittää. Nyt on mennyt useampi viikko niin, että olen tehnyt opiskeluja puoleenyöhön saakka ja sitten mennyt heti aamuun töihin. Nyt päätän siis hieman tsempata, ja etsiä aikaa myös liikkumiselle!

* Käydä Helsingissä useammin. Eilinen meni keskustassa pyörien, käytiin lounaalla ja shoppailtiin. Syksyinen Helsinki on vaan niin kaunis! Täytyy mennä useamminkin iltaisin sinne ja tehdä kaikenlaista pientä mukavaa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika