Jo 3,5-vuotias blogini

Kaikista kamaluuksista ja järkytyksestä huolimatta toivotan teille kaikille mukavaa ja rauhallista lauantaipäivää. Omatkin ajatukseni ovat olleet vahvasti Ranskan tapahtumissa mukana, mutta pelon ja surun ei myöskään saa liiaksi antaa vaikuttaa omaan elämään ja arkeen. Tällaiset järkytykset tuovat mukanaan onneksi usein myös lisää välittämistä ja yhteisöllisyyttä ihmisten sekä kansojen välille. 

Se asia josta tänään ajattelin postauksen kirjoittaa, on kuitenkin jotain muuta kuin Pariisin tapahtumat. Selailin nimittäin tuossa aikaisemmin tänään blogini arkistoja läpi, ihan tuonne alkuajoille saakka. Voitteko kuvitella, että tulevana helmikuuna On The Move täyttää jo 4-vuotta? Aika menee sitten nopeasti. Joitain postauksia olen tuolta piilotellut ihan siksi että blogin lukijamäärät ovat kasvaneet niin paljon, mutta paljon olen myös säästänyt. 

Ehkä se kaikkein huvittavin seikka joka itselleni nousi mieleen noita vanhoja postauksia lueskellessa oli se, kuinka ihminen kehittyykään muutamassa vuodessa. Niin kielellisen ilmaisun, ajattelun kuin muidenkin seikkojen kautta. Elämä on kulkenut läpi lukion ja ylioppilaskirjoitusten, pääsykokeiden sekä nyt pian jo kanditutkintoon saakka. Samalla blogin visuaalinen ilme on muuttunut, kuvien laatu on parantunut ja mielestäni olen myös parantanut sisällöllistä ilmaisuani. Naureskelinkin tuossa itsekseni, kuinka olin erääseen vuoden 2012 postaukseen liittänyt pienen, epämääräisen kuvan Pizza Raxin kahvikupeista :'D Kuvien laatu, sommittelu ja muokkaus on kyllä yksi suurimpia juttuja mitä tässä bloggailuni aikana olen oppinut.

Lisäksi on mielenkiintoista huomata, miten te samat lukijat olette edelleen matkassani mukana. Kommenttibokseja lueskellessa ne tismalleen samat nimet ja kasvot tulevat vastaan kuin tänäkin päivänä. Se jos mikä on ihanaa. On kuitenkin muistettava kiittää myös kaikkia teitä, jotka olette matkan varrella liittyneet mukaan joukkoon! Erityisesti vuoden 2013 Demin lehtihaastatteluni jälkeen tänne ryöpsähti todella runsaasti uutta porukkaa, samoin sen jälkeen kun liityin mukaan Indiedays Inspiration- portaaliin.

Mutta ei minulla tällä kertaa mitään sen suurempaa. Täällä edelleen parantelen tautiani sohvan pohjalla, ja ehkä siksi uppouduinkin selailemaan noita vanhoja postauksia. En ajattele, että niitä pitäisi mitenkään hävetä - päinvastoin. Nehän kertovat siitä inhimillisestä ihmisen kehityksestä ja elämän muuttumisesta, jota on todella hauska näin itsekin sitten jälkikäteen tarkastella.