Maailman parasta duunia.

Eilen iltapäivällä sain viestin ohjaajakolleegaltani jossa hän kysäisi, haluaisinko mennä pitämään illan spinning cardion. Nyt kun pääsykokeet ja muutkin koulutyöt on pois alta, voin keskittyä täysipäiväisestit treeniin ja kaikista tärkeimpänä ohjailuihin. Otin tunnin siis ilomielin vastaan, ja mentiin vielä viimeistä kertaa ysiohjelmaa- sunnuntaina sit kokonaan uusi setti jonka sain eilen valmiiksi. Mutta tosiaan, mun oli pakko tulla kirjoittamaan postausta tuon eilisen tunnin tiimoilta, sillä taas kerran pääsin todistamaan sitä parasta mahdollista fiilistä, kun näkee että kaikki asiakkaat tekee täysillä ja samalla tuntee olevansa maailman parhaassa duunissa.

Tuuraustunnin takia mukana oli mulle tosi paljon uusia kasvoja, joka on aina kiva. Pääsee tutustumaan uusiin polkijoihin ja ehkä hekin pääsee siinä samalla tutustumaan muhun ja mun ohjaustyyliini. Mentiin siis vielä vanhalla ohjelmalla, joka tulee aika selkärangasta- uusillekin on siis helppo selittää biisien rakenne ja ennakoida kunnolla jotta kaikki pysyy mukana. Lisäksi oli ihan mahtavaa, kuinka moni innostui käyttämään sykeohjausta. Sunnuntaitunneilla vähemmistö kun käyttää tuota mahtavaa mahdollisuutta. Päästiin siis hakemaan yhdessä porukkana niitä tavoitetasoja ja sykkeitä.

Välillä on sellaisia ohjauksia, joissa tuntuu että kaikilla on fiilis ihan katossa ja itselläkin tuntuu kaikki sujuvan tosi kevyesti ja kivasti- eilen oli just sellanen päivä. En oikeastaan osaa edes sanoa mistä kaikesta se koostuu, mutta isoin osa on varmasti kaikkensa antavat asiakkaat, jotka omalla energiallaan tsemppaavat mua ja mä taas vastavuoroisesti heitä. Tärkeätä on myös pitkin tuntia muistaa tsempata ja sanoa jos vaikkapa tekniikka näyttää kaikilla tosi hyvältä- itse ainakin innostun ja saan lisää jaksamista siitä. 

Pikkuhiljaa myös mä alan olla löytänyt sen oman ohjaustyylini täysin. Tiedän mikä toimii ja minkätyyppinen persoona olen ohjaajana. Se tuo lisää itsevarmuutta tuntien pitämiseen, ja alkaa päästä entistä enemmän revittelemään ja kiinnittämään huomiota kaikkeen muuhun kuin niihin perusjuttuihin, jotka varsinkin alussa veivät suurimman osan energiasta. Nyt huomaan jopa karaoke-Lauran alkaneen päästä esiin.. :D Minkäs sille mahtaa kun valitsen niin hyviä biisejä tunnille ettei vaan voi olla laulamatta mukana, heh! ;)

Siinä vaiheessa, kun viimeinen sykehuippukappale loppuu, kaikki hengähtää syvään ja mä huudan sen viimeisen "MAHTAVAA" huudon, on aina sellainen olo että eiks tää vois jatkua pitempään. Varmasti harvassa työssä on loppupuolella olo että "ei lopeteta vielä"! Siinä vaiheessa viimeistään tajuaa oikeasti rakastavansa sitä mitä tekee, työkolleegoita, asiakkaita, lajia. Kaikkea siinä. Yksinkertaisesti parasta mahdollista duunia mitä tällä hetkellä voin kuvitella tekeväni.