MIDNIGHT RUN HELSINKI '13

Eilen oli taas tämänvuotisen, kauan odotetun HMR:än aika. Heti alkuun on todettava, että mähän siis juoksin sen. Juoksin koko matkan, sitkeästi, keskeyttämättä, flunssan viimeisistä rippeistä huolimatta- ja olo on aivan mahtava.

Tänä vuonna valmistautuminen jäi erittäin huonoksi: alla viikon flunssa ja lähes vuodelepo, ainoastaan yksi pidempi 8km lenkki ja siihen päälle muutamia lyhyempiä lenkkejä. Ennen itse tapahtumaa pääsin hölkkäämään vain yhden kuusikilometrisen. Perjantain vietin leväten, hiilareita ja nestettä tankaten. Lihashuoltoa tein kevyesti venyttelemällä ja availemalla lihaskalvoja BlackRollilla. Pelkäsin siis pahinta tapahtumaan lähtiessäni,  olin jo valmistautunut myös mahdolliseen keskeytykseen. Ainoana tavoitteena oli päästä maaliin maksimiajassa.

Lauantain aikana fiilikset alkoi pikkuhiljaa nousta ja henkinen latautuminen oli huipussaan. Paikalle menin hieman ennen alkulämmittelyä, napsaistiin muutama kuva ja siitä siirryttiin lämppäilemään. Lähtöryhmäni oli 4A ja lähtölaukaus meille pamahti 21.23. Taktiikkanani oli ottaa reippaammin heti alkuun, sillä viimevuonna menin alkuun aivan liian hiljaa josta seurasi se, että lopussa tuli vedettyä ihan hullun kovaa. Tällä kertaa sain vauhdin pidettyä tosi hyvin tasaisena koko kympin matkan ajan. Lopussa onkin kuvakaappauksena Midnattsloppenin sivuilta dataa juoksustani. Siru mittasi väliaikoja pitkin matkaa joka oli ihan mahtava juttu.

Itse juoksu kulki olosuhteet ja sairastelut huomioon ottaen tosi mukavasti. Missään vaiheessa jaloissa ei ollut väsymyksen tunnetta tai minkäänlaisia kipuiluja (ottamatta nyt huomioon toki uusia lenkkareita ja niiden aiheuttamia rakkoja). Ihmettelin itsekin että miten olo on niin 'miellyttävä', ehkä mä olen viimeisen vuoden aikana oppinut paremman juoksutekniikan tai jotain. Sykkeet sen sijaan oli aika pilvissä. Matkan aikana se ei silti tuntunut siltä ja jaksoin kokoajan juosta hyvällä, sopivan raskaalla tuntemuksella joten annoin mennä vaan. Uskotteko kukaan, jos sanon että keskisykkeeni oli yhtä lyöntiä vaille 200? Kyllä, se se oli. :D

Viimeisillä kahdella kilometrillä tarvittiin päätä. Vaikka jaloissa olikin hyvä fiilis koko matkan, alkoi silti päätä puristaa ja tulla vähän huono olo. Mä en siis ole ikinä juossut kymppiä muualla kuin HMR:issä, joten tuo kymppi on mun kropalle aika kova matka. Kiitos ihanien tsemppareiden ja kanssajuoksijoiden tuen, loppuun asti jatkettiin ilman sen suurempia probleemoita. Aikani oli siis tänävuonna 1h 13min 29s, johon olen erittäin tyytyväinen. Itseasiassa hassua on se, että aika heittää ainoastaan 20 sekuntia vuodesta 2011. Silloin aika oli  1h 13 min 49s. Kunto on siis pysynyt  aika lailla hyvässä jamassa, viimevuonna tosin aika oli hitaampi hitaan lähdön ja sään takia.

Viimeisellä kilometrillä alkoikin sitten tapahtua. :D Kiristin vauhtia entisestään, ja syke pamppasi koko kilsan ajan yli 200. Loppukiri on sillä tavalla huonossa kohtaa, että koko matka on loivaa tai jyrkempää ylämäkeä. Vaikka kävelinkin jyrkimmän mäen ajan, viimeinen Handelsbankenin loppusuora oli jo ihan tuskaa. Päätin silti, että nyt ei kävellä. Senaatintorille tultaessa viimeiselle loppusuoralle, voin sanoa ihan rehellisesti että tuli annettua kaikkensa. Ajoin itseni niin loppuun kun vain oli mahdollista. Syke oli 214 ja maalimaton ylitettyä seurauksena oli yökkäysrefleksi ja pyörtymisen tunne. Ei sentään toiminnan tasolle jouduttu kummankaan niiden kanssa. :D Masokistiluonteena kuitenkin nautin tosta viimeisestä suorasta- tiedämpähän ainakin taas, missä menevät mun fyysiikan rajani oikeasti ja tuli tehtyä  täysillä loppuun saakka.

Tunnelmasta muutama sananen vielä tähän loppuun myös! Se on se syy, miksi mä pääasiallisesti HMR:ssä juoksen joka vuosi, vaikkei juoksu mun lempilajeihini kuulukaan. Vaikka tapahtumassa olisikin mukana yksin, ei se tunnu siltä. Kaikki tukee matkan varrella toisiaan, myös kannustajat. Mitä erilaisempia tsemppiporukoita tuli matkan varrella tavattua: porukoita jotka lauloi tsemppilauluja, tai nuori kotibileporukka joka oli jalkautunut parvekkeelle tsemppaamaan juoksijoita valotikkujen ja musiikin kanssa. Lisänä tietysti HMR:än omat oheisjutut matkan varrella, joista mahtavimpana mun mielestäni dj koppi alikulkusillalla. Mitä mieltä te muut juoksijat ootte, mikä oli teidän lempparinne? Niinkuin monet sanovat, niin Midnight Runista tekee poikkeavan juuri tuo  tsemppi ja tunnelma. Sen avulla tällainen ei-niin-aktiivisesti juokseva jumpparikin saa kylmät väreet joka ikinen vuosi lähdössä ja maalissa. Ensi vuonna uudestaan, ehdottomasti. On se osallistumismaksu aina vaan sen voittajafiiliksen ja itsensä ylittämisen arvoinen. :)