Slider

Koko tunti pelkkiä bileitä: SpinCardio 11!

7/03/2014





Tällä viikolla asiakkaat alkoivatkin jo kysellä millon olisi uutta ohjelmaa tulossa. Sovittiinkin, että sunnuntaina mennään vielä toivemiksauskerta ja ensi viikoksi olen kehittänyt sitten kokonaan uuden ohjelman numeroa yksitoista. Täytyy sanoa, että on tuo biisien valitseminen vaan niin ihanaa- varsinkin kun tuntuu että mahtikappaleita kasvaa joka oksalla. Miksei niitä kaikkia saa mahdutettua 45 minuuttiin!

Tästä ohjelmasta halusin tehdä taas portaittain teholtaan nousevan. Aloitetaan työ vähän rauhallisemmin, ja molemmissa työosuuksissa vauhti sekä teho kiihtyy kohti palautusta. Pidän tätä ajatusta yllä myös mielikuvalla edessä siintävästä, tasaisesti loppua kohden jyrkkenevästä noususta. Heti alusta pistetään bileet käyntiin, ja valitsinkin aikaisemmista hieman poikkeavat kappaleet lämppiin- kunnon bassojumputus saa fiiliksen nousemaan jo lämpästä alkaen. Siitä matkaa jatketaan vähän suomalaisella, voimakkaalla Black Pearlilla ja ennen palautusta nousu huipentuu reilun kuuden minuutin Rihannaan.

Toisessa työosuudessa on metallimusiikkia edustamassa Enter Sandman, sen jälkeen reippaana seisten nousuna Sh'bamista tuttua energiaa ja tunti loppuu totutusti sykehuippuun eli alamäki+juoksut joka tällä kertaa on combatista tuttu Your Shining. Venytykseen oli pakko valita Jannan uskomaton liveveto, joka saa mulla ainakin kylmät väreet kulkemaan. Siihen on hyvä lopettaa 45 minuutin bilesetti.

Mitä te pidätte? Tätä luvassa siis ensi viikosta alkaen, sunnuntaina vielä toivemiksaukset 19-19.45!



Lämpö 1:  Major Lazer Watch Out For This- Dimitri Vegas & Like Mike



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika