Slider

KESKUSTAN PARAS KUNTOSALI ?

8/13/2017


Samalla kun kotikaupunkini tulevan kuun aikana vaihtuu, vaihtuu myös kuntosali. Tavoitteena olisikin löytää sali, joka tuntuisi kodilta, olisi kohtuuhintainen, sisältäisi sekä kuntosalin että LesMills- jumppia ja olisi lyhyen matkan päässä ydinkeskustassa. Helpommin sanottu kuin tehty! Nyt kaipailisinkin teidän helsinkiläisten kokemuksia ja mielipiteitä asiaan - mikä on teidän mielestänne Helsingin paras kuntosali, jossa täyttyisivät nämä toiveet?
Olen pohdiskellut muutamia saleja, ja luultavasti tulen käymään tutustumiskäynneillä useammassakin paikassa. Mietinnässä olivat alkuun muun muassa Töölö Gym ja Voimalaitos, mutta näistä molemmista puuttuu valitettavasti ryhmäliikunta, joka on kuitenkin iso osa omaa liikkumistani. En osaisi varmasti käydä pelkästään puntilla, jäisin luultavasti kaipailemaan Shbamia, BodyJamia ja muita tunteja.

Saleista, joissa menisi myös ryhmäliikuntaa, tiedän vain Elixian ja Esport Bristolin. Näistä kummastakaan minulla ei ole kokemusta, mutta Bristolista olen kuullut kyllä paljon hyvää. Olen kuullut myös sen, että osa Suomen LM-kouluttajista taitaa ohjata tällä salilla tunteja. Olenko oikeassa? Toisaalta, näillä saleilla palvelut ovat niin kattavat ja hulppeat, että hinnat ovat näin opiskelijalle jo aika korkeita. Olenko sitten valmis tinkimään palveluista ja jumpasta hinnan vuoksi vai satsaanko, ja sitten hyödynnän kaikkia mahdollisia keskuksen palveluita?

Sillä sali on ainut "oikea" harrastus johon satsaan ja jota olen tehnyt aina, haluan ehdottomasti löytää salin, joka tuntuu oikealta. Sellaiselta paikalta, jonne tuntee olevansa aina tervetullut. Ei näyttäytymistä, vaan aitoa treenaamista ja ystävällisiä ihmisiä. Tuttuja ohjaajia, joiden kanssa voi huikata moikat ja kuulumiset. Paikka, jonne olisi kiva mennä päivä toisensa jälkeen haastamaan itseään. Joten siis - ilmianna minulle keskustan paras kuntosali!

17 kommenttia:

  1. Itse oon tykännyt EasyFitistä joka on aivan yliopiston kulmilla. Hyvän kokoinen ja laajat aukiolot. Siellä on jumppia ja spinningiä tosin vain virtuaalisina. LesMillsiä löytyy, mutta en muista onko kaikkia noita sun suosikkejasi. Löytyy myös infrapunasauna!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsastin EasyFitin sivut, mutta ryhmäliikuntaa on tarjolla vain virtuaalina, eikä mukana ole ollenkaan LesMillsin tanssitunteja :/ Itse kaipaan kyllä ihan live-tunteja virtuaalien lisäksi, koska ryhmäliikunnassa se juttu on juuri ryhmän tsemppi ja fiilis! Jos kävisin pääsääntöisesti vain salilla, olisi tuolla kyllä muuten hyvät palvelut kohtuuhinnalla!

      Poista
  2. Mä itse käyn tällä hetkellä kaupungin salilla Kisiksellä kun se maksaa vain 25e/kk, mutta on ikävä ryhmäliikuntatunteja! :/ Ennen kävin Lady Linella Kannelmäessä ja se tuntui kuin toiselta kodilta. Ihanaa kun salilla on vain naisia, tilat aina siistit ja henkilökunta todella ystävällistä sekä monipuolinen ryhmäliikuntatarjonta. En ole ihan varma onko Lady Linella saleja ihan keskustassa, mutta jos on niin voin suositella! Kannelmäessä sali sijaitsee ihan juna-aseman vieressä, joten sinnekin pääsee junalla keskustasta vain 10 minuutissa. Ainoa miinus tulee aika korkeasta hinnasta (joka on syy miksen siellä tällä hetkellä käy :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kuullut myös todella paljon hyvää Lady Linen saleista! Ainakin Herttoniemessä on Lady Linen sali, sillä sielläkin tietääkseni ohjaavat nuo LesMills-kouluttajat (ainakin joskus ohjasi..). Mutta noita saleja ei taida olla ihan keskustassa :( Veikkaan, että kynnys lähteä salille Herttoniemeen tai Kannelmäkeen olisi kuitenkin liian suuri..

      Poista
  3. Anonyymi8/13/2017

    Ehdottomasti Unisport! Heiltä löytyt tosi kattavasti ryhmäliikuntatunteja ja erityisesti myös LM-tunteja. Ihanat ja osaavat ohjaajat tekevät liikkumisesta ihan mahtavaa. Lisäksi kuntosalej lötttt usesta paikasta. Syyskuussa aukeaa uusi keskus myös Kluuviin. Tämä on minusta enemmän kuin hintansa väärti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä testaamassa Kluuvin uusi sali ja antaa UniSportillekin mahdollisuus! :)

      Poista
    2. Anonyymi8/15/2017

      Multakin ääni Unisportille, ihan ehdoton ykkönen! Kluuvin pisteestä tulee keskustan suurin kuntosali, joten odotukset korkealla. Syyskuussa ryhmäliikunta-lukkariin tulee myös BodyAttack, muita lesmillsin tunteja pump, combat ja shbam. Unisportilla on tosi monipuolisesti erilaisia ryhmäliikuntoja ja ammattitaitoisia, osaavia ja tsemppaavia ohjaajia. Ylipäätänsä tunnelma ja fiilis Unisportilla on ihan ykkönen. Sinne saa ilmasen tutustumiskäynnin, joten kannattaa käydä tutustumassa :)

      Poista
  4. Herttoniemen sali ei ole enää Lady Line, vaan Forerver. Hakaniemessä on Ladyline, jossa menee hyvin sekä Les Millsiä että muita tunteja. Bodyjamia on harvassa kylläkin. Suosittelisin itse tutustumaan UniSportiin, todella hyviä ohjaajia myös siellä, 4 Les Millsiä ja ainakin yksi Les Mills -kouluttaja ohjaa myös. Keskustaan Kluuviin on aukeamassa uusi iso kuntosali ja uudet ryhmäliikuntatilat syyskuussa! Edullinen muillekin kuin Helsingin Yliopiston opiskelijoille ja kaukana koululiikuntameiningistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saakohan Unisportilla käydä ottamassa ilmaisen tutustumiskäynnin? Minulle tuo hinta meinaan ei ole mikään kovin edullinen, se taisi olla kympin verran edullisempi kuin esim Bristol/kk. Unisportilla mietityttää eniten juuri palveluiden laatu suhteessa siihen hintaan, mitä minä joutuisin ulkopaikkakuntalaisena opiskelijana maksamaan.. Onko siellä aina ruuhkaa ja jono laitteisiin? Onko ryhmäliikunta aina täynnä vai mahtuuko tunneille hyvin? Unisport olisi ehdottomasti mun valintani, jos saisin sen HYY:n hintaan! Mutta nyt kun hintaero muihin kilpailijoihin ei ole suuri, en sitten tiedä.. Voisin käydä kuitenkin kurkkaamassa Kluuvin tilat ja antaa sille mahdollisuuden! :)

      Poista
  5. Anonyymi8/14/2017

    Unisportille ääni täältäkin! Tosi kivasti ryhmäliikuntaa ja monta toimipistettä. Heillä lukee että päätoimiset opiskelijat muualta kuin HY/Aalto saavat etuasiakas hinnan? En ole varma millä ehdoilla, mutta kannattaa käydä kyselemässä, sillä olisi meinaa suht edullinen silloin. Motivuksella kävin ennen Unisportia ja se oli myös tosi jees! Hullareilla on joskus ollut sinne hyviä tarjouksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etuasiakashinnalla vuosi maksaa 495e, kun HYY:n opiskelijoille se on 122e :/ Aika iso hintaero silti!

      Poista
  6. Anonyymi8/14/2017

    Käyn itse Elixiassa ja oon kyllä ollut tyytyväinen! Sekä Shbamissa että Bodyjamissa on mun mielestä hyviä ja kivoja ohjaajia Elixialla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Täytyy tulla keskustan Elixiallakin käymään tutustumiskäynnillä :)

      Poista
  7. Anonyymi8/15/2017

    En asu Helsingissä, joten mulla ei oo saleja suositella, mutta... Mulle on tullut susta sellainen käsitys, että oot valmis panostamaan rahaa esim. laukkuihin ja meikkeihin, niin tuntuu hassulta, että kuntosalikortissa haluat säästää. Varsinkin kun sun jumppataustan tietäen varmasti kävisit siellä ja nauttisit siitä. Eikö omasta terveystä kannatakin vähän maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai kannattaa maksaa! Mutta kun on hurjasti tarjontaa suuressa kaupungissa, on tietenkin fiksua vertailla hintoja suhteessa palveluun ja laatuun :) Itse asiassa päädyinkin lopulta valitsemaan näistä kaikkein kalleimman vaihtoehdon, ja aloitan Esport Bristolilla. Sieltä on tulossa ihan mahtavia jumppajuttuja siis myös jatkossa! :)

      Poista
  8. Anonyymi8/16/2017

    Mites motivus? Salit taitaa löytyä Töölöstä, Kampista, Stockalta ja Ruoholahdesta. Olin itse asiakkaana vuosia, sillä he ovat lähes ainoita, jotka tarjoavat harvemmin urheilevalle myös 10 kerran kortteja. Mielestäni keskukset ja puitteet olivat vielä vuosi sitten hyvät, töölössä kuntosalin puoli oli tosin melko ahdas.

    En tosin tiedä käykö Motivus sullekaan, sillä Les Mills tuntien määrä ja lajivalikoima on melko rajallinen. Perus pumppi ja combat jne löytyy, mutta ei taida olla Sh'Bamia eikä Jamia eikä muitakaan sun lemppareita.

    - Kipsu

    VastaaPoista
  9. Anonyymi8/22/2022

    Minullakin olisi joku paikka hakusessa, jossa tarjotaan ryhmäliikuntaa. Harvemmin tulee yksin treenailtua. Olen joskus kokeillut ihan tavallista kuntosalitreeniä yksin, mutta ei jotenkaan lähde samalla tavalla energiat nousuun kuin silloin, kun voi harrastaa liikuntaa muiden kanssa. Ja saahan siinä ehkä ystäviäkin. https://www.fysio-eskola.fi/ryhmat

    VastaaPoista

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika