AINA EI TARVITSE JAKSAA

Kirjoita ylioppilaaksi. Hae opiskelemaan, pääse opiskelemaan. Lue, kirjoita, valmistu kandiksi. Valitse ammatillinen suuntasi. Hae oman alan harjoittelupaikka. Verkostoidu. Tee ahkerasti töitä opintojen ohella, toki myös kesäisin. Lue lisää. Kirjoita pro gradu. Valmistu maisteriksi. Hanki haastava mutta kiinnostava työ. Muista myös liikkua ja huolehtia ulkonäöstäsi. Mene naimisiin, järjestä isot häät. Hanki lapsi. Etene uralla, mutta muista jättää aikaa myös lapselle, ystäville ja aviopuolisolle. 

Tässä ajatusvirtaa, jota nykyään käyn mielessäni aika useasti läpi. On mielenkiintoista huomata, millainen muutos ihmisessä voi ihan vuodessa-parissa tapahtuakaan. Toki myös ystäväpiirin elämänmuutokset saavat heijastelemaan omaa olemistaan ja toimintaansa. Vasta viimeisten vuosien aikana olen alkanut stressata enemmän ja enemmän tulevaisuutta, valintojani sekä etenemistäni näiden normien mukaisesti. Silti luen onnellisuuskirjoja, joissa käsketään elämään hetkessä. Kaiken tämän keskellä mieli voi mennä todella solmuun - mikä on oikea tapa elää, ja mitä juuri minä oikeastaan haluan itseltäni ja tulevaisuudeltani?

Olen aina ollut suorittamiseen ja täydellisyyden tavoitteluun taipuvainen ihminen. En ole ainoastaan miettinyt, mitä muut minusta ja tekemisistäni ajattelevat, vaan olen kohdistanut nuo vaatimukset myös itseeni ja siihen, mitä itse ajattelen itsestäni. Mitä enemmän olen saavuttanut ja suorittanut, sitä tyytyväisempi olen ollut. Mutta koskaan en ole täysin tyytyväinen. Katse on aina tulevaisuudessa, tulevissa haasteissa ja siinä, mitä pitäisi tehdä. Mutta kuka täällä oikeastaan määrittää, mitä pitää tehdä ja mitä ei? Aivan, loppupeleissä minä itse.

Nuoren aikuisuuden paineiden keskellä liian usein kadottaa kosketuksen oikeaan itseensä ja siihen, mitä ihan oikeasti itse haluaa. Mikä on yhteiskunnan normien luomia paineita ja suorittamista ja mikä sellaista, jota ihan oikeasti itse haluat? Liian harvoin pysähdyn itsekin pohtimaan, miksi teen juuri sitä mitä teen: suorita kurssi, saa hyvä arvosana. Aloita heti seuraava, tee se valmiiksi tavoiteajassa ja stressaa samalla valmistumisesta ajoissa. Kuulostaako tutulta? 

Tämän kesän aikana olen pohdiskellut tätä teemaa paljonkin ja olen päättänyt olla itselleni armollisempi. Minulla ei ole mikään kiire valmistua. Töitä ehdin tekemään koko loppuelämäni. Asioita oppii kantapään kautta kokeilemalla, kukaan meistä ei voi oppia kaikkia aikuisuuden velvoitteita yhdessä yössä. Minulla on oikeus myös epäonnistua. Olen tämän kesän aikana suorittanut tasan yhden kurssin koulua, vaikka ajatukseni oli olla päätoiminen opiskelija. Lopun ajan olen antanut itselleni aikaa vain olla, olla suorittamatta yhtään mitään. Vaikka koko muu maailma verkostoituisi, olisi oman alan töissä ja opiskelisi samalla koko kesän, minä en sitä tee. Ja mitä sitten? Uskon, että pärjään silti tulevaisuudessani ihan hyvin - tarpeeksi hyvin. 

Syksyn elämänmuutokset ovat myös oivaa aikaa pohtia tulevaa, valintojaan ja päätöksiään. Yksi niistä minun kohdallani on valmistumisen pitkittäminen vuodella. En halua ottaa mitään stressiä siitä, etten valmistukaan "tavoiteajassa" eli viidessä vuodessa, vaan kuudessa. Aion ottaa tästä opiskeluajasta kaiken mahdollisen irti, enkä vielä stressata tulevasta työelämästä. Täysipäiväisenä opiskelijana ollaan elämästä kuitenkin niin lyhyt aika. Aion imeä itseeni mahdollisimman paljon mielenkiintoista tietoa, ottamatta kuitenkaan liikaa stressiä kurssien suorittamisesta. Haluan oppia niin kieliä, it-taitoja kuin hankkia sosiaalityön pätevyyden. Ja kaiken tämän vain siksi, että itse haluan niin. 

Myös sinä siellä, joka aloitat opiskelusi tämän syksyn aikana - muista tämän postauksen opetus! Nauti, nuku pitkään, välttele välillä velvollisuuksia. Tässä elämänvaiheessa on enemmän kuin sallittua olla vielä nuori, tehdä virheitä, pitää vapaapäiviä ja ottaa vastuu vain itsestään. Vaikka opiskelu ja tulevaisuuden rakentaminen sen avulla onkin tärkeää, on tärkeää myös muistaa elää opiskeluaikana, eikä ainoastaan hautautua velvollisuuksien taakan alle. Aina ei tarvitse jaksaa. Välillä voi hyvällä omatunnolla hautautua peittojen alle syömään jäätelöä ja katsomaan Netflixiä, koska sellaista elämä on. Kukaan meistä ei ole kone ja jaksa suorittaa päivästä toiseen - eikä tarvitsekaan. 

Follow with Bloglovin'