8/10/2017

UUDEN KODIN HANKINTOJA


Enää kolmisen viikkoa muuttoon! Sisustusinto on kasvanut entisestään, sillä asunnon pohjan nyt tuntiessani on helpompi suunnitella sitä, millaisia juttuja tulevaan kotiin haluamme. Olen visioinut tulevan kotimme ilmettä ja tyyliä paljon, ja olemme päätyneet yhteisymmärrykseen. Meillä molemmilla on suhteellisen samanlainen sisustustyyli, joka toki helpottaa asiaa todella paljon. Kotimme sisustus tuleekin nojautumaan valkoiseen väriin kontrastivärien ollessa harmaata, mustaa ja tummanruskeaa. Sisustuselementeissä ja kalusteissa suosimme molemmat pohjoismaalaista pelkistettyä tyyliä. Myös viherkasveja saa olla - ja paljon! 

Meillä on oikeastaan kaikki, mitä asuntoon tarvitsemme - niin ruokapöydät, sängyt sohvat kuin laatikostotkin. Olemmekin saaneet siksi keskittyä pienempiin yksityiskohtiin, kuten astiastoihin ja sisustusesineisiin. Tähän mennessä olemme hankkineet Hobstarin kristalliastiastoon hieman täydennystä korkeista laseista ja sen lisäksi olen ostanut muun muassa kylppäriin Balmuirin saippuapullon, jonka ehdottomasti sinne haluan. Balmuirilta haluaisin vielä ainakin heidän tumman tuoksukynttilänsä sekä käsirasvan saippuapullon viereen. Iittalalta olen kerännyt Aalto-sarjan maljoja ja tuikkuja jo pitempään, joiden lisäksi omistan myös eri kokoisia Mariskooleja. Uusimpana tulokkaana hankin keskikokoisen Aalto-maljan. Kaikki nuo pääsevätkin kuvan kasvin kanssa uuden kodin lipaston päälle tuomaan pienen ja simppelin yksityiskohdan. 

Näiden lisäksi teimme jokin aika sitten visiitin Marimekon outletiin, josta mukaan lähti muun muassa alimmassa kuvassa näkyvä Puutarhurin parhaat- koristetyynyliina. Sen lisäksi hankin meille kesäisemmän sinivalkoisen Siirtolapuutarha-sarjan tyynyliinan. Nämä molemmat sopivat harmaan sohvan kaveriksi mainiosti. Mukaan tarttui myös keittiöpyyhe. Luultavasti käymme vielä hertsikan outletissa muuton jälkeen täydentämässä vähän kodintekstiilien varastoamme. 

Tällaisia pieniä ostoksia tähän väliin. Pidän teidät ajantasalla sisustus- ja muuttoaiheisista jutuista taas mahdollisimman pian! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Kommenttien moderointi käytössä, blogiin ja teksteihin liittyvät asialliset kommentit julkaistaan. Kiitos kommentistasi!