Slider

KESÄN 2017 PARHAAT

8/17/2017


Kohta ollaan jo syyskuussa, ja kesä alkaa olla virallisesti ohi - mihin aika on hurahtanut näin nopeasti? Niin kliseistä kuin se onkin, tuntuu, että kesähän vasta alkoi! Ehkä se on totta, että iän myötä aika tuntuu kuluvan vain entistä nopeammin.

Sillä otin kesän aika iisisti, oli se ihanan rentouttavaa ja akkuja lataavaa aikaa itselle. Nyt olen valmis uusiin elämänmuutoksiin, raikkaaseen syysilmaan, putoaviin lehtiin ja villaneuleisiin. Muistellaan kuitenkin vielä kesän 2017 parhaita hetkiä, ja palataan näiden muistojen myötä myös kesän aiempiin postauksiin. 

KANDIN PALAUTUS.
Ehkä elämäni isoin saavutus ylioppilaskirjoitusten lisäksi, nimittäin kandidaatin tutkinnon suorittaminen kiitettävällä arvosanalla. Sitä hetkeä on vaikea kuvailla, kun tallensin työni viimeistä kertaa ja lähetin sen arvioitavaksi. Yksi virstanpylväs on saavutettu ja nyt jatketaan kohti maisterin papereita - hitaasti, mutta varmasti.

YSTÄVÄN VAUVAN SYNTYMÄ. 
Eräs parhaista ystävistäni oli viimeisillään raskaana tänä kesänä, ja alkukesästä järjestimmekin hänelle yllätyksenä babyshowerit. Tuo päivä oli täynnä iloa ja onnea tulevasta pienestä, samalla oli mahtavaa päästä tutustumaan hänelle läheisiin ihmisiin paremmin. Heinäkuussa pienokainen lopulta syntyi, ja vajaa viikko sitten hän sai myös nimen. Tämän uuden elämän alun seuraaminen on ollut liikuttavaa ja ihanaa, sillä lapsi on ystäväpiirini ensimmäinen. Pienen kehitystä seuratessa toivon vain, että muutaman vuoden päästä myös meitä suotaisiin samanlaisella elämän lahjalla. 

ASUNTONÄYTÖT JA UUSI VUOKRASOPIMUS.
Yksi elämänvaihe saatettiin päätökseen Jyväskylässä, kun irtisanoin ensimmäisen oman kotini vuokrasopimuksen. Prosessi oli alussa vaikea, sillä irti päästäminen on ollut minulle aina haastavaa. Tilalle saan kuitenkin jotain vielä mahtavampaa, sillä heinäkuussa kiersimme poikaystäväni kanssa asuntonäyttöjä ja saimmekin ensimmäisen yhteisen asuntomme. Ensi kuun alusta minustakin tulee virallisesti helsinkiläinen ja samalla toteutuu eräs niistä haaveista, joita olen mielessäni toivonut yläasteikäisestä saakka.

ENSIMMÄINEN VUOSIPÄIVÄ. 
Vietimme 30. heinäkuuta poikaystäväni kanssa ensimmäistä vuosipäiväämme. Vuosi on mennyt nopeasti, ja tämän ihmisen kanssa on vaan hyvä olla. Elämä yhdessä tuntuu oikealta ja luontevalta, sillä meillä on samanlaiset arvot ja suunnitelmat tulevaisuudelle. Ensimmäistä vuosipäiväämme juhlimme palaamalla samaan paikkaan, jossa vietimme enimmäisiä treffejämme - nimittäin Linnanmäen maailmanpyörässä. Siinä korissa istuessamme ja maisemia tuijotellessamme naureskelimmekin vain, miten paljon ihmisestä voi paljastua uusia puolia vain vuodessa. Nyt kun tuntuu, että olisimme tunteneet toisemme aina. 

KESÄILLAT HELSINGISSÄ. 
Aina muistojen ei tarvitse olla suuria huippuhetkiä, vaan joskus ne pienet ihanat asiatkin voivat jäädä mieleen. Minusta yksiä kesän tunnelmallisimpia ja parhaita hetkiä ovat olleet rauhalliset kävelyt Helsingissä auringonlaskun aikaan. Sitä vaan on hiljaa, katselee ympärilleen ja on. Ei tarvita sen erityisempää suuntaa tai tekemistä, kun keskittyy erilaisiin ihmisiin ja merimaisemaan. Helsinki on ilta-auringossa aivan valtavan kaunis. 

2 kommenttia:

  1. Ihania juttuja! Samaistun täysillä Helsinki-fiilistelyyn. On onni asua unelmiensa kaupungissa^^

    VastaaPoista

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika