Slider

HEINÄKUUN HELLEASUJA JA KUULUMISIA

7/29/2019

Aurinkoista alkanutta viikkoa! Täällä vietellään toisen virallisen kesälomaviikon alkua ja totesinkin tänään, että lomamoodiin on virallisesti päästy – en nimittäin muistanut mikä viikonpäivä on kyseessä. Pidän nyt kaksi viikkoa täyttä lomaa, joiden aikana tehdään mahdollisimman paljon kaikkea muuta kuin tavallisia arkirutiineja. Loma on tuntunut ihanalta ja todellakin tullut tarpeeseen. Viikon aikana olen ehtinyt jo käydä mm. kahdesti Linnanmäellä, Porvoossa, kaveripariskunnan synttärijuhlissa, Ed Sheeranin keikalla Malmilla sekä lukuisilla kahvitteluilla merenrannassa. Mieli on levännyt, stressi on poistunut ja jo nyt puolivälissä tuntuu siltä, että energiaa syksyn opiskeluihin olisi aivan eri tavalla. 

Säät suosivat ensimmäistä lomaviikkoa toden teolla, ja oikeastaan viikonloppuna olisi toivonut hieman viileämpääkin ilmaa. Liian kuumassa ja hiostavassa kun tuntuu, ettei oikein pysty tekemään mitään. Pakeninkin lauantaina hurjaa hellettä ostoskeskuksen ilmastoinnin ja alennusmyyntien pariin. Olen tänä kesänä tehnyt muutamia ihania mekko- ja hamelöytöjä, jotka ovatkin näillä helteillä päässeet päälle päivittäin. Rakastan ilmavia ja midi/maksimittaisia mekkoja sekä hameita, joiden kanssa on helppo yhdistellä erilaisia hellehattuja tai sandaaleja. Asusteiden virkaa tänä kesänä ovat toimittaneet erilaiset helmi- ja simpukkakoristellut korut. 

Ajattelin tähän lomakuulumisten yhteyteen liittää muutamia jo Instagramista tuttuja kesän helleasuja ja samalla tulla toivottelemaan kivaa viikkoa. Minä tosiaan lomailen vielä tämän viikon, mutta pyrin palaamaan aktiivisemman postaustahdin kanssa sitten seuraavasta viikosta eteenpäin!

Tämän päiväiselle Porvoon reissulle valikoitui päälle tämä H&M:n Conscious-malliston mekko, jonka löysin alennuksesta 5,50 eurolla. Rakastuin mekkoon heti sen leikkauksen ja kukkakuvion vuoksi. Mekko pääseekin päälle vielä lukuisia kertoja tänä kesänä.

Tämä leopardikuosinen hame oli löytö mullanhakureissulta Tokmannilta – hintaa kyseisellä hameella oli 11.90 euroa. Enpä ole aikaisemmin osannut katsoa Tokmannin vaatteita sillä silmällä, mutta tämä hame oli kyllä nappilöytö hyvään hintaan!

Ed Sheeranin Malmin keikalle päätyi päälle Zarasta ostettu pitsinen croptop sekä H&M:n alelöytö edelliseltä vuodelta. Pyrin ostamaan alennuksesta ainoastaan sellaisia vaatteita, joille tiedän löytäväni pitempää käyttöä pelkän heräteostoksen sijaan.

Keltainen laskeutuva maksimekko on alkukesän löytö Zaran alennusmyynneistä. Lisäsin vyötärölle vyön, joka tuo vähän ryhtiä muuten a-linjaiseen mekkoon. Hellehattu on myös ollut tämän kesän ehdoton asuste, joka pelastaa sekä auringonpistokselta että huonolta hiuspäivältä!

Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika