PERJANTAI

Kuinka väsynyt voi ihminen olla? Se oli ensimmäinen ajatus, joka tänä iltapäivänä nousi mieleeni ajaessani töistä kotiin. Onpahan nimittäin ollut viikko! Jetlagin herätellessä minut joka aamu viideltä tein täyden työviikon nelosluokan opena, ja lisäksi valmistelin kandiseminaarin alkua etsimällä kirjallisuuslähteitä sekä aikaisempaa tutkimusta. Näin perjantain tullen voikin sanoa että karkkipussi, sohva ja telkkari ovat oikein hyvällä omallatunnolla ansaittuja.

Tämän vuoden lupauksena oikeastaan olikin vain kaksi asiaa - olla aikaansaava ja muistaa nauttia arjesta samaan aikaan. En ole oikeastaan koskaan harrastanut sen kummempia uudenvuoden lupauksia, ne ovat tulleet kuin itsestään - opetuksina joiden mukaan haluan elää tulevana vuonna. Tänä vuonna toivon valmistuvani kasvatustieteen kandiksi, mutta samalla kuitenkin muistaa olla armollinen itselleni ja myös nauttia elämästä. 

Liikunnan suhteen otan itseäni sekä niskasta kiinni että en stressaa liikaa. Treenata täytyy - se on totta, mutta liikunnasta ei tule ottaa ehdotonta pakkopullaa. Treenaaminen ei ole enää koko elämä, vaan pieni osa sitä. Sellainen osa jonka tulisi pitää mieli virkeänä ja kroppa jaksavana kaikessa muussa. Tämän vuoksi en asetakaan mitään liikuntatavoitteita, vaan ainut tavoite on liikkua silloin kun hyvältä tuntuu. En myöskään aio syyllistää itseäni siitä että vyötärölle on tullut muutama kilo lisää tai jos huvittaakin jäädä vain sohvalle - se on elämää. 

Värittelimme tällä viikolla lasten kanssa mandaloita harmaiden talvipäivien piristykseksi

Vaikka tämä vuosi lähti käyntiin aika rajulla herätyksellä arkeen, on silti ihan kiva olla taas kotona. Lomalla on aina mukavaa, mutta koti on kuitenkin koti. Täällä odottivat sekä ystävät, rakas lemmikki kuin kumppanikin. Ja niin - mä olen ihan oikeasti innoissani siitä mitä elämällä on minulle tuoda kanditutkielman jälkeen. Olen meinaan vihdoin alkanut olla melko selvillä siitä, mitä ammatillisesti haluan tulevaisuudessa tehdä. Ja se jos mikä innostaa jatkamaan.