Slider

KOKEMUKSIA PLANTUI -ÄLYPUUTARHASTA + ALEKOODI

7/22/2020

* Tuote saatu, sisältää mainoslinkkejä

Instagramiani seuranneet saattavatkin muistaa, miten huhtikuussa julkaisin ensimmäiset Instagram-storyt testiin saamastani Plantui -älypuutarhasta*. Halusin kirjoittaa tämän tekstin vasta muutaman kuukauden käytön jälkeen, jolloin yrtit olisivat kokonaan kasvaneet ja voisin sanoa myös jotain niiden kestosta puutarhassa. Nyt käyttökuukausia on takana jo reilut kolme, joten ajattelin, että voisi olla hyvä aika tulla kertomaan teille kyseisestä puutarhasta. Varsinkin instan puolella jaan paljon myös sisutukseen liittyvää sisältöä, jonka vuoksi etenkin siellä olen saanut monia kyselyitä tästä puutarhasta ja sen käytöstä. Nyt siis vastailenkin kaikkiin teitä askarruttaneisiin kysymyksiin omien käyttökokemuksieni yhteydessä!

Plantui on suomalainen innovaatio, joka on voittanut mm. Red Dot Design -palkinnon innovatiivisesta muotoilustaan. Plantui on ns. smart garden, jonka suomentaisin itse parhaiten juuri älypuutarhaksi. Äly ilmenee erityisesti laitteen bioteknologisessa suunnittelussa, jonka tavoitteena on kasvattaa vesiviljelymenetelmällä kestävästi tuotettuja kasveja kodissa ympäri vuoden. Laite toimii kasvilamppujen päällä olevan kosketussensorin avulla, joka osaa esimerkiksi automaattisesti säätää optimaalisen valon sekä kastelutiheyden kasvien kasvutahdin mukaisesti.

Suunnittelu- ja kehitystyö ilmenee myös lannoituksen helppoudessa – kaikki, mitä kasvit tarvitsevat kasvaakseen, lisätään mittalusikalla kasteluveteen (muutaman viikon välein samalla, kun vettä lisätään astiaan). Lannoitejauhe sisältää kaiken, mitä kasvit tarvitsevat kasvaakseen vahvoiksi ja kestäviksi. Samalla vesiviljelymenetelmä ei tarvitse lainkaan multaa, jolloin vältytään myös kaikelta mullan aiheuttamalta sotkulta. Super helppoa! Jos haluat katsoa lisätietoa tekonologiasta Plantuin takana, voit katsoa lyhyen videon aiheeseen liittyen tästä linkistä



Plantuin käyttö on todella yksinkertaista – vesisäiliöön lisätään vettä, valmiit kasvikapselit asetetaan paikalleen, kupu päälle ja pistoke seinään. Laite antaa itäville siemenille sopivan valon aallonpituuden sopivan aikaa päivästä, jonka lisäksi myös kastelu on optimoitu itämiseen sopivaksi. Kun siemenet lähtevät itämään ja kasvavat hieman, lisätään väliin yksi korokepala (height block) lisää. Paloista kasvin ja lampun välissä laite tietää, minkä kokoisia kasvit ovat ja millaista valoa/kastelua niille tulee antaa. Ainut mitä kavun aikana pitää siis itse tehdä on se, että lisää väliin korokepalan tarvittaessa ja lisää vesiastiaan vettä. Kun laite on "janoinen", se vilkuttaa sinistä valoa kastelun yhteydessä. Alussa lisäsin vettä noin kerran kuukaudessa ja nyt kasvien ollessa täysikokoisia, lisään vettä noin 1-2 viikon välein. Veden lisäämisen yhteydessä kulhoon tipautetaan tosiaan samalla veteen liukeneva ravinnejauhe, josta kasvit saavat kaiken tarvitsemansa. Ravinnejauhe tulee kasvikapseleiden mukana samassa paketissa.

Kasvikapselit ovat helppo ja hygieeninen tapa kasvattaa kasviksia ja yrttejä vesiviljelypuutarhassa. Plantuin kasvikapselit takaavat myös sen, että kasvien siemenet ovat varmasti laadukkaita ja lähtevät itämään. Kerralla Plantuihin kannattaa valita samaan tahtiin itäviä siemeniä, jotta kasvien kasvu olisi mahdollisimman yhdenmukaista. Kasvuajan täysikokoiseksi kasviksi näkee pakkauksen kyljestä, joten samaan tahtiin kasvavien kasvien valitseminen Plantuihin on helppoa. Siemenvalikoimassa on muun muassa erilaisia yrttejä, kirsikkatomaattia, salaatteja, chiliä, versoja ja syötäviä kukkia. Sain itselleni testiin Plantuin yhteydessä mm. salviaa, persiljaa, thaibasilikaa ja leijonankitaa. Laitteessa voi kokeilla idättää myös omia siemeniä, jolloin kannattaa ostaa ns. experimental kit, joka sisältää tyhjät kasvikapselit omille siemenille sekä kasvilannoitteen. Siemenvalikoimaa pääset selaamaan tästä*.


Siementen itämisessä meni muutama viikko, jonka jälkeen odottelin vielä pari viikkoa, että ensimmäisiä sadonkorjuita päästiin tekemään. Yrteistä ohjeistetaan käyttämään kerrallaan enintään yksi kolmasosa, jolloin ne jaksavat jatkaa uudelleenkasvamistaan vahvoina. Jos yrteistä haluaa tuuheita, voi niitä halutessaan myös latvoa kasvuvaiheessa. Latvoin itse ainoastaan thaibasilikan, mutta salvia ja persiljat ovat kasvaneet näin tuuheiksi ilman latvomistakin. Tuntuu ihan hassulta ajatella, että tekemättä itse juuri mitään, olen saanut aikaan näinkin upean yrttipuutarhan keittiöömme! Plantuissa on edelleen voimissaan ne samat kuusi kasvikapselia, jotka istutin huhtikuussa. Yrtit kasvavat uudelleen jokaisen sadonkorjuun jälkeen, eivätkä näytä vielä minkäänlaisia kuihtumisen merkkejä.

Yksi tärkeimpiä tekijöitä helppouden lisäksi Plantuissa on ehdottomasti sen sisustuksellisuus. Valkoinen yrttipuutarha sopii täydellisesti keittiön sisustukseen, ja on etenkin hämärällä ihan huikea katseenvangitsija. Riippuen tilasta ja tason koosta, voi valita joko kuusi yrttiä kasvattavan isomman Plantuin tai kolmelle yrtille sopivan Plantuin pienempään tilaan. Toki näitä voisi olla myös useampi asunnossa, esimerkiksi keittiössä yrteille ja kasviksille isompi ja makuuhuoneessa pienempi kukille tai puutarhaan keväällä esikasvatettaville taimille. Värivalikoimassa* on tällä hetkellä ainakin valkoista, muumikuvioista sekä kirkasta. Meille valitsin vaaleaan keittiöön sopivan, ajattoman valkoisen.


Täysin rehellisesti sanoen voin todeta, että Plantui on yksi parhaita sisustuksellisia hankintoja, joita olen koskaan tehnyt. Pelkästään se fakta, että kyseessä on suomalainen tuote, joka vielä kaiken lisäksi toimii moitteettomasti, tekee tästä todellakin hintansa arvoisen. Tulevaisuudessa voin muutella Plantuitani esimerkiksi versojen idätykseen sopivalla alustalla tai esikasvattaa siinä ensi kevääksi parvekkeelle istutettavia kasveja. Aion ehdottomasti kokeilla myös syötäviä kukkia, joilla voi koristella kakkuja ja muita leivonnaisia. Mikäli joku osa menee rikki, voi verkkokaupasta helposti tilata esimerkiksi uuden tarjotinosan tai vesipumpun ilman, että koko laitetta pitäisi uusia.

Yhteistyöni tiimoilta sain jaettavakseni myös alennuskoodin seuraajilleni. Kyseinen koodi toimii kaikkiin Plantuin tuotteisiin, eli siis itse laitteen lisäksi myös kasvikapseleihin ja muihin lisäosiin! Koodi on LAURAANNIKA ja se antaa 20% alennuksen verkkokauppaostoksista. Koodi on voimassa toistaiseksi, joten hankintojen kanssa ei tarvitse pitää suurta kiirettä. :) Itse ajattelin seuraavaksi tilata tuolla koodillani meille uusia kapseleita testattavaksi – haluan ehdottomasti kokeilla syksyn tullen esimerkiksi keltaisia kirsikkatomaatteja, paksoita, salaattia ja jo aiemmin mainitsemiani syötäviä kukkia. Mikäli teillä heräsi vielä kysymyksiä liittyen Plantuihin ja sen käyttöön, vastailen mielelläni lisää kommenttiboksissa!

Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika