Slider

SUMMER BUCKET LIST 2018

6/01/2018


Kesäkuun ensimmäinen on täällä! Sen kunniaksi ajattelin julkaista jokavuotisen kesän bucketlistini myös täällä blogissa. Listasin ylös sellaisia asioita, joita tiedän tapahtuvan sekä myös sellaisia, joita toivoisin ehtiväni tekemään tulevan kesän aikana. Opiskelen täysipäiväisesti lähes koko kesän, mutta pyrin pitämään 'kesälomaa' lukemisesta ainakin parin viikon ajan heinäkuussa - tämä tosin tarkoittaa, että heinäkuun hommat on saatava nopeammin pakettiin. Onneksi kirjat ja koneen voi viedä  myös kattoterassille aurinkoon tai parkkeerata kahvilan terassille opiskelemaan. Arjen keskellä on kuitenkin haaveissa tehdä myös pieniä, kivoja juttuja pitkin kesää. Tässä niistä osa listattuna teille, toivottavasti saatte vinkkejä myös omiin suunnitelmiinne! Kertokaahan myös kommenteissa, mitä omalle kesän 2018 bucketlistallenne mahtuu mukaan. :)


KAUPUNKITAPAHTUMAT HELSINGISSÄ
Helsinki-päivä kesäkuun alkupuolella, ravintolapäivät, siivouspäivät, ulkokirppikset... You name it. Helsingissä tapahtuu kesällä lähes koko ajan, ja tavoitteena olisikin osallistua niin moneen kaupunkitapahtumaan kuin vain mahdollista. Esimerkiksi Kallio Block Partyt kiinnostelevat myös, samoiten haluaisin varata ensimmäistä kertaa elämässäni kirppispaikan Hietsun kirppikselle. Jos teillä on muita hyviä vinkkejä Helsingin kaupunkitapahtumista, kaikki ne otetaan vastaan!

JUHANNUS MÖKILLÄ 
Tänä kesänä tarkoituksena olisi lähteä perheemme kesämökille juhlistamaan juhannusta perinteisten juhannusjuhlien muodossa. Viime kesänä vietimme juhannuksen kaupungissa, mutta nyt meille molemmille tuli olo, että pitää päästä maalle. Muuten en ole suuri mökkeilijä, mutta mökille on kiva päästä edes kerran kesässä - ja mikäs siihen parempi mahdollisuus kuin juhannus. Toivotaan, että myös säät suosivat.

KESÄJUHLIEN JÄRJESTÄMINEN KATTOTERASSILLA
Meidän taloyhtiöllämme on aivan ihana kattoterassi, jossa on nyt hellekelien myötä tullut vietettyä useampiakin päiviä aurinkoa ottaen ja lukien. Saimmekin idean, että voisimme järjestää pienimuotoiset kesäjuhlat kattoterassilla ystäväpariskunnille, kunhan aikataulut saataisiin kaikkien kanssa sopimaan. Näen jo mielessäni auringonlaskun, pallovaloilla koristellun kattoterassin ja hyvää ruokaa... Rakastan hostata juhlia, joten kattoterassijuhlat olisivatkin ihan täydellinen kesäjuhlan paikka!

PIKNIK SUOMENLINNASSA
Olen tainnut käydä Suomenlinnassa viimeksi alakoulun luokkaretkellä. Niin lähellä, mutta niin kaukana kun se onkin meidän asunnostamme tällä hetkellä... Tänä kesänä haluaisinkin vihdoin saada itseni lauttaan ja Suomenlinnaan saakka, joko sitten brunssille tai pakata eväät mukaan ja mennä perinteisesti piknikille. Onko Suomenlinnassa jotain parhaita kahviloita tai piknikspotteja, jotka pitäisi etukäteen tietää?
PÄIVÄRETKET PORVOOSEEN & FISKARSIIN
Edellisestä Porvoon reissusta on jo todella kauan aikaa ja Fiskarsissa en ole koskaan käynyt, mutta olen nähnyt sieltä aivan ihania kuvia somessa. Tästä syystä nämä kaksi paikkaa valikoituivat päiväretkieni haavekohteiksi tänä kesänä. Molemmat ovat suhteellisen lähellä, joten aamulla voisi ottaa auton alle, hurauttaa jätskille ja lounaalle katselemaan uusia paikkoja. Samalla molemmista kohteista saisi varmasti aivan ihania, idyllisiä kuvia. 

VUOSIPÄIVÄ LINNANMÄELLÄ
Meidän pienimuotoiseksi perinteeksi tullut tapa viettää vuosipäivää on mennä Linnanmäelle, ja erityisesti maailmanpyörään. Tämä johtaa juurensa meidän ensimmäisiin 'virallisiin' treffeihin, jolloin aikanaan tapasimme Lintsillä ja kävimme yhdessä maailmanpyörässä. Mielstäni vuosipäivän juhliminen ensitreffipaikassa on samalla sympaattista ja hauskaa kun voi muistella, miten kaikki alkoi ja mihin ollaankaan yhdessä tultu. Samalla reissulla on aina saatava myös hattara, joka on mielestäni parasta ikinä.

ELÄMÄNI ENSIMMÄISET BLOCKFESTIT
Tämän kesän festarisuunnitelmat ovatkin hieman eri kuin aikaisemmin, sillä Suomipoppien sijaan ajattelimme suunnata Blockfesteille. En ole koskaan käynyt Blockeilla, mutta olen jo pitempään halunnut sinne mennä. Esiintyjälistakin oli tänä vuonna sellainen, että se osui aika nappiin meille molemmille. Reissu Tampereelle on siis myös luvassa!

LOMAPÄIVÄT UIMARANNALLA
Asumme kivenheiton päässä Eiran rannasta, eikä Hietsuunkaan ole pitkä matka - haluaisinkin pitkästä aikaa mennä viettämään ihan rehellisiä lomapäiviä uimarannalle. Uimarantojen lisäksi haavelistalla olisi testata Allas Sea Pool, jossa pääsisi ottamaan aurinkoa ja uimaan uima-altaaseen. Toiveissa onkin paljon aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, jotta kaikki nämä suunnitelmat päästäisiin toteuttamaan.

GOLFIN PERUSTEIDEN OPETTELEMINEN
Harrastus, jonka pariin en koskaan uskonut päätyväni. Taisinkin jo jossain aikaisemmassa postauksessa mainita, että olen käynyt poikaystäväni mukana lyömässä palloja niin rangella kuin lähipelialueellakin. Tänä kesänä haluaisin hioa tekniikkaani kuntoon niin, että oppisin kunnon swingin ja pääsisimme ehkä harjoittelemaan vapaalle kentälle. Ehkäpä ensi kesänä suoritan jo green cardinkin. Golf on yllättävän mukavaa aurinkoisten kesäpäivien tekemistä.


2 kommenttia:

  1. Oi, suosittelen Fiskarsia, se on tosi ihana paikka!
    Itselläni kesä menee pääosin töissä, mutta mahtuu siihen mm. reissu Hkiin sekä yhdet rippijuhlat ja 1-vuotissynttärit. Juhannuksen vietän poikaystäväni luona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehdottomasti mennä siis käymään Fiskarsissa! Meillä on kesän aikana myös paljon juhlia - rippijuhlia, ylppärit sekä ristiäiset :) Kesäjuhlat ovat ihania!

      Poista

© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika