Taisin viimekin vuonna tehdä tällaisen postauksen, jossa kertoilen hieman ostoslistaani jenkkilään. Olen tehnyt siis listan niistä asioista, joita oikeasti tarvitsen. Aion taas tottakai ensin hommata kaikki ns. pakolliset tulevan vuoden ostokset, ja sen jälkeen katson paljonko rahaa jää jäljelle. Sillä lopulla voi sitten ostella sellaisia pieniä heräteostoksiakin :D Lisäksi ostoslistalla on tuliaisia ja synttärilahjaa yms. mutta niitä en sattuneista syistä voi tässä postauksessa kertoa. Te keille ne ovat tulossa kun luette blogiani niin ahkerasti ;) Mutta, mennään asiaan!
Victoria's Secret. Suomen liike on aivan ylihinnoiteltu, eikä sieltä saa vaatteita tai alusvaatteita. Siksi aion hommata niitä taas koko tulevan vuoden tarpeisiin rapakon takaa. Ostoslistalla on ainakin PINK-sarjan alusvaatteita, uudet yoga pantsit ja huppari, sekä meikkipussi ja jotain kosmetiikkaa.
Sephora. Tuo kaudeuden mekka jota ei meillä Suomessa edelleenkään ole.. Ainakin New Yorkissa on todella suuri Sephoran liike, eli luultavasti sinne eksyn ainakin kertaalleen. Ostoslistalla olisi pieni Naked basics-paletti sekä Nades flushed- poskipuna ja aurinkopuuteripaletti. Tämän lisäksi olen tykästynyt Sephoran omiin huulituotteisiin, ja haluaisin myös kokeilla Benefitin tuotteita.
Muuta pientä sälää. Nämä eivät ole mitään pakollisia, mutta olisi kiva löytää esim. uudet aurinkolasit, joku kiva pieni laukku, koruja ja muita asusteita. Myös kenkiä olen löytänyt alennuksista jenkeissä. Usein myös esim. Urban Outfittersilta, GAPilta, Forever 21:lta ja American Eaglelta löytyy kivoja vaatteita.
Itseasiassa noi naked-paletit on Suomessa halvempia kun jenkeissä :D ihan Sokokselta urban decayn osastolta ostettuna :D
VastaaPoistaSama hinta! Siksi ostin oman ison naked3 palettini myös ihan Sokokselta :) Mutta saako esim Flushed- palettia suomesta? Sitä kun en nähnyt Sokoksen sivuilla! :)
PoistaKyllä saa! Oon sieltä osastolta kyllä paikan päältä löytäny ihan kaikki samat tuotteet kun mitä ainakin Lontoossa oli myynnissä.
VastaaPoistaOkei, kiva tietää tulevaisuutta ajatellen! :) Saa täydennettyä varastoja siis pitkin vuottakin :D
Poista